kuoleman / syövän pelko...

[pelkääjä]

mulle tuli lapsen myötä kuolemanpelko, ei mitenkään yliampuva tai elämistä haittaava, mutta kuitenkin. sitä kesti jonkun vuoden tai pari ja sit se on jäänyt häälymään taka-alalle.
nykyään mä oon ihan vainoharhanen. lapsi on jo kohta 6v ja musta tuntuu että mä sekoan kohta.
nytkin olen ihan varma että mulla on kohdunkaulansyöpä enkä uskalla mennä papaan.. ihan sairasta!!!! pahin iski sillon kun se bb-julkkis jade kuoli kohdunkaulansyöpään niin nopeesti ja niin nuorena...
mua oksettaa ajatus että mun lapsi eläis ilman äitiä.
mä olen saavuttanut nyt elämässäni kaiken, mulla on ihana parisuhde, upouusi omakotitalo, vuosia haaveilemani koira, hyvä koulutus ja työpaikka ja pelkään menettäväni kaiken.
usein on iltoja että en saa unta kun ahdistaa niin paljon, pelkään etten herää aamulla ja usein pyydänkin mun miestä herättään mut ennenkun lähtee töihin.
nyt se on lähdössä työmatkalle ja mä oon ihan paniikissa et kuolen tänne sillä aikaa ja tuo lapsi viruu täällä kuolleen äidin kanssa... hyi saatana.
oikeesti mä tuun hulluks, mut en kehtaa mihinkään mennä tätä selittäänkään, hullunahan mua pidettäs. ja hullu taidan ollakin...
kohtalotovereita...?

 

[toinen pelokas]

aivan ku minä olisin tuon kirjoittanut. mulla tää alkoi ku sain toisen lapseni.

 

[IceRoyal]

:hug: kyllä sun kannattaa mennä tosta puhumaan.Minulla on samaa mutta ei noin pahana!
Sitä on tässä maailmassa monenlaista ja tuo on aika pieni "hulluus" niistä kaikista!!

 

[endie]

onko sulla ystäviä ja tekemistä tarpeeksi elämässäsi ? tuntuisi, että tuollaiset tulee kun kokee olevansa "Yksin" ja on liikaa aikaa pyöritellä päässään moisia ja lopulta ne vaan kasvaa ja kasvaa ?

 

[pelkääjä]

onko sulla ystäviä j tekemistä tarpeeksi elämässäsi ? tuntuisi, että tuollaiset tulee kun kokee olevansa "Yksin" ja on liikaa aikaa pyöritellä päässään moisia ja lopulta ne vaan kasvaa ja kasvaa ?

on mulla ja oikeasti olen tosi vähän kotona, ollaan paljon menossa.. mulla on työ, harrastukset ja perhe, ystäviä ja koira, ei pitäs olla sitä et on liikaa aikaa ajatella.. ja yleensä tää painottuukin iltaan, päivisin en edes muista koko juttua ja aamusin iltainen pelko tuntuu ihan tyhmältä.. mutta yötä kohti pahenee..

 

[vieras]

minulle kans on jostain syystä tullut valtava kuolemanpelko.nukkumaan mennessä olen aivan varma,että kuolen sydänkohtaukseen yöllä vaikkei varsinaisia sydän oireita edes ole.jokainen normaali kolotus ja jomotus on mielessäni kuolemaan johtavaa

 

[Oddball]

Mulla iskee kans ajoittain ajatus kuolemasta ja miten nuo lapset pärjäis ilman äitiä, saan sen onneks työnnettyä tonne taka-alalle jonnekin. Pahinta on kun lapsi alkaa pelkää kuolemaa, kuten minä n. 5-7 vuotiaana. En nukkunu juuri lainkaan ja makuuasentoon en uskltanu mennä kun tunsin miten sydämmenlyönnit alko hidastua, nukuin istuvilteni. Kenellekään en asiasta puhunu...yhtenä yönä pelko meni niin kovaksi että kömmin äitini viereen ja sanoin "Pidä kättäs mun sydämmellä ettei saa vaan pysähdy..." sen yön jälkeen kuoleman pelko hävisi. :ashamed:

 

[endie]

onko sulla ystäviä j tekemistä tarpeeksi elämässäsi ? tuntuisi, että tuollaiset tulee kun kokee olevansa "Yksin" ja on liikaa aikaa pyöritellä päässään moisia ja lopulta ne vaan kasvaa ja kasvaa ?

