kun ei parannu masennuksesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ev
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Näin parannuin masiksesta:
Elämälle raamit, rasittaville ihmissuhteille rajat ja työn kuormittavuudelle rajat. Elän päivä kerrallaan ( Raamatun ohjeen mukaan) ja jos tulevat päivät huolestuttavat, kirjoitan asiat ylös ja käsittelen niitä sitten aikanaan. Myös vaatimukset itseä kohtaan täytyy muuttaa tervejärkisiksi. Tv, internet tai media yleensä ei saa määritellä elämäni rajoja.
Tällainen auttoi minua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Läheisen näkökulma;22207112:
Tiedättekö mitä? Minusta on todella itsekästä rypeä itsesäälissä. Tai ei siinä mitään, jos pitää asian itsellään, mutta minusta on väärin kuormittaa muita asialla. Kun minä olen kokenut itseni masentuneeksi, niin en siltikään todellakaan valita asiasta muille. Minusta se on todella ajattelematonta. Kyllä minusta itseä vaivaavista asiasta voi keskustella joidenkin kanssa, mutta ne henkilöt on valittava tarkasti. Esimerkiksi hyvin läheiset täytyy säästää suurista huolista! Ei sellaista jaksa kuunnella, joka koko ajan puhuu vain itsestään ja elää vaan itsesäälissä. On eri asia keskustella joistain huolista, kuin rypeä itsesäälissä muiden edessä. Niistä huolista keskustelu tarkoittaa sitten sitä, että niistä puhutaan hetki, ja sen jälkeen taas ollaan iloisia, ja ne jätetään taka-alalle. Jos tarvitsee enemmän keskusteluapua, niin ne jutellaan sitten ammattilaisten kanssa. Läheisiä ihmisiä ei ole koulutettu kantamaan niin suuria huolia, kun monet masentuneet heille sysäävät, joten nämä masentuneet sairastuttavat läheisensäkin sillä menolla. Minä en ole mikään ammattilainen, joten olen pahoillani, jos jotain tällä loukkasin, mutta voin sanoa, että näin minä asian todellakin näen. Minua suututtaa, kun joku masentunut kehtaa olla niin itsekäs, että kuormittaa minua isommilla asioilla, kuin minä pystyn korjaamaan. Tottakai olen muuten valmis tekemään mitä vain läheisteni eteen, mutta jos ammattilainenkaan ei siihen kykene, niin voitko kuvitella kuinka AVUTON OLO ammattimaidottomalla läheisellä on?! Minulla on myös ystäviä, jotka ovat joutuneet kärsimään tästä samasta ilmiösta näiden masentuneiden itsekkäiden ihmisten takia. Toivon siis todella, että jos mitenkään mahdollista, niin säästäkää se itsesääli itsellenne, ja vaikka ette itsestänne välitäkään, niin koittakaa nyt edes sen verran muista välittää, ettette heitäkin tartuttaisi. Olen siis todella pahoillani, jos tämä jotain satutti, enkä todellakaan tiedä, miten homma oikeasti toimii, mutta itse asian kanssa tekemisiin joutuneena, olen joutunut näkemään asian tältä kantilta. Toivon todella,että paranemisia teille!

kirjoituksesi huokuu ymmärtämättömyyttä tai VAIN sinun kokemuksia masentuneista.

minä pidin vuosia asiat omana tietonani, puhuin vain terapeutille ja jotain sitten kerroin toki miehelle ja äidille.

no sitten sain neuvon että kerro KAIKKI miehelle ja äidille (he kun ovbat läheisimmät ihmiseni). ni lopputulos on se että he ovat kauhuissaan ajatuksistani enkä halua enää puhua heille, en kuormittaa omilla ongelmillani.

mutta jotkin asiat mitä sanoit, kertoi ettet tiedä mitä on olla oikeasti masentunut. puhuit siitä kuin se olisi pitkään kestävä ripuli josta valitellaan läheisille.
 
Ihmisen joka ei ole itse henkilökohtaisesti kokeunut masennusta on turha tulla neuvomaan miten toisen pitäisi ajatella tai käyttäytyä! Masennus on erittäin vittumoinen tila ja fiilis ja sitä ei kukaan halua itselleen tai toiselle.
 
