kuvottavaa, syy miehen yövalvomisene löyty

  • Viestiketjun aloittaja vituttaa ja paljon
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Et sitten lukenut tekstiäni ajatuksella. Ajattelen omani ohella muita juurikin siksi että siitä saa lisää kiksejä. Ilman pornoa masturboidessani en meinaa millään laueta, siksi pitää ajatella vähän vaikka mitä. Ja kyllä, tykkään naisestani seksuaalisesti ja kaikilla muillakin tavoilla.
Hassua, et sun on sit pakko vetää käteen, vaikka on vaikee laueta... Luulis, ettei silloin tarvetta sille ole. Aika loukkaavaa vaimoos kohtaan jos saat sen kavereiden ajattelusta isommat kiksit ku sen ajattelusta. Ootko miettinyt, mistä se johtuu?
Ei ole hassua että painetta on pakko purkaa silloinkin kun ei tee mieli. Miehen sukuelimet toimivat niin että täyttyvät vaikka nille ei olisi käyttöä.

Eikä ole mitenkään poikkeavaa ajatella muita kuin omaa puolisoa kun tyydyttää itsensä.. sitähän naisetkin tekevät, jopa pääsääntöisesti. Kielletyt fantasiat ovat kivoja, siksi ovat aina perustelemassa miksi ns. henkinen pettäminen ei voi olla väärin :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Sä et siis ole kuin mun mies... Eräänkin kerran harrastimme illalla erittäin antoista seksiä pitkän kaavan mukaan. Aamulla lähdin töihin, ja mies oli katsonut pornoa heti sillä minuutilla, kun ulko-ovi sulkeutui perässäni. :(
Sitten varmaan kannattaa puhua niistä syistä, että miksi mies katsoo pornoa. En ainakaan itse keksi mitään syytä katsoa pornoa jos on juuri viime yönä saanut... Ehkä hän haluaisi kokeilla jotain uusia juttuja sängyssä?
Mä taas katsoisin pornoa taikka masturboisin oman mielikuvituksen voimin, vaikka olis miten antoisa seksielämä. Se on eritavalla antoisaa yksinään ja rentouttavaa.
 
S
Alkuperäinen kirjoittaja Tiimarinvihko:

Juuri nain minakin teen, ja se ei liity mitenkaan siihen etta miehellani ja minulla ei olisi antoisa seksielama. Yksin se on aivan erilaista.
 
[quote="tripod]
Ei ole hassua että painetta on pakko purkaa silloinkin kun ei tee mieli. Miehen sukuelimet toimivat niin että täyttyvät vaikka nille ei olisi käyttöä.[/quote]

Jeps, vaihtoehtona sille on herätä aamulla teltassa ja havaita, että yöllä on satanut. Sitä ennen kuitenkin on kärsinyt kasvavasta paineen tunteesta, joka on saanut miltei mahdottomaksi keskittyä mihinkään muuhun. Panettamiseksi sitä kutsutaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voin vaikka vannoa että sinunkin miehesi, Sirkka, ajattelee välillä muitakin naisia kuin ainoastaan sinua.
Uskon, että voit vaikka vannoa. Ymmärrän, että se ajatus helpottaa sinun oloasi.
Miten helpottaa minun oloani :D? Ei mieheni myöskään tunnustaisi jos (ja kun) toisia naisia ajattelisi. Mutta mielikuvat ovat mielikuvia ja jotkut asiat ovat yksityisiä.

Luuletko ettei miehesi ole koko seurusteluaikananne ajatellut ketään muuta, ikinä?
 
Rukoilijasirkka

Luulen, että on eroa sillä, että puhutaanko päähän puikahtavasta ajatuksesta, jonka laittaa pois, vai siitä, että ihan tietentahtoen ja tahallaan hellii jotain ajatuksia. Sillä on vissi ero.

Musta vaan tuntuu, että kovin moni nainen löytää lohdun siitä, että juuri minun mieheni olisi uskoton, edes ajatuksissaan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Et sitten lukenut tekstiäni ajatuksella. Ajattelen omani ohella muita juurikin siksi että siitä saa lisää kiksejä. Ilman pornoa masturboidessani en meinaa millään laueta, siksi pitää ajatella vähän vaikka mitä. Ja kyllä, tykkään naisestani seksuaalisesti ja kaikilla muillakin tavoilla.
Hassua, et sun on sit pakko vetää käteen, vaikka on vaikee laueta... Luulis, ettei silloin tarvetta sille ole. Aika loukkaavaa vaimoos kohtaan jos saat sen kavereiden ajattelusta isommat kiksit ku sen ajattelusta. Ootko miettinyt, mistä se johtuu?
Ei ole hassua että painetta on pakko purkaa silloinkin kun ei tee mieli. Miehen sukuelimet toimivat niin että täyttyvät vaikka nille ei olisi käyttöä.

