Toggle sidebar

Kun voimat ei enää riitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja masentunut...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

masentunut...

Vieras
Hei!
Kaikki kävi meillä niin nopeasti. Tavattiin, rakastuttiin, mentiin kihloihin + avoliittoon ja aloin odottamaan vauvaa.. kaikki tämä alle kolmessa kuukaudessa. Odotus meni hyvin. Mies oli mukana jokaisessa neuvola käynnissä, huolehti syömisestäni ja voinnistani.Olin oikea hormoonihirmu ja sen mies kesti. Vauva syntyi kuukausi sitten ja sen jälkeen elämä onkin ollut vaikeaa. En todellakaan odottanut, että yhteiselo olisi tällaista vauvan jälkeen!

Minulla ei ole kokemusta vauvoista ollenkaan. Vauvamme on ainoa jota olen hoitanut, jonka vaipan olen vaihtanut, kylvettänyt.. kaikki uutta ja opeteltavissa. Miehellä yksi lapsi ennestään ja on hoitanut paljon. Saan häneltä neuvoja ja opastusta. Mikä siis on ongelma? Niitä on paljon!

Mies käy töissä, jotta perhe pärjäisi taloudellisesti ja sillä aikaa minä hoidan vauvan kotona. Tämä järjestely sopii minulle hyvin. Mutta miehellä on lisäksi muita menoja. Hänen vanhempansa rakentavat uutta navettaa ja odottavat mieheni osallistuvan rakentamiseen. Ja tämä juoksee heti avuksi, kun puhelin soi. Joskus hän valvoo vuorokauden ja nukkuu kotona 4 tunnin unet ennenkuin painuu takaisin töihin/tilalle. Miehestä on tullut ärtyisä, kun ei saa nukuttua. Minusta on tullut ärtyisä, kun saan hoitaa vauvan ihan yksin! Olen yrittänyt selittää, itkeä, ja vaikka mitä että hän ymmärtäisi, että meidän perhe on sijalla yksi. Meidän perheen jaksaminen olisi tärkeämpää, mutta hän kokee, että on autettava isäänsä ettei tämä pala loppuun. Mutta entäpä minä? Olen palamassa loppuun. Tuntuu, ettei voimavarat riitä, ei jaksoa löydy. Päivät ovat samanlaisia, nyhjötän sisällä, tosin käyn lenkin ulkona vauvan kanssa kerran per päivä, minulla ei ole aikaa laittaa ruokaa joten on aina nälkä, vauvalla masuvaivoja joten itkee paljon, hermot ovat riekalaina ja itken usein. Hän aina kertoo, että kaikki mitä hän tekee tilalla, hän tekee sen meille. Me aiomme jatkaa, kun sukupolvenvaihdos tehdään ja silloin navetta tietty jää meille. En tiedä onko syynä rakentamisinnokkuuteen se kun, appiukko uhakasi antaa tilan jollekkin muulle, kun mieheni muutti kanssani pois tilalta, meni vieraille töihin ja jätti appiukon yksin huolehtimaan liki 100 päisestä karjasta. Kahden sukupolven yhteisasumisesta ei tullut meillä mitään, anoppi pompotti, appi väheksy mieheni työpanosta eikä suostunut maksamaan palkkaa (minun olisi ollut elätettävä lapseni pienellä äitiyspäivärahalla) ja lisäksi olin jo niin masentunut, että itkin päivät. Pois muutto sai mielenikin valoisaksi.

Kaiken kukkuraksi mieheni on suunnitellut tämän kuun loppuun kahden viikon kalareissun Norjaan! Ja odottaa minun hoitavan vauvan yksin kotona. Avuksi hän on järjestämässä anoppiani.. ja sitä minä en hyväksy. Siitä tulee maanvaiva, jos se oppii että voi tulla hoitamaan vauvaa päivittäin.. nyttenkin kun jo lampsii kylään hoiteleen kuttumatta saati ilmottamatta tulostaan! Näen painajaisia reissusta, en selviä yksin! Mies ei ymmärrä minua! Sanoo, että on minun joskus selvittävä yksin vauvan kanssa! Ja kun hän reissusta palaa, jatkuu navettahommat taas..

Itse olen niin väsynyt! Joskus tuntuu, että voisin antaa vauvan ensimmäiselle vastaantulijalle.. toisinaan kaduttaa, että vauva tuli saatua, mutta sitä kadun heti.. Miehen kanssa keskusteltiin odotusaikana millaista elämä on vauvan tulon jälkeen.. hän sanoi, ettei minun tartte pelätä että joutuisin yksin hoitamaan.. Paljon olikin luottamista hänen sanoihinsa. Taidan olla masentunut. Ja siksi itken niin usein! Ja se ärsyttää miestä, on pari kertaa uhannut lähteä, kun mitta alkaa olla täysi. Ja se tuntuu kauhealta! Olempa minäkin uhannut lähteä kerran kesken riidan.. mutta vain herätelläkseni miestä. Apua saan masennukseeni, olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa, mutta lääkitys pitää vielä saada :(

En voi ymmärtää, miten ennen niin ihana mies voi muuttua niin paljon? Ymmärrän kyllä, että hän on kahden tulen välissä ja sinnitteleminen on siinä vaikeaa, mutta miten saisin hänet olemaan enemmän kotona? Lastaan hän rakastaa! Se katse hänen kasvoillaan kun hän vauvaa hoitaa on silkkaa rakkautta. Lapsi on todella tärkeä, mutta miten olisi se äitikin ja äidin jaksaminen tärkeää?

En haluaisi erota ja tehdä lapsestani melkein isätöntä, enkä haluaisi viedä lasta poia mieheni elämästä. Haluaisin vain olla tavallinen perhe! Tehdä asioita yhdessä ja viettää aikaa yhdessä. Ehkä sitten kun navetta on valmis. Mies haluaa olla kanssani, mennä kanssani loppukesästä naimisiin.. itsestäni en tiedä enää yhtään miten jaksan. Itse en uskaltaisi jättää lasta yksin minun vastuulleni päiviksi, joten en ymmärrä miten hän uskaltaa..

Apua! Mitä minä teen?
 
En sano millään pahalla, mutta tunnut jonkin verran itsekeskeiseltä ja itsekkäältä nuorelta naiselta. Miehesi on jo muuttanut lähes koko elämänsä sinun takiasi, mutta sekään ei riitä, haluat aina vaan enemmän.

Tottakai miehesi osallistuu tilan töihin, jos tila kerta joskus jää hänelle. Ei kai voi olettaa, että muut rehkii ja hän korjaa sadon?

Apuakin saisit, mutta se ei sinulle kelpaa. Yritä oppia tuntemaan anoppiasi ja kaiva hänestä ne hyvät puolet esille -aivan varmasti hänessä niitä on. Jos hän mielellään hoitelee vauvaa, niin mene joskus miehesi ja appesi mukaan navettaraksalle, jos ei mitään muuta, niin vaikka tekemään evästä heille. Mielesi saattaa piristyä kun teet muutakin kuin olet vauvan kanssa.

Onko sinulla yhtään ystäviä siellä lähellä? Jos et ole vielä tututstunut ihmisiin, niin miehesi varmastikin tietää ja tuntee muitakin perheitä ja voisi auttaa sinua tutustumaan heihin. Lisäksi neuvolasta saat ehkä tietoa, onko teidän lähellä muita vauvaperheitä.

Sinulle on tapahtunut paljon hyvin lyhyessä ajassa ja saatat kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Hyvä, että käyt psykologin kanssa juttelemassa -pitäisikö teidän lisäksi käydä myös perheneuvolassa, jossa puolueeton henkilö kertoisi oman näkemyksensä töiden ja vauvanhoidon jakautumisesta ja ohjaisi teitä tasapuoliselle tielle? Lisäksi hän voisi ehkä auttaa sinua ja kertoa keinoja, joidenka avulla saisit anoppiisi lämpimämmät välit ja kuitenkin niin, ettei hänestä tule täysvaltaista perheenjäsentä joka päsmäröi teidän taloudessa.
 
Unohtui tuossa, tuo kalastusreissu. Ehdottomasti miehen pitäisi unohtaa moiset retket kun hänellä on perhe. Kun hänellä on kaksi viikkoa lomaa, niin teidän pitäisi rakentaa suhdettanne vahvemmaksi, että se kestää jatkossakin. Laita tässä asiassa kova sana hänelle ja yritä selittää perheen merkitys. Jos hän ei sitä ymmärrä muuten, niin sano sinä lähteväsi vaikkapa Lappiin vaeltamaan pariksi viikoksi- ja tietysti ilman vauvaa. Jos hän kokee, että hänellä on oikeus elää myös omaa elämää, niin silloin se oikeus kuuluu myös sinulle.

Koita jaksaa, vauva-aika mene nopeasti ohi ja myös omat voimasi palautuvat!
 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut...:
Itse olen niin väsynyt! Joskus tuntuu, että voisin antaa vauvan ensimmäiselle vastaantulijalle..
Click to expand...

Niin, paitsi sille anopille?

Ottakaa muut tästä oppia, että ei rynnätä ensimmäiseksi lasta tekemään, vaan katsotaan sujuuko arki salamarakkauden kanssa edes ilman sitä jatkuvaa hoitoa vaativaa nyyttiä.
 
Kiitos Tuli vastauksestasi!

Samoja asioita olen miettinyt itsekkin, että olenko itsekäs. Tiedän, että mies on muuttanut koko elämänsä minun takiani.. teinhän minäkin niin hänen vuoksensa suhteemme alussa. Jätin oman työni ja muutin toiselle paikkakunnalle, jossa en tunne ketään. Kovasti odotan elokuuta, jolloin seurakunnan perhekahvio avataan niin ehkäpä sieltä saisin tuttuja.

En tarkoittanut, että miehen pitäisi kokonaan jättää rakentamiset vaan vähän hillitä niitä. Ei kukaan jaksa sitä tahtia ja parin tunnin yöunilla! Pelkään, että hän palaa loppuun ja jos meitä on kohta kaksi loppuun palanutta, ei se tiedä perheelle hyvää :(

Anoppilaan en ole vielä valmis pitämään lämpimiä suhteita. Lähtö sieltä ei sujunut hyvissä tunnelmissa. En voi ymmärtää, että anoppi hyväksyy väkivallan käytön perheessään. Kun näin appeni käyvän käsiksi mieheeni en sitä ole pystynyt anteeksi antamaan ja anopille en sitä että hän ei puuttunut asiaan. Tilanne rauhoittui vasta kun uhkasin soittaa poliisit paikalle. En halua jättää lastani paikkaan, jossa tällainen käytös on hyväksyttävää.. sillä en luota anoppiin kunnolla, kuten hän sanoi tapauksen jälkeen että oli hyvä kun miehet sai purkaa tunteitaan.. Minäkun en ollut koskaan ennen tollasta nähnyt.. Miten joku voi sallia omaan lapseensa kohdistuvan väkivallan?? Tuon tapauksen jälkeen muutettiin pois. En uskaltanut viedä lasta sellaiseen ilmapiiriin ja pelätä, jos niin tapahtuisikin minun lapsellenikin.