Siitä olen samaa mieltä että masentunut ei saisi kohtuuttomasti rasittaa läheisiään, eli ammattiapua on haettava! Mä elin useamman vuoden masentunee ihmisen kanssa joka vaihtelevasti myönsi masennuksensa mutta ei hakenut apua ja se oli tosi raskasta aikaa ja sai kyllä itsensä unohtaa.
 
kirjoituksesi huokuu ymmärtämättömyyttä tai VAIN sinun kokemuksia masentuneista.

minä pidin vuosia asiat omana tietonani, puhuin vain terapeutille ja jotain sitten kerroin toki miehelle ja äidille.

no sitten sain neuvon että kerro KAIKKI miehelle ja äidille (he kun ovbat läheisimmät ihmiseni). ni lopputulos on se että he ovat kauhuissaan ajatuksistani enkä halua enää puhua heille, en kuormittaa omilla ongelmillani.

mutta jotkin asiat mitä sanoit, kertoi ettet tiedä mitä on olla oikeasti masentunut. puhuit siitä kuin se olisi pitkään kestävä ripuli josta valitellaan läheisille.

Juuri niin, läheisiä ei tosiaankaan saisi kuormittaa. Sinun kannattaisi varmaan kokeilla jotain parempaa terapeuttia, kun tämäkin antoi noin huonoja neuvoja, eikä silti kyennyt parantamaan sinua.
 
Ihmisen joka ei ole itse henkilökohtaisesti kokeunut masennusta on turha tulla neuvomaan miten toisen pitäisi ajatella tai käyttäytyä! Masennus on erittäin vittumoinen tila ja fiilis ja sitä ei kukaan halua itselleen tai toiselle.

Onko sinusta siis oikein, että masentunut saa vetää siihen omaan ahdinkoonsa kaikki muutkin, jotka pistää kuuntelemaan itsesääliään? Tämä voi kuulostaa pikkaisen raa'alta, mutta minusta on olemassa itsekkäitä masentuneita ja sitten "normaaleja" masentuneita. Ensimmäiset pitävät siis itseään maailman napana, jotka haluaa kaiken huomion itseensä ja valittaa koko ajan ja toiset osaavat olla masentuneita niin, ettei rasita ympäristöään omalla huonolla ololla.

Sanotaan, ettei vanhemmatkaan saisi antaa huolia lastensa kannettaviksi, ja niin se kyllä menee ihan kaikkien muidenkin kohdalla, että ei pitäisi rasittaa muita sillä omalla huonolla ololla.
 
[QUOTE="Elli";22207681]Onko sinusta siis oikein, että masentunut saa vetää siihen omaan ahdinkoonsa kaikki muutkin, jotka pistää kuuntelemaan itsesääliään?[/QUOTE]

En usko kaikkien masentuneiden tekevän näin tahallaan. Anteeksi että nyt vertaan, mutta ajatellaan että joku sairastuu syöpään. Saako hän "vetää" läheisensä mukaan siihen suruun vai onko hänenkin oltava vain hiljaa peloistaan ja ajatuksistaan?

Minusta on itsekästä sanoa että minä läheisenä en halua hirveää taakkaa itselleni. Tietysti eihän kukaan halua, mutta vähän tilannetajua. Mutta että alkaa nyt neuvoa masentunutta olemaan hiljaa ja kuormittamatta muita. Millä oikeudella terve ihminen sanoo näin sairaalle?

Ja tulee mieleen, että minä ainakin olen ottanut mieheni ja lapseni elämääni niin, että kestän heidän surunsa ja ilonsa, ja vaikka minullakin on rajani niin en ala niitä kylmästi vetelemään ja sanomaan että näin paljon saat purkaa tunteitasi..
 
kirjoituksesi huokuu ymmärtämättömyyttä tai VAIN sinun kokemuksia masentuneista.

minä pidin vuosia asiat omana tietonani, puhuin vain terapeutille ja jotain sitten kerroin toki miehelle ja äidille.

no sitten sain neuvon että kerro KAIKKI miehelle ja äidille (he kun ovbat läheisimmät ihmiseni). ni lopputulos on se että he ovat kauhuissaan ajatuksistani enkä halua enää puhua heille, en kuormittaa omilla ongelmillani.

mutta jotkin asiat mitä sanoit, kertoi ettet tiedä mitä on olla oikeasti masentunut. puhuit siitä kuin se olisi pitkään kestävä ripuli josta valitellaan läheisille.

Ymmärtämättömyyttä? Vaikka tietoni ovatkin oman määritelmäni mukaan vajavaiset, niin ei ne kuitenkaan ole niin vajavaiset, kuin sinä voisit ehkä kuvitella. Itsellenikin on tyrkytetty aikoinaan lääkkeitä, mutta en ole ottanut vastaan, vaan revin itseni siitä suosta ylös, enkä todellakaan höpissyt mieltäni vaivaavia asioita tutuille. Se olisi minusta ollut kaikkein kamalinta, että olisin kuormittanut tuttuja sillä lailla! Olen todella onnellinen siitä kaikesta mitä minulla nykyään on. Väität, että nämä ovat VAIN minuun kokemuksiani, vaikka kirjoitin tuohon, että "Minulla on myös ystäviä, jotka ovat joutuneet kärsimään tästä samasta ilmiösta näiden masentuneiden itsekkäiden ihmisten takia.". Lue ensin, ennen kuin vetelet muita johtopäätöksiä. En todellakaan ole yksin näiden ajatusteni kanssa. Minä en siis ole mikään psykiatri, joten nämähän ovat ihan omia huomioitani (sekä tuttavien, joiden kanssa olen keskustellut), mutta olen saanut näitä kokemuksia kerättyä puolelta ja toiselta. Toivon teille todella paranemisia!
 
