Kun huoli läikkyy yli

[Ihan tavallinen äiti]

Olipa kerran tuiki tavallinen suomalainen perhe: naimisissa olevat äiti ja isä, kultainennoutaja ja farmariauto. Lapsia oli enemmän kuin 1,8 ja vanhemmat vähän tavanomaista nuorempia. Kaikki olivat terveitä ja läheisiltä aikuisilta tuli lapsista vain positiivista palautetta. Välillä mentiin kotona mukkelis makkelis leikin tiimellyksessä, tuli kuhmu otsaan, vekki polveen. Joku putosi puiston kiipeilytelineestä. Tekevälle sattuu. Äiti puhalsi pipin pois mutta itkettihän se. Mielipahakin joskus itketti, joskus itki kaksi kun äiti ei ehtinyt samaan aikaan kahtaalle. Yhdellä tahtoikäkin kukkeimmillaan. Uusi vauva itki, etenkin öisin, hän ei vielä tiennyt yön ja päivän eroa. Paljon halattiin, pussattiin, syliteltiin, isin kainalossa köllöteltiin. Elämä oli varsin tavallista, kiireistä mutta onnellista ja lämmintä. Kaukana kavala maailma.

Väsynyt äiti korotti ääntään turhan kovaksi parina päivänä. Muutamaksi hetkeksi, kun lapset eivät totelleet sitten millään. Kuulosti varmasti pahalta, mutta pahalla kädellä ei lapsiin perheessä kajottu koskaan. Valveutunut ihminen, lapseton, oli heti vierellä, kovin huolestuneena. Ehkä liian huolestuneena, kun se 8-vuotiaskin oli juuri kuollut, lehdessä luki. Eivät auttaneet äidin vakuuttelut jaksamisesta, nukkumalla ohi menevästä väsymyksestä, taakse jäävästä koliikki-iästä. Oli Huoli. Miksi lapset itkivät? Miksi on mustelmia? Pölykoiriakin sohvan takana, ei kenneliä mutta kuitenkin. Valveutuneen ihmisen mielestä tarvittiin viipymättä perheterapiaa, psykologia, lastensuojelun apua. "Hae apua ennen kuin Tilanne menee liian pitkälle", kehotti valveutunut äitiä. Äiti ei ymmärtänyt mistä Tilanteesta on kyse, luuli elävänsä normaalia arkea. Mutta hänen lapsensa itkivät, äiti näytti vähän väsyneeltä, ja "kun on ollut näitä tapauksia joissa vanhemmat tappavat lapsensa", selittää valveutunut.

Äidin mieleen jäi kytemään epäilys, ahdistus kalvoi, päätä särki. Minäkö tuleva lapsentappaja, potentiaalinen väkivaltarikollinen? Olenko minä nyt huono äiti, kelvoton vanhempi kun vauvani itkee. Taaperollani on mustelmia, tahtoikäinen saa dramaattisen raivokohtauksen karkkihyllyllä ja huutaa apua koko kotimatkan. Pelottaa. Mitä ihmiset ajattelevat. Luulevatko että lyön lastani, jätän ruuatta ja hoidotta. Soittaako valveutunut ihminen sosiaalivirastoon jos vauvani ensi yönäkin huutaa. Mitä jos lapseni otetaan minulta pois? Ajatus salpaa hengen.

Tänä yönä vauva nukkuisi mutta äiti ei nuku. Mitä uskallan enää tehdä ettei herää turha Huoli. Tuntuu että äitiyteeni on kajottu, raiskattu, epäilemällä vanhemmuuttani, vihjaamalla perheeni olevan seuraavaksi otsikoissa. Mikään ei ole koskaan tuntunut näin pahalta.

 

["Sirkkeli"]

Voi ei ikävää tollainen.

Entäs jos keskustelet kunnolla sen valveutuneen kanssa. Sanot vaikka sen, että sinua loukkaa tuollainen epäily äitiydestäsi ja jaksamisestasi. Että vietätte aivan normaalia elämää väsymyksineen ja kiukkuineen. Sanot kaiken tuon minkä kirjoitit. Juttele kunnolla hänen kanssaan, jos ymmärtäis hän.

