Kuinka moni on ollut koulukiusaaja?

Kysyn, MIKSI kiusasitte?

Minä olin semmonen kiusattu. Ei fyysisesti, vaan enemmänkin henkisesti. Pilkattiin. Pidettiin täysin tyhmänä, koska koulumenestys oli todella surkea. Palkäsin, niin opettajia kuin koulukavereitakin. Pelko vie valtavasti energiaa, sitä ei piisannut enää opiskeluun. Eikä koti kannustanu.

Olin ns. heikko.

Ja hei Timppa! Tuli mieleen, että yksi kiusaajistani ala-asteella oli TIMPPA, ko. koulun opettjan poika, Timo Karppinen, ja oli todella "hassua" nähdä hänet 4-kymppisenä jo vähän kaljuuntuneena äijänä palveluammatissa palvelemassa minulle hotellihuonetta Koko ajan tiskillä asioidessa oli mielessä että sanon kohta: muistatko?

en sanonut. Harmittaa. Kotipaikkakunalla olen viimeksi käynyt 3 v sitten.

No minä en ole tämä Timppa! Ja se että itse olin vaaleissa ehdokkaana ja mitä ajatuksia se herätti joissakin ihmisissä, niin pisti ajattelemaan, Varmasti siinä kouluajat tuli mieleen.

 

Luonteenpiirteet ovat kyllä melko pysyviä, MUTTA eivät täysin muuttumattomia. Kaikki kokemukset, ympäristö, kasvaminen ym. muovaa persoonallisuutta koko ajan. Sen voin uskoa, että ujous on melko pysyvä piirre, mutta ei ilkeys, niin kuin te nyt haluatte uskoa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, tämäkään asia. Mä en ole koskaan kiusannut ketään, mutta helppo se on sanoa, kun tulee hyvästä kodista ja ympäristöstä, toista voi olla lapsilla, jotka ovat koko ikänsä kärsineet henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Ei siinä välttämättä kehity tunne-elämältään normaalisti. Ja muuten, ala-asteiässä lapsen empatiakyky on usein vielä kovin kehittymätön eikä se ole yläasteiässäkään aina vielä aikuisen tasoa. Luin jostain, että keskimäärin vasta 16-vuotiaana ihmisen empatiakyky on kehittynyt kokonaan. Eli en lähtisi yleistämään, että lapsena ilkeä->aina ilkeä tai lapsena kiusaaja->aina kiusaaja. Ja onhan moni kokenut molemmat, sekä kiusaajana että kiusattuna olon.

Siis ei ilkeys ole sillain luonteenpiirre, mutta yleensä se mikä johtaa ilkeyteen on luonteesta kiinni. Kylmyys, empatian puute tai vähyys, välinpitämättömyys, oman onnensa eteenlaittaminen (eli itsekkyys) yms vaikuttaa tuohon. Ilkeys on ihan itsestä kiinni.

 

Luonteenpiirteet ovat kyllä melko pysyviä, MUTTA eivät täysin muuttumattomia. Kaikki kokemukset, ympäristö, kasvaminen ym. muovaa persoonallisuutta koko ajan. Sen voin uskoa, että ujous on melko pysyvä piirre, mutta ei ilkeys, niin kuin te nyt haluatte uskoa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, tämäkään asia. Mä en ole koskaan kiusannut ketään, mutta helppo se on sanoa, kun tulee hyvästä kodista ja ympäristöstä, toista voi olla lapsilla, jotka ovat koko ikänsä kärsineet henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Ei siinä välttämättä kehity tunne-elämältään normaalisti. Ja muuten, ala-asteiässä lapsen empatiakyky on usein vielä kovin kehittymätön eikä se ole yläasteiässäkään aina vielä aikuisen tasoa. Luin jostain, että keskimäärin vasta 16-vuotiaana ihmisen empatiakyky on kehittynyt kokonaan. Eli en lähtisi yleistämään, että lapsena ilkeä->aina ilkeä tai lapsena kiusaaja->aina kiusaaja. Ja onhan moni kokenut molemmat, sekä kiusaajana että kiusattuna olon.