Kyllä tämä tästä helpottuu.. jos ei muuten, niin ajan kanssa. Miestä en kuitenkaan toiseen vaihtaisi, sillä rakastan häntä todella paljon ja samoin hän minua :)

 
Ahaa, tuollaisen taustan jälkeen ymmärrän paremmin, jos et halua olla niin tiiviissä vuorovaikutuksessa appivanhempiesi kanssa. Voi olla, että anopillasi ei ole muuta mahdollisuutta kuin katsoa päältä, ehkäpä appi kohtelee häntäkin samoin ottein kuin poikaansa? Anoppi kuitenkin halunnee pitää lapsenlapseensa lämpöiset välit, jospa se onnistuisi niin, että hän tulee teille, eikä vauva ole ilman sinua anoppilassa?

Miehen pitäisi pitää selkeitä vapaapäiviä ja viettää ne sinun ja vauvan kanssa. Työtä vuorotta mentaliteetti kostautuu ennenpitkää. Olet ihan oikeassa huolestuessasi myös miehesi jaksamisesta ja se mielestäni osoittaa, että sinulla vielä voimia riittää, onneksi, koska täysin loppuunpalanut ja masentunut ihminen ei jaksa piitata itsestään, saati sitten toisista ihmisistä. Hyvä, että olet herännyt ennen totaaliromahdusta, saat varmasti asianne kuntoon, jos et omin voimin niin sitten ammattiauttajien kera. Kyllä se elämä siitä lutviutuu, sinulla kuitenkin tuntuu olevan ihan terveet ajatukset ja kyky hakea myös itsestäsi syitä perheen tilaan,sekä elämänilo tallella!
 
Kiitos vielä vastauksestasi Tuli! Tuli olo että kyllä me selvitään.. että ehkäpä minulla ja jaksamisellani onkin vielä toivoa. Toivottavasti saan taottua miehenkin päähän hiukan kohtuutta tilan hommissa :) Kalareissu on tainnut olla hänen henkireikänsä, joka auttaa jaksamaan eteenpäin ja siksi tuntuukin kauhealta pyytää häntä jäämään kotia sen sijasta ja siirtämään sitä vuodella eteenpäin. Jos muu ei auta, niin hän menee ja itse yritän pärjätä kotona yksin niin pitkälle kuin mahdollista. Apua anopilta saan heti, kun tarvitsen. Haluaa pitää lämpimät välit vauvaan. Se voisikin toimia niin että anoppi kävisi meillä kattomassa vauvaa tunnin kaks kerrallaan.. Pitää kai minunkin alkaa tulemaan pikkusen vastaan :) Mutta anoppilaan en vauvaa ole valmis jättämään varmaankaan pitkään aikaan.

Hyvää kesän alkua sinulle "Tuli"!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap..:
Kiitos vielä vastauksestasi Tuli! Tuli olo että kyllä me selvitään.. että ehkäpä minulla ja jaksamisellani onkin vielä toivoa. Toivottavasti saan taottua miehenkin päähän hiukan kohtuutta tilan hommissa :) Kalareissu on tainnut olla hänen henkireikänsä, joka auttaa jaksamaan eteenpäin ja siksi tuntuukin kauhealta pyytää häntä jäämään kotia sen sijasta ja siirtämään sitä vuodella eteenpäin. Jos muu ei auta, niin hän menee ja itse yritän pärjätä kotona yksin niin pitkälle kuin mahdollista. Apua anopilta saan heti, kun tarvitsen. Haluaa pitää lämpimät välit vauvaan. Se voisikin toimia niin että anoppi kävisi meillä kattomassa vauvaa tunnin kaks kerrallaan.. Pitää kai minunkin alkaa tulemaan pikkusen vastaan :) Mutta anoppilaan en vauvaa ole valmis jättämään varmaankaan pitkään aikaan.

Hyvää kesän alkua sinulle "Tuli"!
Click to expand...

Hei! Sinäkin tarvitset kyllä henkireikää. Etkö voisi itse lähteä miehen mukaan, ja jättää lasta hoitoon siksi aikaa? Ei kai hoitopaikan tarvitse olla juuri anoppila? Kahdenkeskeinen aika on myös tärkeää.
 
Ei kait nyt äiti jätä pientä lastansa kahdeksi viikoksi hoitoon, jotta pääsisi miesporukan mukaan kalareissulle, aivan kaistapäinen neuvo.
Kahdenkeskistä aikaa saa nuoriparipari varmaan yhdeksi illaksi tai kahdeksi. Joku tolkku neuvoissakin olla pitää, sinä et nähtävästi ole itse äiti.
 
Kyllä minustakin kalareissu on nyt tyhmyyttä.
Navetan rakentamisen ymmärrän ja se on tehtävä kesällä.

Minun ohjeeni on sinulle, että ummista nyt silmäsi ja ole vahva. Pidä sinä sinun tehtävänäsi vauvan hoitoa, osaat sen varmasti. olet masentunut tilanteesta ja kaikesta epätoivottomuudesta, mutta katso sivulta mihin homma menee. Älä hermoile, vaan anna heidän rakentaa. kaikki te palatte nyt loppuun, mutta sinun osasi on kuitenkin helpoin fyysisesti. Älä missään tapauksessa tee isoja ratkaisuja nyt, vaan anna tilanteen kehittyä ja navetan valmistua. Levätköön he talvella, jotka rakentaa nyt. Voimia sinulle, selviät varmasti!
 
Vauva on siis vasta kuukauden vanha, joten totta kai sinulla on kova työ kaiken oppimisessa. Muistan itsekin, miten olin aivan väsynyt ja varsinkin henkisesti kovilla, kun jouduin ottamaan vastuun vauvasta ilman kenenkään apua. Kun yhtäkään yötä ei saanut nukkua kunnolla (ja nuori ihminen kyllä tarvitsee unta, vaikka kuinka olisi nuori ja voimissaan) ja tuntui ettei välttämättömiäkään tomintoja saanut tehdyksi. Kuten esim. hiusten laittaminen, vaatteista huolehtiminen, siivoaminen, ruuan laitto. Koko ajan piti huolehtia vain vauvasta, ja silloinkin kun se nukkui päiväuniaan, piti pestä vaippoja (niitä senaikaisia sideharsojuttuja) ja yrittää edes syödä jotain.

Ehkä kaikkein vaikeinta oli kuitenkin sopeutua siihen, ettei enää voinutkaan tehdä oikein juuri mitään sellaista, mikä ennen oli ollut tärkeätä ja kivaa, eikä ollut enää vapautta mennä ja tulla mielensä mukaan. Tuntui kuin olisi ollut pallo jalassa kaiken aikaa.

Muistan, kuinka ajattelin aina, että tulisi edes niin isoksi, että pystyisi sanomaan, miksi se itkee, mikä sitä vaivaa. Ja kun se sitten oli "sen ikäinen", toivoin, että tulisi niin isoksi, että leikkisi, piirtelisi, katselisi telkkaria jne. jo itsekseenkin, eikä aina minun tarvitsisi olla mukana. Ja niin edelleen. Näin olen monien muidenkin kuullut puhuvan. Sellaista se on vanhempana oleminen.

Kaikkeen tottuu. Kyllä sinäkin siitä selviät.

Miehelläsi pitää kuitenkin olla sen verran ymmärrystä, että ihan joka ilta ei kuulu mennä sinne navettatyömaalle, näin pienen vauvan isän täytyy olla perheensäkin luona. Ja sen kalastusreissun saa kyllä unohtaa. Kurjaa, että tilanne appivanhempiesi kanssa on tuollainen, mutta ehkä sekin ajan kanssa muuttuu. Anna vain anoppisi tulla kylään ja ota apu vastaan mikä on saatavilla. Laiha sopu on aina parempi kuin lihava riita, eikös sitä niin sanota.

Sinulle tapahtui suuria asioita hurjan pienessä ajassa. Et ehtinyt yhtään tutustua tilanteeseen, kun olit jo kiinni siinä itse, kihloissa ja raskaana. Silloin kun itse valittelin vuokraemännälleni vauvanhoidon raskautta ja väsymystäni, kehuin kuitenkin tuntevani mieheni hyvin, olimmehan jo neljä vuotta sitä ennen seurustelleet. Vuokraemäntäni sanoi, että ei, et sinä häntä vielä tunne. Ei neljä vuotta riitä vielä mihinkään, vasta parinkymmenen vuoden päästä voit jotain sanoa. Ja oikeassa hän oli, miehestä paljastui aivan uusia puolia ja asioita, joita en olisi millään voinut uskoa vielä silloin. Toivon kuitenkin teidän liitollenne kaikkea hyvää, kestävyyttä ja onnea. Vauvanne kasvaa ja sinunkin hommasi helpottuu. Ja niitä ystäviäkin kyllä tulee, mutta yleensä niitä ei tule sillä tavalla kuin odottaa. Eli älä masennu, jos sieltä seurakunnan piiristä ei kukaan tunnukaan olevan samaa pataa kanssasi. Jostain kuitenkin aina joku putkahtaa, näin se elämässä menee.
 
Ed kirjoittaja on todella itsekäs ajatuksissaan. Totta kai jokainen äiti tarvitsee joskus omaa aikaa, mutta selviö on se, että itsek´kyyteen ei enää ole varaa kun on äiti. Lapsi menee omien juttujen edelle. Ja itse äitinä olen siitä kiitollinen. Lapsen kanssa vietetyt hetket kotona ja luonnossa tai harrastuksissa ovat aitoa onnea minulle. Niitä ei koskaan saa takaisin. Sen ei saa olla pakkopullaa. Omista tarpeista ja tavoista luopuminen ei tarkoita elämän loppumista. Se vaan muuttuu. Tunenn olevani etuoikeutettu kun saan kasvattaa ja olla oman poikani kanssa ja seurata hänen elämäänsä ja olla hänelle tärkeä. HÄnen naurunsa ja itkunsa suoraan päin naamaa kertovat minulle että hän kehtaa minun seurassani ilmaista tunteensa. Lapsi tarvitsee kestävän aikuisen, ei ahdistuvaa ja vastuutonta, jolle lapsi on vain riesa.
Nauti vauvastasi! Välisenne rakkaus kantaa teitä jos näette vaivaa suhteenne eteen.
Vauva-aikana mies voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Ehkä hän tarvitsee reissunsa jotta voi miettiä isyyttäänkin kaiken muun rakentamisen ohella. Isä on läsnä lapsen arjessa enemmän monesti kun lapsi vähän kasvaa ja osaa lähteä mukaan sinne kalaan :-)

 
Alkuperäinen kirjoittaja masentunut...:
Hei!
Kaikki kävi meillä niin nopeasti. Tavattiin, rakastuttiin, mentiin kihloihin + avoliittoon ja aloin odottamaan vauvaa.. kaikki tämä alle kolmessa kuukaudessa. Odotus meni hyvin. Mies oli mukana jokaisessa neuvola käynnissä, huolehti syömisestäni ja voinnistani.Olin oikea hormoonihirmu ja sen mies kesti. Vauva syntyi kuukausi sitten ja sen jälkeen elämä onkin ollut vaikeaa. En todellakaan odottanut, että yhteiselo olisi tällaista vauvan jälkeen!

Minulla ei ole kokemusta vauvoista ollenkaan. Vauvamme on ainoa jota olen hoitanut, jonka vaipan olen vaihtanut, kylvettänyt.. kaikki uutta ja opeteltavissa. Miehellä yksi lapsi ennestään ja on hoitanut paljon. Saan häneltä neuvoja ja opastusta. Mikä siis on ongelma? Niitä on paljon!

Mies käy töissä, jotta perhe pärjäisi taloudellisesti ja sillä aikaa minä hoidan vauvan kotona. Tämä järjestely sopii minulle hyvin. Mutta miehellä on lisäksi muita menoja. Hänen vanhempansa rakentavat uutta navettaa ja odottavat mieheni osallistuvan rakentamiseen. Ja tämä juoksee heti avuksi, kun puhelin soi. Joskus hän valvoo vuorokauden ja nukkuu kotona 4 tunnin unet ennenkuin painuu takaisin töihin/tilalle. Miehestä on tullut ärtyisä, kun ei saa nukuttua. Minusta on tullut ärtyisä, kun saan hoitaa vauvan ihan yksin! Olen yrittänyt selittää, itkeä, ja vaikka mitä että hän ymmärtäisi, että meidän perhe on sijalla yksi. Meidän perheen jaksaminen olisi tärkeämpää, mutta hän kokee, että on autettava isäänsä ettei tämä pala loppuun. Mutta entäpä minä? Olen palamassa loppuun. Tuntuu, ettei voimavarat riitä, ei jaksoa löydy. Päivät ovat samanlaisia, nyhjötän sisällä, tosin käyn lenkin ulkona vauvan kanssa kerran per päivä, minulla ei ole aikaa laittaa ruokaa joten on aina nälkä, vauvalla masuvaivoja joten itkee paljon, hermot ovat riekalaina ja itken usein. Hän aina kertoo, että kaikki mitä hän tekee tilalla, hän tekee sen meille. Me aiomme jatkaa, kun sukupolvenvaihdos tehdään ja silloin navetta tietty jää meille. En tiedä onko syynä rakentamisinnokkuuteen se kun, appiukko uhakasi antaa tilan jollekkin muulle, kun mieheni muutti kanssani pois tilalta, meni vieraille töihin ja jätti appiukon yksin huolehtimaan liki 100 päisestä karjasta. Kahden sukupolven yhteisasumisesta ei tullut meillä mitään, anoppi pompotti, appi väheksy mieheni työpanosta eikä suostunut maksamaan palkkaa (minun olisi ollut elätettävä lapseni pienellä äitiyspäivärahalla) ja lisäksi olin jo niin masentunut, että itkin päivät. Pois muutto sai mielenikin valoisaksi.

Kaiken kukkuraksi mieheni on suunnitellut tämän kuun loppuun kahden viikon kalareissun Norjaan! Ja odottaa minun hoitavan vauvan yksin kotona. Avuksi hän on järjestämässä anoppiani.. ja sitä minä en hyväksy. Siitä tulee maanvaiva, jos se oppii että voi tulla hoitamaan vauvaa päivittäin.. nyttenkin kun jo lampsii kylään hoiteleen kuttumatta saati ilmottamatta tulostaan! Näen painajaisia reissusta, en selviä yksin! Mies ei ymmärrä minua! Sanoo, että on minun joskus selvittävä yksin vauvan kanssa! Ja kun hän reissusta palaa, jatkuu navettahommat taas..

Itse olen niin väsynyt! Joskus tuntuu, että voisin antaa vauvan ensimmäiselle vastaantulijalle.. toisinaan kaduttaa, että vauva tuli saatua, mutta sitä kadun heti.. Miehen kanssa keskusteltiin odotusaikana millaista elämä on vauvan tulon jälkeen.. hän sanoi, ettei minun tartte pelätä että joutuisin yksin hoitamaan.. Paljon olikin luottamista hänen sanoihinsa. Taidan olla masentunut. Ja siksi itken niin usein! Ja se ärsyttää miestä, on pari kertaa uhannut lähteä, kun mitta alkaa olla täysi. Ja se tuntuu kauhealta! Olempa minäkin uhannut lähteä kerran kesken riidan.. mutta vain herätelläkseni miestä. Apua saan masennukseeni, olen käynyt juttelemassa psykologin kanssa, mutta lääkitys pitää vielä saada :(

En voi ymmärtää, miten ennen niin ihana mies voi muuttua niin paljon? Ymmärrän kyllä, että hän on kahden tulen välissä ja sinnitteleminen on siinä vaikeaa, mutta miten saisin hänet olemaan enemmän kotona? Lastaan hän rakastaa! Se katse hänen kasvoillaan kun hän vauvaa hoitaa on silkkaa rakkautta. Lapsi on todella tärkeä, mutta miten olisi se äitikin ja äidin jaksaminen tärkeää?

En haluaisi erota ja tehdä lapsestani melkein isätöntä, enkä haluaisi viedä lasta poia mieheni elämästä. Haluaisin vain olla tavallinen perhe! Tehdä asioita yhdessä ja viettää aikaa yhdessä. Ehkä sitten kun navetta on valmis. Mies haluaa olla kanssani, mennä kanssani loppukesästä naimisiin.. itsestäni en tiedä enää yhtään miten jaksan. Itse en uskaltaisi jättää lasta yksin minun vastuulleni päiviksi, joten en ymmärrä miten hän uskaltaa..

Apua! Mitä minä teen?
Click to expand...

Tuli vain mieleeen että alkuperäisessä viestissä et puhunut mitään omasta suvustasi tai vanhemmistasi. Olet ilmeisesti muuttanut miehen perässä toiselle paikkakunnaalle mutta sinulla on kuitenkin toivottavasti jossain vielä sisaruksia, vanhemmat tai hyviä vanhoja ystäviä. Voisitko mahdollisesti lähteä miehen suunnitteleman reissun ajaksi itse sukuloimaan. Saisit muita aikuiskontakteja ja myös apua vauvan hoidossa. Muutenkin voisi olla hyvä jos pääsisit välillä vähän muihin ympyröihin. Voisit vaikka yrittää sopia miehesi kanssa että lähdet välillä hetkeksi muualle ja hän saa silloin auttaa navetan teossa tai muissa töissä niin paljon kuin haluaa. Sitten kun olet taas kotona hän vastaavasti vähentäisi näitä ylimääräisiä töitä. Tai jos voisit välillä kutsua jonkun luoksesi. Ja nimenomaan sellaisen henkilön jota sinun ei tarvitse passata vaan joka voi auttaa ja tukea sinua.

 
Alkuperäinen kirjoittaja mamisson:
Ed kirjoittaja on todella itsekäs ajatuksissaan. Totta kai jokainen äiti tarvitsee joskus omaa aikaa, mutta selviö on se, että itsek´kyyteen ei enää ole varaa kun on äiti. Lapsi menee omien juttujen edelle. Ja itse äitinä olen siitä kiitollinen. Lapsen kanssa vietetyt hetket kotona ja luonnossa tai harrastuksissa ovat aitoa onnea minulle. Niitä ei koskaan saa takaisin. Sen ei saa olla pakkopullaa. Omista tarpeista ja tavoista luopuminen ei tarkoita elämän loppumista. Se vaan muuttuu. Tunenn olevani etuoikeutettu kun saan kasvattaa ja olla oman poikani kanssa ja seurata hänen elämäänsä ja olla hänelle tärkeä. HÄnen naurunsa ja itkunsa suoraan päin naamaa kertovat minulle että hän kehtaa minun seurassani ilmaista tunteensa. Lapsi tarvitsee kestävän aikuisen, ei ahdistuvaa ja vastuutonta, jolle lapsi on vain riesa.
Nauti vauvastasi! Välisenne rakkaus kantaa teitä jos näette vaivaa suhteenne eteen.
Vauva-aikana mies voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Ehkä hän tarvitsee reissunsa jotta voi miettiä isyyttäänkin kaiken muun rakentamisen ohella. Isä on läsnä lapsen arjessa enemmän monesti kun lapsi vähän kasvaa ja osaa lähteä mukaan sinne kalaan :-)
Click to expand...

Minusta on ihan yhtä itsekästä ajatella että koska minä jaksan valittamatta vauvan kanssa, kaikkien muidenkin pitää jaksaa. Ja jos valittaa niin valittaa turhasta koska enhän minäkään koskaan valita. Fakta on että äidit ovat erilaisia, vauvat ovat erilaisia ja elämäntilanteen ovat erilaisia. Et voi yhden kirjoituksen perusteella todella tietää mitä kaikkea toisen elämään todella liittyy ja mitä "pitää" jatksaa ja kestää.
Toinen asia josta olen toista mieltä on isän rooli. Omien kokemusteni mukaan miehen kannattaa ottaa vastuuta lapsen hoidosta heti alusta asti. Moni kyllä luulee että sitten kyllä isä on lapsen kanssa kun lapsi vähän kasvaa mutta joutuu pettymään. Jos luottamuksellista suhdetta myös isään ei alusta asti synny, on sen luominen myöhemmin paljon vaikeampaa. Helposti yhdessäolosta tulee sitten juuri tuota kalastamista. Tuijotetaan kumpikin omia kohojaan hiljaisuudessa ja todetaan tunnin päästä että kalaa ei sitten tällä kertaa tullutkaan:) No tietysti vähän kärjistäen mutta sitä se isien ja lasten yhdessäolo on perinteisesti ollut. Siksi minä kyllä patistaisin ottamaan isän mukaan heti. Silloin hänellä on myös paljon parempi tuntuma siihen mitä lapsen hoito on ja mitä se todella vaatii.

 
Hei!

Kiitos vielä vastanneille!

Minusta olsi IHANAA, kun vain voisinkin mennä oman sukuni tykö ja saada tukea sieltä. Ongelma vain, että he asuvat liki 200km-n päässä minusta ja pienen vauvan kanssa matkustaminen linja-autossa vaihtoineen kauhistuttaa! Lisäksi kalareissun aikaan äitini on muuttopuuhissa niin olisin siellä vain tiellä.. mutta onneksi on muuttopuuhissa sillä muuttaa lähelle minua :) Oikein odotan ensi kuuta, jolloin minun on helpompi päästä tapaamaan äitiäni ja saadakseni seuraa ja apua ihmiseltä, johon luotan!

Minä tiedän, että lapsi on miehelle todella tärkeä. Jo odotusaikana se kävi selväksi. Hän huolehti ja passasi minua niin hyvin! Neuvolat kävi mukana ja ultrat myös. Tukena oli 100%:sti! Ja se aika minkä viettää vauvan kanssa, on kommunikointia niiden kahden välillä. Mies vaihtaa vaippoja, nukuttaa, syöttää pullosta tarvittaessa.. Ja se katse hänen silmissään kun hän katsoo vauvaa.. on ihana nähdä miten ne kaksi joskus ottavat päikkäreitä kahdestaan, vauvan isin kainalossa :) Itse myös halusin, että isi viettäisi enemmän aikaa jo vauvaiässä, jotta hänestäkin tulisi tärkeä ja lapsi oppisi luottamaan molempiin vanhempiin. Ja että isikin alkaisi kokea yhteenkuuluvuutta vauvan kanssa :) Kiitos Isipalle ymmärtämyksestä :)

Nyt neiti heräilee, joten työt kutsuu!
 
Isipappa kirjoitti viisaita. Mutta ehkä minullakin olisi sinulle jotain asioita, joita itse koin nuorena äitinä kaukana kaikista sukulaisista.

Ensinnäkin, sinä kehityt joka päivä äitinä ja osaamisessa. Vauva kehittyy joka päivä. Voimasi alkavat palata vasta nyt synnytyksen jälkeen, sillä fysiikkakin tarvitsee ja ottaa aikansa. Eli jokainen tuleva päivä on edellistä varmempi äitinä. Lakkaat jännittämästä ja uskallat olla rento, se vapauttaa voimia.

Sinulla on hyvä suhde miehesi kanssa, joka rakastaa teitä täydestä sydämestään. Olet onnekas.

Vanhempasi ovat muuttamassa lähemmäksi, pääset kotiisi välillä ja he voivat tulla käymään luonasi useammin.

Olet menossa toisten äitien joukkoon, voitte vaihtaa kokemuksia ja jutella!

Kovin paljon mukavia ja positiivisia asioita!

On ihan tavallista, että nuori äiti on väsynyt ja hermostunut, tunnepuoli on hyvin herkillä ja loukkaantumisaltis. Tunnet itsesi laiminlyödyksi, kun mies tekee paljon muuta kodin ulkopuolella.

Muista, että tuo rakennusprojekti on väliaikainen. Rakentaminen on aina raskasta ja kiivastahtista. Ehkä miehesi todella tarvitsee tuon kalareissun, sillä silloin hän tietää, että saa levätä riittävästi, rakennukselle ei voi mennä eikä sillä voida häntä painostaa. Äksy isä tekee hänelle tuosta työmaasta vielä raskaamman, kuin se muutoin olisi. Isipappa on hermostunut ja väsynyt ja siksi varmasti vielä hankalampi, kuin tavallisesti. Hyvä, että olette etäämpänä! Se oli viisas ratkaisu.

Vauvan kanssa voi matkustaa sen 200 km aivan hyvin. Valitse matkapäiväksi varjoisa päivä, ettei ole liian kuuma. Vauva nukkuu hyvin auton kyydissä omassa vaunukopassaan ja syöttäminenkin käy kätevästi. Olen matkustellut vauva-aikoina junassa 4 tuntia tuon tuostakin siitä alkaen, kun lapset olivat 4 viikon ikäisiä. Rintaruoka on aina tuoretta ja se sujuu kyllä niin junassa kuin bussissakin! Ihmiset ovat hienotunteisia ja heistä on herkän kivaa, kun nuori äiti syöttää vauvaa. Milloinkaan muulloin et näe ihmisiä yhtä sulavan lempeinä, kuin tuollaisessa tilanteessa. Isotkin kassit laitetaan tavaratilaan, kuski huolehtii niistä. Ihmiset ovat avuliaita ja koko matka oikeastaan aika kiva!

Juttele vielä miehesi kanssa, kuinka tärkeäksi hän kokee tuon reissunsa. Puhu tunteistasi ja tuntemuksistasi, kerro, kuinka herkällä mielialalla olet ja kuinka sinusta olisi helpottavaa ja onnellista, jos hän kuitenkin raskisi jättää sen väliin ja olisitte ihan oman perheen kesken sen lomajakson. Jos hän kuitenkin pitää siitä kiinni, ymmärrä, että sen avulla hän jaksaa taas, kun kerran on nyt pakko. Sillä aikaa sinulla voisi olla joko sisaruksesi tai vanhempasi teidän luonanne apuna ja tukena vauvan kanssa. Eikä sekin olisi kivaa?

Anna myös anopille tilaa tulla teille ja ota apu sekä neuvot vastaan. Hyvää niillä tarkoitetaan. Ehkä joku päivä olette kovinkin kiitollisia siitä, että olette saaneet rakennettua hyvät välit ja lapsi on aina onnellinen rakastavista isovanhemmista. Mummit ja ukit ovat hyvin tärkeitä!

Kerro miehellesi myös baby-bluesista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se on tavallista muodossa tai toisessa, jotkut vaipuvat hyvinkin syvälle masennukseen. Sinulla se ei vielä ainakaan ole sitä, vaan sitä normaalia väsymystä ja herkistynyttä mieltä, mutta bluessiksi sitä kuitenkin voidaan jo nimittää.

Ota puhtaalla omallatunnolla unoset aina kuin mahdollista, tiskit ja muut sellaiset hommat voivat odottaa. Nyt on sinun ja vauvan aika.
 
Isipappa kirjoitti viisaita. Mutta ehkä minullakin olisi sinulle jotain asioita, joita itse koin nuorena äitinä kaukana kaikista sukulaisista.

Ensinnäkin, sinä kehityt joka päivä äitinä ja osaamisessa. Vauva kehittyy joka päivä. Voimasi alkavat palata vasta nyt synnytyksen jälkeen, sillä fysiikkakin tarvitsee ja ottaa aikansa. Eli jokainen tuleva päivä on edellistä varmempi äitinä. Lakkaat jännittämästä ja uskallat olla rento, se vapauttaa voimia.

Sinulla on hyvä suhde miehesi kanssa, joka rakastaa teitä täydestä sydämestään. Olet onnekas.

