Kun elämä on helvettiä

["Wilja"]

Olen 24 vuotias ja elämä on jo aivan pilalla. Olen 13 vuotiaasta asti kitannut alkoholia, ja tänä päivänä se on ottanut minusta otteen aivan täysin. Juuri äsken hiippailin kauppaan hakemaan päivän annoksen. Häpeän itseäni ja hävettää katsoa edes lähikaupan myyjiä silmiin.
Yritin lopettaa tupakanpolttoa, puoli vuotta onnistuin, ehdin jo hehkuttaa kaikille kuinka en enää polta. Nyt sitten tilanne on se, että hiippailen iltaisin pitkin puistoja tupakalla ja vilkuilen ympärilleni kun hävettää niin.
Ammatti on, mutta töistä ei tietoakaan.

Olen ollut vuosia masentunut, ahdistunut, itsetuhoinen... Ei parisuhdetta, kaikki suhteet ovat olleet niin kamalia etten tahdo edes yrittää enää. En jaksa nähdä ystäviäni.
Ja kyllä, olen hakenut apua, olen alkanut käymään kerran viikossa jossain juttelemassa, mutta olen käynyt siellä vasta pari kertaa joten sen hyödyistä en voi sanoa vielä mitään. Toivon todella että minut laitettaisiin tulevaisuudessa johonkin psykoterapiaan, en näe enää mitään muuta vaihtoehtoa.

Toivon että jonain päivänä elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, siltä se nimittäin ei ole tuntunut kuin joskus lapsena viimeksi. Olisi parempi ettei minua olisi olemassa.

Aloituksessani ei ole mitään pointtia, kunhan piti saada kirjoitettua edes tuntemattomille nettipalstalla. Kiitos jos joku jaksoi lukea.

 

[Vätti Räsynyt]

Taidat juoda, kun ei ole muuta tekemistä. Kumpa saisit töitä niin olisi elämällä uutta sisältöä.

 

[tsemppiä]

Voi hitsi! Voin kuvitella tunteesi; itselläni aivan selviä alkoholismin merkkejä ja sen lisäksi ahdistus/paniikki-tiloja, sairaudenpelkoa jne.jne. Jos olet jo päässyt jonkinlaisen avun piiriin, niin pysy siinä/niissä kiinni! yksin et selviä, luulen, mutta olet vielä nuori ja sulla on hyvä mahdollisuus päästä vielä kiinni normaaliin ja päihteettömään elämään, kunhan vain otat avun vastaan ja hyödynnät kaiken sen tuen, mitä yhteiskunta ikinä tarjoaa! Tsemppiä, ÄLÄ luovuta<3

 

[Blackflower]

[QUOTE="Wilja";29269340]Olen 24 vuotias ja elämä on jo aivan pilalla. Olen 13 vuotiaasta asti kitannut alkoholia, ja tänä päivänä se on ottanut minusta otteen aivan täysin. Juuri äsken hiippailin kauppaan hakemaan päivän annoksen. Häpeän itseäni ja hävettää katsoa edes lähikaupan myyjiä silmiin.
Yritin lopettaa tupakanpolttoa, puoli vuotta onnistuin, ehdin jo hehkuttaa kaikille kuinka en enää polta. Nyt sitten tilanne on se, että hiippailen iltaisin pitkin puistoja tupakalla ja vilkuilen ympärilleni kun hävettää niin.
Ammatti on, mutta töistä ei tietoakaan.

Olen ollut vuosia masentunut, ahdistunut, itsetuhoinen... Ei parisuhdetta, kaikki suhteet ovat olleet niin kamalia etten tahdo edes yrittää enää. En jaksa nähdä ystäviäni.
Ja kyllä, olen hakenut apua, olen alkanut käymään kerran viikossa jossain juttelemassa, mutta olen käynyt siellä vasta pari kertaa joten sen hyödyistä en voi sanoa vielä mitään. Toivon todella että minut laitettaisiin tulevaisuudessa johonkin psykoterapiaan, en näe enää mitään muuta vaihtoehtoa.

Toivon että jonain päivänä elämä tuntuisi elämisen arvoiselta, siltä se nimittäin ei ole tuntunut kuin joskus lapsena viimeksi. Olisi parempi ettei minua olisi olemassa.

Aloituksessani ei ole mitään pointtia, kunhan piti saada kirjoitettua edes tuntemattomille nettipalstalla. Kiitos jos joku jaksoi lukea.[/QUOTE]

Todella rankalta kuulostaa..mutta joku "syyhän" sinun juomiseen on..itsekkin olin tuollainen 18-20-vuotiaana join vailla päämäärää..oli todella paha olo. Yritin opiskella sitten tapasin narsisti puolison ja juominen jatkui.


Pääsin eroon suhteesta ja tapasin nykyisen mieheni ja nyt on lapsia ja kaikki "kunnossa" mutta silti välillä tekee mieli juoda..jos ei asioita käsittele niin ne tulee väistämättä eteen vaikka kaikki olisi "hyvin"..ihan varmasti tulet selviämään ja joku päivä olemaan onnellinen, kovasti tsemppiä..älä luovuta =) Ikinä!!

 

[tsemp ja hal]

Hienoa että olet jaksanut kuitenkin hankkia ammatin. Hyvä sinä!

Upeaa myös, että olet hakenut apua, ja sitoutunut terapeuttiseen apuun.

