W
"Wilja"
Vieras
Olen 24 vuotias ja elämä on jo aivan pilalla. Olen 13 vuotiaasta asti kitannut alkoholia, ja tänä päivänä se on ottanut minusta otteen aivan täysin. Juuri äsken hiippailin kauppaan hakemaan päivän annoksen. Häpeän itseäni ja hävettää katsoa edes lähikaupan myyjiä silmiin.
Yritin lopettaa tupakanpolttoa, puoli vuotta onnistuin, ehdin jo hehkuttaa kaikille kuinka en enää polta. Nyt sitten tilanne on se, että hiippailen iltaisin pitkin puistoja tupakalla ja vilkuilen ympärilleni kun hävettää niin.
Ammatti on, mutta töistä ei tietoakaan.
Olen ollut vuosia masentunut, ahdistunut, itsetuhoinen... Ei parisuhdetta, kaikki suhteet ovat olleet niin kamalia etten tahdo edes yrittää enää. En jaksa nähdä ystäviäni.
Ja kyllä, olen hakenut apua, olen alkanut käymään kerran viikossa jossain juttelemassa, mutta olen käynyt siellä vasta pari kertaa joten sen hyödyistä en voi sanoa vielä mitään. Toivon todella että minut laitettaisiin tulevaisuudessa johonkin psykoterapiaan, en näe enää mitään muuta vaihtoehtoa.
Toivon että jonain päivänä elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, siltä se nimittäin ei ole tuntunut kuin joskus lapsena viimeksi. Olisi parempi ettei minua olisi olemassa.
Aloituksessani ei ole mitään pointtia, kunhan piti saada kirjoitettua edes tuntemattomille nettipalstalla. Kiitos jos joku jaksoi lukea.
Yritin lopettaa tupakanpolttoa, puoli vuotta onnistuin, ehdin jo hehkuttaa kaikille kuinka en enää polta. Nyt sitten tilanne on se, että hiippailen iltaisin pitkin puistoja tupakalla ja vilkuilen ympärilleni kun hävettää niin.
Ammatti on, mutta töistä ei tietoakaan.
Olen ollut vuosia masentunut, ahdistunut, itsetuhoinen... Ei parisuhdetta, kaikki suhteet ovat olleet niin kamalia etten tahdo edes yrittää enää. En jaksa nähdä ystäviäni.
Ja kyllä, olen hakenut apua, olen alkanut käymään kerran viikossa jossain juttelemassa, mutta olen käynyt siellä vasta pari kertaa joten sen hyödyistä en voi sanoa vielä mitään. Toivon todella että minut laitettaisiin tulevaisuudessa johonkin psykoterapiaan, en näe enää mitään muuta vaihtoehtoa.
Toivon että jonain päivänä elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, siltä se nimittäin ei ole tuntunut kuin joskus lapsena viimeksi. Olisi parempi ettei minua olisi olemassa.
Aloituksessani ei ole mitään pointtia, kunhan piti saada kirjoitettua edes tuntemattomille nettipalstalla. Kiitos jos joku jaksoi lukea.