on mulla ja oikeasti olen tosi vähän kotona, ollaan paljon menossa.. mulla on työ, harrastukset ja perhe, ystäviä ja koira, ei pitäs olla sitä et on liikaa aikaa ajatella.. ja yleensä tää painottuukin iltaan, päivisin en edes muista koko juttua ja aamusin iltainen pelko tuntuu ihan tyhmältä.. mutta yötä kohti pahenee..

ok.
sulla on tommosta elämän pelkoa. kaikki on liian hyvin niin sitä rupee murehtimaan sitten tuollasiakin.
varmaan se juttelu jollekin auttaa.

 

[kamalaa]

mulla taitaa olla liikaa aikaa ajatella kaikkea. Ei kavereita. Mies jatkuvasti töissä tai raksalla. Olen yksin aamusta iltaan 2 lapsen kanssa. Jatkuvasti käy mieles tuo syöpä. En uskalla ees mennä lääkäriin uusimaan e-pilleri reseptiä ku tiiä että papan otto olis edessä.

 

[minäkin....]

hei toi on just niinku mun kirjottama teksti Paitsi en ole vielä (?) saavuttanut kaikkea.. Oma mies kyllä on ja kaksi lasta mutta vielä se muutto parempaan paikkaan puuttuu, koulutus ja työpaikka.
Mulla tää kans alko paisuu pahemmaks ku sain toisen lapseni.
Sikainfluenssan aikana kun sitä alko levitä tännekki päin, olin ihan paniikissa että joku meistä sairastuu siihen ja kuolee Kuukaus sitte yks kaukanen tuttu kuoli liikenneonnettomuudessa, siitäki tuli hirveä olo ja paniikki vaikken tuntenu koko tyyppiä muutaku pari kertaa olin nähny.
Nyt joulu-tammikuun aikana oon epäilly rintasyöpää ja pelkään et mulla on se ja kuolen just tällästä hirveetä panikointia kaikesta turhasta :O

Ihanaa ku en oo ainut joka ajattelee näin

 

[pelkääjä]

ihana (?) lukea että en ole ainoa.... olis mukava enemmänkin jutella asiasta tälleen anonyymina sellaisten kanssa jotka ymmärtää...
mulla on ainoa fobia ollut hammaslääkäri, lapsesta asti. olen viimeks käyny hammaslääkärissä 10v sitten ja hampaat huonossa kunnossa, pelkään myös et saan jonkun tulehduksen joka leviää ja tappaa mut, mutta en pysty soittaan hammaslääkäriaikaa, oon kahdesti pyörtynyt soittaessani, kerran oksentanut ja kerran löin luurin korvaan kun en saanut sanaa suustani, kylmä hiki kohos otsalle ja päässä alko heittää...
mä oon ihan pimee.

 

[pelkääjä]

ihana (?) lukea että en ole ainoa.... olis mukava enemmänkin jutella asiasta tälleen anonyymina sellaisten kanssa jotka ymmärtää...
mulla on ainoa fobia ollut hammaslääkäri, lapsesta asti. olen viimeks käyny hammaslääkärissä 10v sitten ja hampaat huonossa kunnossa, pelkään myös et saan jonkun tulehduksen joka leviää ja tappaa mut, mutta en pysty soittaan hammaslääkäriaikaa, oon kahdesti pyörtynyt soittaessani, kerran oksentanut ja kerran löin luurin korvaan kun en saanut sanaa suustani, kylmä hiki kohos otsalle ja päässä alko heittää...
mä oon ihan pimee.

niin siis ainoo tän kuolemanpelon lisäks..

 

[mullakin]

oli toisen lapsen jälkeen juuri tollasta, ja lopulta ahdistus kasvoi niin suureksi, et sairastuin vakavaan masennukseen. sain ihana terapeutin ja oikean mas.lääkkeen. Nyt 4 vuoden päästä siitä olen eheytynyt tuosta kaikesta, eihän ihmisestä valmista tule, mutta en pelkää elämää enkä kuolemaa. Uskallan elää nauttien ja täydesti. Olen onnellinen.

