Niin sitä määkin kyllä ihmettelen.Ohoh. Miten tahallaan törmätä niillä kärryillä jalkaan, jos jalat pidetään siellä omalla paikalla..??
Heh, meidän muksu sai kanssa raivarit koneessa saman ikäisenä, ei olisi millään talttunut penkille nousun ajaksi. Meidän edessä istui thai-munkki, jonka tyyneys ei herpaantunut hetkeksikään siitä huolimatta.Alkuperäinen kirjoittaja hirviömamma;25700227:kerran olin hirviömamma, kun maidän tyttö sai alle 3-vuotiaana lentokoneessa väsyneenä ( lentokentällä odotettiin 3h myöhässä olevaan konetta ja oli 30 asteen helle ja ilmastointi vähän niin ja näin ) hirveät raivarit jostakin mitättömästä asiasta. Pidin lasta kiinni sylissä ja annoin huutaa ( koska tiedän, että ei mikään muu tuohon auttanut). Kyllä tuli vihaisia katseita ja muutama tuli sanomaankin, että anna lapselle sitä ja tätä, että on hiljaa. Eipä siihen mikään auta, kun väsyneenä lapsi huutaa. Nukahti sitten. kai minä sitten olin hirviömamma.
Myös muut ihmiset voivat ottaa huomioon toiset, ja myös lapset. Älä jää juoruamaan käytävälle niin että pienessä koneessa ohitsesi on mahdotonta päästä. Ketään ei kiinnosta puunauksesi vessassa joten pissaa nopeasti, vedä vessa, pese kädet ja häivy niin muutkin pääsee asioimaan.SeInka, yäk, et kai oikeasti vaihtanut vaippaa PENKILLÄ? Myös muut ihmiset voi ottaa huomioon, luultavasti siihen penkille istuu vielä joku ihminen
Jos on taapero niin ei se siinä sylissä viihdy tuntikausia. Ei ole edes omaa penkkiä. Musta ei ole suuri vaiva kellekään jos taapero voi tallustaa joskus käytävällä. Se on sitten erikseen jos tulee niitä ruokakärryjä. Ei silloin tietty tallustella.Alkuperäinen kirjoittaja hirviökö;25700009:En ole matkustanut lasten kanssa lentokoneessa, mutta mikä siinä on niin ärsyttävää jos lapsi kävelee tai jopa juoksee käytävällä?
Olisi aika kurjaa jos kuuden tunnin lennon aikana saisi kävellä vain vessaan ja takaisin pienen lapsen kanssa.Jos on taapero niin ei se siinä sylissä viihdy tuntikausia. Ei ole edes omaa penkkiä. Musta ei ole suuri vaiva kellekään jos taapero voi tallustaa joskus käytävällä. Se on sitten erikseen jos tulee niitä ruokakärryjä. Ei silloin tietty tallustella.
Pointti ei ollut se, että pitäis pidättää vaan se, että piereskelis edes istuen eikä seisten niin, että se takapuoli on just siinä toisten nenän korkeudella. Jos istuen siellä pieree, se haju ehtii vähän laantuakin ennen kuin kulkeutuu toisille penkeille. Ei tartte aina vetää näitä äärimmilleen, kunhan totesin että oli aika hiton kuvottavaa kun sitä kesti vielä useamman tunnin.Ihan mielenkiinnosta, mitä vanhemmat olisivat voineet tehdä tuossa tilanteessa? Siis piereskelyn suhteen. Kieltää ilmavaivaista piereskelemästä? Siitä saa ihan hirvittävät krampit ja luuletko tosissaan että joku lapsi oikeasti pystyisi siihen? Veisi lapsensa jatkuvasti piereskelemään vessaan (ja me saisimme lukea sen sijaan ramppaavasta perheestä, joka valloittaa harvoja vessoja tauotta).
Tuolla asenteella ei kovin pitkälle pötkitä... toisten huomioiminen kuuluu hyvään käytökseen... iiiik heiAlkuperäinen kirjoittaja hirviökö;25700265:Olen matkustanut lentokoneessa. Pointti oli, että kävely tai iiiiik, juokseminen, ei automaattisesti ole toista häiritsevää. "Ärsyttäää minua" ei ole mikään syy. En mä opeta lastani olemaan niin kuin ei olisikaan vain koska hän ärsyttää jotain toista ihmistä. Se ongelma on sen toisen ihmisen korvien välissä silloin. Toisen häiritseminen tai vaaran aiheuttamien on eri asia ja se ei tietenkään ole koskaan tai missään oikein!
Niinpä monet eivät lennäkään taaperon kanssa.Olisi aika kurjaa jos kuuden tunnin lennon aikana saisi kävellä vain vessaan ja takaisin pienen lapsen kanssa.
no mun jalka oli ehkä sen viis senttiä tuolin ulkopuolella, kun se emo ohjasi pahki siihen mun tuoliin voimalla, niin että rysähti. niin, ne pitää oikein ohjata osumaan siihen tuoliin, kun muutenhan ne mahtuvat kyllä siinä käytävällä kulkemaan keskellä. (jos emo hommansa osaa)Siis ne kärryt tulivat pois käytävältä osuen sinun jalkaan??
Ei varmaan niin kauan mitään kun taapero on jonkun aikuisen vastuulla ja seurannassa.Lomalennoilla muuta olekaan kuin taaperoita kone täynnä. Kyllä niillä perheilläkin pitää olla oikeus jonnekin mennä joskus. Ihmettelen ketä ärsyttää käytävällä kävelevä taapero.