Aikaa varmaan tarvitaan toipumiseen. Alkoholiriippuvuus on yksi sairaus sinänsä. Joskus riippuvuudesta on helpointa hivuttaa itsensä jonkun toisen riippuvuuden kautta. Monet sijaisriippuvuudet eivät ole hyviä vaihtoehtoja (huumeet, holtiton seksi), monet ovat vähintään arveluttavia (hihhuliuskonnot, vaihtoehtoliikkeet, ääriliikkeet ja ns. gurut), mutta liikunta on aika turvallinen riippuvuus, siitä ei yleensä ainakaan haittaa ole.

Toivon sinulle parasta mahdollista tulevaisuutta. Ja sanasen rukoilen puolestasi minäkin täältä.

 

[M32]

Sanoisitko masentuneelle ystävällesi, että olisi parempi, jos häntä ei olisi olemassa? Todennäköisesti et, sillä se olisi ilkeää ja täysin kohtuutonta. Hänhän on sairas ja tarvitsee apua, ei mitään syytöksiä! Sinun ei kannata puhua tuohon tyyliin myöskään itsellesi. Terapia on erittäin hyvä tapa opetella olemaan itseään kohtaan vähän myötätuntoisempi ja ystävällisempi. Myötätuntoinen suhde omaan itseen tulee olemaan paranemisessasi aivan keskeinen tekijä, toinen on tuollaisten vinoutuneiden ajatusten tunnistaminen ja niistä irtautuminen.

 

[Professional Griefer]

Taidat juoda, kun ei ole muuta tekemistä. Kumpa saisit töitä niin olisi elämällä uutta sisältöä.

No ei se työssäkäyminenkään välttämättä sitä juomisongelmaa poista.. varsinkaan kun on kitannut niin nuoresta ja niin kauan. Mutta tottahan se on, että työ ainakin tuo tekemistä ja ties vaikka siinä unohtuu kaikki päihteetkin sitten.

Hienoa, että olet hankkinut apua ja jaksanut opiskella ammatin. Siinä on hyvä pohja josta lähtee rakentaa uusiksi. Voisiko sua auttaa esim. antabus tai joku muu juomisongelmaan keskittynyt hoito? Nyt kun oot päässyt jo juttelemaan, niin voit siellä puhua ja pyytää jotain. Se on kuitenkin mahdollisesti se kaikista suurin paha, joka voimistaa vaan muita negatiivisia tunteita ja passivoi.

Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat tarvitsemaasi apua ja alat voimaan paremmin

 

[......]

Otappas nyt itseäsi niskasta kiinni ja menet lääkäriin antabusresptiä hakemaan ! Niin minäkin tein edellispäivänä ja huh, että helpotti ! Toivottavasti viisastut aiemmin kuin minä, minulla siihen meni 20 vuotta. Olen 40.

 

["Vierailija"]

Yritä etsiä töitä joka päivä, edes jotain.

Tuolloin sinulla on tekemistä päivisin, saat sisältöä elämääsi, sosiaalisia kontakteja ja uusia tuulia. Töiden myötä ala harrastamaan jotain, ala käymään vaikkapa salilla. Päätä, että käyt vähintään vaikkapa 3 kertaa viikossa vaikka kuinka olisi hankala lähteä. Liikunnallinen harrastus tekee hyvää niin mielelle kuin kropalle, henkisesti ja fyysisesti. Käy kampaajalla, shoppaile vähän. Kohenna ulkoista olemustasi, piristää kummasti (tai ehkä jo panostatkin).

Masentuisin itsekin, jos ei elämässä olisi mitään sisältöä, tekemistä (kuin juoda).

 

[Miety]

Osaat kirjoittaa hyvin. Mitä jos kirjoittaisit itsestäsi ja elämästäsi enemmän esim blogia tai kirjaa? Hyvä että käyt jo puhumassa. Käy lääkärissä. Saat kyllä apua. Sinulla on elämä edessä, eikä mitään ole vielä menetetty. Pystyt muuttumaan ja aloittamaan uuden elämän. Sinulla on edessä vaikka mitä hienoja juttuja, vaikka nyt ei silti tunnu.

 

["Friday"]

Osaat kirjoittaa hyvin.

Hyvin huomioitu edelliseltä kirjoittajalta ja olen ehdottomasti samaa mieltä.

Päihdelinkkin keskustelupalsta on hyvä paikka aloittaa lukeminen. Kun olet tutustustunut tuohon tarkemmin, niin varmasti löydät myös oikean kohdan jonne kirjoitella jos siltä tuntuu.
Uskon että kaikki muukin kirjoittaminen voisi auttaa, kuten edellä jo ehdotettiinkin. Myös vanhan ajan paperille kirjoittaminen voisi olla yksi hyvistä vaihtoehdoista. Itselleen kirjoittaminen on kuitenkin hyvä tapa käsitellä asioita. Itsesi takia joudut tuon kuitenkin tekemään, et kenenkään muun takia.

Tuollakin Päihdelinkissäkin moni suosittelee liikuntaa kuten täälläkin.

Tuo ajatus, että elämä on ohi 24 vuotiaana kannattaa hylätä saman tien. Se ei pidä paikkaansa, koska juuri mitään ei ole vielä menetetty. Eikä se tämän hetkinen työttömyys tee sinusta huonoa ihmistä.

Vaikutat fiksulta, joten katse kohti tulevaisuutta ja onnea matkaan!