kummiudesta päästäminen

[sureva äiti]

Onko kenelläkään toisella kokemusta vastaavasta tilanteesta? Kommentteja ja ajatuksia olisi mukava lukea.

Minulla on 1 ½-vuotias poika, jonka kummiksi pyysin parasta ystävääni jo heti, kun sain tietää raskaudestani. Ehkä pikemminkin ilmoitin, "että sinusta tulee kummi" raskaus uutiseni. Onnen huumassa tämä tapahtui. Myös onnen huumassa minulla meni ristiäiset, vain vähän kaihersi ajatuksissa, ettei sylikummiksi pyytämäni bestikseni ollut varannut itselleen koko päivää vapaaksi, vaan jännitin, että kerkeekö hän ajoissa ristiäisiin.

Nyt siis poikamme on sen puolitoista vuotias ja silmäni ovat auenneet. Bestistäni ei kiinnosta kummipoika ollenkaan, olen yrittänyt välillä kertoa, mitä hän on oppinut tms. mutta hän lopettaa tylysti keskustelun ja vaihtaa puheenaihetta. Se miksi pidin typerästi itsestään selvänä, että bestiksestä tulee kummi, oli koska olemme olleet koko aikuisikämme, jo yläasteelta lähtien, erottamattomat (nyt siis +35v). Ja en tajunnut hänelle sanoa, että kyllä kieltäytäkin voi, kuten muille pyytämilleni kummeille valaisin asian! Oletin bestikseni haluavan kummiksi. (Hänelle ei ole siunautunut lasta.)

Nyt siis on selvinnyt, ettei häntä pojan asiat kiinnosta ja väkisinkin on välimme loitonneet. Eihän minun päivissä ole juuri tällä hetkellä muuta kertomista kuin pojan tapahtumat, kun olen vielä kotona häntä hoitamassa. On sääli menettää paras ystävä tämmösen asian takia, mutta vielä säälittävämpää on se, että pojan tilille ilmestyy jouluna ja syntymäpäivänä saturainen. Herää kysymys MINKÄ TAKIA?

Ajatuksissa on "päästää" tämä nk. bestikseni kummiuden velvoitteista. Vielä etsiskelen mielessäni oikeata tapaa. Jos voitte avustaa ajatuksiani, olen kiitollinen!

 

[Jeps vanhempi..]

Pakko tunnustaa, että hieman samoin kävi. Toki nuo asiat eivät ole noin mustavalkoisia. Itse sanoisin, että jos noin on, niin sitten on. Teet toki niin kuin itse parhaaksi näet. Itse en ole asiasta sen enempää murhetta ottanut. Itse en kehtaa alkaa kummiutta perumaan tai muuta. Asiat ovat niin kuin ovat.

Ehkä hyvin hienovaraisesti voisit jos haluat, ottaa asian puheeksi. Tyyliin onko "kummius" rasite hänelle tai sinnepäin. Mutta itse ehkä antaisin olla ja hyväksyisin "vallitsevat olosuhteet" sellaisenaan. Itse nykyisin harvakseltaan soitellaan kummin kanssa, synttäreille lähetän kutsun ja kummi tulee pikaisesti käymään. Oikeastaan emme tuosta kummiudesta tai lapsen asioista koskaan juttele. Tilanne on nyt näin ja niin se sitten on.

 

[jeps vanhempi..]

Kummi on nähnyt kummilapsen nyt 3 kertaa, tämän 2 ½ vuoden aikana.

 

[...]

Mun mielestä oli typerää rueata kummiutta perumaan siksi, että kummi ei ole täyttänyt äidin odotuksia. Syitä, miksi kummi ei ole lapsen asioista kovinkaan kiinnostunut, voi ollaa monia. Ehkäpä hänelle on tuskallista se, että ei ole saanut omia lapsia ym.

 

[sureva äiti]

En tiedä onko "helpottavaa" kuulla, et muilla on samantapaisia kokemuksia, mutta lohduttaa jotenkin, kiitos siis.
Mustavalkoiselta kuulostaa tuo minun tarina ja sitä se mielestäni onkin. Voisin tosiankin jättää asian sikseen, mutta olen tottunut selvittämään "sotku" asiat, siten pystyn nukkumaan yöt. (muutaman yön valvoneena, nyt kirjottelen). Asiat vaan jää vaivamaan ja pyöritän niitä sitten yöt mielessäni.
Minulla on vahva tunne, että bestikseni kärsii kovasti tilanteesta ja siksi haluaisn hänet vapauttaa kummiudesta. En vain halua asioita enempää solmuun.

