V
vieras
Vieras
Olenko minä vain hysteerikko akka vai olenko oikeassa?
Mies on hieman helposti hermostuvaa sorttia. Kun 3-vuotiaamme on kiusannut pikkusisarusta, on se saattanut saada luunapin tai tukasta kiinni ottoa. Tai tiukkoja otteita käsivarresta.
No, mies on myös hieman nipo siisteyden kanssa. Nyt sitten tänään tämä 3-vuotias lapsi hajotti herran paperit pitkin lattiaa. Silloin mies tuli tukkaan kiinni: "Kerää paperit." Lapsi itki eikä alkanut kerätä papereita. Minä tartuin miestä kädestä, että mitä h-ttiä. Silloin mies huitaisi käteni pois, jatkoi tukasta kiinni pitämistä hetken ja talutti sitten minut ja 3-vuotiaan kovakouraisesti ja samalla karjuen ulos huoneesta, ikään kuin heitti sitten vielä lopuksi. 3-vuotias itki ja silmistä näki pelon. Voi että, en unohda tuota ilmettä. Otin lapsen syliin ja lohdutin, että ei hätää. Lapsi sanoi, että me muutetaan toiseen taloon, isi saa jäädä tänne yksin. Lupasin, että niin tehdään. Mies ei tee minkäänlaista elettä pyytääkseen anteeksi tms. vaan on mielestään tehnyt täysin oikein.
Lasten nukahdettua otin asian puheeksi miehen kanssa. Mies oli mielestään oikeassa ja minä olen vain jankuttava ämmä. Sanoin, että nyt tämä loppuu ja me lasten kanssa muutamme pois. Mies on vähän sillä asenteella, että senkus vaan hoidat sitten itse lapset ja asiat niin kuin parhaaksi näet.
Mielessäni risteilee kysymyksiä.. Onko parempi, että lapsilla ei ole isää ollenkaan?
Ja miten uskallan päästää lapsia mihinkään tapaamisiin, jos mies on tällainen? Ja miten nyt uskallan päästää lapsia miehen kanssa sovitulle lomareissulle (itse olen töissä)?
Miten jaksan yksinhuoltajana, jos miehelle ei voi lapsia enää antaa? Tähän asti on hoitanut lapsia paljon minun töiden ja muidenkin menojen aikana. Omien sanojensa mukaan heillä ei ole mitään ongelmia kun minä en ole paikalla aiheuttamassa ongelmia. Kerran töistä tultuani lapsi itkeskeli, minusta tuntuu, että kovakouraista kohtelua on voinut olla silloinkin. Pari kertaa aiemmikin mies on tosiaan minunkin nähden karjunut lapsille ja käsitellyt tätä esikoista kovasti.
Pelottaa, että mies saattaa eron tullessa tosiaan lyödä lekkeriksi ja sanoa, että ei halua olla meidän kanssa sitten enää missään tekemisissä. Miten jaksan? Haluan erota, meidän välillä ei tosiaan ole mitään ollut aikoihin.. vain arjen pyörittämisen vuoksi ollaan pysytelty yhdessä. Se ei näköjään pitkälle kanna ja saa aikaan tulenarkaa ilmapiiriä.
Olenko minä oikeassa, kun vaadin lasten koskemattomuutta??
Miten ihmeessä kaikki käytännön asiat oikein hoituvat?? :´(
Mies on hieman helposti hermostuvaa sorttia. Kun 3-vuotiaamme on kiusannut pikkusisarusta, on se saattanut saada luunapin tai tukasta kiinni ottoa. Tai tiukkoja otteita käsivarresta.
No, mies on myös hieman nipo siisteyden kanssa. Nyt sitten tänään tämä 3-vuotias lapsi hajotti herran paperit pitkin lattiaa. Silloin mies tuli tukkaan kiinni: "Kerää paperit." Lapsi itki eikä alkanut kerätä papereita. Minä tartuin miestä kädestä, että mitä h-ttiä. Silloin mies huitaisi käteni pois, jatkoi tukasta kiinni pitämistä hetken ja talutti sitten minut ja 3-vuotiaan kovakouraisesti ja samalla karjuen ulos huoneesta, ikään kuin heitti sitten vielä lopuksi. 3-vuotias itki ja silmistä näki pelon. Voi että, en unohda tuota ilmettä. Otin lapsen syliin ja lohdutin, että ei hätää. Lapsi sanoi, että me muutetaan toiseen taloon, isi saa jäädä tänne yksin. Lupasin, että niin tehdään. Mies ei tee minkäänlaista elettä pyytääkseen anteeksi tms. vaan on mielestään tehnyt täysin oikein.
Lasten nukahdettua otin asian puheeksi miehen kanssa. Mies oli mielestään oikeassa ja minä olen vain jankuttava ämmä. Sanoin, että nyt tämä loppuu ja me lasten kanssa muutamme pois. Mies on vähän sillä asenteella, että senkus vaan hoidat sitten itse lapset ja asiat niin kuin parhaaksi näet.
Mielessäni risteilee kysymyksiä.. Onko parempi, että lapsilla ei ole isää ollenkaan?
Ja miten uskallan päästää lapsia mihinkään tapaamisiin, jos mies on tällainen? Ja miten nyt uskallan päästää lapsia miehen kanssa sovitulle lomareissulle (itse olen töissä)? Miten jaksan yksinhuoltajana, jos miehelle ei voi lapsia enää antaa? Tähän asti on hoitanut lapsia paljon minun töiden ja muidenkin menojen aikana. Omien sanojensa mukaan heillä ei ole mitään ongelmia kun minä en ole paikalla aiheuttamassa ongelmia. Kerran töistä tultuani lapsi itkeskeli, minusta tuntuu, että kovakouraista kohtelua on voinut olla silloinkin. Pari kertaa aiemmikin mies on tosiaan minunkin nähden karjunut lapsille ja käsitellyt tätä esikoista kovasti.
Pelottaa, että mies saattaa eron tullessa tosiaan lyödä lekkeriksi ja sanoa, että ei halua olla meidän kanssa sitten enää missään tekemisissä. Miten jaksan? Haluan erota, meidän välillä ei tosiaan ole mitään ollut aikoihin.. vain arjen pyörittämisen vuoksi ollaan pysytelty yhdessä. Se ei näköjään pitkälle kanna ja saa aikaan tulenarkaa ilmapiiriä.
Olenko minä oikeassa, kun vaadin lasten koskemattomuutta??
Miten ihmeessä kaikki käytännön asiat oikein hoituvat?? :´(
