Kun syntyy toinen lapsi...

[mie.]

Ja se on ihan hirveen ristiriitasta ainakin alkuun, kun pitäs jaksaa olla huomioiva esikoiselle ja toisaalta tahtois vaan pesiä sen vauvan kanssa. Esikoiselle nousee takuuvarmasti mustasukkasuus ja se alkaa riiviöksi, että sais kaipaamaansa huomiota. Esikoisen vauva-ajan rauhasta saa vain haaveilla.

Ja sitten huomaa eräänä kauniina päivänä, että hei noi lapsethan LEIKKII keskenään eikä vaan tappele.

TAi sitten ei, vaan koko lapsuus on yhtä tappelua. (jotkut ei sitten varmaan osaa olla tasapuolisia vanhempia. Kun mikään ei riitä. On vaan jaksettava huomioida, ja heti kun silmät käännät pois, alkaa taas kiusaaminen. Mikään huomio maailmassa ei riitä. Vanhemmuus on rankkaa kun lapsia on yli 1)

Totta tääkin. Mulle ei ees juolahtanu mieleen, että joudun heti kotiuduttuani kuopuksen kanssa, että joudun erotuomariks loppuiäkseni. Olin jotenkin aatellut, että toinen vauva, ihanaa ja lässyn lässyn. Ehei, alko se rasittava huomionhakeminen ja kiukuttelu ja sitten väkivaltainen käytös ja kiusaaminen... Mutta joskus, ohimenevän hetken, nuo keksii yhteisen leikin ja niistä hetkistä mä revin jaksamista.

 

[vieras]

Samaa ovat varmaan kaikki pohtineet. Mut tosiaan rakkauden määrä ei ole vakio, sitä riittää tasan tarkkaan tokallekin vauvelille, eikä se ole ekalta pois.

Paitsi hänen omasta mielestään. ja ihan käytännössäkin on ajasta pois.

 

[kookosta]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

 

[mie.]

Samaa ovat varmaan kaikki pohtineet. Mut tosiaan rakkauden määrä ei ole vakio, sitä riittää tasan tarkkaan tokallekin vauvelille, eikä se ole ekalta pois.

Mä en allekirjoita tätä. Ihan totta, kaikille ei vain käy noin

 

[ev]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Sitten on niin paljon tekemistä, ettei onneks ehdi miettiä tommosia

 

[kookosta]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Sitten on niin paljon tekemistä, ettei onneks ehdi miettiä tommosia

Mää luotan nyt sitten suhun

 

[vieras]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Muistan tuon tunteen ajalta kun oli vain yksi lapsi. Nyt se on muuttunut jatkuvaan väsymyksen tunteeseen.

 

[umbrella-]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Kuopus kun syntyi niin olin tosiaan pakahtua siitä rakkauden määrästä, tuntui ettei sitä oloa edes kestä ihan kuin sydän olis ollut joku palava tulipallo ja sitä olis halunnut elää vain sille vauvalle. Pakko se oli kuitenkin sitten taas saada arki rullaamaan ja ottaa esikoinenkin siihen mukaan. Koko raskausajan siis pelkäsin miten rakkautta voi riittää toiselle ja mietin vauvan tuloa vain esikoisen kautta, miten hän kokee jne. Yllätys olikin suuri, että ne tunteet menivätkin niin eritavalla mitä kuvittelin.

Nyt kun kuopus on vuoden ikäinen niin rakkaus on tasottunut eli molempia lapsia rakastan samalla tavalla. Toki tunnen riittämättömyyttä, varsinkin kun lapsilla on niiin suuri ikäero eli en voi antaa molemmille aikaani yhtä aikaa, heidän tarpeensa ovat niin erilaiset. Mutta toisen lapsen syntymä on ollut upea kokemus ja muuttanut mua suuresti äitinä ja ihmisenä.En mä voinut etukäteen edes kuvitella miten iso juttu se oli, että meille tulikin vielä toinen lapsi.

 

[vieras]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Kuopus kun syntyi niin olin tosiaan pakahtua siitä rakkauden määrästä, tuntui ettei sitä oloa edes kestä ihan kuin sydän olis ollut joku palava tulipallo ja sitä olis halunnut elää vain sille vauvalle. Pakko se oli kuitenkin sitten taas saada arki rullaamaan ja ottaa esikoinenkin siihen mukaan. Koko raskausajan siis pelkäsin miten rakkautta voi riittää toiselle ja mietin vauvan tuloa vain esikoisen kautta, miten hän kokee jne. Yllätys olikin suuri, että ne tunteet menivätkin niin eritavalla mitä kuvittelin.

Nyt kun kuopus on vuoden ikäinen niin rakkaus on tasottunut eli molempia lapsia rakastan samalla tavalla. Toki tunnen riittämättömyyttä, varsinkin kun lapsilla on niiin suuri ikäero eli en voi antaa molemmille aikaani yhtä aikaa, heidän tarpeensa ovat niin erilaiset. Mutta toisen lapsen syntymä on ollut upea kokemus ja muuttanut mua suuresti äitinä ja ihmisenä.En mä voinut etukäteen edes kuvitella miten iso juttu se oli, että meille tulikin vielä toinen lapsi.

Tätä peesailen. Kun on yksi lapsi, pelkää että se kuopus tulee jääämään ilman rakkautta. Koska kun on yksi lapsi, sydän on pakahtua siihen rakkauden tunteeseen päivittäin. Elämähän on aika helppoa, kun on vain yksi lapsi. Jaksaa ja ehtii ihailla palvoa ja rakastaa.

Mutta siinä käy usein ihan päinvastoin, kuin pelkää. Eli usein elämä on aika raskasta kahden kanssa, yllättäen, ja esikoinen saa usein niitä vihan tunteita (joita ei tietenkään aina näytetä, mutta kun on väsynyt, tuntee negatiivisiakin tunteita) ja vauva on ihana äidin mielestä. Kunnes taas aikaa kuluu, ja lapset alkavat olla enemmän samalla viivalla (joskus kun kuopus on yli 1v, ei enää puolustuskyvytön vauva) ja se rakkauden tunne vähän vaihtelee, toinen on ajoittain helppo, toinen vaikea, ja taas toisinpäin...

Ei kaikille välttämättä käy näin. Joillakin on isät paljon kotona esikoisen kanssa tai isommalle on muuta seuraa (mummot jne).

 

[Nirppurotta laiskana]

Mielenkiinnolla luin näitä teidän mietteitä. Ehkä sitä sittenkin uskaltaa sen toisen lapsen vielä hankkia Kiitos.

 

[Emmaliina]

Mä olen jopa ihmetelly,miten sitä oikeesti vaan rakastaa jokasta lasta just täsmälleen saman verran. Nyt kun on kaks lasta kotona ni esikoinen saa ihan yhtä paljon rakkautta ja huomiotaki osakseen mitä ennen ja mä en huomaa ainakaan,että rakkaus vois vähentyä. Sitä vaan tulee lisää ja lisää ja lisää.. :heart:

 

[umbrella-]

Miten sitä sitten kestää kun jo ton yhden kanssa tulee hetkiä että sydän pakahtuu rakkaudesta ja tuntuu ettei se mahdu minuun. Mitä sitten jos niitä on kaksi rakastettavana?

Kuopus kun syntyi niin olin tosiaan pakahtua siitä rakkauden määrästä, tuntui ettei sitä oloa edes kestä ihan kuin sydän olis ollut joku palava tulipallo ja sitä olis halunnut elää vain sille vauvalle. Pakko se oli kuitenkin sitten taas saada arki rullaamaan ja ottaa esikoinenkin siihen mukaan. Koko raskausajan siis pelkäsin miten rakkautta voi riittää toiselle ja mietin vauvan tuloa vain esikoisen kautta, miten hän kokee jne. Yllätys olikin suuri, että ne tunteet menivätkin niin eritavalla mitä kuvittelin.

Nyt kun kuopus on vuoden ikäinen niin rakkaus on tasottunut eli molempia lapsia rakastan samalla tavalla. Toki tunnen riittämättömyyttä, varsinkin kun lapsilla on niiin suuri ikäero eli en voi antaa molemmille aikaani yhtä aikaa, heidän tarpeensa ovat niin erilaiset. Mutta toisen lapsen syntymä on ollut upea kokemus ja muuttanut mua suuresti äitinä ja ihmisenä.En mä voinut etukäteen edes kuvitella miten iso juttu se oli, että meille tulikin vielä toinen lapsi.

Tätä peesailen. Kun on yksi lapsi, pelkää että se kuopus tulee jääämään ilman rakkautta. Koska kun on yksi lapsi, sydän on pakahtua siihen rakkauden tunteeseen päivittäin. Elämähän on aika helppoa, kun on vain yksi lapsi. Jaksaa ja ehtii ihailla palvoa ja rakastaa.

Mutta siinä käy usein ihan päinvastoin, kuin pelkää. Eli usein elämä on aika raskasta kahden kanssa, yllättäen, ja esikoinen saa usein niitä vihan tunteita (joita ei tietenkään aina näytetä, mutta kun on väsynyt, tuntee negatiivisiakin tunteita) ja vauva on ihana äidin mielestä. Kunnes taas aikaa kuluu, ja lapset alkavat olla enemmän samalla viivalla (joskus kun kuopus on yli 1v, ei enää puolustuskyvytön vauva) ja se rakkauden tunne vähän vaihtelee, toinen on ajoittain helppo, toinen vaikea, ja taas toisinpäin...

Ei kaikille välttämättä käy näin. Joillakin on isät paljon kotona esikoisen kanssa tai isommalle on muuta seuraa (mummot jne).

Vau, ihanasti ymmärretty just täysin mitä tarkoitin =)

Ja mulla kävi noin, vaikka mies on osallistunut ihan hirveesti, tehnyt lyhyttä työpäivää jne. Toisaalta huomasin miehestä vähän samaa, että hän kävi läpi samanlaisia tunteita kuin minä, oli ylisuojeleva vauvaa kohtaan ja joskus yöllä sanoikin vauvan itkiessä, ettei hänellä ole elämässä mitään muuta niin tärkeää kuin vauva. Jälkeenpäin sitten vähän korjasi sanomisiaan, että onhan tää perhe kokonaisuudessaan hänelle tärkeintä, mutta että silloin yöllä oli vaan niin huolissaan kun vauva itki.

 

[äiskä4]

Ei sitä rakkauden määrää jaeta, vaan kerrotaan :heart:
Lapset antavat sitten myös rakkautta toisilleen :heart:

just näin! meillä se kertaantunut jo neljästi, on mulla suuri sydän täynnä onnea ja rakkautta!