Nyt joudun hänen vanhempiin ottamaan etäisyyttä, koska huomasin minun ja hänen vanhempien välien loukkaavan häntä. Olemme siis mieheni kanssa ystävystyneet hänen vanhempien kanssa pitkään jatkuneen tiiviin ystävys-suhteen myötä. Siis tässä sopassa on paljon asioita, mutta tärkeimpänä koen nyt, että hän pääsee vapauteen "rasitteestaan" ja haluaisin sen tehdä mahdollisimman pehmeästi. Riitaa en ole koskaan halunnut kenenkään kanssa, minulla on hyvä olla, kun muilla on hyvä olla! Siksi pohdisken tarkkaan sitä, miten asia pitäisi hoitaa.

 

[Satu...]

Sinuna antaisin asian olla. Kummille saattaisi olla vielä pahempi asia, jos "päästäisit hänet kummiudesta" Uskon myös tämän hänen oman lapsettomuutensa vaikuttavan asiaan, joten hän ei pysty olemaan kiinnostunut lapsesi asioista. Ehkä hän kuitenkin haluaa olla kummi. Tiedä häntä...

 

[...]

Paljon loukkaavampaa se kummille on, jos peruutat kummiuden. Anna asian olla.

Lapsesi on pieni vielä. Hänellä on vielä vuosia aikaa tutustua kummiinsa. On ihan tavallista, että kaikki kummit eivät syystä ole jatkuvasti läsnä lapsen elämässä. Meilläkin on niin. Se ei ole haitannut minua kummemmin , ei kaikki omistanikaan kummeista pitänyt minuun aikoinaan yhteyttä.

 

[...]

ei "syystä" vaan "jostain syystä" piti kirjottamani...

 

[Liila]

Ihmeellisiä odotuksia ja kuvitelmia nykyäideillä kummiudesta. Kummius ei velvoita mihinkään. Itse otan kummit lapsilleni vain siksi, koska se on 'pakollista', mutta en todellakaan odota kummeilta mitään muuta sitoutumista, ainoastaan nimen kummikirjoihin ja osallistumisen kastetilaisuuteen. Teen sen selväksi heti, kun kysyn suostumusta kummiksi. Jos vanhemmilla on tätä suurempia odotuksia, niin totta ihmeessä pitää ensin kysyä tulevilta kummeilta, onko heillä kiinnostusta ja resursseja täyttää nämä vaatimukset. Yleisin tapa nykyajan kummeilla on muistaa kummilastaan merkkipäivänä, juuri kuten ystäväsikin tekee. Hän antaa jopa ruhtinaallisen ison summan rahaa lahjaksi. Olisit nyt edes siitä kiitollinen. Monet ajattelevat, ettei kummiudesta voi kieltäytyä. Ystäväsi ei varmaankaan kehdannut kieltäytyä, kun hössötit asiasta niin innoissasi hänelle ja pelkäsi menettävänsä ystävyytenne. Luultavasti sinä olisitkin loukkaantunut, jos ystäväsi olisi kieltäytynyt tehtävästä. Nyt olet loukkaantunut, kun ystäväsi ei käyttäydy sinun toivomallasi tavalla. Kumpikaan ei siis ole hyvä.

En ymmärrä, miksi ystävyys pitää lopettaa tämän asian takia. Minä ainakin tiedostan sen, ettei sinkkuystäviäni kiinnosta kovin tarkat selostukset lapsen tekemisistä. Heidän kanssaan juttelen enemmän muista asioista. Haluan, ettei koko elämäni supistu pelkästään lapsen ympärillä pyörimiseksi ja lapsiperheiden tapaamiseksi, joten lapsettomien ystävien tapaamiset ovat tervetullutta vaihtelua.

Varmasti ystäväsikin suree sitä, ettei sinulle kelpaa enää entinen ystävyytenne. Jos hän itse kärsii lapsettomuudestaan, niin tilanne on hänelle vielä kaiken lisäksi tuskallinen, jos yrität tuputtaa kuulumisia lapsestasi. Mielestäni sinun ei kannata tämän enempää asialla vaivata päätäsi, vaan hyväksyä tilanne tällaisena kuin se nyt on. Pidä kiinni ystävästäsi. Älä pilaa ystävyyttänne ylimääräisillä vaatimuksilla ja rasitteilla.

 

[kertokaa....]