Masennuksen vaikeudella on oikeasti merkitystä siihen, miten sieltä ylös itsensä revitään. Ei siinä ole mitään järkeä, kun ei pysty enää toimimaan normaalisti. Eikä ajattelemaan normaalisti. Kun ei mikään toimi normaalisti, ei ajatus, ei aivotoiminta, ei välittäjäaineet...

En minä valinnut tätä sairautta. En minä päässyt ylös vain sillä, että mietin, kuinka nyt lopetan masentuneena olon. Jos se toimisi niin, niin eihän masennus olisi ongelma!
 
En usko kaikkien masentuneiden tekevän näin tahallaan. Anteeksi että nyt vertaan, mutta ajatellaan että joku sairastuu syöpään. Saako hän "vetää" läheisensä mukaan siihen suruun vai onko hänenkin oltava vain hiljaa peloistaan ja ajatuksistaan?

Minusta on itsekästä sanoa että minä läheisenä en halua hirveää taakkaa itselleni. Tietysti eihän kukaan halua, mutta vähän tilannetajua. Mutta että alkaa nyt neuvoa masentunutta olemaan hiljaa ja kuormittamatta muita. Millä oikeudella terve ihminen sanoo näin sairaalle?

Ja tulee mieleen, että minä ainakin olen ottanut mieheni ja lapseni elämääni niin, että kestän heidän surunsa ja ilonsa, ja vaikka minullakin on rajani niin en ala niitä kylmästi vetelemään ja sanomaan että näin paljon saat purkaa tunteitasi..

Syöpä on aivan eri asia, kuin masennus. Ei noita voi verrata.

Syövästä puhuminen ei sitä paitsi tartuta sille toiselle ihmiselle syöpää, mutta masennuksestaan puhuva saa valitettavasti läheisensäkin masentumaan. Näitä asioita ei siis todellakaan voi verrata!
 
[QUOTE="asdfasdf";22207823]On eri asia olla vähän masentunut tai alavireinen ja sairastaa masennusta.[/QUOTE]

Onko joku täällä väittänyt muuta, ja kuka sinä olet määrittelemään, että mikä on mitä? Niitä on ihan olemassa ammatti ihmisiäkin, jotka ei usko masennukseen sellaisena, kuin sitä nykyään pidetään.
 
Syöpä on aivan eri asia, kuin masennus. Ei noita voi verrata.

Syövästä puhuminen ei sitä paitsi tartuta sille toiselle ihmiselle syöpää, mutta masennuksestaan puhuva saa valitettavasti läheisensäkin masentumaan. Näitä asioita ei siis todellakaan voi verrata!

Syöpää sairastuvalla on suuri riski sairaustua masennukseen. Hänellä läheisillään on myös suuri riski sairastua masennukseen. Yksi + yksi ei ole 2 tässä. Tämäkin on paljon monisyisempi.
 
Syöpä on aivan eri asia, kuin masennus. Ei noita voi verrata.

Syövästä puhuminen ei sitä paitsi tartuta sille toiselle ihmiselle syöpää, mutta masennuksestaan puhuva saa valitettavasti läheisensäkin masentumaan. Näitä asioita ei siis todellakaan voi verrata!

Sairaus se masennuskin on, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Kun se ei näy magneettikuvissa eikä sitä saa pois sädehoidolla. Pyysinkin anteeksi vertausta, mutta miksi yhdellä tavalla sairaan on sallittua kuormittaa mutta toisella tavalla ei? Myös syöpään sairastuneiden omaiset saattavat masentua. Kukaan ei silti syytä sitä ensimmäisenä sairastunutta.

Ja mitä sitten jos ihminen on tilassa jolle ei voi mitään, läheisille ei saa puhua, apua ei saa ja lääkkeetkin vaikuttaa lumelääkkeiltä teholtaan? Mitä silloin pitää masentuneen tehdä? Ja älkää sanoko että ottaa itseään niskasta kiinni kun se ei mene niin. Ja vaikka se olisi mielentila vain, ei mikään puute tai toimintahäiriö avoissa, niin miten se parannetaan jos se ihminen pitää eristää muista? En usko että näillä kommenteilla mitä tässä ketjussa on, olisi mitään apua sairaalle ihmiselle, päinvastoin.

