kun ei parannu masennuksesta?

[näin mulla]

minulla auttoi masennukseen siskonkanssa jutteleminen sitten syön jokapäivä nestemäistä kalan maksaöljyä (lysi) saa esim.kärkkäiseltä) sekä aloin päivittäin käymään kävelyllä..luonto jotenkin rauhoitti..ei tarvinut onneks alkaa mitää lääkkeitä popsiin.

 

[Suosittelen!!!!]

yksi mikä auttaa niin on psykiatrinen hieronta..kaverin elämä muuttui täysin (siis paremaan suuntaan) auttaa myös unettomuuteen.maksaa, oisko ollu 60e kerta.En tiiä tarkemmin tästä mut googleta vaikka josko löytyisi

 

["vieras"]

Sinä se vasta oikea psykiatri oletkin. Huomaa, että todellakin kirjoitat niin, miten sinulle tilanteeseen sopii.

Sekoititkohan minut nyt johonkin toiseen joka kirjoittaa nimellä vieras tässä keskustelussa? En nyt ymmärrä yhtään sun kommenttiasi. Mutta ei kyllä edelleenkään mun mielestä oikeasti välittävä läheinen kirjoita masentuneesta läheisestään niinkuin tuo aiempi kirjoittaja. Siinä on iso ero auttaako toista omista egoistisista tarpeista saada tuntea itsensä hyväksi ja jaloksi ihmiseksi uhrautumalla toisen vuoksi, ehkä jopa odottaen muilta kiitosta uhrauksestaan vaiko siksi, että oikeasti tahtoo auttaa. Toisen aitoon auttamiseen sisältyy se, ettei asetu hänen yläpuolelleen, ymmärtää omat rajansa ja että huolehtii myös omasta jaksamisestaan varmistaakseen että voi olla paremmin. Varmasti joka ikinen ammattiauttajakin joutuu tunnustamaan oman rajallisuutensa auttajana. Se ei tarkoita sitä, etteikö se rajallinenkin apu voisi olla tärkeää. Varmasti pitkällä tähtäimellä ajatellen se voi olla paljon hyödyllisempää kuin sokea uhrautuminen silloinkin kun ei jaksa ja siitä katkeroituminen avun tarvitsijaa kohtaan, niinkuin täällä joillekin kirjoittajille näyttää käyneen.

Asia ei ole vieras itsellenikään, olen joutunut oppimaan paljon kantapään kautta. Esim. juuri sen, että auttamisen täytyy lähteä autettavan tarpeista, ei omista tarpeistani. Se ei tarkoita sitä, että antaisin kävellä ylitseni vaan päinvastoin. Jos en pysty asettumaan enää avun tarpeessa olevan ihmisen kanssa samalle puolelle vaan hänestä alkaa muodostua jonkinlainen vihollinen joka itsekkäästi imee minusta energiaa kuin vampyyri, niin kyllä tuossa tilanteessa viimeistään on pienen irtioton paikka ihan hänenkin parhaakseen. Paremmissa voimissa jaksaa auttajakin nähdä eron sairauden aiheuttaman tarvitsevuuden ja itsekkyyden välillä. Paranemisenkin edellytys on tietynlainen itsekkyys: pistää etusijalle elämässä hetkeksi se oma vointi, jotta voi täysillä keskittyä parantumiseen ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja sen hyväksi. Jos avun tarpeessa olevan täytyy jatkuvasti ajatella ensisijaisesti kuormittaako hän liikaa muita, kun muut eivät syystä tai toisesta itse osaa huolehtia omasta puolestaan asiasta, se vie aikalailla turhaan hukkaan energiaa, joka pitäisi käyttää parantumiseen.

 

[Hmmm...]

[QUOTE="vieras";22210785] Siinä on iso ero auttaako toista omista egoistisista tarpeista saada tuntea itsensä hyväksi ja jaloksi ihmiseksi uhrautumalla toisen vuoksi, ehkä jopa odottaen muilta kiitosta uhrauksestaan vaiko siksi, että oikeasti tahtoo auttaa. Toisen aitoon auttamiseen sisältyy se, ettei asetu hänen yläpuolelleen, ymmärtää omat rajansa ja että huolehtii myös omasta jaksamisestaan varmistaakseen että voi olla paremmin. [/QUOTE]

Minä olen lukenut kuta kuinkin tämän koko keskustelun, enkä ole huomannut, että yksikään henkilö olisi sinun kuvailemaasi tyyppiä. Jokainen tässä ketjussa on vaikuttanut olevan aidosti huolissaan lähimmäisestään. Osa ottaa heidät asiansa tiukemmin omikseen kuin toiset. Voimakkaasti auttavan haluiset henkilöt usein masentuvatkin, kun olo on niin kädetön tuollaisen asian edessä. Mistäköhän ihmeestä sinä olet saanut päähäsi, että joku haluaa laittaa oman mielenterveytensä vaaraan egoististen tarpeidensa täyttymiseksi? Kuka on täällä pyytänyt kiitosta antamastaan avusta? Kuulostat yhdeltä tutultani, kun kehittelet päässäsi tällaisia outoja teorioita, joita kuvittelet lukevasi teksistä tai rivien välistä, mutta oikeasti tuo pulppuaa ihan omasta päästäsi. Voihan tietty olla, että olen missannut jotain, mutta jos näin on, niin linkitä joku juttu.

 

["vieras"]

Esim. tässä viestissä minusta kirjoitetaan aika julmasti masentuneista johtuen juuri siitä, että ITSE ei osata pitää kiinni niistä omista rajoista sen suhteen, miten paljon kuormitusta kestää, mitä ei. Tästä sysätään avun tarpeessa olevalle sitten sellaista vastuuta, joka kuuluisi kuuntelijalle itselleen. Varmasti kirjoittaja ihan vilpittömästi toivoo hyvää läheisilleen, mutta koska hän ei ole pystynyt itse pitämään kiinni omista rajoistaan ja tuomaan selkeästi ääneen julki sitä mitä jaksaa, hän kirjoittaa lopulta "itsekkäästi masentuneista" läheisistään kuin he olisivat hänen vihollisiaan, eivät suinkaan läheisiään. Hän siirtää omat avuttomuudentunteensa läheisiinsä kuin ne olisivat heidän syytään. Sen, mikä on sairauden oiretta, hän näkee itsekkyytenä.

Ja monissa viesteissä, mitä sssss on kirjoittanut tähän ketjuun, on ollut tosi inhottavaa tekstiä.

Tiedättekö mitä? Minusta on todella itsekästä rypeä itsesäälissä. Tai ei siinä mitään, jos pitää asian itsellään, mutta minusta on väärin kuormittaa muita asialla. Kun minä olen kokenut itseni masentuneeksi, niin en siltikään todellakaan valita asiasta muille. Minusta se on todella ajattelematonta. Kyllä minusta itseä vaivaavista asiasta voi keskustella joidenkin kanssa, mutta ne henkilöt on valittava tarkasti. Esimerkiksi hyvin läheiset täytyy säästää suurista huolista! Ei sellaista jaksa kuunnella, joka koko ajan puhuu vain itsestään ja elää vaan itsesäälissä. On eri asia keskustella joistain huolista, kuin rypeä itsesäälissä muiden edessä. Niistä huolista keskustelu tarkoittaa sitten sitä, että niistä puhutaan hetki, ja sen jälkeen taas ollaan iloisia, ja ne jätetään taka-alalle. Jos tarvitsee enemmän keskusteluapua, niin ne jutellaan sitten ammattilaisten kanssa. Läheisiä ihmisiä ei ole koulutettu kantamaan niin suuria huolia, kun monet masentuneet heille sysäävät, joten nämä masentuneet sairastuttavat läheisensäkin sillä menolla. Minä en ole mikään ammattilainen, joten olen pahoillani, jos jotain tällä loukkasin, mutta voin sanoa, että näin minä asian todellakin näen. Minua suututtaa, kun joku masentunut kehtaa olla niin itsekäs, että kuormittaa minua isommilla asioilla, kuin minä pystyn korjaamaan. Tottakai olen muuten valmis tekemään mitä vain läheisteni eteen, mutta jos ammattilainenkaan ei siihen kykene, niin voitko kuvitella kuinka AVUTON OLO ammattimaidottomalla läheisellä on?! Minulla on myös ystäviä, jotka ovat joutuneet kärsimään tästä samasta ilmiösta näiden masentuneiden itsekkäiden ihmisten takia. Toivon siis todella, että jos mitenkään mahdollista, niin säästäkää se itsesääli itsellenne, ja vaikka ette itsestänne välitäkään, niin koittakaa nyt edes sen verran muista välittää, ettette heitäkin tartuttaisi. Olen siis todella pahoillani, jos tämä jotain satutti, enkä todellakaan tiedä, miten homma oikeasti toimii, mutta itse asian kanssa tekemisiin joutuneena, olen joutunut näkemään asian tältä kantilta. Toivon todella,että paranemisia teille!

