Kukaan ollut näillä kursseilla?

Me ollaan oltu sopeutumisvalmennus kurssilla ja kiva viikko oli.Lapset ja me aikuisetkin saatiin tehdä aivan uusia asioita ja saatiin paljon kokemuksia.Puhumattakaan vertaistuesta.Ja ruokailu valmiiseen pöytään :p
 
jos en ihan väärin muista niin siihen tarvitaan korotettu kelan hoitotuki ja jonkun tahon "suositus" voi olla ett sossun riittää tai sit vaan oma hakemus.kela käsittääkseni maksaa kurssin,matkoista en ole varma.
 
Kirjoitin jo aiemmin johonkin toiseen ketjuun tästä samasta asiasta: kaikille sopeutumisvalmennusviikoille ei tarvitse hoitotukea. Ainakin sydänlapsilla on viikon soppari niillekin perheille, joille ei myönnetä hoitotukea. Parhaiten saat tietoa sieltä omasta liitosta, mikä lapsesi erityisjuttu sitten onkaan. Itse ollaan kaavailtu hakevamme ensi kesän sopparille, ja meille ei tule hoitotukea.
 
vieras vain
kehitysvammaisille tarkoitettuja "ensitietokursseja"kannattaa kysyä paikalliselta sosiaalityöntekijältä.Näihin antaa maksusitoumuksia kunnat ja matkakorvauksia-ja ansionmenetyksiä saa hakea kelalta jälkikäteen,kursseilta saatavalta D-todistuksella...
 
Heips!
Olimme viime keväänä Turussa sopeutumisvalmennuskurssilla. Matkaa meiltä oli yhteen suuntaan n.500km,mutta lähdimme jo edellisenä päivänä ja käytimme lapsia puolessa välissä huvipuistossa. Kurssi oli aivan ihana saimme paljon uutta tietoa ja tukea. Täys ylläpito tuntui mukavalta ja RENTOUTTAVALTA! Me saamme korotettua hoitotukea joka taisi olla edellytyksenä kurssille pääsyyn. Mutta jos on mahdollisuus kannattaa lähteä
 
Me olemme menossa ensi huhtikuussa kehitysvammaisten lasten perheille tarkoitetulle ensitietokurssille. Kurssille pääsy ei edellytä korotettua hoitotukea. Kunnalta voi anoa maksusitoumusta ja jos kunta ei myönnä maksusitoumusta (yleensä kuulemma kuitenkin myöntävät jos kielteisestä päätöksestä aletaan valittamaan) niin maksusitoumusta voi anoa esim. sairaanhoitopiiristä. Odotamme kurssia innolla - kaikki tuttavaperheemme ovat ns. normaaleja tervelapsisia perheitä joten vertaistuki ja ajatusten ja tunteiden jakaminen tulee enemmän kuin tarpeeseen...
 
Jep, hoitotukea ei tarvi minkäänlaista. Kursseille on aina ns. harkinnanvaraisia paikkoja jonne pääsee ilman hoitotukea. Kursseille VOI ja PITÄÄ itse tuppaantua. Hyvässä tapauksessa joku (esim. kuntoutusohjaaja) sinne ohjaa, yleensä oma aktiivisuus ratkaisee.

MAHTAVIA juttuja nuo sovakurssit!!! :flower: Kerrassaan upeita! Paljon tietoa, omaa aikaa vanhemmille, lapsille tekemistä..kannattaa kyllä käydä ja USEIN! Ollaan oltu vähintään se kerta vuodessa! Kelahan sponssaa matkat ja ansionmenetykset jos pitää töistä olla poissa eli menoksi vaan!
 
Hei!
hmm... olenkohan ainut, joka ei ole kokenut näitä kursseja mitenkään mieleisiksi... ? :ashamed:
en tiedä mikä vaivaa, mutta en saa itsestäni ollenkaan intoa irti, että lähtisin kursseille.. tunnen itseni melkein vastuuntunnottomaksi...
 
Niin ne miehet aina yleensä vähän vastahakaan onkin.. :) Lämpenee ne sitten siellä kurssin aikana.

Ei niille mikään pakko ole mennä.Makuasia.. Meillä esim. on kyseessä niin harvinainen vamma että sovakurssit on niitä ainoita paikkoja mistä saadaan paras tieto. Ja vaikkei vanhemmat kauheasti kurssista innostu niin LAPSELLA on tärkeää nähdä toisia samanlaisia lapsia! Sen takia kurssit on entistä tärkeämpiä kun lapsi kasvaa, meidän 4v sanoo jo ihan suoraan että on hienoa nähdä samanlaisia lapsia. Ja aina "loma" kelpaa isälle ja äidillekin!
 
Kuten jo tuolla aiemmin kerroin menemme nyt keväällä ensimmäistä kertaa sop.kurssille - kurssi on keh.viiveisille/ -vammaisille tarkoitettu ensitietokurssi. Koen sen tärkeäksi koko perheelle, ehkäpä erityisesti erityislapsemme sisarille jotka pääsevät jakamaan tuntojaan toisten samankaltaisten erityislasten sisarten kanssa. Vaikka olemme kotona paljonkin puhuneet kuopuksen erilaisuudesta on se kuitenkin sisarille vielä aika "erikoinen" asia ja he tuntuvat esim. paljonkin suorittavan mm.vertailua kavereiden pieniin terveisiin sisariin (tyyliin "Anna 1 v. osaa jo sitä ja tätä ja meidän Tiina ei osaa vieläkään"). Itse myös haluan päästä jakamaan ajatuksia ja tunteita toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa ja toivon, että mieskin saa kurssista voimavaroja (ei ole kauhean innokas lähtemään, eikä yleensäkään kauheasti pysty puhumaan lapsen vammasta, hyväksyminenkin vei pitkän aikaa josko on sitten vieläkään ihan kokonaan pystynyt asiaa hyväksymään...). Me saimme tietoa eri kursseista keskussairaalan sosiaalityöntekijältä ja maksusitoumusta haimme kunnasta.
 

Yhteistyössä