Eikä ole mitenkään poikkeavaa ajatella muita kuin omaa puolisoa kun tyydyttää itsensä.. sitähän naisetkin tekevät, jopa pääsääntöisesti. Kielletyt fantasiat ovat kivoja, siksi ovat aina perustelemassa miksi ns. henkinen pettäminen ei voi olla väärin :whistle:
Siis ei tee mieli, vaikka on kassit täynnä? Ja sitten syytetään vaimoja haluttomuudesta? Ei oikein ymmärrä..
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ai leffoissakin näyttelijät ovat oikeita ihmisiä,eikä vai työtään tekeviä ammattinäyttelijöitä? Miten Titanicissa nussiminen eroaa pornoleffassa nussimisesta? Näin esimerkiksi? Tai lukemattomat muut leffat jossa näyttelijät ovat alasti valkokankaalla rohkeissa rakastelukohtauksissa? Sinkkuelämässähän ei hirveästi tietääkseni seksikohtauksia sensuroitu? Miten nämä näyttelijät eroavat pornonäyttelijöistä? Miksi pornoleffojen näyttelijät olisivat sen vähempää ammattilaisia kuin hollywoodleffojen tähdet? Eiköhän jokainen heistä ihan vaan työtään tee,vai kuvitteletteko että tosiaan jonkun aamuposti tulee kotiin nimellä Miss Lucy Fuckheart??
Siis... Taidat kysyä vissiin nyt ihan tosissaan tätä asiaa? Aika uskomatonta, jos todella luulet esimerkiksi, että Sinkkuelämän kuvauksissa näyttelijät olisivat oikeasti yhdynnässä? Joku elokuvan suutelukohtaus tuskin on verrattavissa siihen, kuinka ihmisen peräsuoleen tungetaan penis ja sitä sitten rassataan siinä edestakaisin ihan oikeasti, niin että aukko jää sen jälkeen ammolleen lerpattamaan.

Olen kyllä todella äimistynyt kysymyksestäsi. :eek: Varsinkin kun itse olen pornoa nähnyt kumminkin suhteellisen vähäsen.
Mutta elokuvissa myös oikeasti suudellaan,kähmitään,ollaan alasti iholla kiinni..mitä jos nämä asiat kiihottaisivat miestäsi jo niin paljon että hän tyydyttäisi itseään katsellessa? Sekö olisi hyväksyttävää kun ei ole kyse pornosta?
Sinulla on nyt suhteellisuudentaju aika pahasti kadoksissa, sanoisin.
Ai miten niin? Ihmiset kiihottuu eri asioista. Jos sinä et kiihotu pornosta,niin se ei tarkoita että muutkaan eivät kiihotu. Maailma on pullollaan toinen toistaan omituisempia fetissejä joiden kautta ihmiset saavat seksuaalisen tyydytyksen,miksi pornon katselu olisi niistä jotenkin poikkeava?

Hyvänä asiana sanottakoon,että normaalimies tosiaan kiihottuu niistä täysi-ikäisistä vapaaehtoisesti pornoalalla työskentelevistä naisista,eikä esim. pikkulapsista tai eläimistä. Miksi siis mielestäsi on kummaa jos joku kiihottuu telkkarisarjojen rohkeista kohtauksista ja haluaa masturboida niitä katsellessaan?

Miksi pornosta kiihottuminen on kielletympää kuin esim. Angelina Joliesta kiihottuminen? Sinäkö sen päätät mikä on miehesi mielestä kiihottavaa? Ja kyllä,selväksi on tullut että miehesi ei kiihotu muusta kuin sinusta,ajattelee vain sinua ja katselee vain sinua. Lähinnä yleisellä tasolla siis tämä kysymys.
 
Ei kai se kiihottuminen sinänsä olekaan kiellettyä, vaan se, että sitä pornoa tieten tahtoen etsitään ja ladataan ja vahdataan. Eli nähdään vaivaa sen pornon takia ja se, että se merkitsee loppujen lopuksi niin paljon, ettei siitä voi luopua edes toisen mieliksi. Jos joku kiihottuu Angelina Joliesta ok, mutta minusta ei ole ok, että henkilön kuvia etsitään ja vahdataan tuntitolkulla ja vedetään vielä käteenkin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voin vaikka vannoa että sinunkin miehesi, Sirkka, ajattelee välillä muitakin naisia kuin ainoastaan sinua.
Uskon, että voit vaikka vannoa. Ymmärrän, että se ajatus helpottaa sinun oloasi.
Miten helpottaa minun oloani :D? Ei mieheni myöskään tunnustaisi jos (ja kun) toisia naisia ajattelisi. Mutta mielikuvat ovat mielikuvia ja jotkut asiat ovat yksityisiä.

