Kulujen jako kun toinen opiskelee

[että näin.]

Ei se noin mene. Jos rakastaisit avovaimoasi, et edes kysyisi, pitääkö sinun maksaa, vaan maksaisit ilomielin, koska rakkaudessa laiva on yhteinen, eikä siinä erotella tuolla tavoin mun ja sun asioita, vaan se yritetään pitää liikkeessä niine edellytyksin, jotka ovat olemassa.

Noin suurista elämänmuutoksista pitäisi keskustella YHDESSÄ, eikä niin, että toinen vain päättää lähteä opiskelemaan ja sitten toisen pitäisi automaattisesti kustantaa se päätös. Kummallakin on vastuunsa, ei vain toisella.

Toimivan pitkän suhteen edyllytys on se, että valvoo toisen etua eikä omaa etuaan. Kun kumpikin tekee näin, on suhteella mahdollisuus menestyä. Jos yrittää rajoittaa toisen mielihaluja tai suuria valintoja, käy lopulta huonosti.

Kun eletään saman katon alla, kumppanin asema on sama kuin lapsen. Hänestä on huolehdittava kaikin tavoin omasta edusta piittaamatta. Jos näin ei tehdä, niin vähitellen suhde murenee. Ja niinhän nykyään suurimmalle osalle suhteista käy, koska ihmiset keskittyvät omaan eikä toisen etuun.

Keittipsykologi ei ole tainnut koskaan joutua kunnolla kusetettuksi.

 

[Ap:n tarjous kohtuullinen]

Kuulostaa kohtuulliselta, että molemmat osallistuvat parisuhteen kuluihin suunnilleen tuolla ap:n kuvaamalla tavalla. Tuskinpa ap:n puolisokaan on halunnut suhteeseen vain siksi, että mies on suurituloisempi.

Toivottavasti ap:n avovaimon tuleva ammatti tasoittaa myös tulevaisuudessa pariskunnan tuloeroja.

 

[itsekkäitä naisia]

Toivottavasti ap:n avovaimon tuleva ammatti tasoittaa myös tulevaisuudessa pariskunnan tuloeroja.

Yleensä ei tasoita. Tuttavapiirissäni vaimoilla on kunnon ammatit, palkka asiallinen, ja sitten 4-kymppisenä se hukataan ja aletaan opiskella jotain omituista josta ei ikinä työllisty. Mies ei voi jättää sitä hitsarin/insinöörin/pomon paikkaansa ja alkaa opiskelemaan vaikka astrologiaa koska jonkun pitää se perhekin elättää ja ruokkia.

 

[Tasapuolisesti]

Huonostihan hän on sitä noudattanut. Ei toisen hyvä ole sitä, että lasketaan omia rahoja, vaan sitä, että autetaan niin paljon kuin resurssit antavat myöten.

Väistämättähän tilanteesta syntyy vaikutelma, että aloittajalle raha on tärkeämpää kuin puolison mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan ja suhteen hyvinvointi.

Et tainnut kyllä vastata kysymykseeni, joka oli "kuinkahan ap:n puoliso on mielestäsi tätä neuvoasi noudattanut?" Puolison(kin) voidaan nähdä ajattelevan vain itseään: "MINÄ haluan opiskelemaan joten MINUN täytyy päästä tekemään niin, ja kyllä tuo puoliso saa raataa töissä ja elättää MINUT."

Parisuhde on kahden kauppa - toista autetaan, mutta ei toisella saa silti olla oikeutta luopua täysin omasta vastuustaan elatuksensa suhteen. JOS ap on puolisonsa kanssa keskustellut opiskelusta etukäteen, ja JOS he ovat yhdessä sitä mieltä että opiskelu on järkevää, ja JOS he ovat sopineet että opiskelujen ajan ap vastaa perheen elatuksesta, niin toki silloin hänen kuuluu siitä vastata. Mutta JOS ap:n puoliso on yksipuolisesti päättänyt lähteä opiskelemaan, ja JOS hän ei ole yhtään ottanut huomioon tulevaa tulojen tippumista, ja JOS hän on vain olettanut ap:n toimivan maksumiehenä, niin silloin hän on toiminut väärin eikä ole ottanut ap:n tunteita huomioon.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Oma näkökantani on, että aikuisella saa ja pitääkin olla omat unelmat.

