Kuka tätä kotiäitiyttä voi kestää järjissään?

Itse en oikein jaksaisi työssä käymistä taaperon kanssa. Tolkuton ikävä on lasta töissä koko ajan ja töistä jatkuva stressi. Seuraavan lapsen kanssa olen kyllä kotona ainakin 2 vuotta.

 

[QUOTE="vieras";25925901]Mulla oli kans aikasemmin tuollainen oletus, että paljon helpompaa kotona. Enkä mä kyllä paljon tarvitsekaan sosiaalista elämää, mut edes jonkin verran. Mut kun ei jaksa noiden lasten kans lähteä, kun se on aina niin vaikeaa. Kaikki tuntuu nykyään niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en jaksa yhtään mitään ja olen vain masentunut. En kuitenkaan koe tarvitsevani lääkitystä vaan elämän kodin ulkopuolella.[/QUOTE]sitten pakkaat ne muksut rattaisiin ja suuntaat esim perhekerhoon ja alat elämään etkä masennu kotona! itselläni oli tosi vaikea raskausmasennus( kesti kolmisen vuotta pahin vaihe) ja ilman lääkkeitä siis menin. en puhunu kellekään vaan kärsin yksin. sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloin käydä pehekerhossa kaksi kertaa viikossa ja esikoisen vein omaan kerhoonsa ja yllättäen masennuskin alkoi helpottaa. ja nyt olen sitten töissä ja nautin!

 

[QUOTE="vieras";25925901]Mulla oli kans aikasemmin tuollainen oletus, että paljon helpompaa kotona. Enkä mä kyllä paljon tarvitsekaan sosiaalista elämää, mut edes jonkin verran. Mut kun ei jaksa noiden lasten kans lähteä, kun se on aina niin vaikeaa. Kaikki tuntuu nykyään niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en jaksa yhtään mitään ja olen vain masentunut. En kuitenkaan koe tarvitsevani lääkitystä vaan elämän kodin ulkopuolella.[/QUOTE]

Oisko teillä päin jotain kuntosalia jossa ois lapsiparkki?
Mulla oli aikaisemmin Elixiaan jäsenyys ja kävin siellä melkein joka päivä jumpissa/spinningissä ja lapset oli parkissa.

Tai sit koitat löytää jotain duunia missä vois käydä tekees vuoron pari viikossa.

Mä en kans mistään perhekerhoista tai puistoporukoista jaksa innostua.

Tsemppii!

 

[QUOTE="vieras";25925901]Mulla oli kans aikasemmin tuollainen oletus, että paljon helpompaa kotona. Enkä mä kyllä paljon tarvitsekaan sosiaalista elämää, mut edes jonkin verran. Mut kun ei jaksa noiden lasten kans lähteä, kun se on aina niin vaikeaa. Kaikki tuntuu nykyään niin ylitsepääsemättömän vaikealta, en jaksa yhtään mitään ja olen vain masentunut. En kuitenkaan koe tarvitsevani lääkitystä vaan elämän kodin ulkopuolella.[/QUOTE]

Niin.. no se, että lapsien kanssa on hankala lähteä, ei lainkaan helpota töihin menemisen tms myötä, vaan enemmänkin vaikeutuu kun sen jälkeen on mentävä yleensä vielä kiireen kanssa. Mulle kotona oli helpompaa, kun silloin mulla oli se koko päivä aikaa hoitaa asioita, joihin nykyisin töissä ja opiskelemassa ollessa onkin iltaisin aikaa vain muutama tunti. Siivoamiseen, ruoanlaittoon, lasten kanssa olemiseen, omaan rentoutumiseen, sosiaalisen elämän hoitamiseen ja opiskeluun oli ennen aikaa 12-16 tuntia päivittäin kun siihen nyt on aikaa arkisin 2-3 tuntia, viikonloput toki päälle.

 

Just noihin rutiineihin mä oon niin v*ttuuntunut, ettei tosikaan..

 

[QUOTE="vieras";25925905] Ihanko todella ajattelet noin? Että äidit jotka haluavat käyttää 3-vuotta kestävän kotihoito oikeutensa, eivät ole normaaleja?
Ehkä tässä ainut "ei-normaali" olet nyt sinä kun et hyväksy erilailla tekeviä ihmisiä.

En minäkään ala haukkua ihmisä jotka lykkää vauvansa hoitoon kun äitiysloma päättyy vaikka en sitä ymmärräkään.[/QUOTE]

Puhuin pitkäaikaisista kotiäideistä ja tarkoitin sillä tuon kolmen vuoden jakson yli menevää aikaa. Sitä paitsi, en osoittanut hyväksyntääni suuntaan, enkä toiseen, kunhan totesin.

 

[QUOTE="Ami";25925918]Itse en oikein jaksaisi työssä käymistä taaperon kanssa. Tolkuton ikävä on lasta töissä koko ajan ja töistä jatkuva stressi. Seuraavan lapsen kanssa olen kyllä kotona ainakin 2 vuotta.[/QUOTE]mulla 4v ja 2v alottivat hoidossa kun sain luojan kiitos lopultakin töitä. ja usko ja älä ressi hävisi kun siljan tie... vien muksut aamulla hoitoon, käyn päivän töissä ja haen muksut. kaikki on paljon iloisempia ja helpompaa kun saa olla päivän tahoillaan. ressistä ei ole tietoakaan! eikä muuten ikävästäkään vaikka niin luulin.

 

Kiitos ihanista ja asiallisista vastauksista! Mun pitää alkaa ruokkimaan nuo mukelot, että saan ne joskus nukkumaan ja saan hengähtää.. Pitää yrittää ottaa itteä niskasta kiinni, ei siinä muu auta. En mä jaksa itekään itteeni tämmösenä..

 

[QUOTE="vieras";25925913]Niin se varmasti on! Ja sellaiset joilla on lapsenvahteja eikä tarvitse aina puolta sukua soitella läpi, että pääsee johonkin harrastukseen. Mun menemiset kaatuu siihen, että en jaksa nähdä sitä vaivaa..[/QUOTE]

Minä otan lapset aina mukaan jokapaikkaan, tai sitten jäävät/lähtevät isänsä kanssa. Onko sun mies sellaisessa työssä ettei voi lapsen kanssa olla?

 

:headwall:

Turhaan hakkaat päätä seinään faktojen edessä, vai siksikö juuri hakkaatkin, kun totuus tekee kipeää?

 

Rutiinit, tarpeeksi ulkoilua.
Aamulla ajoissa ylös, samat kuviot päivittäin: aamupala, ulos, lounas, päiväunet, kotipuuhastelua tai lisää ulkoilua, riippuen vuodenajasta ja säästä. Puistoon tai muualle, missä voi tavata muita lapsia vanhempineen.
Rutiinien lisäksi pari harrastusta viikolle: perhekerhoja, avointa päiväkotia, muskaria, jumppaa, (vauva)uintia. Tai retkiä liikuntapaikkoihin tms.
Auttaa paljon, jos on ystäviä/naapureita samassa tilanteessa. Tai muuten kyläilypaikkoja lähettyvillä.
Kotona olevalle aikuiselle myös ihan omia menoja muutamana iltana viikossa, lenkkeilyä, jumppaa, harrastuksia; sillloin joku muu huolehtii lapsista.

Mulle noi päivästä toiseen samat rutiinit oli just se mikä otti päähän. Samaa settiä päivästä toiseen. Ja kun tuli viikonloppu niin mies oli ihan innoissaan että nyt mennään lasten kanssa puistoon!!! Ihan kun n. 8 kertaa 5 päivän sisällä ei olis mulle ihan riittävästi sitä lajia... Jihuu viikonloppu, mennään puistoon... Huoh!

 

[QUOTE="vastaus";25925936]Puhuin pitkäaikaisista kotiäideistä ja tarkoitin sillä tuon kolmen vuoden jakson yli menevää aikaa. Sitä paitsi, en osoittanut hyväksyntääni suuntaan, enkä toiseen, kunhan totesin.[/QUOTE]

Ja lisäyksenä vielä, että tuolla "normaalilla" en ottanut kantaa henkisiin ominaisuuksiin, vaan tarkoitin tilastoissa esiintyvvää käsitettä 'normaali', joilla tarkoitettaneen lähinnä asian yleisyyttä. Ja yleisempäähän tämän maan naisten kohdalla on käydä töissä kuin olla lasten kanssa kotona.

 

[QUOTE="vastaus";25925936]Puhuin pitkäaikaisista kotiäideistä ja tarkoitin sillä tuon kolmen vuoden jakson yli menevää aikaa. Sitä paitsi, en osoittanut hyväksyntääni suuntaan, enkä toiseen, kunhan totesin.[/QUOTE]

Sinun ei tarvinnut osoittaa sitä mihinkään, ihan se paistoi sinun teksistäsi ja oli hyvin luettavissa.

Mites ne joilla lapset sillä ikäerolla että hoitovapaan päälle alkaa äitiysloma ja sitten taas hoitovapaa, mitä heistä ajattelet?

Minulla itselläni on kaksi lasta ja he ovat 2v4kk:n ikäerolla. Eli syksyyn mennessä olen ollut nyt sitten kotona 5-vuotta. Anteeksi miltei 6-vuotta,koska vanhempaa lasta odottaessa jouduin jäämään sairaslomalle pahan anemian vuoksi.

En siltikään koe itseäni laiskaksi ja miehen rahoilla eläväksi loiseksi.
Nämä on meidän yhteisiä lapsia. Ammattia mulla ei tosi ole, mutta olenkin menossa syksylla kouluun. Ja käyn samaan aikaan myös töissä.
Olen onnellinen, että minulla on ollut mahdollisuus olla lasten kanssa kotona ja nähdä kun ne kasvaa ja ennen kaikkea kasvaa itsekkin ihmisenä. Nyt olen valmis oikeasti kouluttautumaan - aikanaan se ei kiinnostanut. Vaikka töitä olenkin tehnyt viisitoistakesäisestä.

 

Turhaan hakkaat päätä seinään faktojen edessä, vai siksikö juuri hakkaatkin, kun totuus tekee kipeää?

no mun koulutustaso voittaa aika monen palstalaisen tason. huvitti vain taas tuo yleistäminen. eräskin ystäväni joka on korkeammin koulutettu kuin miehensä on ollut nyt kotiäitinä 5v... ja elää omilla varoillaan jotka säästi ennen perheenperustamista, ei miehensä rahoilla.

 

TERVE ihminen jaksaa kotiäitiyttä. Ja se on niin taivaan tosi, vaikka satuttaa joitakin.

On omista kyvyistä kiinni, osaako asennoitua oikein ja ottaa asita oikealta kannalta. Jotenkin pitäisi olla jonkunlainen kyky tajuta omat rajansa ennen kuin lapsia tekee.

 

TERVE ihminen jaksaa kotiäitiyttä. Ja se on niin taivaan tosi, vaikka satuttaa joitakin.

On omista kyvyistä kiinni, osaako asennoitua oikein ja ottaa asita oikealta kannalta. Jotenkin pitäisi olla jonkunlainen kyky tajuta omat rajansa ennen kuin lapsia tekee.

eipä ole sairaaksi sanottukaan vielä, kiitos

 

[QUOTE="Vieras";25925969]Mulle noi päivästä toiseen samat rutiinit oli just se mikä otti päähän. Samaa settiä päivästä toiseen. Ja kun tuli viikonloppu niin mies oli ihan innoissaan että nyt mennään lasten kanssa puistoon!!! Ihan kun n. 8 kertaa 5 päivän sisällä ei olis mulle ihan riittävästi sitä lajia... Jihuu viikonloppu, mennään puistoon... Huoh![/QUOTE]

En mäkään oikein kestänyt sitä että tehdään samaa asiaa päivästä toiseen. Lähetät viikonloppuna isän lapsien kanssa keskenään puistoon vaan ja kannattaa muutenkin koittaa ennemminkin rikkoa sitä rutiinia hiukan. Mulle helpotti hiukan se, kun pääsi käymään puistoissa, missä kävi muitakin, silloin lasten ollessa pieniä oltiin jotenkin niin eri rytmissä kuin muut, että aina siellä oli yksin. Kesä kun tulee niin rupeatte käymään vaikka rannalla tai jossain uimassa, tai menette johonkin ei-niin tuttuun puistoon piknikille, otat itselles kirjan mukaan ja luet samalla kun lapset leikkii Tai otat MP3-soittimen mukaan, kuuntelet hyvää musaa tai vaikka äänikirjaa. Välillä menette kauppakeskukseen ihan vaan vaikka leikkipaikkaan leikkimään ja kahville, joskus vaikka johonkin perhekahvilatouhuun. Jos rutiinit ahdistaa, niin ei niistä mikään pakko ole pitää kiinni.

 

[QUOTE="Vieras";25925969]Mulle noi päivästä toiseen samat rutiinit oli just se mikä otti päähän. Samaa settiä päivästä toiseen. Ja kun tuli viikonloppu niin mies oli ihan innoissaan että nyt mennään lasten kanssa puistoon!!! Ihan kun n. 8 kertaa 5 päivän sisällä ei olis mulle ihan riittävästi sitä lajia... Jihuu viikonloppu, mennään puistoon... Huoh![/QUOTE]

Miks käytte joka päivä puistossa ja noudatattte niitä rutiineja pilkuntarkkaan jos ahistaa?

Mä en edes muista koska oisin ollut lasten kanssa puistossa viimeks (varmaan joskus kesällä), noi käy puistotäteillä muutaman kerran viikossa mutta välillä mennään Kauppakeskukseen syömään, leikkimään leikkipaikalle ja pyörimään ja välillä pidetään ihan rehellisiä pyjamapäiviä ja tilataan pizzaa.

 

eipä ole sairaaksi sanottukaan vielä, kiitos

Mitä enemmän näen sitä, että aivan pienet laitetaan yhteiskunnan kasvatettavaksi nykyisenmuotoiseen päiväkotiin, sitä suuremmalla syyllä toivon, että ihmiset keskittyisivät hetken aikaa siihen mikä lapselle on tärkeintä:

Omat vanhemmat ja ihmismoinen ja inhimillinen kohtelu.

 

Mitä enemmän näen sitä, että aivan pienet laitetaan yhteiskunnan kasvatettavaksi nykyisenmuotoiseen päiväkotiin, sitä suuremmalla syyllä toivon, että ihmiset keskittyisivät hetken aikaa siihen mikä lapselle on tärkeintä:

Omat vanhemmat ja ihmismoinen ja inhimillinen kohtelu.

voi voi. no voit sitten tulla soittelemaan meidän ovikelloa kunhan nämä meidän päiväkotikasvatit tulee ja terrorisoi sun maailmas pilalle

 

TERVE ihminen jaksaa kotiäitiyttä. Ja se on niin taivaan tosi, vaikka satuttaa joitakin.

On omista kyvyistä kiinni, osaako asennoitua oikein ja ottaa asita oikealta kannalta. Jotenkin pitäisi olla jonkunlainen kyky tajuta omat rajansa ennen kuin lapsia tekee.

Mun mielestä on aika usein nimenomaan kyse siitä, että on kykyä ja uskallusta muodostaa päivänsä ja lapsen päivä sellaiseksi kuin itse haluaa ja millaisena sen kokee mielekkääksi. On olemassa paljon keinoja, joilla olonsa saa siedettävämmäksi, kun vaan tietää niistä ja osaa ottaa käyttöön ne. Mutta jos päivästä päivään sietää rutiineja, joita oikeasti inhoaa, eikä ole lainkaan sosiaalista elämää, niin mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä on vaikea kestää.

 

Mun mielestä on aika usein nimenomaan kyse siitä, että on kykyä ja uskallusta muodostaa päivänsä ja lapsen päivä sellaiseksi kuin itse haluaa ja millaisena sen kokee mielekkääksi. On olemassa paljon keinoja, joilla olonsa saa siedettävämmäksi, kun vaan tietää niistä ja osaa ottaa käyttöön ne. Mutta jos päivästä päivään sietää rutiineja, joita oikeasti inhoaa, eikä ole lainkaan sosiaalista elämää, niin mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä on vaikea kestää.

Juuri näin.

Rutiinien tarkoitus on helpottaa elämää eikä olla mikään itsetarkoitus. Jos ne rutiinit kypsyttää niin mikä estää rikkomasta niitä? Ei ole pakko mennä puistoon, voi lähteä vaikka risteilylle. Tai uimahalliin. Tai mitä vaan, mielikuvitus on rajana.

 

Mitä enemmän näen sitä, että aivan pienet laitetaan yhteiskunnan kasvatettavaksi nykyisenmuotoiseen päiväkotiin, sitä suuremmalla syyllä toivon, että ihmiset keskittyisivät hetken aikaa siihen mikä lapselle on tärkeintä:

Omat vanhemmat ja ihmismoinen ja inhimillinen kohtelu.

mutta vakavasti.
siis susta lapset ei kärsi kotona ollessaan jos äiti on masentunu, ei hymyile, naura, iloitse mistään, on kuin robotti joka toistaa samaa rutiinia päivästä päivään. sekö on ok?
mun mielestä se ei ole ok. itse halusin päästä pois masennuksesta, oli aika rankkaa miettiä 24/7 että tappasko ittesä nyt, huomenna vai olisko eilen jo kannattanu. oikeesti tota se oli. ja kyllä lapset vaistoaa että ei kaikki oo ok, vaikka sä kuinka esität että ei äidillä oo mitään. ite koin ainakin omalla kohdallani pelastukseksi sen kun mut pakotettiin työlisyys kurssille ja sain olla aikuisten seurassa, käydä töissä ja huomasin että kyllä ne lapset pärjää hoidossa ja mullakin on elämää. sain sitten onneksi oikeita töitä ja nyt voin sanoa että masennus on voitettu. ja kyllä lapsetkin on huomanneet eron ihan varmasti. meillä ainakin päivähoito ja mun työssä käynti oikeasti on oikea ratkaisu.

 

Mun mielestä on aika usein nimenomaan kyse siitä, että on kykyä ja uskallusta muodostaa päivänsä ja lapsen päivä sellaiseksi kuin itse haluaa ja millaisena sen kokee mielekkääksi. On olemassa paljon keinoja, joilla olonsa saa siedettävämmäksi, kun vaan tietää niistä ja osaa ottaa käyttöön ne. Mutta jos päivästä päivään sietää rutiineja, joita oikeasti inhoaa, eikä ole lainkaan sosiaalista elämää, niin mielestäni on ihan ymmärrettävää, että sitä on vaikea kestää.

Hienosti sanottu

 

En mäkään oikein kestänyt sitä että tehdään samaa asiaa päivästä toiseen. Lähetät viikonloppuna isän lapsien kanssa keskenään puistoon vaan ja kannattaa muutenkin koittaa ennemminkin rikkoa sitä rutiinia hiukan. Mulle helpotti hiukan se, kun pääsi käymään puistoissa, missä kävi muitakin, silloin lasten ollessa pieniä oltiin jotenkin niin eri rytmissä kuin muut, että aina siellä oli yksin. Kesä kun tulee niin rupeatte käymään vaikka rannalla tai jossain uimassa, tai menette johonkin ei-niin tuttuun puistoon piknikille, otat itselles kirjan mukaan ja luet samalla kun lapset leikkii Tai otat MP3-soittimen mukaan, kuuntelet hyvää musaa tai vaikka äänikirjaa. Välillä menette kauppakeskukseen ihan vaan vaikka leikkipaikkaan leikkimään ja kahville, joskus vaikka johonkin perhekahvilatouhuun. Jos rutiinit ahdistaa, niin ei niistä mikään pakko ole pitää kiinni.

Joo siis olis pitänyt tarkentaa että en ole enää kotiäiti Kyllä mä kovasti yritinkin aina keksiä jotain. Käytiin kotieläinpuistossa jne. Mutta mutta, mulla oli 3v esikoinen ja pienet kaksoset joten aina noiden reissujen jälkeen olin itse aivan puhki. Piti miettiä mistä ruokaa, missä vaihtaa vaippa, missä milloin ja miten päikkärit jne., joten helpompaa oli kuitenkin pysyä kuivissa rutiineissa. Lapset kyllä tykkäs aina puistoilla jne., mutta mulla kyllä alko kyllästyttää ne aina samat iänkaikkiset puistoäitien hysteriat ja haalarit ja flunssat.

Me ei voitu käydä rauhassa kaupoilla kun esikoinen pyöri ihan hyrränä ja tpinen kaksosista sai aina raivarit kun mentiin kaupan ovesta. Huusi koko kaupassaoloajan ihan joka kerta vaikka kovasti yritin "opettaa" että kaupassa on käytävä.

Enkä näiden kanssa voi mitään kirjaa lukea vieläkään niin kauan kun niillä on silmät auki

Hyviä vinkkejä kyllä ja suosittelen muille vaikkei meillä ihan ajanut asiaansa