kun ei parannu masennuksesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ev
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ev

Vieras
ei ole apua lääkkeistä, ei terapiasta. ei ottamalla itseään niskasta kiinni. kaikki on vaan tyhjää, mustaa. eristäydyn kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta enemmän ja enemmän niin muista ihmisistä kuin omista lapsista ja miehestä.

olen saanut apua, minut on otettu tosissaan, mutta mikään ei tunnu auttavan. olen möykky joka ei tunne mitään. olen yrittänyt itsemurhaakin, sinällään olen onnellinen etten siinä onnistunut lasten vuoksi mutta ei tämä ole elämää. olen kuin syväjäässä, en pysty tuntemaan mitään. robotti jonka hengitys pelaa, joskus pystyy tekee ruokaa tai pyykkiä pestä. muuten olen omissa oloissani.

olenko toivoton tapaus? tämäkö on kohtaloni, elää ilman tunteita, pimeässä luolassa jonne ei valoa tule mistään?
 
Minusta tuntui välillä masentuneena, etten edes halua parantua. Tuntui jotenkin niin turvalliselta käpertyä omaan maailmaan ja elää ihan omaa vuorokausirytmiään, olin siis lapseton sinkku silloin.
Sitten kyllästyin ja aloin ottaa kontaktia muuhun maailmaan ja muihinkin ihmisiin kuin terapeuttiini.

En nyt tarkoita että sinun kohdallasi olisi kyse tästä, mutta oletko kuitenkin ottanut masennuksen niin isoksi osaksi identiteettiäsi, ettet osaa elää ilman sitä enää?
 
Minusta tuntui välillä masentuneena, etten edes halua parantua. Tuntui jotenkin niin turvalliselta käpertyä omaan maailmaan ja elää ihan omaa vuorokausirytmiään, olin siis lapseton sinkku silloin.
Sitten kyllästyin ja aloin ottaa kontaktia muuhun maailmaan ja muihinkin ihmisiin kuin terapeuttiini.

En nyt tarkoita että sinun kohdallasi olisi kyse tästä, mutta oletko kuitenkin ottanut masennuksen niin isoksi osaksi identiteettiäsi, ettet osaa elää ilman sitä enää?

toki tämä on mahdollista mutta en usko tälläisen olevan kyseessä. mulla oli vuoden "tauko" masennuksesta ja se oli _ihanaa_ aikaa. tunsin taas. nauroin, elin.

mutta sitten masennus uusi taas eikä meinaa talttua millään vaikka kuinka koitan kaikkea. otan avun vastaan, taistelen itseni uuvuksiin että saisin tämän olon pois. haluan elää ja tuntea taas.
 
Lääkitykseen liittyen sellainen juttu, että joillakin ei toimi ollenkaan se halvempi rinnakkaislääke. Itselläni oli ensin Zoloft, joka myöhemmin vaihdettiin Sertraliiniin ja siitä alkoi voinnin huonontuminen uudestaan. Eräs viisas yksityinen lääkäri sitten sanoi nähneensä monta vastaavaa tapausta ja kirjoitti sitä Zoloftia vaihtokiellon kera.
 
Lääkitykseen liittyen sellainen juttu, että joillakin ei toimi ollenkaan se halvempi rinnakkaislääke. Itselläni oli ensin Zoloft, joka myöhemmin vaihdettiin Sertraliiniin ja siitä alkoi voinnin huonontuminen uudestaan. Eräs viisas yksityinen lääkäri sitten sanoi nähneensä monta vastaavaa tapausta ja kirjoitti sitä Zoloftia vaihtokiellon kera.

mä en ole antanut vaihtaa koskaan halvempaan versioon. en tiedä miksi. jotenkin vaan mulla on sellainen että otan sen lääkkeen mitä lääkäri kirjoittaa vaikka olisikin hieman kalliimpaa.
 
Ajattele, kuinka hyvin sulla asiat oikeasti on, ja kuinka moni ihminen maailmassa ihan oikeasti haluaisi vaihtaa paikkaa sinun kanssasi. Ole kiitollinen kaikista positiivisista asioista elämässäsi, siis ihan niistäkin, että sinulla on katto päänpäälläsi ja ruokaa kaapissa ja lämpimät oltavat ja voit juoda puhdasta vettä ja kykenet kävelemään ja saat puettua itsesi. Pystyt kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan lapsiasi ja et kuitenkaan ihan oikeasti ole yksin tässä maailmassa. Älä jää käpertymään sinne omaan nurkkaasi, vaan sinulla on oikeus nauttia kaikista näistä asioista, joita sinulla on ympärilläsi. Älä vedä muita mukaan siihen suruusi, sillä se on itsekästä. Et kai halua satuttaa lähimmäisiäsi, hehän toivovat myöskin vain parastasi. Yritä tehdä heidät onnelliseksi positivisuudellasi, sillä se on paras lahja, jonka voit heille antaa! Hekin pitävät sinua tällöin suuremmassa arvossa. Jos olet negatiivinen, niin ruokit itse sitä, että tunnet itsesi hyödyttömäksi, eikä sinusta välitetä, jolloin taas ajattelet negatiivisesti. Olet tällöin oravanpyörässä. Et pääse siitä muutoin pois, kuin että sinun vaan oikeasti opittava muuttamaan ajatusmalliasi positiivisemmaksi. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta. Kukaan ei sano sen olevan helppoa, mutta mitä menetettävää sinulla on?
 
Ajattele, kuinka hyvin sulla asiat oikeasti on, ja kuinka moni ihminen maailmassa ihan oikeasti haluaisi vaihtaa paikkaa sinun kanssasi. Ole kiitollinen kaikista positiivisista asioista elämässäsi, siis ihan niistäkin, että sinulla on katto päänpäälläsi ja ruokaa kaapissa ja lämpimät oltavat ja voit juoda puhdasta vettä ja kykenet kävelemään ja saat puettua itsesi. Pystyt kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan lapsiasi ja et kuitenkaan ihan oikeasti ole yksin tässä maailmassa. Älä jää käpertymään sinne omaan nurkkaasi, vaan sinulla on oikeus nauttia kaikista näistä asioista, joita sinulla on ympärilläsi. Älä vedä muita mukaan siihen suruusi, sillä se on itsekästä. Et kai halua satuttaa lähimmäisiäsi, hehän toivovat myöskin vain parastasi. Yritä tehdä heidät onnelliseksi positivisuudellasi, sillä se on paras lahja, jonka voit heille antaa! Hekin pitävät sinua tällöin suuremmassa arvossa. Jos olet negatiivinen, niin ruokit itse sitä, että tunnet itsesi hyödyttömäksi, eikä sinusta välitetä, jolloin taas ajattelet negatiivisesti. Olet tällöin oravanpyörässä. Et pääse siitä muutoin pois, kuin että sinun vaan oikeasti opittava muuttamaan ajatusmalliasi positiivisemmaksi. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta. Kukaan ei sano sen olevan helppoa, mutta mitä menetettävää sinulla on?

no mulla epäillään sellaista kuin epävakaa persoonallisuushäiriö, joten mulla on sairaalloisen vääristynyt kuva itsestäni. koen olevani kuvottava, tarpeeton jne... peilaan koko elämää sen kautta kuinka kuvottava kuvittelen olevani. googlaa tuo häiriö niin ehkä se avautuu paremmin. tää on mullekin niin uusi juttu etten osaa selittää sitä paremmin.

mä käsitän kokoajan kuinka onnekas mä olen, silti en osaa nauttia siitä. en tunne mitään. sydämessä on vaan möykky joka ei lähde pois. lasten edessä koitan olla positiivinen, mutta se on vuosi vuodelta vaikeempaa ja vaikeempaa. se ei ole aitoa ja luulen että lapset vaistoaa sen jo. mä yritän niin että se sattuu, mutta en saa tätä pois. se ei vaan mene pois. voi olla päivä-kaksi kun olen onnellinen ja iloinen aidosti mutta siihen se jää.
 
toki tämä on mahdollista mutta en usko tälläisen olevan kyseessä. mulla oli vuoden "tauko" masennuksesta ja se oli _ihanaa_ aikaa. tunsin taas. nauroin, elin.

mutta sitten masennus uusi taas eikä meinaa talttua millään vaikka kuinka koitan kaikkea. otan avun vastaan, taistelen itseni uuvuksiin että saisin tämän olon pois. haluan elää ja tuntea taas.

Olisiko sinulla loppunut sairasloma tai tapahtuiko jotain, että menit taas huonommaksi? Olen itse sairastanut ja sairastan kai edelleen masennusta ja tiedän, että se on helvetillinen sairaus mutta mun lähipiirissä on 2 ihmistä, joilla menee hyvin niin kauan kuin pitäisi töihin tai työharjoitteluun lähteä. Silloin taas iskee masennus ja väitän, että näissä tapauksissa jo halutaan olla "masentunut" että saa olla vain kotona.
 
Tiedättekö mitä? Minusta on todella itsekästä rypeä itsesäälissä. Tai ei siinä mitään, jos pitää asian itsellään, mutta minusta on väärin kuormittaa muita asialla. Kun minä olen kokenut itseni masentuneeksi, niin en siltikään todellakaan valita asiasta muille. Minusta se on todella ajattelematonta. Kyllä minusta itseä vaivaavista asiasta voi keskustella joidenkin kanssa, mutta ne henkilöt on valittava tarkasti. Esimerkiksi hyvin läheiset täytyy säästää suurista huolista! Ei sellaista jaksa kuunnella, joka koko ajan puhuu vain itsestään ja elää vaan itsesäälissä. On eri asia keskustella joistain huolista, kuin rypeä itsesäälissä muiden edessä. Niistä huolista keskustelu tarkoittaa sitten sitä, että niistä puhutaan hetki, ja sen jälkeen taas ollaan iloisia, ja ne jätetään taka-alalle. Jos tarvitsee enemmän keskusteluapua, niin ne jutellaan sitten ammattilaisten kanssa. Läheisiä ihmisiä ei ole koulutettu kantamaan niin suuria huolia, kun monet masentuneet heille sysäävät, joten nämä masentuneet sairastuttavat läheisensäkin sillä menolla. Minä en ole mikään ammattilainen, joten olen pahoillani, jos jotain tällä loukkasin, mutta voin sanoa, että näin minä asian todellakin näen. Minua suututtaa, kun joku masentunut kehtaa olla niin itsekäs, että kuormittaa minua isommilla asioilla, kuin minä pystyn korjaamaan. Tottakai olen muuten valmis tekemään mitä vain läheisteni eteen, mutta jos ammattilainenkaan ei siihen kykene, niin voitko kuvitella kuinka AVUTON OLO ammattimaidottomalla läheisellä on?! Minulla on myös ystäviä, jotka ovat joutuneet kärsimään tästä samasta ilmiösta näiden masentuneiden itsekkäiden ihmisten takia. Toivon siis todella, että jos mitenkään mahdollista, niin säästäkää se itsesääli itsellenne, ja vaikka ette itsestänne välitäkään, niin koittakaa nyt edes sen verran muista välittää, ettette heitäkin tartuttaisi. Olen siis todella pahoillani, jos tämä jotain satutti, enkä todellakaan tiedä, miten homma oikeasti toimii, mutta itse asian kanssa tekemisiin joutuneena, olen joutunut näkemään asian tältä kantilta. Toivon todella,että paranemisia teille!
 

Yhteistyössä