Luuletko ettei miehesi ole koko seurusteluaikananne ajatellut ketään muuta, ikinä?
Luulen, että on eroa sillä, että puhutaanko päähän puikahtavasta ajatuksesta, jonka laittaa pois, vai siitä, että ihan tietentahtoen ja tahallaan hellii jotain ajatuksia. Sillä on vissi ero.

Musta vaan tuntuu, että kovin moni nainen löytää lohdun siitä, että juuri minun mieheni olisi uskoton, edes ajatuksissaan.

Olet niin kovin ehdoton ja jyrkkä ajatusmaailmaltasi että en yhtään ihmettelisi jos miehesi joutuisi salaamaan joitain "syntejänsä" sinulta.

Luulen että olet todella nuori, ehkä ensimmäisessä suhteessasi, joten näet kaiken hyvin mustavalkoisesti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis ei tee mieli, vaikka on kassit täynnä? Ja sitten syytetään vaimoja haluttomuudesta? Ei oikein ymmärrä..
Siis mitä? Eihän tässä kukaan ole puhunut siitä ettei tekis mieli. Minun tekee aina mieli. Jos en saa seksiä niin sitten oman käden kautta onneen.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis ei tee mieli, vaikka on kassit täynnä? Ja sitten syytetään vaimoja haluttomuudesta? Ei oikein ymmärrä..
Siis mitä? Eihän tässä kukaan ole puhunut siitä ettei tekis mieli. Minun tekee aina mieli. Jos en saa seksiä niin sitten oman käden kautta onneen.
No tripod tuossa sanoi, että pussit pitää tyhjätä, ettei tee mielikään. Ja tämä logiikka kyllä ontuu, että kassit on täynnä ja tekee mieli (?), mutta paineita ei millään saa purettua muutoin kuin pornon avulla. Tällä siis usein perustellaan tuo pornon katselu naisille, jotka eivät moisista paineista niin tiedä.
 
Kerro mulle mikä ero siinä on,että katsooko sitä pornoa telkkarista vai kelaako päässään jotain aiemmin näkemäänsä pornon pätkää lauetakseen? Vaikka nainen olenkin niin mun on joskus äärimmäisen vaikea laueta "ihan muuten vaan" vaikka olisi millainen panetus,visuaalinen kiihoke antaa siihen oman lisänsä. Ja se voi olla pornoa tai se voi olla jotain muuta.
 
s
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Multakin meni ohi miksei niitä saisi katsoa. Mene mukaan katsomaan niin ei ole kellään yksinäinen olo? :)
Miksi pitäis katsoa???
Juuri näin. Minkä ihmeet takia pornon kyttäilyä pitäisi harrastaa ja siitä ei saisi suuttia jos on sovittu ettei katota?

Porno ei ole mikään perusoikeus.
 
Täytyy kyllä sanoa että täällä on aivan tajuttoman tiukkapipoista porukkaa, jotka näköjään luulee, että heidän miehensä ei ikinä edes vilkaise/ajattele muita naisia. Minä kyllä tsekkailen ihan refleksinomaisesti naisten (ja valitettavasti myös miesten :D) perseet ulkosalla ollessani. Ja voin sanoo että niin tekee 99% muistakin miehistä. Ei se tarkoita sitä että oma nainen ei kiinnostaisi, tai että haluaisin jotain toista naista.

Kovin moni mies ei varmaankaan uskalla myöntää katselevansa tai ajattelevansa joskus muita naisia.

Sanotaan nyt vielä sellainen asia että minun naiseni linkitti tämän ketjun minulle ja on lukenut kirjoitukseni, eikä hän loukkaantunut pätkääkään. Päin vastoin, oli samaa mieltä kanssani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tripod:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Hassua, et sun on sit pakko vetää käteen, vaikka on vaikee laueta... Luulis, ettei silloin tarvetta sille ole.
Ei ole hassua että painetta on pakko purkaa silloinkin kun ei tee mieli. Miehen sukuelimet toimivat niin että täyttyvät vaikka nille ei olisi käyttöä.
Siis ei tee mieli, vaikka on kassit täynnä? Ja sitten syytetään vaimoja haluttomuudesta? Ei oikein ymmärrä..
No esim. stressi, viha tai turhautuminen voi aiheuttaa sen että fantasiat ei toimi vaikka panettaa. Pornosta voi saada tarvittavan käynnistysavun jonka jälkeen oma käsi voi tehdä loput ja pääse nukkumaan tai töihin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja s:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Multakin meni ohi miksei niitä saisi katsoa. Mene mukaan katsomaan niin ei ole kellään yksinäinen olo? :)
Miksi pitäis katsoa???
Juuri näin. Minkä ihmeet takia pornon kyttäilyä pitäisi harrastaa ja siitä ei saisi suuttia jos on sovittu ettei katota?

Porno ei ole mikään perusoikeus.
Ei tietenkään. Se on vaimon hyväntahdon eleenä ja armon osoituksena ansaittu oikeus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja s:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Multakin meni ohi miksei niitä saisi katsoa. Mene mukaan katsomaan niin ei ole kellään yksinäinen olo? :)
Miksi pitäis katsoa???
Juuri näin. Minkä ihmeet takia pornon kyttäilyä pitäisi harrastaa ja siitä ei saisi suuttia jos on sovittu ettei katota?

Porno ei ole mikään perusoikeus.
Pornoa on ihan kiva katsella kahdestaan ;> Ja onpa sitä joskus katsottu porukallakin. Siitä saa kivoja uusia ideoita joita voi sitten itse toteuttaa tulevaisuudessa. Ja sille voi myös nauraa. Telkkarista tulee yleensä ihan tajuttoman paskaa pornoa, joka voi vielä parhaassa tapauksessa olla suomeksi tekstitettyä :D Itse lataan pornoni tietokoneella. Voi katsoa milloin haluaa ja saa sitä mistä tykkää.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis ei tee mieli, vaikka on kassit täynnä? Ja sitten syytetään vaimoja haluttomuudesta? Ei oikein ymmärrä..
Siis mitä? Eihän tässä kukaan ole puhunut siitä ettei tekis mieli. Minun tekee aina mieli. Jos en saa seksiä niin sitten oman käden kautta onneen.
No tripod tuossa sanoi, että pussit pitää tyhjätä, ettei tee mielikään. Ja tämä logiikka kyllä ontuu, että kassit on täynnä ja tekee mieli (?), mutta paineita ei millään saa purettua muutoin kuin pornon avulla. Tällä siis usein perustellaan tuo pornon katselu naisille, jotka eivät moisista paineista niin tiedä.
Kerro mulle mikä ero siinä on,että katsooko sitä pornoa telkkarista vai kelaako päässään jotain aiemmin näkemäänsä pornon pätkää lauetakseen? Vaikka nainen olenkin niin mun on joskus äärimmäisen vaikea laueta "ihan muuten vaan" vaikka olisi millainen panetus,visuaalinen kiihoke antaa siihen oman lisänsä. Ja se voi olla pornoa tai se voi olla jotain muuta.
Eikö miehet siis oikeasti voi kiihottua muusta ajatuksesta, kuin pornon pätkistä? On sitten aika suppea ajatusmaailma miehillä. Onko

Ja edelleen en ymmärrä tätä logiikkaa. Panetus on kova, mutta ei pysty kiihottumaan?
 
vieras
Seksi on kuitenkin yleensä aika merkittävä osa ihmiselämää ja hyvinvointiakin, niin on kyllä melko ikävää jos se oma kumppani asettaa sille liian tiukat rajat. Ja jos ajatuksetkin lasketaan pettämiseksi, se on minusta aivan kamalaa. Miksi pitäisi kontrolloida jopa sitä, ketä/mitä kumppani ajattelee kiihottuakseen? Miten ne ajatukset voi loukata ketään?
 
s
Alkuperäinen kirjoittaja Kepe:
Kovin moni mies ei varmaankaan uskalla myöntää katselevansa tai ajattelevansa joskus muita naisia.
Tuskin sitä naisetkaan myöntää katselevansa tai ajattelevansa muita miehiä omalle miehelleen. Vai pitäisitkö sinä siitä ajatuksesta Kepe että oma naisesi kommentoisi sinulle toisia miehiä?

Musta on aivan sama ajatteleeko mieheni muita naisia, katseleeko kadulla tms. mutta pornoa meillä ei katota. Se että erityisesti ostaa, imuroi elokuvan ja asettelee itsensä töllön eteen kalu kädessä on ihan eri asia kuin satunnainen muiden naisten ajattelu.

Ja en voi sille mitään mutta koko ajatus miehestä runkkaamassa jonkun visuaalisen reiän edessä ähisten on vastenmielinen, jopa huvittava.
 
Yhteistyössä