 

[Loppuraskauden uneton]

Älä huoli. Tiedät olevasi maailman paras äiti lapsillesi. Usko siihen täysillä!

 

["..."]

Tarjosiko tämä ihminen minkäänlaista apua, vaikka ihan vaan leikittämään lapsia, käymään kaupassa. Jos tarjosi, ota apu ilolla vastaan. Vaikka itskekin jaksat ja pärjäät, niin kiva silti että lapsilla paljon läheisiä.

Jos ei tarjonnut minkäänlaista apua, käski vain sinun hakemaan apua, niin tosi huolestuttavaa. Juuri tälläisten ihmisten takia esim. lastensuojelu on täysin kuormittunut. Itse eivät takapuoltaan nosta auttaakseen, mutta neuvoa kyllä osaavat. Sinuna huomauttaisin hänelle asiasta, meillä kaikilla on vastuu lähimmistään ja myös niistä ei niin lähimmistä.

Niin olet hyvä äiti, mutta myös sinulla on oikeus joskus väsyä. Älä ole itsellesi liian ankara, muista ottaa joskus myös lepohetkiä.

 

["jjjjj"]

On mahdotonta määrittää milloin apua tarvitsee ja yleensä itse väsyneenä sen huomaa viimeisenä. Itse tuohon tipahdin koliikkivauvan kanssa. Jaksoin ja jaksoin. Kunnea romahdin täysin. Apua minulle oli jo tarjottu usein. Mutta en tarvinnut. Normaalia vauva-arkea.

Nyt ajattelen toisin. Olisin todellakin tarvinnut apua. Olisin säästynyt masennukselta tai ainakaan se ei olisi viennyt minua niin pohjalle. Hyvä äiti uskaltaa ottaa apua vastaan, niin se menee. Ehkäpä tämä valveutunut ei halunnut sinua loukata - vaan halusi yrittää auttaa omalla tapaa. Se auttaminen ei ole helppoa. Kuten ollaan valitettavasti perhesurmissakin nähty. Sinä et ole lapsen tappaja tai pahoinpitelijä. Kyse ei ole siitä. Vaan siitä että et poltaisi itseäsi loppuun. Toistan, oikeanlaista apua on todella vaikea tarjota.

Loppuun vielä maininta, en siis ole lapsiani pahoinpidellyt tms. Muutuin vaan haamuksi, joka ei tuntenut tai nähnyt enää mitään. Ymmärrän että siitä ei pitkä matka enää olisi ollut johonkin muuhun.onneksi järki pelasi karvan. Tunteet ei. En tuntenut mitään. En miestä enkä lapsia kohtaan. Voisin kuvitella että tuollaisessa tilanteessa ne "tavallisemmat" ylilyönnit sattuu.

Älä syytä itseäsi mistään. Mutta mieti tarvitsisitko hieman apua? Ihan vaan levon vuoksi. Niin maaginen olento kuin äiti on - ei hänenkään kroppa kaikkea kestä. Jo ihan fyysisesti. Eihän autoakaan saa ajaa väsyneenä, koska voi se vatsaan tuhtia humalatilaa...

 

[viisi lasta]

Juu... Jos olisi oikeasti ja aidosti valveutunut ja välittävä lähimmäinen, olisi hän tarjonnut sinulle apuaan. Olisi tarjoutunut viemään lapsia ulos, että voisit nukkua tai huilata hetken. Tai tarjoutunut imuroimaan!

Meillä on viisi lasta ja en todellakaan aina jaksa olla imurin kanssa nurkkia koluamassa. Lapsista ja lapsiperheestä lähtee ääntä ja joskus voi tulla ylilyöntejä äänenkäytössä ja etenkin jos on väsymystä. Elämä vaan on sellaista.

Jos valveutunut tuttavasi kehtaa tulla ehdottamaan, että hae apua, voit sanoa hänelle että "Tervetuloa. Imuri löytyy tulta ja jne..."

 

["vvv"]

Ei ne ensimmäisenä niitä lapsia pois ota!!! Meillä kävi perheneuvolan työntekijä ekaa kertaa 4 vuotta sitten, apua ollaan saatu välillä enemmän, välillä ollaan pärjätty omillaan. Olen jopa ollut psykiatrisella osastolla hoidossa, tunnustanut väsyneenä tukistaneeni lapsiani, antanut muroja lounaaksi kun en ole jaksanut laittaa ruokaa, jne. Sossusta ollaan saatu perhetyöntekijä välillä, ja ovat nimenomaan painottaneet että ei ole kyse lastensuojelullisesta avusta vaan äidin jaksamisen tukemisesta! Psykiatrisella olen edelleen seurannassa eli tekevät kotikäynnin kuukausittain, enkä todellakaan siivoa heitä varten enkä keitä pullakahveja, vaan laitan keittiön oven kiinni etteivät näe tiskipöydän sotkuja.

Onko sinulla mies tukenasi? Hän on myös lasten huoltaja ja jos sinuun ei luoteta niin silti häneen voidaan luottaa. Ole turvallisella mielellä ja ota vastaan apu jos sitä tarjotaan.

 

[tolloja maa täynnä]

HITTO jos tuokin vauhkoontunut valveutunut lapseton tollo nyt tekee lastensuojeluilmoituksen. Sairas maailma.

 

[tolloja maa täynnä]

Pitääkö joku oikeasti vanhemman kovempaa ääntä merkkinä avun hakemiselle? Ei ihme että jo päiväkodit ovat täynnä pieniä terroristeja jotka eivät tottele ketään eivätkä mitään.

 

["hep"]

Miten se on. Ei saa huolestua vaikka usein kuulee huutoa ja lasten itkua. Kuuluu normaaliin perheeseen. Ja sitten jos sattuu niin alkaa toisenlainen syytös. Miksi ei puututtu?

Mun mielestä kysyminen avuntarpeesta on oikea tapa edetä. Eihän tuo lastensuojeluilmoitusta kai ollut tehnyt? Kysynyt vaan pitäisikö ehkä hakea apua? rehellistä kun käy sentään puhumassa asianosaisen kanssa? Saattoi mennä hieman yli tuo "valveutunut lapseton äiti"

 

[tolloja maa täynnä]

[QUOTE="hep";27096302]Miten se on. Ei saa huolestua vaikka usein kuulee huutoa ja lasten itkua. Kuuluu normaaliin perheeseen. Ja sitten jos sattuu niin alkaa toisenlainen syytös. Miksi ei puututtu?

Mun mielestä kysyminen avuntarpeesta on oikea tapa edetä. Eihän tuo lastensuojeluilmoitusta kai ollut tehnyt? Kysynyt vaan pitäisikö ehkä hakea apua? rehellistä kun käy sentään puhumassa asianosaisen kanssa? Saattoi mennä hieman yli tuo "valveutunut lapseton äiti"[/QUOTE]

Se onkin paras tapa, että tutustuu paremmin tilanteeseen. Kyllä sen huomaa ja tajuaa, jos naapurissa on oikeasti aihetta korottaa ääntä kovapäisille lapsille. Jotkut itkevät HETI jos eivät saa tahtoaan läpi, joten se ei ole merkki mistään.

 

["..."]

[QUOTE="hep";27096302]Miten se on. Ei saa huolestua vaikka usein kuulee huutoa ja lasten itkua. Kuuluu normaaliin perheeseen. Ja sitten jos sattuu niin alkaa toisenlainen syytös. Miksi ei puututtu?

Mun mielestä kysyminen avuntarpeesta on oikea tapa edetä. Eihän tuo lastensuojeluilmoitusta kai ollut tehnyt? Kysynyt vaan pitäisikö ehkä hakea apua? rehellistä kun käy sentään puhumassa asianosaisen kanssa? Saattoi mennä hieman yli tuo "valveutunut lapseton äiti"[/QUOTE]

Erittäin mautonta sanoa "kun on ollut näitä tapauksia jossa vanhemmat tappavat lapsensa." Kuullostaisi kauhealta omaankin korvaan, jos joku alkaisi minulle puhumaan vastaavia, vaikka olisi miten huolissaan.

Mutta tässä sitä nyt ollaan, erittäin kuormittuneet lastensuojelutyäntekijät tulevat olemaan vieläkin kuormittuneempia. Ja enkä myös jatkossa ne todelliset tapaukset jäävät taas ilmoitustulvan alle. Silti ymmärrän sen, että välitetään ja ollaan huolissaan. Mutta otetaan me kaikki nyt vastuu toisistamme ja tarjotaan omaa apuamme. Sehän se ratkaisu tähän pahenevaan ongelmaan olisi, mutta kun ei...

 

["Kahden äiti"]

[QUOTE="...";27096343]Erittäin mautonta sanoa "kun on ollut näitä tapauksia jossa vanhemmat tappavat lapsensa." Kuullostaisi kauhealta omaankin korvaan, jos joku alkaisi minulle puhumaan vastaavia, vaikka olisi miten huolissaan.

Mutta tässä sitä nyt ollaan, erittäin kuormittuneet lastensuojelutyäntekijät tulevat olemaan vieläkin kuormittuneempia. Ja enkä myös jatkossa ne todelliset tapaukset jäävät taas ilmoitustulvan alle. Silti ymmärrän sen, että välitetään ja ollaan huolissaan. Mutta otetaan me kaikki nyt vastuu toisistamme ja tarjotaan omaa apuamme. Sehän se ratkaisu tähän pahenevaan ongelmaan olisi, mutta kun ei...[/QUOTE]

Ihan samoja mietteitä täällä.

AP, jos tämä henkilö ei itse tarjoa apua, voisitko ajatella, että itse pyytäisit sitä.
Sanoisit vaikka "kuule, mua auttaisi tosi paljon, jos saisin käydä yksin lenkillä tai kampaajalla.." tai jotakin vastaavaa. Me ollaan jotenkin niin vieraannuttu sellaisesta lähelle tulemisesta, ja pelätään puuttua toisten elämään, että osattaisiin tarjota apua suoraan. En tietty tunne tätä mainitsemaasi henkilöä, mutta usein kai on kyse siitä, ettei haluta tuppautua - tai toinen vaihtoehto, ei viitsitä itse vaivautua auttamaan.

Mut ihan varmasti ihmiset ovat nyt valveutuneempia, ja joissakin tapauksissa juuri aivan turhan takia.

Katsoin toissapäivänä Jari Sinkkosen haastattelun ja eilen A-talkin, ja kieltämättä nämä asiat pyörivät koko ajan mielessä.

Eilen illalla tullessani treeneistä, treenipaikan lähellä olevasta talosta kuului hirvittävää huutoa, varmaan isän ja pienen pojan, ja aivan kuin poika olisi huutanut "päästä irti" tai voi olla että kuvittelin. Ehkä ihan "normaalia" tahtojen taistelua, mutta oli kyllä tosi paha olo, kun ajattelin, että ehkä juuri eilisiltanakin jotakin lasta jossakin päin maata pieksettiin.

Mitä ihmettä voitaisiin tehdä, jotta tilanne paranisi?!

Kannattaa katsoa tämä A-talk, jos joltakin jäi näkemättä.

A-studio: Talk: 06.09.2012 21.05 | Tv | Areena | yle.fi

 

["mamma"]

Voi, voi!
Minusta toisten asioihin ei kannata puuttua kuin vasta jos todella on tarve. Milestäni voit sanoa tuolle valveutuneelle ensin että teillä on kaikki hyvin, normaalia arkea elätte iloineen ja suruineen. Jos siitä huolimatta valveutunut on sitä miletä että lapsesi ovat vaarassa niin on parempi tehdä ls-ilmoitus kuin sinulle siitä tilittää.
Vähäksi aikaa voi sitten jättää vierailut tekemättä kunnes lapset on aikuisia niin näkee valveutunut mikä oli kasvatuksen tulos. Uskon että hyvä on