KUKA SAANUT LAPSENSA 18-21-VUOTIAANA?!

Minä sain esikoiseni "vasta" 22-vuotiaana. Mutta eroan teistä muista siinä, että en tiedä olinko valmis. Tyttö on nyt 7 kk ja vieläkin tuntuu siltä että en tiedä mihin olen pääni pistänyt. Toki lastani rakastan, mutta olisin halunut odottaa pidempään.
Oikeastaan koko elämäni olen joutunut kantamaan suurempaa vastuuta kuin ikäiseni yleisesti ottaen (siis sellaiset joilla ei ole lapsia) ja juuri olin päässyt elämään itsenäisesti ja nauttimaan siitä niin olin raskaana vaikkei minunkaan pitänyt koskaan lapsia luomuna saada. Puoli vuotta aiemmin jätin raskaushaaveet taakseni ja aloin keskittyä omaan elämääni työssä, koulussa ja parisuhteessa.
Raskaus oli todella kova shokki vaikka aavistelin jo ennen plussausta. Päälle vielä viisi kuukautta kestänyt oksentelu kellon ympäri, niin en raskaudesta juurikaan nauttinut.

Olen oppinut olemaan epäitsekkäämpi, aivan niinkuin on pakko. Pikkuhiljaa arki alkaa sujumaan, vaikkakin olen iloinen että palaan töihin kesäkuussa ja mies jää kotiin vauvan kanssa. Jos sitä pääsisi vielä opintojakin jatkamaan työn ohella.

En kadu lapsen saantia, mutta olisin odottanut että olisin saanut opinnot loppuun.

 

täytin 19 samana vuonna kun esikoinen syntyi.... nyt odotan kolmatta rv 36 :heart:
En ole missään vaiheessa tuntenut itseäni liian nuoreksi. Kaikki lapset ovat olleet kovasti toivottuja,sekä omasta että mieheni mielestä.... Ammattiin ehdin valmistua ennen esikoisen syntymää, ja töissäkin olemaan kakkosen jälkeen =)

 

Joo - kukapa tänne niitä ikäviä kommentteja viitsisi laittaakkaan kun kaikki on niin tyytyväisiä nuoria äitejä. Itse olisin ollut alle 25-vuotiaana liian nuori. Minun piti saada kokea lapseton aikuisuus. Ja olen sitä mieltä, että suurimmalle osalle tilanne on sama. Lasten kanssa se vain ei onnistu yhtä vapaasti. Mutta jos sinulla ei tosiaan ole muita suunnitelmia vaihtoehtona (niin kuin ketjun nuorilla äideillä ei taida olla ollut) eli et halua ulkomaille vaihtoon tai harkitse opintoja pitkän kaavan mukaan niin siitä vain, mutta varmistu että lapsen isä on oikeasti sitoutunut myös.

Niin, tietenkään kaikki ei ole nuorina valmiita äidiksi, kaikki ei ole koskaan.
Meillä sekä mies että minä molemmat haluttiin lapset nuorena. Reissattu ollaan paljon jo ennen lapsia, ja myös lasten kanssa, vaihtoon lähtö ei ole kiinnostanut.
Opiskelen parhaillaan amk:ssa, en usko että lastensaanti vaikutti siihen hainko yliopistoon vai ammattikorkeaan kun mieluinen ala löytyi amk:sta.
Meillä lastensaanti ei tosiaan tarkoittanut ettei ole muita vaihtoehtoja Tuo kuulostaa vähän siltä että oma elämä loppuu lastensaantiin.. Harmi jos sulla on käynyt niin..

 

Esikoisen sain kun olin 19v,enkä tuntenut itseäni liian nuoreksi.

 

Juu mä olin 21 kun tyttö syntyi mutta täytin sinä vuonna kyllä 22.

 

Mie olin 20v ku sain tytön. Nyt ku miettii nii nuorihan sitä oli silloin mut hyvin me pärjättiin. Nuorimman sain 26vuotiaana. Pakko kyl todeta että ihan erillai sitä on tuon nuorimman kanssa ollu ku vanhimman kans. Jotenki varmempi kaikessa. Ei säiky joka kolausta ja kuumetta =)

 

Minä sain esikoiseni "vasta" 22-vuotiaana. Mutta eroan teistä muista siinä, että en tiedä olinko valmis. Tyttö on nyt 7 kk ja vieläkin tuntuu siltä että en tiedä mihin olen pääni pistänyt. Toki lastani rakastan, mutta olisin halunut odottaa pidempään.
Oikeastaan koko elämäni olen joutunut kantamaan suurempaa vastuuta kuin ikäiseni yleisesti ottaen (siis sellaiset joilla ei ole lapsia) ja juuri olin päässyt elämään itsenäisesti ja nauttimaan siitä niin olin raskaana vaikkei minunkaan pitänyt koskaan lapsia luomuna saada. Puoli vuotta aiemmin jätin raskaushaaveet taakseni ja aloin keskittyä omaan elämääni työssä, koulussa ja parisuhteessa.
Raskaus oli todella kova shokki vaikka aavistelin jo ennen plussausta. Päälle vielä viisi kuukautta kestänyt oksentelu kellon ympäri, niin en raskaudesta juurikaan nauttinut.

Olen oppinut olemaan epäitsekkäämpi, aivan niinkuin on pakko. Pikkuhiljaa arki alkaa sujumaan, vaikkakin olen iloinen että palaan töihin kesäkuussa ja mies jää kotiin vauvan kanssa. Jos sitä pääsisi vielä opintojakin jatkamaan työn ohella.

En kadu lapsen saantia, mutta olisin odottanut että olisin saanut opinnot loppuun.

Näkisitpä mun päiväkirjakirjoitukset esikoisen vauva-ajoilta...

Sanotaan vaikka niin, että vauva-arki ei ollut kovin nautittavaa silloin mitä ilmeisemmin. :ashamed:

 

Poika syntyi kun olin 21v (täytin sitten syksyllä 22v). Olin synnärillä nuorimmasta päästä..muut lähenteli 30 ikää..
Synnytysvalmennuksessa tutustuin äiteihin, joista nykyäänkin 3 on kaveripiirissä edelleen.. He kaikki olivat lähes 30 jo silloin.. Tunsin itseni nuoreksi heidän seurassaan..
Muuten en kokenut olevani mitenkään tosi nuori äiti.
Vauvan hoitokin luonnistui heti, olinhan hoitanut pikkusisaruksiani paljon.

Tyttö syntyi kun oli 23v, silloin neuvolassa ihmeteltiin kuinka näin heti perään toisen tein, kun olin kuulemma niin nuori .
Ja itse siis en kokenut olevani kovin nuori kahden lapsen äidiksi..

Nyt ikää 28v, lapset 7v ja 5v, vauvakuume jyllää..

 

Joo - kukapa tänne niitä ikäviä kommentteja viitsisi laittaakkaan kun kaikki on niin tyytyväisiä nuoria äitejä. Itse olisin ollut alle 25-vuotiaana liian nuori. Minun piti saada kokea lapseton aikuisuus. Ja olen sitä mieltä, että suurimmalle osalle tilanne on sama. Lasten kanssa se vain ei onnistu yhtä vapaasti. Mutta jos sinulla ei tosiaan ole muita suunnitelmia vaihtoehtona (niin kuin ketjun nuorilla äideillä ei taida olla ollut) eli et halua ulkomaille vaihtoon tai harkitse opintoja pitkän kaavan mukaan niin siitä vain, mutta varmistu että lapsen isä on oikeasti sitoutunut myös.

Niin, tietenkään kaikki ei ole nuorina valmiita äidiksi, kaikki ei ole koskaan.
Meillä sekä mies että minä molemmat haluttiin lapset nuorena. Reissattu ollaan paljon jo ennen lapsia, ja myös lasten kanssa, vaihtoon lähtö ei ole kiinnostanut.
Opiskelen parhaillaan amk:ssa, en usko että lastensaanti vaikutti siihen hainko yliopistoon vai ammattikorkeaan kun mieluinen ala löytyi amk:sta.
Meillä lastensaanti ei tosiaan tarkoittanut ettei ole muita vaihtoehtoja Tuo kuulostaa vähän siltä että oma elämä loppuu lastensaantiin.. Harmi jos sulla on käynyt niin..

Älä harmittele - olen akateeminen, lapseton 30-v. Enkä suunnittele lasten hankkimista vieläkään - välttämättä en koskaan. Olen työläisperheen ainoa lapsi, joten minun elämäni täyttyy maailman ihmettelemisestä ja samalla aikuisuuden tavoittelemisesta varmaan hamaan hautaan. Mutta sitä on vaikea selittää ellei ole kokenut samaa itse.

 

Mä sain esikoisen 21-vuotiaana ja näin jälkeenpäin kun ajattelen niin olisin voinut kyllä odotella hiukan. Kesken kasvuinen olin ja niin oli isäkin. Sillloin tunsin olevani valmis ja vielä pitkään sen jälkeenkin mutta nyt kun toinen lapsi tuli niin huomaan etten tajunnut nauttia vauva-ajasta silloin nuorena ollenkaan. Masennuin silloin varmasti sen takia etten osannut varautua tulevaan. Nyt osasin ja olen tyytyväisempi itse ja varmasti lapsetkin.

 

Mä olin 20v kun esikoinen syntyi ja 25v vähä ennen täyttäny kun nelonen syntyi enkä kyllä kokenu sitä asiaa yhtään sen kummemmaksi vaikka ikää ehti tulla 5v lisää. Eikä mieskään ole muuttunut millään lailla esikoisen syntymästä (21v) nelosen syntymään (ehti just täyttää 26v), yhtä lailla on ollu apuna eikä oo liiemmin hypänny.

 

Mä sain esikoisen kun olin 21v.

 

Minä olenkin sitten luonnonoikku . Täällä kun kaikki muut nuorena lapsensa saaneet ovat NIIN valmiita ja mistään eivät koe luopuneensa ja mitään eivät kadu ja ihanaa on .
No, onnea teille, minulla on erilainen tarina.
Sain esikoiseni 17 vuotiaana ja mies puhui ympäri päitämmän lapsen. Näin jälkeenpäin kun ajattelee, olisi pitänyt kuunnella OMAA päätä ja olla suostumatta. Menojalkaa on alkanut viipottamaa nyt sitten 25 vuotiaana ja se ei tietenkään ole suotavaa parisuhteessa olevalle äidille, ainakaan niin usein kuin haluaisin mennä.
Eli minä antaisin neuvoksi nuorena löapsia haaveilevalle; tutki itseäsi ja kuuntele itseäsi. Mieti elämää kymmenen vuotta eteenpäin, miltä äitiys silloin maistuisi, olisiko parempi siirtää lasten hankintaa?

JOS minulla olisi kello, kolla aikaa saisi veivattua taaksepäin, tekisin sen oitis. ENSIN eläihin ja lentelisin VAPAANA ainakin kolmekymppiseksi ja VASTA sitten tekisin lapset...JOS tekisin .

 

olin 18v kun esikoinen syntyi.nyt yli 7v jälkeenpäin koen että olin jossain asioissa ehkä lapsellinen vielä jne..mutta vauvan hoisin todella hyvin,jopa tarkemmin kuin nää muut ja lapsi oli ensimmäisen vuotensa aikanakin vain 2 kertaa hoidossa.imetin pitkään ja lopetin tupakan polton kun raskaus selvisi.(ja pysyin päätöksessäni vaikka mies oli jatkuvasti reissuillaan,jäi kiinni myös pettämisestä muutaman kerran raskausaikana ym..eikä tullut edes synnytykseen..)erosin lapsen isän kanssa kun poika oli 1,5v mutta nyt mieskin kasvanut ja hyvä isä pojalleen,meillä yhteishuoltajuus ja lapsi ollut enemmän kun sen joka toinen viikonloppu isällään.nyt pojalla myös isän puolella 2 sisarusta ja äitipuoli---vielä tosi mukava sellainen =) eli asiat on ihan hyvin!

 

Olen 21 ja esikoisemme pitäisi näillä näkymin syntyä kesäkuun alussa

Täytyy myöntää että toisinaan epävarmuus kaikesta valtaa mielen, mutta se ei kai niinkään omalla kohdalla johdu "nuoresta iästä". Elämänmuutos on niin suuri että olisi suorastaan outoa jos omaa pätevyyttään tai jaksamistaan ei kyseenalaistaisi

 

:wave: okei, olin kolme viikkoa vajaat 18 :ashamed: ja onneksi lapsi syntyi sillon, laskettuaika oli sama ku mun syntymäpäivä

 

Esikoisen sain 20vuotiaana, melkein vuoden yrityksen jälkeen. Ihan valmis mielestäni olin ja sopiva ikä.

 

Mä laitoin jo kerran tonne kuinka ei tod ollut helppoa olla nuori äiti sen myöntämissä kyllä kesti jonkin aikaa kun häpesin omia tunteita lasta kohtaan.sitä vain kun joku selittää kovin että kaikki on niin onnellisia ollut nuorena mamina...

 

mie olin 21v. ku esikoine synty ja en tuntenu itteäni liian nuoreks sillo vaa just sopivan ikäne olin tulemaa äidiks.

 

Mie olin 19 kun aloin oottaa poikaa ja kun poika synty ehdin ehdin täyttää20 en kyllä mielestäni ollut liian nuori Poika on nyt 2 ja itse 22 ja kovasti tahtoisin toisen <3

 

No 17 vuotiaana plussasin ekan kerran ja kakkonen syntyi kun olin 19
Kyllä mä ehdin nuoruuteni elää ja olin ihan tyytyväinen että sai uuden suunnan elämälle <3

 

Oli 20 v, kun sain esikoiseni. Silloin en tuntenut itseäni kovin nuoreksi äidiksi ja tunsin olevani valmis äitiyteen. Näin jälkeenpäin ajateltuna olin kyllä tosi nuori silloin ja luulen, että mulla oli jonkun sortin masennustakin silloin, mitä ei kyllä missään diagnosoitu. Ystävilläni ei lapsia silloin vielä ollut, alkavat vasta nyt lapsia 'tekemään', 10 vuotta myöhemmin.

Muoks* en minäkään osannut nauttia vauvasta ja vauva-ajasta. Kaikki oli ihan pakko-tekemistä.

 

Olen saanut lapseni 17 ja 19vuotiaina.

Hyvin on mennyt, miehellä oli jo vakituinen työpaikka ja asunto saatiin heti.
Naimisiin mentiin kun olin 18 ja mies 21.

Olen opiskellut lähihoitajaksi, mutta alanvaihto on nyt mielessä ja ehkä alkuvuodesta alankin katselemaan uusia tuulia. Mies tosin on puhunut pikku kolmosesta kun 2 ensimmäistä on jo koulussa, mutta saa nähdä

 

mä täytin vähän poitsun syntymän jälkeen 21.aika myllerrystähän se oli,kun yksinkin jäin pian pojan syntymän jälkeen,mutta hengissä ollaan ja etiäpäin mennään :wave: