Ei minunkaan lapset tuollaista ikinä ole tehneet, tuntuu edes hassulta ajatella, että tekisivät.
Ymmärrän, että voi vaikuttaa surulliselta.
Olin todella vapaa vailla ohjaajaa, tein mitä lystäsi - ihan pienestä asti.
Onneksi minulle ei koskaan tapahtunut mitään pahaa vaikka seikkailin erittäin ahkerasti, pidän tätä jopa melkoisena ihmeenä, että olen selvinnyt hengissä ja traumoitta. En ole varsinaisesti kovin uskonnollinen, mutta ehkäpä joku kuitenkin suojeli minua.
Juu vaikuttaa surulliselta, mutta taustaasi vasten ei liene ihme, mitä olet kokenut ja tehnyt. Toisaalta kuten olen kertonut, lähelläni on ollut myös ihmisiä, joilla lapsuus ei mennyt ihan tavanomaisesti, mutta tärkeintä oli, että heillä oli muita välittäviä ja hoivaavia aikuisia elämässään.
Kyllähän sitä välillä lukee vaikkapa huostaanotetuista, jotka karkailevat ja päätyvät huonoon seuraan, ja varmaan yksi suuri ongelma on se, että monia heistä siirretään paikasta toiseen, eikä kiintymyssuhteita ehdi muodostua. Sitten on niitä, joilla on näennäisesti asiat hyvin, mutta traumoja ei ole käsitelty ja se näkyy pahuutena ja katkeruutena muita kohtaan.
Toinen jälkeläisistäni on harrastuksen kautta tutustunut nuoreen, joka huostaanotettiin pienenä. Hänelle kävi hyvin sikäli, ettei ole pompoteltu paikasta toiseen, ja kiva kaveri jälkeläiselleni.
Sinulla on myös käynyt hyvä onni ja ehkä joku "suojelusenkeli" on myös ollut sinua varjelemassa. Se ilahduttaa.
Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi