Kyläilyongelmia

[Ei-kyläluuta]

Asumme n. 200 km päässä isovanhemmista ja muista sukulaisista joten kyläilemme siellä aika harvakseltaan, suunnilleen 1-2 kuukauden välein. Olen huomannut näillä kyläreissuilla, ettei lapseni (1 v 8 kk) oikein tykkää kyläilystä. Hän vierastaa sukulaisia joita näkee niin harvoin, nukkuu huonosti, takertuu varsinkin minuun ja on itkuinen. Kotona hän on iloinen, nauravainen ja puuhakas lapsi, kylässä arka ja vetäytyvä. Se surettaa minua koska toivoisin että lapseni viihtyisi varsinkin isovanhemmillaan paremmin ja että heistä tulisi läheisemmät.

Isovanhemmat eivät ole kovin aktiivisia kyläilemään meillä, kuten eivät muutakaan sukulaiset, joten tapaamiset ovat enemmän meidän matkustusinnokkuutemme varassa. En kuitenkaan nauti näistä vierailuista enää, koska näen, ettei lapsemme selvästikään viihdy, ja varsinkin oma äitini ottaa kovin henkilökohtaisesti sen, että lapsi vierastaa häntä. Sen seurauksena hän puhuu usein aika negatiiviseen sävyyn lapsestani - toisin kuin tämän serkuista, jotka asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat usein vanhemmillani kyläilemässä ja hoidossa.

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tilannetta? Onko tilanne helpottanut ajan myötä, kun lapsi on kasvanut? Vai ovatko välit sukulaisiin jääneet etäisiksi?

 

[elä omaa elämääsi]

Ikävää, ettei oma äiti ymmärrä, että lapsesi ujostelu on täysin normaalia, kun niin harvoin näette. Älä ota siitä itsellesi ongelmaa, ajattele mieluummin, että ongelma on ymmärtämättömien sukulaistesi pääkopassa. Kun lapsesi kasvaa ja oppii kunnolla puhumaan, tilanne varmasti helpottuu ja suhteet sukulaisiin normalisoituvat.

 

[kyläkyläkyläkyllä]

Etäisiksi jäävät, vaikka välimatkaa on n. 2 km. Kyläily on ihan samanlaista kuin teillä, kuulostaa siltä. Välimatka ei tuo isovanhempia kiireistään lähemmäs ja kun nähdään, heidän ehdoillaan - lapsi itkee, äiti kärsii, koko perhe rasittuu. Isovanhemmat iloitsevat, mutta eivät kovin usein ehdi/ kaipaa/ jotain.

 

[rauhaa kaipaava]

Kuulostaapa kyllä harmilliselta ettei äitisi ymmärrä että tottakai lapsi ujostelee kun eivät näe niin usein. Meillä taas isovanhemmat pukkaavat kylään joka välissä vaikka välimatkaa on 50km. Joka päivä melkein ovat täällä. Onhan se tietty mukavaakin, mutta liika on liikaa.

 

[----neito----]

Eiköhän se ole ihan normaalia, että lapsesi ujostelee kun harvemmin näette. Kummallista, ettei äitisi ymmärrä että tuo kuuluu ikään. Auttaisiko jos juttelisit asiasta äitisi kanssa. Pyytää heitä myös käymään teillä useammin, mikäli vain mahdollista. Kerro, että lapsesi vierastaa sen takia, että näette harvakseltaan ja toivoisit, että lapsella ja isovanhemmilla olisi lämpimät välit, ja sitä edes auttaisi, mikäli tavattaisiin useammin, jospa he sitten uskaltautuisivat teillekin.

Olisiko teillä mahdollisuus viettää pidempi aika yhdessä vanhempiesi kanssa, esim. koko viikonloppu tms. Lapsesi ehtisi tutustua isovanhempiinsa ja sitä kautta vierastaminen vähenisi (ainakin siltä erää ), ehkä vierastaminen voisi vähän helpottua.

 

[zz-zz]

Meillä isovanhemmat asuvat 300 kilometrin päässä. Me harvemmin siellä vierailemme, mutta isovanhemmat käyvät meillä noin joka toinen kk, ja viipyvät sitten muutaman päivän, joskus jopa viikon verran (mikä alkaa olla vähän liikaa...). Meillä lapsi oli 1 v 2 kk kun ostimme asunnon, isovanhemmat tulivat meille remppa- ja hoitoavuksi. Teki todella hyvää lapsen ja isovanhempien suhteelle tuo meidän remppakesämme. Nykyisin lapsi jo 2,5 ja kovasti aina odottaa mummon ja vaarin vierailuja. Me miehen kanssa ollaan lapsen arvoasteikossa ihan kakkosluokan kansalaisia, kun isovanhemmat on kehissä.

 

[äitisi saisi hieman aikuistua...]

Miten ihmeessä AIKUISET ihmiset ottaa itseensä, jos LAPSI ujostelee vieraita ihmisiä. Sehän on täysin normaalia. Monet ottaa senkin itseensä, jos vauva alkaa itkeä sylissä "jaa oonko mä näin tyhmä, no mene sitten äidin/isän syliin". Äidillesi olisi kasvun paikka!

 

[Jellybean]

Niin ja lasten vertailu on käsittämättömän typerää. Tässä tapauksessahan kyse on vierastuksesta, mutta ylipäätään ujoja lapsia jotkut pitävät "huonompina" kuin meneviä ja sosiaalisia tapauksia. Ärsytti vaan ap:n puolesta tuo kun mummo vertaa lasta serkkuihin.

 

[ModestyB]

Voisi tosiaan olla hyvä, että vieraassa paikassa arasteleva lapsi saisi tutustua isovanhempiin useammin omalla turvallisella maallaan eli kotonaan. Se voisi vähentää lapsen stressiä ja nopeuttaa tutustumista.

Ihan tavallista tuollainen ujous, ei siinä auta mikään reippauden "kuntokuuri", että jotenkin pakotetaan olemaan vierastamatta ja paheksutaan lapsen normaaleja reaktioita. Omilla ehdoillaan rohkaisevassa ilmapiirissä lapsi tutustuu ja saa luottamusta isovanhempaan, ei väkisin. negatiivisuus vain vahvistaa lapsen käsitystä siitä, että ei ole kivaa, parempi paeta pois tai ainakin kuoreensa.

On ymmärrettävää, että mummosta tuntuu kurjalta olla vieroksuttu. Lasten vertailu on myös inhimillistä, mutta se pitäisi hoitaa vain omassa päässään tai korkeintaan aikuisten kesken, ei viedä asiaa millään lailla lapselle. Hän on kuitenkin se aikuinen siinä ihmissuhteessa, hänen pitää lähestyä lasta lapsen ehdoilla, eikä kuvitella ja odottaa, että isovanhemmalle(kaan) kaikki tulee kuin manulle illallinen.

 

[Mummo-ongelma]

Meillä kanssa mummo asuu n. 100 km päässä ja tuntuu jatkuvasti siltä että täältä sinne se 100 km ei ole matka eikä mikään, mutta sieltä tänne se on kuin ulkomaille menisi. Tai no, itse asiassa mummo taitaakin käydä useammin ulkomailla kuin meillä. Ja samaan aikaan aina harmittelee kun nähdään niin kovin harvoin; kaikki näkemiset ovat meidän vastuullamme. Mun oma äitini asuu lähellä ja tapaa lastenlastaan useamman kerran viikossa. Toisinaan tuntuu että miehen äiti on tästäkin mustasukkainen. Mutta siis, itse asiaan;

mä uskon kanssa että jos lapsi saisi tutustua mummoonsa omassa kodissaan, olisi se paljon helpompaa. Kun uusi paikka, uusi ihmiset yms. on kerralla helposti liikaa pienelle ihmiselle. Mua kanssa rassaa kun mummolassa mm. nukkumaanmeno ja syöminen on aina yhtä taistelua ja sitten tuntuu että mummo saa ihan väärän kuvan siitä, minkälainen lapsi _oikeasti_on.

Ymmärrän myös mielipahan siitä, että lapsi vierastaa omaa mummoaan. Ei se välttämättä ole sitä että mummon pitäisi kasvaa vaan ihan vaan pahaa mieltä juuri senhetkisestä tilanteesta. Mä uskon että kyllä se siitä hellittää, koittakaa alkuun vaikka houkutella isovanhempia useammin teille!

 

[Meillä kans]

Meillä isovanhemmat reilun kahdensadan kilometrin päässä, ja lapsi 1v 2kk. Käyn siellä kerran kuukaudessa, ja viivytään aina useampi päivä kerrallaan. Eli mennään vaikka keskiviikkona ja tullaan maanantaina takaisin. Lapsellani ainakin menee pari päivää, että kotiutuu sinne, ja sitten viikonloppuna nauttii vanhempieni seurasta. Mut ratkaisevaa on vanhempieni käytös; he houkuttelevat lasta kommunikoimaan, hassuttelevat hänen kanssaan - ja toimivat aina hänen ehdoillaa, eivät koskaan painosta tulemaan syliin tai juttelemaan ennen kuin lapsi on siihen valmis. Mun lapsi ainakin menee ihan lukkoon, jos ja kun aistii, että aikiunen tulee liian lähelle liian nopeasti. Tästäkin on kokemusta, eikä silloin auta, vaikka kyläiltäis joka päivä!

Matkustaminen on aika työlästä, ja viehän tää melkein viikon kuukaudesta. Mutta jos en tekisi tätä, en usko että lapsellani ja vanhemmillani olisi sitten koskaan kovin lämpimät välit, ja koen että se on yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselleni voin tarjota. Minulla oli hyvät välit mummooni, ja ihan sen vuoksi, että äitini huolehti että nähdään riittävän usein. Mummon kannustuksella oli niin suuri vaikutus elämääni, että arvostan tuota äitini vaivannäköä paljon. Lapsellani ja isovanhemmillani ei tuota yhteistä aikaa tule olemaan kovin paljoa, koska vanhempani ovat jo iäkkäitä.

Minusta on hienoa ap, että näet noin paljon vaivaa! Ymmärrän kuinka paljon sua harmittaa, ettei lapsi viihdy. Mut lapsen viihtyminen lähtee aikuisista, siitä että isovanhemmat tulee lapsen tasolle. Mitä he puuhaavat lapsesi kanssa? Laulavatko, leikkivätkö, juoksevatko kilpaa vai mitä?

 

[Ap vastaa]

Olimme viimeksikin 4 päivää kylässä mutta ei se pitempikään aika kauheasti tuntunut auttavan. Luulen että vieras ympäristö sekä suht vieraat ihmiset on se yhtälö joka saa lapseni lukkoon. Eli voisi tosiaan helpottaa jos isovanhemmat (ja muutkin sukulaiset) kävisivät useammin meillä, jolloin lapsi kokisi olonsa turvallisemmaksi "omalla reviirillään". Mutta heidän vierailunsa meillä ovat aina lyhyitä - muutama tunti, max yhden yön yli - ja he käyvät täällä aika harvoin, joten eipä siitä ole paljon apua tässä vierastamisasiassa.

Olen yrittänyt selittää mistä vierastaminen johtuu mutta tuntuu kuin puhuisin kuuroille korville koska sama näytelmä toistuu kerta toisensa jälkeen. Lapselle sanotaan suurin piirtein 5 minuuttia sen jälkeen kun olemme saapuneet kyläpaikkaan: "Tulepa mummin/ukin/tädin/sedän syliin". Kun sanon että odotellaan vähän tuonnemmaksi, sitä ei kuunnella, vaan halutaan lapsi syliin. No, lapsihan alkaa siinä itkeä ja rimpuilla pois. Äitini reaktio on yleensä: "Ai jaa, eikö syli kelpaa" tms. Puolin ja toisin kurja tilanne.

 

[Meillä kans]

Menis omakin lapseni täysin lukkoon, jos noin lyhyellä tutustumisella pitäis syliin mennä!
Omat vanhempani eivät ensimmäiseen pariin tuntiin ota juuri mitään kontaktia lapseen, vastaavat vain lapsen katseeseen ja hymyilevät. Ja sitten alkavat houkutella leikkimään, vierittävät palloa lapselle tai ihastelevat yhdessä lelua. Siitä lapsi sitten pikkuhiljaa alkaa itse ottaa enemmän kontaktia, pyytää pappaa lennättämään itseään tai taputtelee mummon päätä.

Miehen puolen suku taas käyttäytyy juuri kuten vanhempasi. Ja lapsi arastelee heitä tosi paljon, vaikka yritetään sielläkin käydä kerran kuussa. He vaan jotenkin eivät ymmärrä, että lapseni tarvitsee aikaa lämmetäkseen. Hän on vielä niin pieni. Lapseni ei ole vielä kertaakaan mennyt vapaaehtoisesti kummankaan syliin. Lisäksi heillä on vielä tapana puhua lapselle kovalla äänellä ja käsitellä häntä muutenkin niin reippaasti, että raukkaparka on ihan hämmentynyt. Jos esimerkiksi lapsi ei halua syödä, anoppi tokaisee, että "No, MIKÄ ON? Syöhän NYT!" Ja lapsihan lopettaa syömisen siihen. Oma äitini taas naurattaa lasta pari sekuntia, ja ruokailu jatkuu.

Kaikesta huolimatta hekin rakastavat lasta kovasti, enkä haluais arvostella heitä, pahoittavat mielensä hekin niin herkästi. Täytyy vaan toivoa, että lapsi kasvaa ja asiat helpottuu!

 

[mummo voisi mennä itseensä]

Siis tietenkin tuossa on juuri mummolla kasvun paikka. Lapsen äiti tulee kylään, jotta isovanhemmat ja lapsenlapsi tutustuisivat, mutta mummo (aikuinen ihminen) loukkaantuu siitä, että lapsi ujostelee! Tietenkin se tuntuu pahalta, jos lapsenlapsi vierastaa, mutta aikuisen kuuluu selvittää itselleen mistä tuo johtuu ja antaa lapselle aikaa - lapsella ei todellakaan ole mitään henkisiä eväitä ymmärtää asiaa mummon kannalta eikä häneltä sitä saa odottaakaan.

Ihmissuhteet on vastavuoroisia ja lasten kohdalla aikuisten tulee osata katsoa tilanteita lapsen kannalta ja kannustaa ja tukea lasta. Luulisi sitä paitsi, että kaikki tietää, että lapset saattavat vierastaa ja ujostella eikä se todellakaan ole mitään töykeyttä tai vastaavaa..

 

[Liila]

Todella tökeröä käytöstä äidiltäsi. Mummo voisi mennä itseensä -nimimerkki sanoikin jo kaiken tarpeellisen. Olen pahoillani sinun ja lapsesi puolesta.

Meillä välimatkaa molempiin mummoloihin on noin 150 km. Tapaamme myös 1-2 kk välein eli aika harvakseltaan, mutta siitä huolimatta kaikki on sujunut aina hienosti. Me vierailemme pääsääntöisesti mummoloissa ja oman äitini luona olimme hoitovapaalla ollessani viikon putkeen 2-3 kertaa vuodessa.

Vauvavaiheessa oli joskus vierastusta, mutta se meni ohi itsestään, eikä kukaan tehnyt asiasta numeroa. Nykyään sekä mummot että lapset ovat aina yhtä innoissaan nähdessään toisensa pitkästä aikaa. Nyt lapsilla ikää 2 v ja 4 v.