Siis ei ilkeys ole sillain luonteenpiirre, mutta yleensä se mikä johtaa ilkeyteen on luonteesta kiinni. Kylmyys, empatian puute tai vähyys, välinpitämättömyys, oman onnensa eteenlaittaminen (eli itsekkyys) yms vaikuttaa tuohon. Ilkeys on ihan itsestä kiinni.

Mutta eikös empatiakin ole suurelta osin opittua? Jos sinua kohtaan ei olla oltu empaattisia niin miten kykenet tuntemaan sitä empatiaa toisiakaan kohtaan?

 

Lisäsin sen pätkän alkuun, jonka leikkasit pois, kreationisti...

Minuakin olisi kiinnostanut kiusaajien tuntemukset. Mutta eihän niitä ikinä saanut kuulla, kun joku kiusattu tuli kertomaan omistaan ja syyttelemään. Nyt keskustelu on kääntynyt siihen, että Timppa on empatiakyvytön psykopaatti niin kuin kaikki muutkin kiusaajat-

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

 

Mutta eikös empatiakin ole suurelta osin opittua? Jos sinua kohtaan ei olla oltu empaattisia niin miten kykenet tuntemaan sitä empatiaa toisiakaan kohtaan?

Eli kun kotonta ei saa empatiaa niin ei välttämättä ole empaattinen? Ja kun sitä sitte jostain alkaakin saamaan niin herää itsekin! Tämä voi pitääkin paikkansa!

 

Luonteenpiirteet ovat kyllä melko pysyviä, MUTTA eivät täysin muuttumattomia. Kaikki kokemukset, ympäristö, kasvaminen ym. muovaa persoonallisuutta koko ajan. Sen voin uskoa, että ujous on melko pysyvä piirre, mutta ei ilkeys, niin kuin te nyt haluatte uskoa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, tämäkään asia. Mä en ole koskaan kiusannut ketään, mutta helppo se on sanoa, kun tulee hyvästä kodista ja ympäristöstä, toista voi olla lapsilla, jotka ovat koko ikänsä kärsineet henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Ei siinä välttämättä kehity tunne-elämältään normaalisti. Ja muuten, ala-asteiässä lapsen empatiakyky on usein vielä kovin kehittymätön eikä se ole yläasteiässäkään aina vielä aikuisen tasoa. Luin jostain, että keskimäärin vasta 16-vuotiaana ihmisen empatiakyky on kehittynyt kokonaan. Eli en lähtisi yleistämään, että lapsena ilkeä->aina ilkeä tai lapsena kiusaaja->aina kiusaaja. Ja onhan moni kokenut molemmat, sekä kiusaajana että kiusattuna olon.

Menee aivan pieleen.
Ihmisessä on paljon piilossa olevaa potentiaalia.
Se, mitä oli lapsena, ei tarkoita että olisi sitä myös aikuisena.

Minä olin lapsena se koulukiusattu nyhverö. Seisoin seinää vasten takkuinen tukka silmillä. Vieressä seisoi tyttö, joka oli lihava ja likainen. Olimme molemmat huonoja oppilaita. Hän oli huonompi kuin minä. Ei, emme olleet kavereita, koska kukaan ei halua olla hyljeksityn kaveri, ei edes toinen hyljeksitty.
Seisoimme siinä, koska olimme enemmänkin kohtalotovereita.


Kun aloitin opiskelut, olin todella yllättynyt, miten hyvin opinnot sujuivat. tajusin, etten olekaan tyhmä. en vain ollut peruskoulussa yksinkertaisesti tehnyt koulun eteen mitään. En läksyjä, en mitään.
Koti oli muuten ns. normaali, meillä oli vaatteet, puhtaus, ruokaa, kotiintuloajat, säännöt, työssäkäyvät vanhemmat, ei alkoholisimia tms. mutta mutta....... en ala erittelemään..... oli siellä semmosia vikoja, mitkä altisti minut kiusaamisen uhriksi ja suurin syy kiusaamiseen oli oman luokkani opettaja., joka otti meidät heikommat ja aremmat silmätikukseen ja pilkan kohteeksi.

Kun koulu ja ope vaihtu, meidän kahden asema luokassa kuitenkin pysyi samana.

Olen tällä hetkellä aikuinen, perheenäiti. Puhelias, ulos päin suuntautunut, hyvin rohkea. Kukaan ei uskoisi, miten arka olen ollut. Puolustan lapsiani, olen sanavalmis. Olen keskitasoisesti kouluttautunut. Lapsiani ei kiusata, eivätkä ole kiusaajia. en kumarra auktoriteetteja, sanon suoraan lääkäreille ja hoitajille ja opettajille.

Tämä toinen tyttö-.... näin hänet kun olimme noin parikymppisiä, vajaa. Minua kutsui nimeltä tuttu ääni, jonka takana seisoi upea, kaunis, pitkäsäärinen nuori nainen... hän oli täysin muuttunut. Vahva nuori nainen.

Hänkin muutti pois kaupungista X jossa oli ollut kiusattuna.

 

Kysyn, MIKSI kiusasitte?

Minä olin semmonen kiusattu. Ei fyysisesti, vaan enemmänkin henkisesti. Pilkattiin. Pidettiin täysin tyhmänä, koska koulumenestys oli todella surkea. Palkäsin, niin opettajia kuin koulukavereitakin. Pelko vie valtavasti energiaa, sitä ei piisannut enää opiskeluun. Eikä koti kannustanu.

Olin ns. heikko.

Ja hei Timppa! Tuli mieleen, että yksi kiusaajistani ala-asteella oli TIMPPA, ko. koulun opettjan poika, Timo Karppinen, ja oli todella "hassua" nähdä hänet 4-kymppisenä jo vähän kaljuuntuneena äijänä palveluammatissa palvelemassa minulle hotellihuonetta Koko ajan tiskillä asioidessa oli mielessä että sanon kohta: muistatko?

en sanonut. Harmittaa. Kotipaikkakunalla olen viimeksi käynyt 3 v sitten.

No minä en ole tämä Timppa! Ja se että itse olin vaaleissa ehdokkaana ja mitä ajatuksia se herätti joissakin ihmisissä, niin pisti ajattelemaan, Varmasti siinä kouluajat tuli mieleen.

MUTTA MIKSI ???? KIUSATAAN - HEIKOMPAA ??

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

 

Mutta eikös empatiakin ole suurelta osin opittua? Jos sinua kohtaan ei olla oltu empaattisia niin miten kykenet tuntemaan sitä empatiaa toisiakaan kohtaan?

Eli kun kotonta ei saa empatiaa niin ei välttämättä ole empaattinen? Ja kun sitä sitte jostain alkaakin saamaan niin herää itsekin! Tämä voi pitääkin paikkansa!

Nimenomaan näin!

Kiusaamisen kohde voi olla vaikka etäisän uuden perheen lapset - itseään nuoremmat sisarpuolet. Nimimerkillä kokemus.

 

Luonteenpiirteet ovat kyllä melko pysyviä, MUTTA eivät täysin muuttumattomia. Kaikki kokemukset, ympäristö, kasvaminen ym. muovaa persoonallisuutta koko ajan. Sen voin uskoa, että ujous on melko pysyvä piirre, mutta ei ilkeys, niin kuin te nyt haluatte uskoa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, tämäkään asia. Mä en ole koskaan kiusannut ketään, mutta helppo se on sanoa, kun tulee hyvästä kodista ja ympäristöstä, toista voi olla lapsilla, jotka ovat koko ikänsä kärsineet henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Ei siinä välttämättä kehity tunne-elämältään normaalisti. Ja muuten, ala-asteiässä lapsen empatiakyky on usein vielä kovin kehittymätön eikä se ole yläasteiässäkään aina vielä aikuisen tasoa. Luin jostain, että keskimäärin vasta 16-vuotiaana ihmisen empatiakyky on kehittynyt kokonaan. Eli en lähtisi yleistämään, että lapsena ilkeä->aina ilkeä tai lapsena kiusaaja->aina kiusaaja. Ja onhan moni kokenut molemmat, sekä kiusaajana että kiusattuna olon.

Menee aivan pieleen.
Ihmisessä on paljon piilossa olevaa potentiaalia.
Se, mitä oli lapsena, ei tarkoita että olisi sitä myös aikuisena.

Minä olin lapsena se koulukiusattu nyhverö. Seisoin seinää vasten takkuinen tukka silmillä. Vieressä seisoi tyttö, joka oli lihava ja likainen. Olimme molemmat huonoja oppilaita. Hän oli huonompi kuin minä. Ei, emme olleet kavereita, koska kukaan ei halua olla hyljeksityn kaveri, ei edes toinen hyljeksitty.
Seisoimme siinä, koska olimme enemmänkin kohtalotovereita.


Kun aloitin opiskelut, olin todella yllättynyt, miten hyvin opinnot sujuivat. tajusin, etten olekaan tyhmä. en vain ollut peruskoulussa yksinkertaisesti tehnyt koulun eteen mitään. En läksyjä, en mitään.
Koti oli muuten ns. normaali, meillä oli vaatteet, puhtaus, ruokaa, kotiintuloajat, säännöt, työssäkäyvät vanhemmat, ei alkoholisimia tms. mutta mutta....... en ala erittelemään..... oli siellä semmosia vikoja, mitkä altisti minut kiusaamisen uhriksi ja suurin syy kiusaamiseen oli oman luokkani opettaja., joka otti meidät heikommat ja aremmat silmätikukseen ja pilkan kohteeksi.

Kun koulu ja ope vaihtu, meidän kahden asema luokassa kuitenkin pysyi samana.

Olen tällä hetkellä aikuinen, perheenäiti. Puhelias, ulos päin suuntautunut, hyvin rohkea. Kukaan ei uskoisi, miten arka olen ollut. Puolustan lapsiani, olen sanavalmis. Olen keskitasoisesti kouluttautunut. Lapsiani ei kiusata, eivätkä ole kiusaajia. en kumarra auktoriteetteja, sanon suoraan lääkäreille ja hoitajille ja opettajille.

Tämä toinen tyttö-.... näin hänet kun olimme noin parikymppisiä, vajaa. Minua kutsui nimeltä tuttu ääni, jonka takana seisoi upea, kaunis, pitkäsäärinen nuori nainen... hän oli täysin muuttunut. Vahva nuori nainen.

Hänkin muutti pois kaupungista X jossa oli ollut kiusattuna.

Wau! Tää oli kiva lukee.

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

Tarkoitin kreatonistia vai mikä olikaan. Se, että kotonasi oli paha olla EI todellakaan ole oikeuttanut kiusaamaan muita ja pilaamaan heidän elämää. En viitsi edes sanoa mitä pitäisi vaikka ennemmin tehdä, mutta ei ainakaan muille.

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

Tarkoitin kreatonistia vai mikä olikaan. Se, että kotonasi oli paha olla EI todellakaan ole oikeuttanut kiusaamaan muita ja pilaamaan heidän elämää. En viitsi edes sanoa mitä pitäisi vaikka ennemmin tehdä, mutta ei ainakaan muille.

Ei oikeuta mutta ajatteleeko pieni poika jolla paha olla näin järkevästi kuin sinä tässä nyt?

 

Tarkoitin kreatonistia vai mikä olikaan. Se, että kotonasi oli paha olla EI todellakaan ole oikeuttanut kiusaamaan muita ja pilaamaan heidän elämää. En viitsi edes sanoa mitä pitäisi vaikka ennemmin tehdä, mutta ei ainakaan muille.

Ei todellakaan oikeuttanut! Mutta siitä se (kait?) johtui. Tai mistä sen tietää? Vaan kyllä se kaduttaa vieläkin.

 

Mutta eikös empatiakin ole suurelta osin opittua? Jos sinua kohtaan ei olla oltu empaattisia niin miten kykenet tuntemaan sitä empatiaa toisiakaan kohtaan?

Eli kun kotonta ei saa empatiaa niin ei välttämättä ole empaattinen? Ja kun sitä sitte jostain alkaakin saamaan niin herää itsekin! Tämä voi pitääkin paikkansa!

Näin voisin kuvitella. Toki sitä empatiaa voi oppia muualtakin kuin kotoa, mutta tuskin huonot kotiolot auttaa siinä empatiakyvyn kehittymisessä. :| Uskon kaikkien kokemusten, varhaislapsuudesta alkaen, vaikuttavan empatiakyvyn kehittymiseen. Myös sen, miten lapsen tarpeisiin on vastattu vauvaiässä.

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

Tarkoitin kreatonistia vai mikä olikaan. Se, että kotonasi oli paha olla EI todellakaan ole oikeuttanut kiusaamaan muita ja pilaamaan heidän elämää. En viitsi edes sanoa mitä pitäisi vaikka ennemmin tehdä, mutta ei ainakaan muille.

Ei oikeuta mutta ajatteleeko pieni poika jolla paha olla näin järkevästi kuin sinä tässä nyt?

Ei varmastikaan, mutta kun vielä aikuisiällä selitellään ja haetaan oikeutusta omalle kiusaamiselle. Se on puistattavaa. Ja entisten, nykyisten ja tulevien kiusaajien on ymmärrettävä kuinka älyttömän vakavasta asiasta on kyse. Jos itse suhtautuu vähätellen niin ei varmasti osaa suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti jos / kun oma lapsi kiusaa.

 

Kyllä empatia on mun mielestä ihan aivojenkin kemioiosta kiinni, ei pelkästään lapsuuden lähtökohdista. Tietysti jos on empaattinen lapsi ja kurja lapsuus, se vaikuttaa enemmän haavottavasti, kuin jos on epäempaattinen jo syntyessään....

 

Ei varmastikaan, mutta kun vielä aikuisiällä selitellään ja haetaan oikeutusta omalle kiusaamiselle. Se on puistattavaa. Ja entisten, nykyisten ja tulevien kiusaajien on ymmärrettävä kuinka älyttömän vakavasta asiasta on kyse. Jos itse suhtautuu vähätellen niin ei varmasti osaa suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti jos / kun oma lapsi kiusaa.

En ole selitellyt vaan yrittänyt selventää syitä kiusamiseeni. Enkä suinkaan ole hakenut oikeutusta! Ja se on tarkoitusperäni että josko tästäkin edes joku ottaisi opikseen. Itse en suhtaudu kiusaamiseen vähätellen vaan päin vastoin! Ja varsinkin jos selviää että oma lapsi kiusaa!

 

Ihminen voi hillitä luonnettaan. Luonne ei muutu.

No mikä sanoo sen, että juuri se negatiivinen puoli olisi se "oikea" luonne?

Mä tiedän olevani nykyisin hyvin erilainen, kuin mitä minä olin teininä. En mä ollut mitenkään kamala teinikään, mutta vaikeaa ja todella paha oli olla, ja hyvä etten kaksin käsin työntänyt ihmisiä ihan kirjaimellisesti pois läheltäni. Ja kasvatin sen kuoren, että minä en anna itsestäni enkä anna niiden nähdä, että mua satutetaan.

Se, että mulle tehtiin asioita joiden vuoksi musta tuli "kylmä" ja kova, ei tarkoita sitä että mä olisin koko ikäni sellainen, tai että se olisi ollut se mun todellinen luonne. Minä en todellakaan ole ainoa tällä pallolla tallustanut ihminen, jolla on ollut hyvin herkkä mieli, ja joka on läheisten suosiollisella avustuksella tallattu niin moneen kuraan, että sitä ei tällä sielulla kestetty avoimena.

Mä en silti näe, että mun luonne olisi mitenkään pysyvästi vioittunut siitä, että mua satutettiin pahasti. Ne asiat vaikuttaa mun elämään, totta kai, mutta se minkälaiseksi mua murjottiin ei muuttanut mun luonnettani, vaikka joidenkin mielestä olinkin vain kylmä ja koppava.

 

Kyllä empatia on mun mielestä ihan aivojenkin kemioiosta kiinni, ei pelkästään lapsuuden lähtökohdista. Tietysti jos on empaattinen lapsi ja kurja lapsuus, se vaikuttaa enemmän haavottavasti, kuin jos on epäempaattinen jo syntyessään....

Näin minäkin ajattelen. Hyvällä kasvatuksella "epäempaattista" ei saa empaattiseksi, eikä hyvin empaattista saa kokonaan lytättyä kasvatuksella "epäempaattiseksi". Mutta uskon, että kasvatuksella on tietynlainen merkitys juuri empatiakyvyn vahvistumisesta/vähentymisestä yms.

Ja luulen, että sellainen ihminen joka ei ole empatiakykyinen, ei edes tiedä mitä empatiakyky on. Monet vain luulevat tietävänsä ja oppivat ne käyttäytymismallit, miten empaattinen ihminen toimii..

 

En tiedä sanaa enkä jaksa googlettaa, tarkenna toki jos haluat. Nikkiä kun ei ole niin sanon vaan että juuri äsken tuumasin Timpan vaikuttavan hyvinkin fiksulta tässä keskustelussa. Harva kiusaaja siihen pystyy. Ja kyllä, syytän todellakin kiusaajia ( myös sinua ) koska te ette voi edes kuvitella millaista paskaa voitte voitte aikaan saada kiusaamalla. Ja sinä olet näköjään ihan samanlainen edelleen, puistattaa ajatus että sinulla olisi kouluikäisiä lapsia.

Kyllä minäkin tiedäm mitä kiusaaminen on: kotona jouduin kestämään reilut kymmenen vuotta järjestelmällistä, päivittäistä henkistä väkivaltaa ja alentamista. Eli tunnen paremmin kuin hyvin myös tämän toisen puolen.

Tarkoitin kreatonistia vai mikä olikaan. Se, että kotonasi oli paha olla EI todellakaan ole oikeuttanut kiusaamaan muita ja pilaamaan heidän elämää. En viitsi edes sanoa mitä pitäisi vaikka ennemmin tehdä, mutta ei ainakaan muille.

Ei oikeutakaan, tuskin kukaan on niin väittänyt. Ymmärtäminen on eri asia kuin hyväksyminen. Kyllä mä ainakin haluan oppia ymmärtämään, MIKSI joku tekee niin tai näin. Etenkin ala-asteiässä on pitkälti opettajien ja vanhempien vastuulla puuttua kiusaamiseen. Mä en kovin herkästi menisi väittämään yhtäkään lasta pahaksi. Jos lapsi on esim. kovin sadistinen, löytyy syy siihen usein kotoa. Kukaan ei varmasti synny pahana.

 

[quote="siperia

No mikä sanoo sen, että juuri se negatiivinen puoli olisi se "oikea" luonne?

Mä tiedän olevani nykyisin hyvin erilainen, kuin mitä minä olin teininä. En mä ollut mitenkään kamala teinikään, mutta vaikeaa ja todella paha oli olla, ja hyvä etten kaksin käsin työntänyt ihmisiä ihan kirjaimellisesti pois läheltäni. Ja kasvatin sen kuoren, että minä en anna itsestäni enkä anna niiden nähdä, että mua satutetaan.

Se, että mulle tehtiin asioita joiden vuoksi musta tuli "kylmä" ja kova, ei tarkoita sitä että mä olisin koko ikäni sellainen, tai että se olisi ollut se mun todellinen luonne. Minä en todellakaan ole ainoa tällä pallolla tallustanut ihminen, jolla on ollut hyvin herkkä mieli, ja joka on läheisten suosiollisella avustuksella tallattu niin moneen kuraan, että sitä ei tällä sielulla kestetty avoimena.

Mä en silti näe, että mun luonne olisi mitenkään pysyvästi vioittunut siitä, että mua satutettiin pahasti. Ne asiat vaikuttaa mun elämään, totta kai, mutta se minkälaiseksi mua murjottiin ei muuttanut mun luonnettani, vaikka joidenkin mielestä olinkin vain kylmä ja koppava.

[/quote]

:hug: Niiiiin totta!

 

Joo joo. Ja asiat vaatii menemään henkilökohtaisuksiin jne... Täällä kyllä tapahtuu sitä että ihan tiettyjen nikkien kimppuun hyökitään joka ketjussa ja haukutaan vaikka ulkonäköä...Mun mielestä se on pahimman luokan kiusaamista eikä mitään muuta.

Joo, no sellanen onkin.
Itse yritän olla menemättä henkilökohtasuuksiin, en siis ainakaan hauku kenenkään ulkonäköä tms. No yhden palstalaisen miestä sanoin matti nykäsen näköseksi, anteeksi siitä. :| :saint:

Voin sanoa kokonaista ihmisryhmää ääliöiksi.. se ei oo henkilökohtasta. :attn: Ja jos sanon yksittäistä ihmistä ääliöksi,, tarkotan että se on ääliö.. mielipiteiltään.. Sen voi ottaa ihan rakkaudella.

Ok, ääliö.
:kieh: ota ihan rakkaudella :heart: Ei kun joo, eiköhän olla samoilla linjoilla. Vaikka kyllä sinusta sen verran on jäänyt mieleen että sarvet sulla ennemmin päässä kasvaa kuin gloria hohtaa. Mutta ehkä sä sen empatiakyvynkin vielä pääset esittelemään.

 

Kyllä empatia on mun mielestä ihan aivojenkin kemioiosta kiinni, ei pelkästään lapsuuden lähtökohdista. Tietysti jos on empaattinen lapsi ja kurja lapsuus, se vaikuttaa enemmän haavottavasti, kuin jos on epäempaattinen jo syntyessään....

Osittain joo. Asiaa ei tietääkseni ole pystytty täysin tutkimaan.

 

Kun vanhimmat lapseni olivat ala-asteella, juttelin heidän kanssaan useinkin siitä, etteivä lapset itse voi mitään omille kotioloilleen. eli kun luokalla oli lapsi, joka oli likainen, juttelin, että vastuu on tämän vanhemmilla, vika ja syy ei ole tämän lapsen itsensä.

Ko. likaisella lapsella oli kuvaava, mutta ruma haukkuma-kutsumanimi. Hän oli ongelmakäyttäytyjä, kotiolot kun tiesi, ei ihme.

Luokalla oli myös ns. parempiosainen lapsi, joka oli arka ja joka pelkäsi tätä ongelma-lasta. Perheen vanhemmat väittävät ko. lapsen syyksi tekoja, joihin hän ei ollut syyllistynyt ja vaativat lasta pois koulusta.
Upeaa!
meilläkin sitten puhelin soi, kun rehtori soitti ja kyseli jotain ikivanhaa kiusaamistilannetta jonka kohteena oma lapseni oli ollut. Kiusaamistilanne oli selvitetty ja koko tilanteessa tämä "likainen lapsi" ei ollut ollut millään tavoin osallisena. Mutta parempiosainen perhe väänsi asian toisin ja tähän vedoten vaati tätä lasta pois koulusta.
Rehtorin kanssa tuli vaan lyhyesti puheeksi, että se kiusaamisen on selvitetty, ei traumoja meillä ja ettei ongelmaoppilas siinä ollut millään tavoin mukana, eikä tämän senhetkisen tilanteen ratkaisu ole, että ongelmaperheen oppilasta lyödään lisää erottamalla koulusta, jossa sentään saa edes ruuan, on säännöllisyys, on opettaja ja rehtori, jotka aidosti, todella välittävät kun vanhemmilla ei voimavarat ja aika riittäneet.

Meinaan vaan, kun muistelin itseäni kiusattuna, rumana, vastuu minun habituksestani oli minun vanhemmillani, olin lapsi kuitenkin vaan.
Siksi juttelin omien lasteni kanssa, ja että miten väärin kiusaaminen on.... toivon, etteivät menneet mukaan.