Maailma on kylmä paikka ja täällä taas sen huomaa. Aina pitää pärjätä omillaan.
 
siis missä mä annoin kuvan että kuormitan läheisiäni olollani? tein sitä hetken terapeutin ohjeen mukaan, mutta näin että se oli liian rankkaa läheisilleni ja nykyään lähinnä vähättelen vointiani jos joku kysyy. "miten voit" "ihan jees" on yleinen keskustelu.

olen masennusta sairastanut jo vuosia ja niistä vuosista ehkä 3kk harjoitin tätä KAIKEN puhumista miehelleni ja äidilleni kunnes huomasin sen olevan liian rankkaa heille. no, nyt olen tilanteessa jossa mies itse VAATII päästä mukaan tiettyihin terapia istuntoihin ymmärtääkseen paremmin minua. kiellänkö häntä siis tulemasta ettei hän vaan kuormitu liikaa?
 
Mieliala, masennus, paniikkihäiriö - Luontaistuote-verkkokauppa:ravintolisät, kivennäisaineet ja vitamiinit

Mä uskon aika pitkälti tuohon että masennus voi jopa osittain johtua ravitsemuksesta.
Mulle puhkesi paniikkihäiriö pitkän tulehduskierrerupeaman jälkeen.
Olin todella kipee.

Lue tuo ja toivon että löydät apua siitä.
Tai ehkä olet jo kokeillut luontaistuotteita tai ravitsemusta?

kiito linkistä, tutustun tarkemmin vaikka olen jo kokeillut erilaisia ravitsemus juttujakin.
 
Syöpää sairastuvalla on suuri riski sairaustua masennukseen. Hänellä läheisillään on myös suuri riski sairastua masennukseen. Yksi + yksi ei ole 2 tässä. Tämäkin on paljon monisyisempi.

No ei todellakaan ole, joten noita ei voi verrata! Masentunut ei tartuta toiselle ihmiselle syöpää. Kyllä nyt ihan kenen vaan pitäisi tajuta, ettei noita voi verrata.
 
Sairaus se masennuskin on, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Kun se ei näy magneettikuvissa eikä sitä saa pois sädehoidolla. Pyysinkin anteeksi vertausta, mutta miksi yhdellä tavalla sairaan on sallittua kuormittaa mutta toisella tavalla ei? Myös syöpään sairastuneiden omaiset saattavat masentua. Kukaan ei silti syytä sitä ensimmäisenä sairastunutta.

Ja mitä sitten jos ihminen on tilassa jolle ei voi mitään, läheisille ei saa puhua, apua ei saa ja lääkkeetkin vaikuttaa lumelääkkeiltä teholtaan? Mitä silloin pitää masentuneen tehdä? Ja älkää sanoko että ottaa itseään niskasta kiinni kun se ei mene niin. Ja vaikka se olisi mielentila vain, ei mikään puute tai toimintahäiriö avoissa, niin miten se parannetaan jos se ihminen pitää eristää muista? En usko että näillä kommenteilla mitä tässä ketjussa on, olisi mitään apua sairaalle ihmiselle, päinvastoin.

Maailma on kylmä paikka ja täällä taas sen huomaa. Aina pitää pärjätä omillaan.


Masentuneet ei kuitenkaan aiheuta läheisilleen syöpää, joten ei voi verrata. Noi on aivan eri asioita, selvähän se on. Minä tiedän henkilön, joka oli jo sairaalahoidossa masennuksensa takia, ja ihan sairaalahenkilökunta sitä mieltä, että tämäkin henkilö todellakin hakee vain sitä sääliä ja vetää kaikki mukaan siihen omaan huonoon oloonsa. Tämän henkilön perhettä yritettiin ohjeistaa, jotta kestäisivät tämän masentuneen henkilön temppuilun.
 
Masentuneet ei kuitenkaan aiheuta läheisilleen syöpää, joten ei voi verrata. Noi on aivan eri asioita, selvähän se on. Minä tiedän henkilön, joka oli jo sairaalahoidossa masennuksensa takia, ja ihan sairaalahenkilökunta sitä mieltä, että tämäkin henkilö todellakin hakee vain sitä sääliä ja vetää kaikki mukaan siihen omaan huonoon oloonsa. Tämän henkilön perhettä yritettiin ohjeistaa, jotta kestäisivät tämän masentuneen henkilön temppuilun.

ja tän yhden esimerkki tapauksen takia niputat kaikki masentuneet tai mielenterveysongelmaiset samaan nippuun? huomion hakuisiksi reppanoiksi?
 

Yhteistyössä