Toki, mutta niiden kanssa voi vuorotella, niistä voi luopua ja niitä voi rationalisoida. Jos tähän ei ole valmis, niin miksi ihmeessä pitää perustaa parisuhde? Jos tahtoo elää itsenäistä ja itsekästä elämää toisen ihmisen rinnalla, mutta ei yhdessä toisen kanssa, niin siihen parisuhde ei sovi. Tällaiseen tarkoitukseen voi perustaa seksisuhteen tai tapailusuhteen tai muun vastaavan viritelmän.

Nykyaikana huvittaviin ilmiöihin kuuluukin sellaisia paradokseja kuin että eletään ikään kuin parisuhteessa mutta ei hyväksytä parisuhteen reaaliteetteja. Tai tahdotaan kirkkohäät, vaikka ei uskota Jumalaan tai edes kirkkoon instituutiona. Nämä esimerkit kertovat siitä, että parisuhteen idea, jossa korostuu yhteinen ponnistelu niin myötä- kuin vastamäissä, on menettänyt merkityksensä ja sen tilalle on tullut elämyssuhteilu. Kumppani valitaan hyötynäkökohtien perusteella sen sijaan että oikeasti sitouduttaisiin elämään parisuhdetta, jossa oma etu ei aina toteudu. Seurauksena on sitten se, että kun kumppani rupeaa kyllästyttämään, niin hänet heitetään menemään.

Jos oma puolisoni ilmoittaisi, että hän tahtoo opiskella itselleen uuden ammatin, niin ei riittäisi minulla röyhkeys siihen, että pakottaisin hänet samalla töihin. Mitä siinä voittaisin? Saisin kotiini aina väsyneen kärttyisen eukon, jonka kanssa ei voisi tehdä mitään.

Istuisinko kavereiden kanssa terassilla samalla kun vaimoni raataa uupuneena tenttikirjojen parissa ja käy lisäksi iltaisin istumassa marketin kassalla, jotta pystyisi maksamaan oman osuutensa menoista. Ei se tuntuisi minusta hyvältä. Ei olisi kaljalla istumisessakaan silloin iloa.

 

[eräsperäs]

Kaiken se kestää.. paitsi lihomista tai köyhtymistä. Puhumattakaan molemmista yhtä aikaa.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Huonostihan hän on sitä noudattanut. Ei toisen hyvä ole sitä, että lasketaan omia rahoja, vaan sitä, että autetaan niin paljon kuin resurssit antavat myöten.

Väistämättähän tilanteesta syntyy vaikutelma, että aloittajalle raha on tärkeämpää kuin puolison mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan ja suhteen hyvinvointi.

Et tainnut kyllä vastata kysymykseeni, joka oli "kuinkahan ap:n puoliso on mielestäsi tätä neuvoasi noudattanut?"

Aloittajan puolisohan on tarjoutunut maksamaan omat kulunsa kykyjensä mukaan. Aloittaja sen sijaan härskisti laskee prosenttiosuuksia, vaikka parisuhteen ideaan kuuluu se, ettei niitä lasketa. Aloittaja siis rikkoo parisuhteen sääntöjä. Ja sääntöjen rikkomisen vuoksi hänen suhteensa tuleekin kaatumaan. Hän ei tosin tule tänne sitä enää kertomaan.

 

[Keittiöpsylogi (ei kirj.)]

Keittipsykologi ei ole tainnut koskaan joutua kunnolla kusetettuksi.

Olen, mutta jos tahtoo toimivan pitkäikäisen parisuhteen, kusetetuksi tulemisen riski on pystyttävä ottamaan. Varmistellen ei suhde onnistu. Siihen on heittäydyttävä yhdessä täysillä.