Vanhempasi ovat muuttamassa lähemmäksi, pääset kotiisi välillä ja he voivat tulla käymään luonasi useammin.

Olet menossa toisten äitien joukkoon, voitte vaihtaa kokemuksia ja jutella!

Kovin paljon mukavia ja positiivisia asioita!

On ihan tavallista, että nuori äiti on väsynyt ja hermostunut, tunnepuoli on hyvin herkillä ja loukkaantumisaltis. Tunnet itsesi laiminlyödyksi, kun mies tekee paljon muuta kodin ulkopuolella.

Muista, että tuo rakennusprojekti on väliaikainen. Rakentaminen on aina raskasta ja kiivastahtista. Ehkä miehesi todella tarvitsee tuon kalareissun, sillä silloin hän tietää, että saa levätä riittävästi, rakennukselle ei voi mennä eikä sillä voida häntä painostaa. Äksy isä tekee hänelle tuosta työmaasta vielä raskaamman, kuin se muutoin olisi. Isipappa on hermostunut ja väsynyt ja siksi varmasti vielä hankalampi, kuin tavallisesti. Hyvä, että olette etäämpänä! Se oli viisas ratkaisu.

Vauvan kanssa voi matkustaa sen 200 km aivan hyvin. Valitse matkapäiväksi varjoisa päivä, ettei ole liian kuuma. Vauva nukkuu hyvin auton kyydissä omassa vaunukopassaan ja syöttäminenkin käy kätevästi. Olen matkustellut vauva-aikoina junassa 4 tuntia tuon tuostakin siitä alkaen, kun lapset olivat 4 viikon ikäisiä. Rintaruoka on aina tuoretta ja se sujuu kyllä niin junassa kuin bussissakin! Ihmiset ovat hienotunteisia ja heistä on herkän kivaa, kun nuori äiti syöttää vauvaa. Milloinkaan muulloin et näe ihmisiä yhtä sulavan lempeinä, kuin tuollaisessa tilanteessa. Isotkin kassit laitetaan tavaratilaan, kuski huolehtii niistä. Ihmiset ovat avuliaita ja koko matka oikeastaan aika kiva!

Juttele vielä miehesi kanssa, kuinka tärkeäksi hän kokee tuon reissunsa. Puhu tunteistasi ja tuntemuksistasi, kerro, kuinka herkällä mielialalla olet ja kuinka sinusta olisi helpottavaa ja onnellista, jos hän kuitenkin raskisi jättää sen väliin ja olisitte ihan oman perheen kesken sen lomajakson. Jos hän kuitenkin pitää siitä kiinni, ymmärrä, että sen avulla hän jaksaa taas, kun kerran on nyt pakko. Sillä aikaa sinulla voisi olla joko sisaruksesi tai vanhempasi teidän luonanne apuna ja tukena vauvan kanssa. Eikä sekin olisi kivaa?

Anna myös anopille tilaa tulla teille ja ota apu sekä neuvot vastaan. Hyvää niillä tarkoitetaan. Ehkä joku päivä olette kovinkin kiitollisia siitä, että olette saaneet rakennettua hyvät välit ja lapsi on aina onnellinen rakastavista isovanhemmista. Mummit ja ukit ovat hyvin tärkeitä!

Kerro miehellesi myös baby-bluesista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se on tavallista muodossa tai toisessa, jotkut vaipuvat hyvinkin syvälle masennukseen. Sinulla se ei vielä ainakaan ole sitä, vaan sitä normaalia väsymystä ja herkistynyttä mieltä, mutta bluessiksi sitä kuitenkin voidaan jo nimittää.

Ota puhtaalla omallatunnolla unoset aina kuin mahdollista, tiskit ja muut sellaiset hommat voivat odottaa. Nyt on sinun ja vauvan aika.
 
Kiitos Isomummi! Sait valettua uskoa ja positiivisia ajatuksia mieleeni :) Viisas nainen olet! Ehkäpä minä pakkaankin ristiäisten jälkeen kassit ja vaunut kasaan ja matkustan pohjoiseen perheeni luo! Pitää kai sitä joskus uskaltaakin eikö vain?

Positiivisia asioita on paljon, joiden avulla jaksaa. Pitäisi vain muistuttaa itseään niistä kerran päivässä.

Vauva onneksi nukkuu aika hyvin päivät mutta yöllä heräilee useasti syömään tai kärsii mahavaivoista. Raskasta siksi kun ei saa kunnolla nukkua ja päivällä ei tahdo uni tulla silmään vasta kun on niin väsynyt ettei valveilla jaksa pysyä. Viime yön piti hereillä vatsavaivoineen.. ja mies meni raksalle jo aamu seitsemäksi ja sieltä suoraan iltavuoroon.. tein jotakin ennen kuulumatonta ja pakkasin vauvan miehelle mukaan. Anoppi hoiti muutaman tunnin ja toi vauvan kotia, kun isikin oli lähtenyt! Oli kovasti tykännyt vauvan hoidosta ja sanoi, että aina saa tulla kun on tarvetta. Sai tämä äitikin nukkua yli 4 tuntia putkeen! En tiedä olisinko uskaltanut vauvaa antaa vielä sinne, jos mies ei olisi ollut paikanpäällä.. ehkä joskus :)
 
Kommentti oli tarkoitettu tälle "haista veelle. Häiriötila tuntuu olevan jo tosin niin vakava, että saattaapi olla avun ulottumattomissa, tuo ihmispolo.
Oikeasti, eihän kukaan normielämään pystyvä avaudu tuohon malliin tuntemattomalle ihmiselle, josta tietää vain muutamia rivejä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa