kriittinen mies

Keskustelemalla avoimesti ja hyviin tapoihin en nalkuttamista lukisi. Haluaako mies olla miehesi vai isäsi. Isit ja äidit nalkuttaa, aviomiehet antaa naisen tehdä jos nainen tekee. Jos kaapin ovi on auki, sen voi itse sulkea jos se haittaa, koti on yhteinen. Luin todella hyviä ajatuksia jo aiemmin ja musta sun miehesi ei ole mukava. Nalkuttavat ihmiset EI ole mukavia, vaikka eivät tekisi sitä koko ajan. Itse en kestäisi. Jo pieni ajatus että mieheni huomauttelisi kaapinovista, muruista tai vahingoista saa mut voimaan pahoin. Miksi puolustelet miehesi käytöstä, kun se jonkun mielestä ei ole normaalia.

Ehkä ongelma on olemassa sen vuoksi että et sittenkään näe siinä itse mitään pahaa, se vain vähän häiritsee. Itse olisin tehnyt pelisäännöt selviksi heti alussa. Jos hän on lujatahtoinen ja omapäinen niin kuinka hänelle selität, en tiedä. Ehkä niin että suutut ja kerrot että et ole tyhmä, yrität parhaasi ja jos miehesi rakastaa sua, hänen pitäisi ymmärtää se ja lopettaa moinen käytös. Hänen pitäisi tukea ja palvoa sua kuin kukkaa kämmenellä eikä jankata kuin pikkulapselle kuinka pitää käyttäytyä ja mitä pitää tahdä.

 

Jaa-a. Kuinkahan miehet saa vaimonsa nalkutuksen loppumaan??, en usko että mitenkään. Se on luonteenlaatu ja tapa, et pysty toista muuttamaan.

Sinun pitää vaan miettiä, että kestätkö sitä vai et. Ja niinkuin joku sanoi, jos aina kiltisti "tottelet", se voi muuttua pahemmaksi alistamiseksi huomaamattasi. Nytkin jo elät sellaisessa suhteessa, jossa itse en kuunaan suostuisi elämään, näin ulkopuolisen silmin kun lukee tekstiäsi niin.... ei hyvältä kuulosta.

Ei tuollainen ole minusta mitenkään harmiton ja huvittava piirre toisessa, pikemminkin aika kammottava.

 

Rajoittuuko kaikki vain tuohon nalkuttamiseen arjen pikkuasioista, vai esiintyykö muutakin, esim:
- Moittiiko miehesi sinua vieraiden kuullen?
- Kertooko hän kaikille kuinka paljon joutuu tekemään ja kuinka sinä et tee mitään?
- Haluaako hän riidellä usein?
- Saako hän käsittämättömiä raivareita, pitääkö mykkäkoulua?
- Syyttääkö hän sinua lähes kaikesta?

Jos nämä esiintyy hänellä myös niin sitten tuota "kokemusta on" mainitsemaa persoonallisuushäiriötä sietää miettiä.

 

Mieheni ei kyllä koskaan moiti mua vieraiden kuullen (päin vastoin kuin hänen äitinsä moittii miestäni minun kuulleni). eikä ikinä edes sano että tekisin vähemmän kuin hän (edes minulle). ei hän halua riidellä.
jos meillä joku saa raivareita ja pitää mykkäkoulua, se olen minä =) (tenperamenttinen kuitenkin olen). ei hän SYYTÄ minua mistään. eli ihan vaan "arjen napinaa". Ei se tunnu siltä että hän haluaisi alistaa mua, vaan hän haluaisi että ne tietyt pikkuasiat tehtäisiin juuri hänen tavallaan ja heti. samoin se kommentoiminenki tuntuu vaan sellaselta pahalta tavalta. et on opittu et kaikesta huomautetaan kotona.

eli hän vaan nalkuttaa ja valittaa, siis välillä. muuten aivan ihana ja rakastava mies joka kyllä huolehtii musta. tää taitaa kuulostaa luettuna paljon kamalalta mutta siis tilanne nyt ei oikeasti ole niin paha et olisin miettiny edes mitään eroa tms. kyse on vaan ärsyttävästä nalkutuksesta ja huomauttelusta jota hänen äitinsäkin harrastaa hänen suhteensa. eihän sillä nalkutuksella riitaa hae, vaikka jos hän vain jatkaa niin joskus suutun. se on vaan sellasta ihme napinaa.

ja kai sitä omaa rakastaan puolustaa ku ihmiset täällä nyt ihan ylireagoi ja toista tuntematta hulluksi leimaa kotipsykoloinnin perusteella. tuskin kukaan teidänkään miehistä täydellinen unelmaprinssi on? puutteensa meillä kullakin ja huonot puolemme. haluaisin vain jotain vinkkejä et voinko auttaa miestäni jotenkin pääsemään tavoistaan eroon (on hän sanonut itsekin että ei aina ymmärrä että miksi hän napisee)tai ainakin vähentää moista turhaa napinaa joka häiritsee muuten niin suloista arkeamme. onko kellään vastaavia kokemuksia?
ja nuo "kotipsykologian opaskirjaa" lukevat voivat jättää kommentoimatta (siis he jotka varmasti löytää jokaiselta jonkun mielenhäiriön =)) liian helppoa on ajatella että kaikki ihmisen huonot puolet johtuu mielihäiriöistä.

 

Miehesi kaltaiset ihmiset etsivät kumppanikseen pehmeitä, taipuvaisia ja helposti määräiltäviä ihmisiä. Voin taata, että tilanteesi tulee pahenemaan ja joudut kuuntelemaan nalkutusta koko loppu ikäsi. On todella haastavaa ja vaikeaa tehdä kaikki juuri kuten toinen haluaa ja lisäksi tulisi olla ajatustenlukija jotta jo ennakkoon osaisi arvioida mahdolliset tulevat "vikatikit". Sitäpaitsi näille ihmisille ei riitä mikään ja kaikesta löytyy jatkuvasti valittamisen aihetta. Heillä on myös taipumusta marttyyriuteen ja oman työpanoksen suuruuden korostamiseen. He komentavat ja väheksyvät toista kuin pikkulasta ja syövät omanarvontuntoa. Miehelläsi voi hyvinkin olla luonnehäiriö (narsismi, rajatilapersoona) eikä hänen käyttäytymisensä välttämättä ollenkaan johdu kotikasvatuksesta, jota tekosyynä käyttäen toista on tietenkin helppo alistaa.

Kuule, kyllä minäkin yhdyn tähän---narsismia löytyy eri vahvuuksilla ja narsisti voi olla hyvinkin viehättävä halutessaan. Just käytöksen selkeä erilaisuus kotona ja kodin ulkopuolella osoittaa ettei persoona ole kovin integroitunut. Ja toiseksi, tuo nimittely (psykologinen defenssi tietenkin)------viis siivoamisesta, mutta se ettei puhuta asiasta es. sohvatyynyjen oikominen, vaan SINUSTA: "AINA SINÄ" = "sinä olet surkea, sinusta ei ole mihinkään, et osaa mitään" jne, tuo on huolestuttavaa että on saanut sinut suostumaan nyrkkeilysäkiksi. Siisteys on yksi asia, mutta toisen haukkuminen ja syyllistäminen toinen. Syyllistämisessä ei ole mitään rakentavaa. Kyllä tuo on henkistä väkivaltaa. Kaikkihan me joskus syyllistymme nimittelyyn, muttei säännönmukaisesti sentään ja just lähimmissä ihmissuhteissa se on pidemmän päälle todella raskasta. Ja siis vielä narsistisesta persoonallisuudesta, niistä lievemmistäkin, koska kyse on psykologisesta pelistä niin tottahan toki hän osaa olla hurmaava, miten sinä muuten siinä vierellä pysyisit. Sinut kudotaan varsin taidokkaaseen verkkoonsa, niinsanotusti---oman kokemukseni mukaan juuri siihenhän tämä hämäävyys perustuu, kiikutaan sen tyrannin ja hurmurin välillä.

Hän ei osoita tyytymättömyyttään "epäsiisteyteesi", vaan SINUUN. Näe tämä ero! Eli, jos hällä on kyky kriittisesti tarkastella itseään ja käytöstään, niin keskustelemalla ja rationaalisesti perustelemalla saattaisi hyvinkin ymmärtää. Toinen asia on haluaako hän tosissaan muuttua. Kuitenkin huomioi tämäkin: koska osaa käyttäytyä kodin ulkopuolella, osaisi kotonakin JOS haluaisi. Kyse on siis siitä kuinka paljon hän kunnioittaa sinua---vai onko niin että haluaa pehmeän alistujan lakeijakseen.

Valitan, kyseessä on valtataistelu. Toisen tahto murretaan, heikompi alistuu - eikä tilanne itsestään parane.

KAIKILLA on taustansa persoonallisuuden kehitykseen, hänen äitinsä ehkä on vaikuttanut tässä voimakkaasti, silti: jokainen meistä tekee valinnan. Jos hän haluaa, voi toimia toisin. Jos hän ei halua, on oma valintasi mikäli alistut siihen. Ehkä kannattaisikin katsoa, mistä sinä olet saanut oman mallisi? Ja sitten uudelleen miettiä, oletko todella valmis tuolle tielle.

 

On sattunut paljon sinulle puolustajia. Taitavat olla kotona hiukan huolettomia emäntiä. Mitä ihmeen pahaa on siinä, että kommentoi jotain asiaa, kuten oho, että sattuipa imuri taas lokahtamaan pahasti.
Eri asia, jos vetäisi sitä muijaa lättyyn pari kertaa viikossa. Olisi syytä käristä täällä. Ei yhtään saisi olla erilainen kuin itse on. Hän on huolehtivampi kuin sinä, ei muuta.
Minusta on ärsyttävää, jos aikuista ihmistä aletaan hyssytelläho sattuipa nyt kahvikuppi kaatumaan, ei se mitään kulta.
Ihan tavallinen mies sinulla. Se on minun miehinen diagnoosini.

 

Ups, luin viimeisen postisi---lisään siis: omakohtainen kokemus, liitto ja vuosien terapia päälle. Miun mies kun ei halunnut muuttua.

Huomaa kanssa ero syyttämisen ja hienovaraisemman syyllistämisen välillä (siinähän siis tarkoituksena saada sinut ihan itse syyttämään itseäsi)

Tsori jos kuulosti tylyltä. Eh, keskustelusta vielä, jos puhut niin vain FAKTAT pöytään. Es pölynimuri: mies ja sinä kolhitte molemmat yhtälailla--sopimus: emme kumpikaan moiti toisiamme asiasta tai sitten molemmat toisiamme jne. Es.2 Nimittelyä ei talossa sallita, puhutaan vain faktoista, es. pölynimuri osui portaaseen, kolahti. No niinpäs sattui, ja sattui muuten sinullekin viime viikolla. Tapahtunut mikä tapahtunut, ei se namittamalla siitä muutu Es3 sopimus: kipeänä ollessa ei tarvii oikoa sohvatyynyjä jne

Eli selvät faktat ja sopimukset. Jos ei suostu/noudata, niin oispa mielenkiintoista kuulla perustelut--

 

Ottakaa koodikieli. Otat tietyn ilmeen tai teet tietyllä tavalla jotta miehesi ymmärtää että menee liian pitkälle. Otat asian vakavaan keskusteluun ja toivot että hän miettisi syvällisesti ja pitkään mitkä olisivat hänen omia keinojaan oppia hillitsemään pahaa tapaa.

Ikävä kyllä kysyit apua kotisohvapsykologeilta ja meillä on tapana liioitella asioita. Edelleen tahdon sanoa että jos kaataisin kahvia liinalle ja mies paasaisi mulle puolituntia, en pitäisi sitä normaalina! Olisin ahdistunut ja haluaisin moisesta ihmisestä kauaksi! Se ei olisi ihannekumppani ja varmasti hankkisin kotiani tuplalukot koska pelkäisin moista ihmistä! Ymmärrän hyvin muiden reaktiot miehesi käytöksestä, en kestäisi.

Ehkä miehesi siis on susta niin ihana, mutta ei musta. Varsinkaan kun yrität noin kovasti miellyttää miestäsi ja passata ettei vaan tulisi nurinaa. Miksei mies itse sulje ovea vaan nalkuttaa. Jos miehesi on normaali, hänen äitinsä ei sitten ole. Vaikka mun äitini juo, en ole silti oppinut alkoholistiksi. Mielestäni on typerää puolustella toisen käytöstä koska hänen äitinsä on sellainen, ei meidän ole pakko toistaa omien vanhempien virheitä. Voimme valita toisen tien jos todella haluamme, vaikka tie olisi pitkä ja mutkainen. Jos miehesi rakastaa sua, hän on valmis tekemään muutoksia.

Todella kamalaa että miehesi äiti haukkuu omaa poikaansa sun kuullen, ei kuulosta äitikään normaalilta. Auta armias jos mun äitini haukkuisi mut mieheni kuullen, loppuisi ne vähätkin käynnit. Kunnioitus on sitä että hyväksyy toisen sellaisena kun on, ja koska sä yrität niin kovasti miehesi vuoksi, rakastat ja arvostat, puolustat. Silloin sulla on varaa vaatia ja näyttää samankaltaista kohtelua.

Opeta että hyvien asioiden huomaamisella, vähentää huonojen asioiden näkyvyyttä. Jos miehesi naputtaa kahvista liinalla, voit sanoa että olipa onni että ei kaatunut koko pannullinen sille. Turhaan murehtimiseen menee miehesi elämä, pikkuasioiden kaivamiseen.

 

Huomaa kanssa ero syyttämisen ja hienovaraisemman syyllistämisen välillä (siinähän siis tarkoituksena saada sinut ihan itse syyttämään itseäsi)


Eli selvät faktat ja sopimukset. Jos ei suostu/noudata, niin oispa mielenkiintoista kuulla perustelut--

Syyllistäminen on siitä ikävää, että se jää kalvamaan mielen pohjille ja nakertaa omanarvontuntoa pikku hiljaa salakavalasti. Tarkoitan juuri epäselviä viittauksia. Oma isäni harrastaa tällaisia, "sä et kans KOSKAAN..." ja "AINA sä sanot noin/teet niin..." Kiukustuttaa, kun ei siitä sanomasta oikein saa otetta. Varmaan kun juuri ei puhuta asiasta enää, vaan henkilökohtaisista luonteenpiirteistäni (tai luonneviasta hänen mukaansa..)

Sopimuksiahan tohtori Pillikin aina suosittelee Yhdessä tehdään selvät ja reilut sopimukset, joihin kumpikin sitoutuu.

 

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Aapinen.html

Käypäs täällä.

 

Ap!

En lukenut kaikkia juttuja läpi, mutta jo muutamasta vakuutuin siitä, että minulla on aivan samansorttinen mies. Töissä mukava, mutta kotona oikea pilkun-piip. Huomauttaa kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta huomaamatta asioita, jotka ovat kunnossa. Meillä EI todellakaan ole sotkuista, mutta asioiden ollessa muuten ok, huomauttamista löytyy vaikka 1 cm vinossa olevasta matosta. (siivouksen jälkeen hänellä oli aina tapana esim. kiertää kaikki matot läpi, ja korjata niiden asentoa sanoen samalla, että nämä matot ovat päin P:tä. En olekaan aikoihin enää laittanut mattoja lattialle, sen homman hoitaa meillä nykyään "mattovastaava" = mieheni). Myös samanlaista "lapsen" neuvomista, virheistä huomauttelemista yms. kuulen jos ei nyt ihan päivittäin niin useamman kerran viikkoon kuitenkin.

Takana on 20-vuotta avioliittoa, ja näistä asioista on keskusteltu kerran jos toisenkin. Rauhallisesti sekä vähemmän rauhallisesti. Mieheni sanoo, että hän on mikä on, eikä hän muuksi muutu. Ei sillä, että toista yrittäisin muuttaakaan, mutta toivoisin, että hän huomaisi oman yltiöpäisen pilkunviilaamisen. Mieheni sanoo, että häntä häiritsee sotkuisuus. Siis mikä sotku? Kotimme on "kuuluisa" siitä, että se kiiltää ja paikat ovat järjstyksessä. Mutta ainahan jotain huomautettavaa riittää, vaikkapa ne vinossa olevat matot....Toisaalta jos vinossa olevat matot, avoin kaapin ovi tai lehti pöydällä häiritsee, miksi sitä/niitä ei voi laittaa kohdalleen kaikessa hiljaisuudessa ilman suurta messua??

No, olen 20-vuoden aikana oppinut suhtautumaan asiaan aika lunkisti. Turhanpäiväinen kalkatus menee aika hyvin toisesta sisään ja toisesta ulos. Oikaiskoon vinossa olevat matot se, ketä ne häiritsee. Tosin tästä syystä mieheni on asetellut marttyyrin viittaa harteilleen. Marttyyrin seurassa ei ole kivaa, tuskinpa marttyyrillä itselläänkään. Silti normaali siivous saa riittää, en aio ryhtyä hullun hommaan ja siivoamaan joka juuttaan ilta.

Mieheni kotoa tämä hilliton järjestyksen tarve ei ole perittyä; siellä näkyy sopivalla tavalla elämisen jälki. Jokin sisään rakennettu juttu sen täytyy olla; kun on asiat viivottimen tarkasti järjestykessä, ehkäpä koko elämä tuntuu olevan sitten hallinnassa.

Onhan tässä tarkkuudesta hyvätkin puolensa. Tarkkuus ulottuu muillekin elämän alueille - ei tarvitse siis pelätä, että mieheni sortuisi holtittomaan rahankäyttöön. Mieheni osallistuu kaikkiin kotihommiin, hyvä niin, vaikka hän tekeekin ne huomattavasti paremmin ja huolellisemmin kuin minä huolimaton vaimo..... NO, pääasia, että tekee ;-))

Miehessäni on toki myös hyviäkin puolia. Ne ovat kompensoineet tämän rasittavuuteen asti menevän hallinnan ja tarkkuuden. Jos ajanratasta kierrettäisiin 20-vuotta taaksepäin ja tietäisin sen, mitä nyt tiedän, niin hmmm, vastaisin edelleenkin tahdon.

Mutta jos kaipaat elämääsi rentoutta, yllätyksellisyyttä, suurpiirteistä ajattelutapaa, harkitse!

PS. Mieheni on vaaka

 

Eipä sitä millään saa loppumaan, kyllä se on herran itse tajuttava.
Olen/olin itse samanlainen nalkuttaja, paitsi tuhannen kertaa järkevämpi ilman kommentteja kolisteluista...
Miehelläni on tapana jättää lehtiä yms. tavaroita paikkoihin jonne ne ei kuulu, leivänmurut jää pöydälle, kaapinovet yleensä auki, tiskit altaaseen vaikka kone olisi tyhjä (tätä en tule koskaan ymmärtämään!) yms. yms.
Nalkutin ja nalkutin asiasta, mutta mikään ei oikeastaan muuttunut. Kyllähän hän yrittää muistaa nämä pikkujutut, mutta sellainen hän on aina ollut ja tulee olemaan. Joten olen päättänyt olla suvaitsevampi ja ainakin yrittää lopettaa sen ainaisen nalkutuksen. Siivoan hänen nähtensä ne leivänmurut ja laitan astiat koneeseen, jos hän vaikka tajuaisi vinkin itse!
Vaikeaa välillä on, ottaa todella koville olla sanomatta jostain tietystä jutusta, mutta kaikkien mielenterveyden vuoksi yritän.
Joten pointti on, että kukaan muu ei voi miehesi käytöstä muuttaa kuin hän itse. Näin se vain on. Ja kieltämättä hän kuulostaa kyllä pikkuisen liian neuroottiselta tajutakseen sitä itse.

 

Ap:lle ei kannata opetella sulkemaan korviaan.
Kannattaa opetella pakkaamaan laukut ja lähtemään.
Sanon sulle, vuosien kokemuksella, että ainoa tapa saada mies tajuamaan että käytöksen ON MUU-TUT-TA-VA on lähteä kävelemään. Sillä sitähän sinä haluat: ELÄÄ RAUHASSA KUIN IHMISET. Tiedätkö että kenenkään kotona ei pitäisi olla tuollaista. Jos rakastat miestäsi, on ymmärrettävää että ei tee mielesi alkaa parisuhdetta purkamaan. Mutta me naiset suhtaudummekin eroon niin vakavasti, että siedämme katkeamispisteeseen asti kaiken ettei vain tarvitsisi erota. Ja sitten eräänä päivänä olemme niin täynnä vihaa, että on aivan sama mitä mies yrittää, se ei enää auta. Eikä sekään ole oikein häntä kohtaan, että ensin annetaan ymmärtää että kaikki passaa, ja sitten eräänä päivänä lähdetään iäksi pois.

ymmärrät että teillä on vain pitkä ja onneton elämä edessänne jos sinä vain taivut ja taivut itsesi kustannuksella.
Meillä on kotona juuri tuollainen nalkuttava ja oikutteleva mies, ja kotonani oli lapsena tuollainen isä. Äitini kärsi aivan turhaan, koska olen oppinut isänkin kohdalla tuota käsittelemään, sillä että laitan rajan johonkin, vaikka se tarkoittaisi sitä että en näe isääni vuoteen, jos vuoden päästä sama jatkuu niin kymmeneen vuoteen. Ja asenteella; aivan sama vaikka uhkaakin kuolevansa, minä en anna periksi. Ja jokainen tuollainen ukko, on ennenpitkää tullut polvillaan minut hakemaan takaisin, ja muutos on tapahtunut.Ja jos ei tule, niin se on jo silloin rakkaudenpuutetta, ja sellaisessa suhteessa ei tarvitse olla muutenkaan. Jos mies ei anna periksija muutu, vaikka lähdet oikuttelun takia, niin silloin hänen tarkoituksensa ei ole kasvaa vaan etsiä aina uusi ihminen josta imeä mehut. Ja istä älä jää suremaan, tuo nalkutus syö niin paljon energiaa ihmiseltä, että sitä ei huomaakkaan mihin kaikkeen se heijastuu.

Ja kyse on vallasta. Mies näkee kyllä aivan hyvin ja kirkkaasti, että yrität parhaasi, ja hän vain lisää ja lisää oikkuja, kuin testatakseen kuinka taipuisa olet. Mitä enemmän taivut hänen tahtoonsa, sitä turvattomammaksi hän olonsa kokee ja suorastaan kerjää että asettaisit rajat ja näyttäisit kuka olet.

Jos asioista on vaikea puhua vittumaisen naamanilmeen taakse piiloutuvalle mörölle, niin jätä lappu keittiön pöydälle, ja selitä lyhyesti ja ytimekkäästi siinä mikä on lähtösi syy.
Rakkautta ja tunteita maksimissaan kaksi lausetta. Eli ei mitään vuodatuksia, koska mies ei niitä tajua. Tärkeää on silti tehdä selväksi, että kyse on hänen käytöksestään, ei hänestä tai rakkauestanne.
Sanot että jos ei nalkutus lopu, niin suhde loppuu, niin ikävää kuin se myös sinun mielestäsi onkin. Mutta jos rakkauden hinta on tämä, niin silloin olet mieluummin ilman.
Jos mies hakee sut takaisin, niin mene sitten, mutta varaudu että muutoksia on tapahtunut vain osaksi. Joudut siis toistamaan manööverisi noin vuoden- parin välein.

 

Tärkeintä on olla kovana, eikä uskoa miehen uhoamista. Se on kuin tuulenpuuska, ja aina ayhtä vakavaa ja harrasta paasausta.
Me naiset joskus vain kuunnellaan liian tarkasti, ja toinen ei edes puhu totta. Kannattaa kuunnella sisintä ja pitää pää kylmänä.
Mies kertoo mielellään itsestään millainen on, mutta paskat se mitään ole, ja paskat se mitään tiedä.

 

Hemmetin vaikeaa se tulee olemaan! Minulle tulee mieleen jonkinlainen sakkomenettely. Nalkutuksesta tulee sakkoja, sopikaa hinta ja sakkomaksuille purkki. Olkoon tuo sakko sitten vaikka värillinen lappu, johon kirjataan ylös aihe ja pvm., molemmille omanvärinen. Lapun laittaa purkkiin se, joka kokee, etä toinen nalkuttaa tai jankuttaa ilman eri seremonioita tai riitelyä siitä, onko lappu aiheellinen. Viikon lopuksi katsotte purkkiin, luette ääneen laput ja keskustelette asiat läpi. Ehkä se opettaisi miehen kiinnittämään huomiota tuohon tapaan. On lienee noloa, jos purkki täyttyy omista nalkutuksista.

Pitää muuten todeta omista kokemuksista sellainen seikka, että riitaa ja sanomista tulee eniten 1-3 vuoden kuluessa, kun kummallakin on vielä omat päännousemansa, joista pidetään kiinni. Kunhan sen ajan jaksaa jotenkin luovia, alkaa vähitellen löytymään ne yhteiset tavat ja tässä teidän tapauksessanne, äidin vaikutus pikkuhiljaa unohtua!

Minä olen kyllä näissä nalkutustilanteissa sanonut ihan suoraan, että lopetapa nalkutus hyvän sään aikana, muuten tulee myrsky. Jos suu ei sulkeudu, ilmoitan, että nyt suu kiinni. Sanon sen äänellä, joka ei tarvitse tulkintoja, mutta aina huutamatta. Oma kumpanini on riittävän fiksu tajutakseen, että on syytä uskoa. Meillä nuo tilanteet ovat harvinaisia. olemme jo oppineet toistemme tavat emmekä olleet kumpikaan pahimmasta päästä nalkuttajia alkujaankaan. Mutta emme kumpikaan siedä sitä toisiltamme, se tuli selväksi heti. Totesimme myös, että minä, nainen olen suvaitsevampi ja vähemmän nalkuttamaan taipuvainen. Nyt sanoisin, että puntit ovat tasan ja naputukset kuitataan huumorilla.

 

Nii-in. Kaikki ymmärtävät, että miehessäsi ap,on sekä hyvät että huonot puolet.Tottakai on!
Mutta miksi olla aina diplomaattinen, ja ajatella asiaa aina joka kantilta yhtäaikaa? Nalkutus miinusta, seksi plussaa, tarkkuus plussaa mutta holhoaminen miinusta. Ainahan se on fifti fifti, mutta sillä tavalla ei pääse puusta pitkään.
Nostaa yhden kissan pöydälle kerrallaan, ja hoitaa sen loppuun. Vaikka joutuisi olemaan viikon ilman rakkautta ja seksiä. Hui kamala.

 

Olen samanlainen nainen. En tunne oloani hyväksi, jos eivät tavarat pysy paikoillaan.On mukavaa kun kaikki on järjestyksessä ja löytyvät helposti. Näin ssätyy valtavasti aikaa ja mukavaa oloa tulee kuin itsestään.
Oletko ajatellut, että olemalla piittaamaton, loukkaat samalla mistäsi. Jos kaapin voi sulkea, miksi et sulkisi sitä. Eihän ole mukavaa pyyhkiä pölyjä kaapista kovin usein.
Siisteys ei välttämättä ole perittyä, ei ainakaan minun poikani ole perinyt sitä piirretttä. Se on luonteen ominaisuus.
Tutki asiat, jotka ovat rakkaallesi tärkeitä ja jos joku on kertakaikkiaan mahdoton toteutettavaksi, ota asiat puheeksi.Teidän molempien pitää oppia joustamaan. Sinun myös pitää tulla vastaan ja opetella uusia asioita. Näin pääsette eteenpäin.
Jos jonkin työn, esim. kotityön voit tehdä hyvin, miksi et tekisi,kun se tuo rauhan perheeseen.
Parisuhde on juuri tätä, vuorovaikutusta ja toisen huomioonottamista.Jos miehesi sinusta käyttää näin valtaa, myös sinä käytät valtaa olemalla piittaamaton rakkaasi toiveista.Jos rakastaa,kykenee opettelemaan uusia asioita.

Voi elämä, tää kirjoittaja on kyllä aivan hullu...
Jos toinen on puunannut kaikki paikat mutta yksi kaapinovi jää raolleen.. niin se on muka piittaamattomuutta ja siitä saa huomautella??? Mene ihminen hoitoon! Älä ainakaan tällasia neuvoja muille anna!

 

Mun mielestä maton hapsujen oikomisen kohdalle menee raja! Sitten täytyy miettiä, onko kyseessä tosiaan pakonomainen järjestyksentavoittelu. Ja sairaan pitäisi asetella sohvatyynyt nätisti vessaan menemisen ajaksi? Lue nyt jo itsekin miten järjettömiä juttuja kirjoitat miehesi vaativan.

Ei ole enää pikkujuttu suhteessa nuo, jos kerran tännekin niistä kerroit. Miten se tuppaakin aina olemaan eron syy, siis se mitä tulee tähän lauseeseen jatkoksi "Mieheni on ihana ja intohimoinen ja se oikea, vain pari asiaa häiritsee.."

Juuri se seksin puute, siivousinto, saituus... Kasvavat vuosien varrella isoksi asiaksi.

 

Kritiikki tappaa rakkauden. Mutta älä päätä suhdetta ennen, kuin rakkaus on kuollut. Muulloin se jää kummittelemaan loppuiäksesi. Pari vuotta, niin et rakasta tuollaista mänttiä enää yhtään ja olet onnellinen päästessäsi semmoisesta.

 

Miehesi kuulostaa aivan entiseltä avomieheltäni. Yhteisessä kodissamme toimittiin hänen sääntöjensä mukaan. Miksei pedantimpi osapuoli voi tulla koskaan vastaan, vaan suurpiirteisemmän asujan täytyy joustaa? Miksei pedantti voi yrittää ottaa rennommin? En koskaan tuntenut oloani kotoisaksi silloisessa omassa kodissani. Ex kyttäsi tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni. Milloin olin imuroinut huonosti, milloin olin jättänyt kahvikupin pöydälle aamulla. Minun tekemilläni kotitöillä, kuten sillä, että monta kertaa viikossa sai valmiin ruuan eteensä, ei ollut mitään arvoa. Aloin itsekin tarkkailla tekemisiäni ja huomasin, että yritän elää niin, ettei tule sanomista. Luojan kiitos suhde loppui, mies ei kestänyt yhteiseloa. Vieläkin puistattaa, kun häntä ajattelen. Nalkuttamisesta menee todella fiilikset! Annapa ajan kulua, niin saatat huomata, ettet kohta tunne muuta kuin vastenmielisyyttä nalkuttajamiestäsi kohtaan.

 

taas ihmiset täällä sekottaa mun ja toisten kirjoitukset. esim. toi matonhapsujen oikominen ei ollu mun juttuni vaan jonku muun kokemuksia. no mut, kiitos niille muutamille asiallisille vastauksille... muille: empä enää ihmettele miksi suomessa avioerot on niin yleisiä ku ollaan heti eroamassa. itse ole päättänyt "kestää" mieheni huonot puolet, koska ne eivät ole mitään niin kamalaa. ja hyvä puoli on tosiaanki myös se että mies tekee oman osansa (ja jopa enemmän) kotitöistä =). nalkuttamisen suhteen voisin ottaa kovemmat keinot käyttöön, (esim juuri se napakka huomautus että "nyt suu kiinni").
ja hänen äidistään puheen ollen: totta on että aina voi valita toisin, mut toisaalta kotona opitaan ne käyttäytymismallit. itsekin huomaan lankeavani suuttuessani mököttämiseen ja martyyriuteen minkä taas olen oppinut omalta äidiltäni. inhoan kun äitini tekee niin ja silti huomaan tekeväni samoin ja tavasta on TODELLA vaikea päästä eroon.

parisuhde on kuitenkin kompromisseja ja kaikissa meissä on huonoja puolia. minä "kestän" mieheni huonot puolet, hän kestää minun
ja parisuhde taitaa hioutua vuosien myötä... hyvää jatkoa kaikille! niin ja älkää liikaa lukeko niitä kotipsykologian kirjoja ja leimatko kaikista hulluja, kukaan meistä ei ole täydellinen. jäätte vielä yksin...

 

Pahin virhe on suhteen alussa alistua tuollaiselle. Joku kertoi miten on 20v kannattanut alistua; hullua.
Siis päättömiin vaatimuksiin EI pidä suostua ja ei missään tapauksessa pidä perääntyä, jos tietää olevansa oikeassa. Siis jos matto on vinossa, niin se oikaisee, jota se häiritsee.
Jokainen tietää itse mikä on oikein omasta mielestään ja pilkunviilaajan ajatuksiin ei pidä mennä mukaan. Jos toinen vaatii älyttömyyksiä, niin asia kannattaa riitauttaa ja jos typeryyksien esittäjä ei peräydy, niin kannattaa pakata laukut ja lähteä. Se on viisautta, eikä periksiantamista.
Pilkunviilaus on mielenterveydellinen ongelma.

 

ap: Joo, ei toista ilman toista. Ehkä te sitten sovittekin toisillenne, siltä se vähän kuulostaa. Toinen nalkuttaa ja toinen mököttää - täydellinen pari
Et siis aio keskustella järkevästi hänen kanssaan ongelmasta? Hmm, mielenkiintoista....

 

Joku keskustelee,joku kerää tavarat keskustelematta..hmmm....hmmm.....

 

Joku keskustelee,joku kerää tavarat keskustelematta..hmmm....hmmm.....

Suurin osa itse asiassa, mutta ne ei itkekään mistään "onkelmista" keskustelupalstoilla.