Omasta ajasta ja parisuhdeajasta: Täytyy kyllä sanoa, että mulla on mielestäni tarpeeksi omaa aikaa. Jo muutaman kuukauden on palkinnut se, että alusta asti oon jättänyt Sofiaa isänsä kanssa, mummilaan ja mammalaan. Viihtyy hyvin hoidossa ja isän kanssa mainiosti. Jo odotusaikana päätin vakaasti, että otan miehen tiiviisti mukaan vauvan hoitoon. Ja hyvin on homma toiminut. Mies tietää ihan yhtä hyvin kuin minäkin mitä lapselle syötetään ja koska, vaihtaa oma-alotteisesti vaipat ja tietää vielä mitä rasvaa peppuun milloinkin laitetaan. Eli sitouttamisprojekti onnistunut.
Illalla kun tulee töistä kotiin, niin viettää aikaa Sofian kanssa. Yhdessä tehdään iltatoimet, ja laitetaan lapsi unille. Parisuhteelle on sitten aikaa joka ilta klo 21->. Ja aina tarpeen mukaan viedään tyttö isovanhemmille hoitoon, kun halutaan tehdä jotakin ihan vaan kahdestaan. Odotusaikana pelkäsin kamalasti, että joudun huolehtimaan lapsesta yksin ja parisuhde on romuna. Vaan eipä käynyt kumpikaan kauhuskenaarioni toteen - onneksi. Mutta se on vaatinut tsemppaamista, ja tietoisia päätöksiä. Mitä väliä sillä on (tai sitä ei saa ainakaan näyttää), vaikka vaippa on väärinpäin ja lapsi syönyt pelkkää omppusosetta - kunhan vastassa on iloinen lapsi ja isä/isovanhempi! Kannustan kyllä kaikkia teitä ottamaan sitä aikaa itselle! Kukaan ei sitä teille tarjoa. Kyllä ne miehet sen vauvan kanssa pärjäävät, ja sittenpä ainakin oppivat pärjäämään. Ja jos ovat viettäneet sen muutaman tunnin kitisevän lapsen kanssa, niin osaavat sitten varmasti arvostaa äidinkin panosta enemmän. Eli rohkeutta vaan ja vapaalle mammat! :hug:
