[QUOTE="Roskis";22209364]Minun on sanottava, että minun perheenjäseneni on kuormittanut minua aivan liikaa ongelmillaan ja masennuksellaan. Minä pidän tätä henkilöä itsekkäänä ja ajattelemattomana. Olen myös kertonut hänelle, kuinka avuton olo on, kun hän kertoo minulle jutuista, mutta siitä huolimatta hän ei saa pidettyään suutaan kiinni. Nyt kun tiedänkin hänen mielessään olevat asiat, niin enhän tietenkään halua hänen olevan yksin asian kanssa. Tottakai jokainen läheinen haluaa olla tukena, mutta oikeasti sen tuen tarvitsijan pitäisi tajuta suojella avunantajaa ja suodattaa asioitaan. Minua suututtaa, että tämä läheinen henkilö pilaa minun muuten parasta aikaa elämästäni. Minullakin on silti omia huolia, mutta ei sellaisia, että ne nyt veisivät minut masennuksen syövereihin. Suututtaa, että koko ylimääräisen ajan siivotessani, kokatessani, kävellessäni yms., joudun ajattelemaan tätä henkilöä. Miten kehtaa olla niin ajattelematon!? Minua ei haittaisi, jos kyse olisi ystävästä, joka minulle tilittäisi ongelmiaan. Ne minä kestän, mutta kun kyse on sukulaisesta, niin sitä minä en kestä. Valitkaa siis tarkasti kenelle tilitätte![/QUOTE]
Sun sukulaisesi ei voi tietää, milloin sulla on mitta täysi tai paljonko hänen asioitaan kelailet arjessasi. Jos hänellä on tarpeeksi paha olo, hän ei edes pysty ajattelemaan sitä vaikka muuten olisi miten empaattinen ihminen, koska ahdistus estää hänen aivojaan toimimasta täydellä kapasiteetilla.
Se on vain ja ainoastaan sun velvollisuus sanoa SUORAAN että et jaksa nyt kuunnella, kerro jollekin muulle. Tottakai on kivempi olla se mukava tyyppi ja pelastava enkeli, joka ei koskaan sano vastaan, mutta ei sitten auta valittaa selän takanakaan jos ei ole rotia tehdä ihmiselle itselleen tätä selväksi. Tiedän ettei se ole helppoa ja vastaus ei välttämättä ole kaunista kuultavaa, mutta tämä oli ainoa tapa, millä esim. itse sain oman äitini tajuamaan, että hän ei voi jatkaa minun käyttämistä terapeuttinaan (näin oli jatkunut lapsuudestani asti) ja hakeutumaan hänet oikeaan terapiaan. Kun hän alkoi voida paremmin, hän pystyi ajattelemaan asiaa myös minun kannaltani. Mutta tätä ei olisi tapahtunut ikinä ilman hänen terapiaansa, koska minulla ei ollut keinoja auttaa häntä. Oli pakko olla vähän aikaa se inhottava ja itsekäs ihminen, että tilanteen saisi terveemmäksi meidän molempien kannalta. Toki kuuntelen häntä vieläkin silloin kun en koe, että se kuormittaisi minua liikaa. Jos minusta alkaa tuntua, että tukehdun hänen huoliensa alle ja koko oma elämäkin jää niiden aiheuttaman ahdistuksen takia elämättä, sanon että olen pahoillani mutten nyt jaksa ja vaikka lopetan puhelun tai menen ulos, jos asia ei mene perille.
Tietty määrä itsekkyyttä on tervettä. Terve itsekkyys on lopulta kaikkien etu.
hyvät yöt.