Miten kummeuden voi perua? Kysyin asiaa kirkkoherranvirastosta vuosia sitten ja silloin sanottiin ettei se ole mahdollista.
Kysesssä on oma kummini joka on tehnyt elämästäni helvetin. Viimeksi kun keskustelin tämän tädin kanssa niin paikalla oli kaksi poliisia. Arvatkaas haluaisinko tämän ihmisen niiiin kauas mun elämästä kuin mahdollista!!! (se helpottais kumamsti kun saisin sen kummeuden peruttua..)

 

[kummitus_]

Eikös kummin "velvollisuus" pääty siihen kun lapsi käy rippikoulun? Näin niinkuin periaatteessa.

 

[Mary75]

Minulla ei ole asiasta kokemusta, mutta mielenkiinnosta luin ajatukset lävitse. Jos olisin sinun saappaissasi, niin antaisin ehkä asian olla. Ystävällesi voi ottaa juuri tällä hetkellä tosi koville, että hänellä ei ole omaa lasta. Ajan kuluessa tämä asia ehkä korjaantuu tai sitten hän voi hyväksyä oman tilanteensa ja ryhtyä pitämään kummilastaan niinkuin omanaan.

 

[sureva äiti]

ehkäpä en sano ystävälleni mitään koko asiasta. En ilmeisesti pysty näkemään asiaa muulta kuin omalta kannaltani. En siis ole lopettamassa ystävyyttämme vaan ajattelin ns. päästää ystäväni piinasta, koska koen, että hänelle on rasite olla kummina lapselleni. Sen tein jo ennen pojan syntymää selväksi, ettei kummius tarkoita velvollisuutta ostaa lahjoja. Hän ei sitä ole ilmeisesti käsittänyt, koska rahat ilmestyi pojan tilille. Ajatuksissani oli tavallaan säästää hänen rahat. On jotenkin loukkaavaa, että hän "maksaa" kummiudesta, koska se ei ollut missään vaiheessa tarkoitus.

Koen myös sen harmillisena, ettei hän ole kiinnostunut pojasta, koska se, että pystyt olemaan iloinen toisen puolesta, on mielestäni sitä ystävyyttä. Mut.ta se on sitten jo ystävyyteemme liittyvä asia, ei tähän kummiuteen.

 

[melkein lapseton]

Moi,

Kummisi on lapseton 35-vuotias nainen ja veikkaan että se rasittaa teidän välejänne. Minun mielestäni olet ollut tosi ajattelematon ja epähienotunteinen kun noin vain oletit että hän haluaa kummiksi, toisaalta lapsettomuus on sen luokan tragedia että siihen on asiaa kokemattoman erittäin vaikea eläytyä. Itse lapsettomuushoidot läpi käyneenä tiedän että lapsettomaksi (mahdollisesti) jääminen on todella kova paikka. Muistan että hoitojen aikana mm. mieheni kieltäytyi tapaamasta tuttavaperheen lapsia koska lasten näkeminen oli hänelle liian raskasta.

Sinun on pakko ymmärtää hänen tilannettaan ja virittää avoin keskustelu, jos haluat korjata tilanteen. Toisaalta on ihan totta että sinun onnesi ei ole häneltä pois, joten kyllä tilanne voi vielä korjautuakkin. Lisäksi aika parantaa haavat myös lapsettomuusasiassa.

Mutta ole hienotunteinen ja kunnioittava: se että selittelet innoissasi lapsesi tpuhuja vastaa suurinpiirtein tilannetta että oma lapsesi on jäänyt auton alle ja kuollut ja naapurin äiti tulee selittämään heidän Oskari on juuri oppinut kävelemään.

Ja kummiuden peruuttaminen tai uusien kummien nimeäminen on käytännössä mahdotonta.

 

[S.anni]

Ymmärrän kyllä sua hyvinkin, eikä mun mielestä ole kyse sun "suurista odotuksista" (niinkuin joku tuolla mainitsi), vaan kyllä mun mielestä jos kummiksi ryhtyy, niin se velvoittaa jonkin verran olemaan kiinnostunut siitä lapsestakin.
Sinuna ihan ystävällismielisesti kysyisin, että kokeeko hän kummiutensa tyhmänä asiana. Ja sanoisit, että itse et onnenhuumassa tainnut edes kauheesti muistaa kysellä kuinka innostunut hän tehtävään on. Ja selität, että kyllä hän siitä vieläkin voi irtisanoutua ilman loukkaantumisia jos haluaa.
Mutta mielestäni saatte kyllä olla ystäviä hänen vanhempiensa kanssa, eihän sitä voi määrätä.
Zemppiä jatkoon, ja toivottavasti saat asian selvitettyä. Itse olen kanssa tuollainen, että asiat pitää saada selviksi, tai muuten ei nukuta