 

[Hmmm...]

[QUOTE="vieras";22210859]Esim. tässä viestissä minusta kirjoitetaan aika julmasti masentuneista johtuen juuri siitä, että ITSE ei osata pitää kiinni niistä omista rajoista sen suhteen, miten paljon kuormitusta kestää, mitä ei. Tästä sysätään avun tarpeessa olevalle sitten sellaista vastuuta, joka kuuluisi kuuntelijalle itselleen. Varmasti kirjoittaja ihan vilpittömästi toivoo hyvää läheisilleen, mutta koska hän ei ole pystynyt itse pitämään kiinni omista rajoistaan ja tuomaan selkeästi ääneen julki sitä mitä jaksaa, hän kirjoittaa lopulta "itsekkäästi masentuneista" läheisistään kuin he olisivat hänen vihollisiaan, eivät suinkaan läheisiään. Hän siirtää omat avuttomuudentunteensa läheisiinsä kuin ne olisivat heidän syytään. Sen, mikä on sairauden oiretta, hän näkee itsekkyytenä.

Ja monissa viesteissä, mitä sssss on kirjoittanut tähän ketjuun, on ollut tosi inhottavaa tekstiä.[/QUOTE]

Ei tossa ole mitään egoistista tai mitä se oli, josta kirjoitit... että odottaisi kiitosta tai jotain. Minusta ei ole ollenkaan kuuntelijan vika, miten hän ottaa asian. Minä pidän sitä itsestään selvyytenä, että rakkaiden niskaan ei sysätä suurta taakkaa. Minä en ainakaan kykene valittamaan läheisilleni raskaista asioista. Luulen, että itse masentuisin, jos tuntisin, että kuormittaisin läheisiä jutuillani, se olisi pahempi kuin mikään muu masennus. Niinhän se on, että ei niitä lapsiakaan saa rasittaa huolilla, joten minusta näin tulisi ajatella jokaisen kohdalla. Minusta on ihan yleistietoa, että kertomalla jollekin huolet, automaattisesti siirtää vastuuta hyvinvoinnistaan sille toiselle ihmiselle. Syyllistätkö sinä ihan oikeasti toista henkilöä siitä, että on hänen oma vikansa, kun ei ole sanonut toiselle, että pitää suunsa kiinni? Minä taas näen asian niin, että sellainen ihminen, joka ei niin sano, ei halua mitenkään pahoittaa tämän toisen henkilön mieltä, vaan oikeasti on siinä tukena vaikka loppuun asti. Se on minusta lojaalia. Luulen kyllä, että kenellä tahansa noin lojaalille kuuntelijalle suurin kiitos on se, että henkilö voisi hyvin. Ei sitä edes odota mitään konkreettista kiitosta sellaisessa tilanteessa. Se on ihan se helpotus ja huojennus, joka riittää koko lähipiirille, kun kuulee, että läheinen voi taas hyvin.

 

[Wicked Mary]

Toi on ihan BS:ää! Ne ihmiset, jotka masentuu toisten masennuksesta, masentuu juuri sen takia, että tämä ihminen on heille niin tärkeä, että heidän sydäntään raastaa. Tämä masentunut ihminen ei taaa osaa pistää itseään heidän asemaansa, jos ajattelee itsekkäästi. Sinä et varmasti sitten ole niin empaattinen ihminen, että kykenisit tätä ymmärtämään. Masentuneet on masentuneita sinunlaisesi ihmisten takia, jotka mahdollistavat masennuksen. Ennen vanhaa, kun ei ollut mahdollisuutta masentua, (sillä jos niin kävi, niin siihen oikeasti loppui perheen elanto) niin ihmiset jaksoivat yrittää paljon kauemmin. Silloin oli myös paljon pienemmät mukavuudet, mutta ihmiset oli ihan yhtä perusonnellisia, kuin nytkin. Nykyään kyllä valitetaan, kun siitä on tehty mahdollista.

eräs läheiseni on jo vuosia sairastanut vaikeaa masennusta...siitä en tiedä olenko kenties jotenkin tehnyt hänelle mahdolliseksi masentua, mutta sen tiedän että masennuksen sairaudenkuvaan kuuluu myös se ettei kykene ajattelemaan muita ihmisiä koska se pimeys sisällä on niin valtava ja kaikki nielevä että pelkästään hengissä säilyminen päivästä päivään on raskasta, pahimmillaan tuntuu siltä ettei millään ole mitään merkitystä kaikki on vain tyhjää, miten sellainen ihminen kykenisi tuntemaan empatiaa läheiisiään kohtaan. nimim. kokemusta on

 

["vieras"]

eräs läheiseni on jo vuosia sairastanut vaikeaa masennusta...siitä en tiedä olenko kenties jotenkin tehnyt hänelle mahdolliseksi masentua, mutta sen tiedän että masennuksen sairaudenkuvaan kuuluu myös se ettei kykene ajattelemaan muita ihmisiä koska se pimeys sisällä on niin valtava ja kaikki nielevä että pelkästään hengissä säilyminen päivästä päivään on raskasta, pahimmillaan tuntuu siltä ettei millään ole mitään merkitystä kaikki on vain tyhjää, miten sellainen ihminen kykenisi tuntemaan empatiaa läheiisiään kohtaan. nimim. kokemusta on

Aivan näin...se kuuluu vaan taudinkuvaan, ettei vakavasti masentunut pysty sairauden ollessa pahimmillaan ajattelemaan läheisiään. Siksi läheisen on itse pidettävä huoli jaksamisestaan, vaikka se tuntuisikin vaikealta ja vaatisi välillä pientä irtiottoa. Masentuneelta se ei välttämättä aina onnistu - koska hän on masentunut.

Masennus sairautena ei vastaa kaikilta osin sitä kokemusta, mikä normaali-ihmisellä on ohimenevästä, normaaliin elämään kuuluvasta alakuloisuudesta.

 

[fifiia]

Jotenkin tämä keskustelu läheisen roolista on mennyt kummalliseksi. Ajatellaan, että omasta jaksamisesta huolehtiminen tarkoittaa automaattisesti selän kääntämistä masentuneelle ja hänen hylkäämistään. Tottakai läheisten pitää pystyä puhumaan tunteistaan myös negatiivisista toisilleen ja ainakin ajoittain toinen tarvitsee aivan normaali tilantteessa tukea enemmän kuin toinen. Se vasta pidemmän päälle läheisellekin rasittavaa on jos jatkuvasti pitää yrittää arvailla ja kaivella mikä nyt mieltä painaa, jossakin huolet ja paha olo kuitenkin näkyy, käytöksenä, eleissä tai kiukkuisuutena.

Omasta jaksamisesta huolehtiminen on sitä että osaa sanoa että en osaa nyt auttaa tai minulla ei siihen ole voimavaroja sekä auttaa kykyjensä mukaan toista hakemaan apua muualta. Välittämistä voi olla myös se että kehottaa toista hakemaan ammattiapua.

 

[maize]

anteeksi MITKÄ??????? juu ei kiitos.... eikös tuo ole muinasjäänne masennuksen hoidossa. vieläkö tuota käytetään??? apua....

kannattaa kokeilla tosin muisti voi hävitä(tai hankaloitua muistaminen) mutta tiedän erään joka parantui sillä!