T
Työäiti
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:Alkuperäinen kirjoittaja minä:Mä haluun takas työelämään.
Yksi syy on se, että mulla on ammatillisia haaveita ja toiveita myös oman uran suhteen. En eläissään haluis olla perusduunissa enkä oo yliopistovuosia sellaista varten kökkinytkään. Haluan kokea haasteita ja näyttää mihin musta on. Haluan, että mua arvostetaan jostain. Kun esittelen itseni työni puolesta, mua kuunnellaan ja multa odotetaan asiantuntemusta ja osaamista kun taas kotiäidiksi esittäytyessäni mua pidetään ihan tollukkana. Sellaisena, jonka suusta ei pääse koskaan mitään järkevää ja joka ei tiedä maailman menosta yhtään mitään.
Toinen syy on se, että kaipaan aikuisten maailmaan. Kaipaan monipuolisia keskusteluja milloin mistäkin. Politiikasta talouteen, maailman menoon. Työneukkarit kaikki on ihan kiintoisia yleensä samoin kuin toki rennommat kahvipöytäkeskustelutkin. Hiekkalaatikkokeskustelut lapsista ovat sensijaan aina sitä samaa pesussälää ilman suurempi yllätyksiä. Työnkautta tapaa jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja pääsee mielenkiintoisiin paikkoihin.
Kun olen töissä, taloudellisesti meillä on helpompaa, vaikka kohtuu kivasti on asiat näinkin miehen ollessa töissä. Hän ei pidä mua missään nimessä ihmisenä, jota hän elättäisi, mutta itse tykkään että voin käyttää rahojani sen kummemmin perustelematta kelleen, mihin niitä milloinkin panen. En hummaile yleensä turhaan, mutta haluan olla itsenäinen omien rahojeni käyttäjä enkä haluu olla velvollinen neuvottelemaan ostopäätöksistäni. SAmalla tunnen mielihyvää siitä kun kykenen myös taloudelliseen tasavertaisuuteen mitä perheen kulujen kattamiseen tulee. Edelleenkään mies ei välitä eikä murehdi rahoja mutta mulle itselleni tää on tärkeetä ja osa mun itsenäisyyttä.
Toki lapset ovat tärkeitä, maailman tärkeimmät, mutta heillä on paremmin jaksava ja iloinen äiti silloin, kun hän saa toteuttaa myös itseään. Jos eläisin vain lapsilleni ja hautaisin omat tarpeeni täysin, olisin joku päivä väsynyt ja katkera, murheen murtama. Miten sitten kun lapset menevät kouluun ja mun oma ura on jo karilla, ei puhettakaan edetä sinne mihin olisin halunnut ja kokenut rahkeeni riittävän. Ei lapset varmaan kovin onnetonta ja surkeetakaan äitiä haluais näkevän. Ja surkee olisin jos kokisin, ettei musta oo enää mihinkään. Ja sitä siis pelkään. Esikko nyt 9kk ja halu töihin alkaa painaa mieltä kovasti. En ehkä vielä puoleen vuoteen ole töihin palaamassa, mutta toivottavasti pian sen jälkeen jo, vähintään osa-aikaisesti tai prjektiluontoisesti.
tässä myös paljon minun ajatuksia jotka heräsi silloin kotivuosina. Minulla ei ole uraa, jossa edetä, mutta työ silti tärkeää ja vastuullista. Suosittelen töihin paluuta. Minä menin kun kuopus oli 1v4kk ja on mennyt tosi hyvin. Koen olevani paljon, paljon jaksavampi ja iloisempi nyt.
Hyvin kirjoitettu