 

[tekisin näin]

Minusta on lapsellista jos kummi purkaa omaa lapsettomuuttaan viattomaan kummilapseensa. Ja tuntisin sen myös kurjana, koska kyseessä vielä paras ystävä. Kyllä minusta aiheesta voi keskustella, mutta ystävällisen sävyyn. Kysy vaikka, että painaako joku mieltä kun tuntuu että hän ei halua olla tekemisissä kanssanne. Ehkä ei kannata rakentaa keskustelua sen ympärille, että ei ole kummina paikalla vaan kysyt yleisellä tasolla. Uskon, että joku painaa ystävääsi ja hänkin saattaa odottaa että kysyisit mikä on.

 

[tähtäh]

Miten kummeuden voi perua? Kysyin asiaa kirkkoherranvirastosta vuosia sitten ja silloin sanottiin ettei se ole mahdollista.
Kysesssä on oma kummini joka on tehnyt elämästäni helvetin. Viimeksi kun keskustelin tämän tädin kanssa niin paikalla oli kaksi poliisia. Arvatkaas haluaisinko tämän ihmisen niiiin kauas mun elämästä kuin mahdollista!!! (se helpottais kumamsti kun saisin sen kummeuden peruttua..)

Siis mitä? Kummius ei ole minkään lain sanelema velvoite. Kummius kristityssä perheessä merkitsee elinikäistä "velvoitetta" toimia lapsen kristillisenä kasvattajana ja tukena, joten sitä ei voi "purkaa" . Mutta lainvoimaa kummiudella ei missään mielessä ole.

Toisin sanoen, kummius ei tarkoita myöskään sitä, että mikään laillinen mahti maailmassa voisi kummin ja kummilapsen pakottaa olemaan missään tekemisissä toistensa kanssa - ja kääntäen, miten kummiuden "purkaminen " voisi näin oudossa tilanteessa mihinkään auttaa? Jos kummisi tapaaminen vaatii poliisitoimia, lienee hän niin sekopäinen ettei "kummiuden purku" milään tavalla vaikuta asiaan. Lähestysmieskiellon voi muuten hakea myös kummille.

 

[Kummitäti]

ap:lle

Jokainen on omanlaisensa kummi. Välit kummilapseen saattavat lapsen kasvaessa tulla läheisemmiksi - ja joskus eivät. Sitä paitsi, aivan samoin kuin ihmissuhteissa yleensäkin, on mahdotonta ennustaa miten kummi ja kummilapsi ihmisinä tulevat keskenään toimeen.

Olen muutaman edellisen kanssa samaa mieltä, että käyttäydyit ehkä hieman ajattelemattomasti niin vain napsauttaessasi kummivastuun ystävällesi. Toisaalta hän luutlavasti on kaikesta huoliamtta otettu asiasta, siinäkin tapauksessa ettei olisi vastuuta halunnut itselleen: osoittaahan se arvostustasi ja luottamustasi, ja kukapa ei siitä olisi iloinen.

Mikset antaisi asian vain olla? Tilanne voi itsestään korjaantua: ystävälläsi voi tosiaan olla vaikkapa juuri lapsettomuuden takia vaikeata juuri nyt lähestyä lasta. Eihän kummius vsitäpaitsi älttämättä vaadi synttärikorttia kummempaa - mutta tsilti ulevina vuosina voi yhteyttä lapseen pitää yllä enemmänkin jos niin silloin haluaa. Ehkä ystäväsi myös arastelee sinun odotuksiasi ja pelkää epäonnistumista kummina?

Kummiuden "purku" olisi ehkä julminta mitä nyt voit tehdä. Ja jos hän ei halua keskustella lapsestasi kanssasi, puhukaa muusta. Jos hän antaa lahjan lapselle, kiitä siitä: ja ehkä siinä yhteydessä voit sanoa jo siltä tuntuu, että korttikin riittää kyllä, että sinä et odota lapsen kummeilta mitään, vaan kummit määrittelevät itse kummiutensa.

 

[sureva äiti]

Kiitokset vastauksista. Oli ajatuksia herättävää keskustelua. En todennäköisesti nyt sano mitään koko kummiasiasta.Se varmasti muotoutuu ajan kanssa omanlaiseksensa.