 

[äiti]

mulla samanlaista.tuli toisen lapsen jälkeen,kun toisella lapsella epäiltiin puolen vuoden ajan hänen syntymästään vaikeaa sairautta siitä se lähti.on parempia hetkiä ja kausia...
mut sitte taas huonompia. välillä ahdistaa sikana enkä pysty keskittymään muuhun kun pelkäämiseen.

 

[Ymmärrän,]

mulla ihan samaa ja oon jo aika vanha, 40-vee. Lapsi tosin on vasta kuuden.

Mutta ota härkää sarvista ja mene rauhallisin mielin papaan. Jos sinulla ei ole aiemmin ollut mitään muutoksia, on erittäin todennäköistä että mitään ei ole nytkään. Tuollaiset muutokset kehittyvät todella hitaasti, monien vuosien kuluessa. Minulla todettiin muutoksia papilloomaviruksen aiheuttamana kun olin parikymppinen ja hoidettiin eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmaa enkä pelkää asiaa..vaikka muutoin kärsin kuten sinäkin ns. ahdistuneisuushäiriöstä, mutta juuri tähän asiaan se ei kohdistu.

Minua ajatukset vaivaavat ajoittain, välillä ne ovat poissa, mutta laukaiseva tekijä hyvinkin oli oman lapsen saaminen. En ole vielä päättänyt, aloittaisinko lääkityksen, katsotaan. Mutta kannustan hakemaan apua ja puhumaan asiasta. Toiset on vaan herkempiä ja sitten reagoivat näinkin. Mutta pelko on eri asia kun ympäröivä todellisuus, pelko hämärtää kaiken järjen äänen.

Mene sinne papaan, saat asian pois mielestäsi. Muutenkin joku hyvä lääkärisuhde voisi auttaa, joku jolle puhua peloista. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

 

[pöpikö]

mulla ihan samaa ja oon jo aika vanha, 40-vee. Lapsi tosin on vasta kuuden.

Mutta ota härkää sarvista ja mene rauhallisin mielin papaan. Jos sinulla ei ole aiemmin ollut mitään muutoksia, on erittäin todennäköistä että mitään ei ole nytkään. Tuollaiset muutokset kehittyvät todella hitaasti, monien vuosien kuluessa. Minulla todettiin muutoksia papilloomaviruksen aiheuttamana kun olin parikymppinen ja hoidettiin eikä sen jälkeen ole ollut mitään ongelmaa enkä pelkää asiaa..vaikka muutoin kärsin kuten sinäkin ns. ahdistuneisuushäiriöstä, mutta juuri tähän asiaan se ei kohdistu.

Minua ajatukset vaivaavat ajoittain, välillä ne ovat poissa, mutta laukaiseva tekijä hyvinkin oli oman lapsen saaminen. En ole vielä päättänyt, aloittaisinko lääkityksen, katsotaan. Mutta kannustan hakemaan apua ja puhumaan asiasta. Toiset on vaan herkempiä ja sitten reagoivat näinkin. Mutta pelko on eri asia kun ympäröivä todellisuus, pelko hämärtää kaiken järjen äänen.

Mene sinne papaan, saat asian pois mielestäsi. Muutenkin joku hyvä lääkärisuhde voisi auttaa, joku jolle puhua peloista. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!

mulla on viime papasta jo 6vuotta että tiedä mitä syöpiä siel on sen aikana kehittyny.. ( jääny kammo koko toimenpiteestä sillä pyörryin 2 kertaa viimeksi kun papa otettiin.

 

[satunnainen vierailija]

ne niin helposti kehity. Menet hyvälle yksityiselle lääkärille, toimenpiteen ei pitäisi sattua yhtään, kuin hyttysen nippaisu. Varaat huomenna ajan ja reippaasti vaan. Usko pois, ei hätää.

 

[vieras]

up..

 

[Horuksen silmä]

Mä olen kärsinyt kuoleman pelosta jo vuoden ajan. Välillä on huonompia päiviä ja toisinaan parempia. Vanhimmalle lapselle olen opettanut mihin täytyy soittaa tai miten haetaan apua jos jotain äidille sattuu :ashamed:

 

[minäkin..]

Ap...sulla sentään on paljon kavereita joiden kanssa viettää aikaa ja harrastuksia....Mulla ei oo paljon yhtään kaveria:`( on niin surullista kun ei oo ketään kelle puhua... oon tosi yksinäinen ;(