 

[Näin minulle kävi]

Lähdin minäkin aikuisiällä opiskelemaan. Mieheni kuukausiansiot olivat n. 8-10 000 euroa ja minun tukeni 850 euroa. Sanomattakin on selvää, että tuo summa ei riitä kattamaan päivittäistä 130 kilometrin ajomatkan bensakuluja, autokustannuksia, oppikirjallisuutta ja muita yhteisiä kustannuksia, mutta minulla oli säästöjä n. 15 000 e, joten se ei ollut ensimmäisenä opiskeluvuonna niin suuri ongelma. Maksoin siis edelleenkin puolet kaikesta.

Tiesin, etten pysty neljää vuotta opiskelemaan tuolla 15 000 eurolla ja maksamaan omaa puolikastani, joten ahkeroin. Lähdin aamulla 6:45 matkaan. Opiskelin päiväkurssit ja jatkoin iltakursseilla, jotka päättyivät 19:30, joten olin kotona noin 20:30. Näin tein lähes joka ikinen päivä, minkä lisäksi tein harjoitustyöt. Pakko, sillä halusin valmistua alle kahdessa vuodessa, jotta pääsisin takaisin aivan täysipainoiseksi kumppaniksi ja meillä oli riski joutua ulkomaille aviomiehen työn vuoksi. Halusin varmistua, että saan varmasti myös ulkomailta töitä. Neljän vuoden opinnot oli puskettava alle kahden vuoden ja vielä huippuarvosanoin, jotta varmistan tarvittaessa pääsyn myös yliopistoon tai MBA-opintoihin ulkomailla, jos töitä ei saa mieheni uudessa asemapaikassa.

Näin paljon aikaa vuorokaudesta kuluisi myös avopuolisollasi. Hänellä se aika vain kuluisi työssä käyntiin ja opiskeluun. Sen lisäksi viikonloput kuluvat opiskellessa ja harjoitustöitä tehdessä sen sivutyön lisäksi.

Ensimmäisen vuoden opintojeni jälkeen mies ilmoitti, ettei hän halunnut tällaista avioliittoa ja hän haluaa avioeron. Olin lopen uupunut järkyttävästä opintomäärästä ja päivittäisistä ajomatkoista, joten luonnollisesti en ollut aina valmis petipuuhiin ja ihana ikiaurinkoinen pikkuvaimo. Olin vain uskomattoman väsynyt. Ajoin itseni piippuun mieheni takia, jotta hän ei joutuisi elättämään meitä molempia, kun siihen hän ei ollut kovin innokas. Ei minulla itselläni sinänsä olisi ollut kiire valmistua.

Avioero astui lopulta voimaan hieman opintojeni päättymisen jälkeen.

Olinko katkera? Kyllä.

Vakavasti, ap. Jos laitat avovaimosi vastaavaan rääkkiin, ole valmis kestämään myös seuraukset ja siirtymään taka-alalle opintojen ajaksi ja TUE puolisoasi. Seksielämä tulee vähentymään radikaalisti, koska puolisostasi tulee varmasti todella väsynyt. Mieti myös, onko kumppanisi puoliso, jonka kanssa haluat olla loppuelämäsi ja kannattaako suhdettanne uhrata muutaman pennosen tähden.

Suosittelen, että suunnittelette yhdessä järkevän määrän sivutyötunteja, jotka hän vielä jaksaa tehdä opintojen ohessa. Sitten laskette, paljonko siitä saa ja paljonko vaimokkeesi tarvitsee välttämättömiin menoihin. Lopuilla hän osallistuu yhteiseen elantoonne ja loput maksat sinä. Mikäli summa tuntuu sinusta liian suurelta sinulle, vaimokkeesi on otettava opintolainaa.

Suhteen vuoksi suunnittelu kannattaa aloittaa käytettävissä olevista resursseista, ei suoraan rahamäärästä. Kymmenenkin tuntia viikossa vie käytännössä matkoineen vähintäänkin 15 tuntia valveillaoloajasta, eikä 40 tuntia kuukaudessa juuri tuo kassavirtaa. Ei kai tuolla saa kuin 400-600e/kk miinus verot, jos ei saa rahakkaita töitä. Kannattaako? Hyödyllisempää saattaisi olla ottaa se laina ja opiskella nopeasti. Tietysti, jos vaimokkeen oletettu tulevaisuuden palkka on kovin pieni ja lainan takaisin maksu on vaikeaa, työssä ehkä kannattaa käydä.

Minkä tason opinahjoon vaimokkeesi on muuten menossa? Silläkin on vapaa-ajalle ja opintojen nopeuttamiselle ratkaiseva merkitys.

 

[Näin""]

Kyllä minuakin harmitti kun mies tuosta noin vain jäi työttömyysputkeen, minä joudun pakertamaan kymmenen vuotta kauemmin työelämässä kuin hän.

Olisi eri asia jos hänet olisi laitettu työttömäksi, mutta hän itse vaati sitä työnantajalta. Omat tuloni ovat puhtaana n. 1.300 euroa, miehen puolet pienemmät!

Usein suututtaa, mutta ei näin vanhana jaksa tapella siitä asiasta, kyllä se on vain elätettävä sitä ukkoaan, ei mahda mitään...

 

[MeeJoo]

Suosittelen, että suunnittelette yhdessä järkevän määrän sivutyötunteja, jotka hän vielä jaksaa tehdä opintojen ohessa. Sitten laskette, paljonko siitä saa ja paljonko vaimokkeesi tarvitsee välttämättömiin menoihin. Lopuilla hän osallistuu yhteiseen elantoonne ja loput maksat sinä. Mikäli summa tuntuu sinusta liian suurelta sinulle, vaimokkeesi on otettava opintolainaa.

Harvinaisen järkevää puhetta!!! Toivottavasti AP otat nämä vinkit vakavasti. Kannatan myös ajatusta keskustella asiasta avovaimon kanssa, miten hän on ajatellut, että on kohtuullista jakaa menot. Minun mielestä yhteisten menojen kustantaminen tulisi tapahtua samassa suhteessa kuin tulot ovat ja toisaalta se opintolainan ottaminen ei saisi olla liian iso mörkö, silloin avovaimosi ei tarvitsisi elää sinun kustannuksellasi vaan omallaan, hänen urastaan kuitenkin loppupelissä on kyse ja opiskelu on satsaus siihen.

 

[dfsgfagfdfg]

Kyllä minuakin harmitti kun mies tuosta noin vain jäi työttömyysputkeen, minä joudun pakertamaan kymmenen vuotta kauemmin työelämässä kuin hän.

Olisi eri asia jos hänet olisi laitettu työttömäksi, mutta hän itse vaati sitä työnantajalta. Omat tuloni ovat puhtaana n. 1.300 euroa, miehen puolet pienemmät!

Usein suututtaa, mutta ei näin vanhana jaksa tapella siitä asiasta, kyllä se on vain elätettävä sitä ukkoaan, ei mahda mitään...

'Itse en elättäisi tuossa tilanteessa. Jos äijä jäi pois työelämästä vapaaehtoisesti,saa luvan elää suu säkkiä myöden eikä olla vaimon lompakolla.

 

[Meillä taas]

Pantiin kaikki rahat yhteen ja elettiin niillä. ei lasekttu, mikä on sun ja mun, vaan yhdessä kohti yhteistä päämärää: Yhteinen tulevaisuus, perhe, talo, autot, matkailu ja vakiintunut elämä. Ja sellainen saavutettiin ennepitkää ja onnellisia ollaan edelleenkin.

Tyhmäähän se olisi, jos vaimo haisisi hielle, kun ei ole varaa ostaa deodoranttia...

 

[Häh?!?]

'Itse en elättäisi tuossa tilanteessa. Jos äijä jäi pois työelämästä vapaaehtoisesti,saa luvan elää suu säkkiä myöden eikä olla vaimon lompakolla.

Ap:n tilanne ei eroa tästä millään tavalla: puoliso jää pois työelämästä vapaaehtoisesti, opiskellakseen. Miksi sitten olisi jotenkin sallitumpaa olla miehen lompakolla?

 

[Opiskelija itsekin]

Olettekos ap muuten huomioneet sen, että riippumatta sinun näkemyksestäsi avokkisi elatukseen, Kela huomioi sinunkin tulosi avokkisi etuuksien määrässä?

Nykyään puolison tulot eivät enää vaikuta opintotukeen ollenkaan, ei edes asumislisäosuuteen.

 

[opiskelija123]

Itse opiskelua jatkaneena allekirjoitan nuo 14 tunninkin päivät, jos haluaa edetä nopeasti tai työskennellä samalla.

Nyt sinkkuna opiskelijabudjetilla elävänä kartan työssäkäyviä miehiä, joille raha ja elintaso tuntuu olevan hyvin tärkeä asia. En haluaisi olla toisen elätettävänä varsinkaan jos toinen osallistuisi osuuteeni kustannuksista pitkin hampain. Ja jos mies puolestaan ei olisi valmis tinkimään elintasostaan ja rahankäytöstään vapaa-ajan menoihin, laaturuokaan tai vastaavaan "ylimääräiseen", jotta oltaisiin elintasoissa suht samalla viivalla, en välttämättä katsoisi yhteiseloa kovin mielekkääksi.

 

[Ahkera!!]

Minä työskentelin aikoinani opiskelun ohessa kolmesta neljään iltaa viikossa ja lisäksi joka ikisenä lauantaina, yhteensä ehkä 20 tuntia viikossa. Parisuhdekin oli ja voi hyvin, yhteistä aikaa oli toki sitten vähemmän. Ja hyvin tultiin toimeen!

 

[Opiskelija........]

Minä opiskelen toiseen ammattiini yliopistossa. Olen tehnyt osa-aikatöitä aikaisemmassa ammatissani opiskelujen ohella, sekä akateemista koulutusta vaativia töitä, esimerkiksi sijaisuuksia. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin on sellainen, että paikkakunnallamme ei löydy minulle töitä, sillä kaupunki ja lisäksi monet firmat ovat lomauttaneet henkilöstöään. Avopuolisoni joutuu siis elättämään minua lähes kokonaan vielä muutaman kuukauden ajan, eli gradunteko- ja valmistumisajan. Tämä on OK sekä minulle, että avokilleni.

Tulevaisuudesta olemme sopineet näin: Mikäli haluan opiskella lisää joudun tekemään sen vakitöiden ohella tai säästämään sitä varten. Samalla tavalla tehdään avopuolisoni kohdalla hänen halutessaan opiskella. Mikäli jompi kumpi meistä sairastuu tai joutuu työttömäksi, tietenkin toinen elättää toista. Opiskelu puolestaan on vapaaehtoista. Lisäksi toteutamme elatustamme vastavuoroisesti. Olen esim. sitoutunut siihen, että osallistun erään puolisoni haaveen toteuttamiseen tulevaisuudessa ja säästän sitä varten rahaa (ulkomaankomennus).

Teidän kohdallanne tekisin tosiaan sillä tavalla, mitä jo osin ehdotettiinkin:
- sopikaa, mistä kuluista kumpikin vastaa
- sopikaa siitä tuntimäärästä, minkä avokki joutuu tekemään kuukaudessa
- sopikaa myös siitä, että myös avopuolisollasi on joskus lomaa! Avopuolisoa ei kannata ajaa burn-outiin. Teillä kuitenkin on varaa lomaillakin joskus!
- joskus voisit ostaa avokillesi vaikkapa tenttikirjan tai muuta opiskeluun tarvittavaa. Näytät näin, että kannustat avokkiasi hänen opiskelussaan.

 

[werwerwer]

Puolustellaampas täällä sitä avokkia nyt kovin. Nyt tulee eriävä kirjoitus, naisen kirjoittamana.

Mitä ihmeen kriisiä monet 35-55 v naiset potevat kun pitää hyvä ammatti hukata ja vaihtaa monasti johonkin piiperryshommaan. Näitä on tuttavapiirissäni ja mies joutuu kiristämään vyötä että voi elättää perheen kun vaimo hiukan opiskelee.

Muuta ei tuollaisesta tule kuin kuluja. En tiedä ap: n vaimon ensimmäistä enkä toista ammattia mutta rohkenen epäillä ammatinvaihdon kannattavan pidemmänpäälle taloudellisesti. En jäisi elättämään mitään taivaanrannanmaalaria.

Entä jos ap:kin keksisi mennä johonkin höpö kouluun 3 vuodeksi? Kukas silloin elättäisi?

Avio/avoliitossa vastuu on molemmilla.

Minä opiskelin neljä vuotta talvisin, eli kesäisin tienasin normaalisti alan töissä. Kun aloitin, oli palkka 2700e. Nyt se on 4700 e. Minun mielestäni kannatti hyvinkin, varsinkin nyt kun on ura auki, eikä ole koulutuksesta kiinni. Aikaisemmalla koulutuksellani en kovin helposti olisi päässyt kiinni haluttuihin töihin niin helposti. Ikää 35 v.

Harvemmin teknillistä korkeakoulua ja DI-tutkintoa on höpökouluksi kutsuttu, mutta jos se tuo sinulle tyydytyksen, että kuvitelmasi pitäisivät paikkaansa, niin ihan miten vain.

 

[Outi 70]

Puolustellaampas täällä sitä avokkia nyt kovin. Nyt tulee eriävä kirjoitus, naisen kirjoittamana.

Mitä ihmeen kriisiä monet 35-55 v naiset potevat kun pitää hyvä ammatti hukata ja vaihtaa monasti johonkin piiperryshommaan. Näitä on tuttavapiirissäni ja mies joutuu kiristämään vyötä että voi elättää perheen kun vaimo hiukan opiskelee.

Muuta ei tuollaisesta tule kuin kuluja. En tiedä ap: n vaimon ensimmäistä enkä toista ammattia mutta rohkenen epäillä ammatinvaihdon kannattavan pidemmänpäälle taloudellisesti. En jäisi elättämään mitään taivaanrannanmaalaria.

Entä jos ap:kin keksisi mennä johonkin höpö kouluun 3 vuodeksi? Kukas silloin elättäisi?

Avio/avoliitossa vastuu on molemmilla.

Minä opiskelin neljä vuotta talvisin, eli kesäisin tienasin normaalisti alan töissä. Kun aloitin, oli palkka 2700e. Nyt se on 4700 e. Minun mielestäni kannatti hyvinkin, varsinkin nyt kun on ura auki, eikä ole koulutuksesta kiinni. Aikaisemmalla koulutuksellani en kovin helposti olisi päässyt kiinni haluttuihin töihin niin helposti. Ikää 35 v.

Harvemmin teknillistä korkeakoulua ja DI-tutkintoa on höpökouluksi kutsuttu, mutta jos se tuo sinulle tyydytyksen, että kuvitelmasi pitäisivät paikkaansa, niin ihan miten vain.

Ei dippainssin koulutus toki ole mikään höpö. Mutta joku viherpiiperrys - käsityö tai vaihtoehtohoito vyöhyketerapia juttu yleensä on se mihin nämä naiset opiskelevat, ei di. Olet poikkeus.

 

[Joku-nen]

Ei dippainssin koulutus toki ole mikään höpö. Mutta joku viherpiiperrys - käsityö tai vaihtoehtohoito vyöhyketerapia juttu yleensä on se mihin nämä naiset opiskelevat, ei di.

Parempi opiskella "höpöammattiin" kuin tehdä tarkoituksetonta työtä. Työ on niin keskeinen osa elämää, että kannattaa yrittää löytää oma alansa sosiaalisesta paineesta ja yleisestä mielipiteestä riippumatta. Lisäksi on syytä huomioida, että alan vaihto voi avata elämässä muita mahdollisuuksia kuten esimerkiksi maalle muuton ja suuren mutta halvan asunnon oston. Puuseppä saattaa pystyä pyörittämään pikkupuljuaan periferiasta käsin, mutta Nokian lasiseinäisiä bisnemökkejä ei muutaman tuhannen asukkaan kylissä kohoa.

Kunnioitan ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä epävarmojakin ratkaisuja ja yrittää löytää elämäänsä sisältöä. Tällainen rohkeus ehkäisee mm. mielenterveysongelmia ja synnyttää luovuutta.

Minä olen ollut aina pelkuri. Vähitellen se on paljastunut mm. kasvaneen tarkoituksettomuuden myötä. Pitäisi uskaltaa kuunnella sydäntään.

 

[Arjuskamarjuska]

Ei dippainssin koulutus toki ole mikään höpö. Mutta joku viherpiiperrys - käsityö tai vaihtoehtohoito vyöhyketerapia juttu yleensä on se mihin nämä naiset opiskelevat, ei di.

Parempi opiskella "höpöammattiin" kuin tehdä tarkoituksetonta työtä. Työ on niin keskeinen osa elämää, että kannattaa yrittää löytää oma alansa sosiaalisesta paineesta ja yleisestä mielipiteestä riippumatta. Lisäksi on syytä huomioida, että alan vaihto voi avata elämässä muita mahdollisuuksia kuten esimerkiksi maalle muuton ja suuren mutta halvan asunnon oston. Puuseppä saattaa pystyä pyörittämään pikkupuljuaan periferiasta käsin, mutta Nokian lasiseinäisiä bisnemökkejä ei muutaman tuhannen asukkaan kylissä kohoa.

Kunnioitan ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä epävarmojakin ratkaisuja ja yrittää löytää elämäänsä sisältöä. Tällainen rohkeus ehkäisee mm. mielenterveysongelmia ja synnyttää luovuutta.

Minä olen ollut aina pelkuri. Vähitellen se on paljastunut mm. kasvaneen tarkoituksettomuuden myötä. Pitäisi uskaltaa kuunnella sydäntään.

Kunnioita vaan vaikka mitä, mutta jos se on pois puolison ja perheen hyvinvoinnista niin sanoisin toimintaa itsekkyydeksi.

Ystäväni oli sairaanhoitaja (tarkoitukseton työ??) , ja kävi tuossa jonkun viherpiiperikurssin, maksoi tosi paljon, eikä työllistynyt tietenkään siihen viherpiiperojuttuun. Palasi takaisin s-hoitajaksi, perhe köyhtyi vain tuossa rumbassa pitkän pennin.

Ystävälläni jatkuu sama valitus vaikka sai tehdä tuon "itsensä toteutuksen".

Sinkut tehköön mitä lystäävät mutta jos on perhettä, voisi ajatella omaa napaa pidemmälle.

 

[Vai höpöammatteja naisilla?]

Ei dippainssin koulutus toki ole mikään höpö. Mutta joku viherpiiperrys - käsityö tai vaihtoehtohoito vyöhyketerapia juttu yleensä on se mihin nämä naiset opiskelevat, ei di. Olet poikkeus.

Ilmeisesti "poikkeavia" naisia on lisääkin, sillä itse tein yliopistossa toisen tutkinnon tietojenkäsittelystä.

Moni tuntemani uuden tutkinnon opiskellut nainen on suorittanut sen nimenomaan parantaakseen uramahdollisuuksiaan ja saadakseen parempaa palkkaa. Eli ei kai sittenkään niin poikkeavaa?

 

[Joku-nen]

Kunnioita vaan vaikka mitä, mutta jos se on pois puolison ja perheen hyvinvoinnista niin sanoisin toimintaa itsekkyydeksi.

Ei se ole koskaan pitkällä aikavälillä pois perheen hyvinvoinnista, jos ihminen kehittää itseään ja tekee itselleen mieluisia valintoja, jotka ylläpitävät hyvää mieltä ja rakentavat suhdetta.

Kerran olen elänyt eukon kanssa, joka valitti työtään ja oli siihen turhautunut. Toista kertaa en elä, vaan kannustan kaikin voimin puolisoani opiskelemaan, jos entinen työ rupeaa kyllästyttämään.

Elleissä tulee sellainen tunne, ettei suhteissa ole rakkautta vaan puoliso on eräänlainen hyödynnettävä väline. Mitä sitten, jos puolison opiskelun vuoksi joutuu luopumaan omakotitalosta? Eivät sellaiset materiaaliset seikat elämän mielekkyyttä ratkaise.

 

[vaimo-06]

Minusta ainoa oikea tapa jakaa menot on suoraan suhteessa tuloihin, siis prosenttilaskua peliin.