Tämä keskustelu avasi myös silmäni itsekkyyteeni, olin ajattelematon olettaessani bestikseni haluavan lapseni kummiksi. Tästä ei voi muuta kuin ottaa opiksi.

Ehkä tässä suurin syy on kumminkin siinä, että oletin lapseni kiinostavan häntä, koska se on minulle tärkeä asia tällä hetkellä elämässä. Syy ei ole kummiudessa vaan ystävyydessä.

Nyt tunnen olevani tosi huono ystävä!

 

[näin minä näkisin tämän]

Älä suotta tunne olevasi huono ystävä. Kyllä minä sanoisin, että tuo kummi se huono ystävä on jos on katkera siitä että ystävä on saanut lapsen ja hän ei. Vaikka miten kärsisi lapsettomuudesta niin silti pitäisi pystyä elämään normaalisti. Näin myös omalla kohdallani. Kärsin myös hyvin hyvin kauan lapsettomuudesta, mutta kertaakaan se ei estänyt minua iloitsemasta ystävieni lapsista.

 

[melissaa]

Hyvä edelliselle, ettei lapsettomuus ole kaventanut elämän alaasi, mutta kun meitä on niin monenlaisia ihmisiä. Jollekin asia saattaa olla todella kivulias ja arka asia, hienosti joku asiasta kirjoittikin.

Niin, ja sehän nyt vain on yksinkertaisesti niinkin, ettei muita välttämättä kiinnosta yksinkertaisesti muiden "kakaroiden" asiat. Se oma lapsi on jotain aivan uskomatonta ja rakkainta maailmassa, mutta ei muille. Ei välttämättä edes kummille. Eli senkään takia häntä ei välttämättä kiinnosta lapsi asiat niin kovasti. Ymmärrän toki pointtisi siitä, että asiat joita kerrot ovat sinulle tavattoman tärkeitä ja haluaisit niitä siksi jakaa ystäväsi kanssa.

Mutta jos olet huomannut, niin vaikka olisi kuinka hyviä ystäviä, joilla ei ole lapsia, niin he eivät vaan yksinkertaisesti tajua äitiydestä, lapsista, kakasta, tuttipullosta, nukkumisesta, vaunuista, päiväunista, hampaiden tulosta, kääntymisestä, kävelemään oppimisesa jne jne mitään. Eli senkin piikkiin voi laittaa. Ei minua ennen omaa lasta juuri jaksanut kiinnostaa nuo edellämainitut asiat, kun en niistä oikein mitään ymmärtänytkään. Nyt jaksaisin loputtomasti jutella päiväuniasioista, kakkaamisväleistä, huonosti nukutuista öistä ja kestovaipoista.

Olipas sekavaa, mutta toivottavasti löysit tästäkin lisää näkövinkkeliä tilanteeseesi

 

[Tsemppiä!]

Kiitokset vastauksista. Oli ajatuksia herättävää keskustelua.

--

Nyt tunnen olevani tosi huono ystävä!

Sanoisinpa, että olet aivan loistoystävä, kun osaat nähdä asiat molemmilta kanteilta ja kykenet ottamaan vastaan ja käsittelemään myös kriittisempiä äänenpainoja! Ystävälläsi on hieno ystävä

Keskustelusta yleisesti: tämä on ollut hyvää ja ajatuksia herättävää luettavaa ainakin myös minulle. Kiitos kaikille, siis.

 

[kummi itsekin]

en jaksanut ihan kaikkia vastauksia lukea, mutta silmään pisti tuo yksi kirjoitus, jossa sinua sanottiin ajattelemattomaksi ystäväksi.

Älä todellakaan pidä itseäsi "huonona ystävänä" tai muuna!! Et todellakaan ole sitä.
Jos paras ystäväsi ei olisi halunnut tulla kummiksi, niin olisi tietenkin voinut sanoa siitä kun häntä iloisena ja onnellisena pyysit!

ja meillä ainakin on todella tärkeää, että pyydämme kummeiksi ihmisiä jotka haluavat osallistua lapsen elämään (eikä vaik antaa lahjaa jouluna ja synttäreinä) ja siinä olemme ainakin tähän asti onnistuneet.
Kummit ovat todella tärkeitä lastemme elämässä ja tilannetta "helpottaa" se että olemme mieheni kanssa kummeja lastemme kummien lapsille (tulipa sekava lause =D )

ap:lle vielä, toivottavasti ystäväsi rupeaa kiinnostumaan kummilapsensa elämästä edes vähän enemmän tulevaisuudessa ja tsemppiä teidän ystävyyden korjaamiseen!