kriittinen mies

muille: empä enää ihmettele miksi suomessa avioerot on niin yleisiä ku ollaan heti eroamassa. itse ole päättänyt "kestää" mieheni huonot puolet, koska ne eivät ole mitään niin kamalaa. ja hyvä puoli on tosiaanki myös se että mies tekee oman osansa (ja jopa enemmän) kotitöistä =). nalkuttamisen suhteen voisin ottaa kovemmat keinot käyttöön, (esim juuri se napakka huomautus että "nyt suu kiinni").

parisuhde on kuitenkin kompromisseja ja kaikissa meissä on huonoja puolia. minä "kestän" mieheni huonot puolet, hän kestää minun
ja parisuhde taitaa hioutua vuosien myötä...

En tiedä viittasitko tuolla siihenkin, kun nimimerkillä "kokemuksella" sanoin, että sun pitää opetella pakkaamaan laukkusi.

Kuule, en ollenkaan tarkoittanut että sinun pitää olla sitoutumatta parisuhteeseen tai erota.
Tarkoitin että sinun pitää olla valmis jopa kävelemään talosta ulos jos homma ei toimi. Se ei tarkoita sitä, etteikö mies ja sinä myöskin, miettisi mistä kiikastaa ja olisitte sitoutuneita suhteeseen.

Minä olen lähtenyt monesti, ja sanonut että en tule takaisin jos MINUA ei kuunnella lainkaan.
Se on laittanut miehen miettimään, että kumpi on tärkeämpää, meidän suhteemme vai se että onko matonhapsu vinossa. Ja ne asiat olen tehnyt selvä'ksi nimenomaan ENNEn kuin juttu on siinä pisteessä, että en enää kohta rakasta kumppaniani.

Mielestäni monet naiset tekevät sen virheen, että kumppanin ollessa dominoiva, itselleen tärkeissä asioisssa joustavat jotta ei tarvitsisi "erota", tai jotta miehen rakkaus ei sammuisi, ja jotta miehellä olisi turvallinen olo. Itsellemme me haluamme sen turvallisen olon, ja toinen saa sen myös kun laitan omat rajani jonnekin.

Ja se ei ole mitään kiristystä, vaan asia joka todella tukahduttaa tai muuten alistaa minua, pitää laittaa kerrasta poikki. Muuten minusta ei ole edes mitään jäljellä, ja lopulta eroaminen tai yhteenjääminen on yksi lysti, kun ei ole voimia edes rakastaa toista. Siksi jos joku kohtelee minua väärin, lähden pois. Mutta annan ihmiselle mahdollisuuden, ja itsellenikin aikaa miettiä olenko todella nyt vain "tyhjästä" kehittänyt ongelman, vai onko minun todella helpompi olla mieluumin yksin vai toisen kanssa, jos vastaus on "yksin",niin silloin tiedän itsekin että muutos on tultava.

Ja toki teen itsekin virheitä, ja toivon että mieheni silloin osoittaa sen minulle, eikä ryve marttyyrina huonossa suhteessa ja ratkaise asiaa esim. pakenemalla itsensä sisään, tai vaikkapa pettämällä.

Pedantit miehet ovat erityisen kovakalloisia, ja kun he huomaavat että naiselle pahin mahdollinen paikka olisi ERO, niin he saattavat tiedostyamattaan käyttää hyväkseen naisen halua selvittää asiat ja pitää parisuhde tai yhteinen katto päänpäällä. Muta siihen auttaa vain kyseenalaistaminen, jos puhe auttaa niin hyvä, mutta jos ei niin sitten pitää olla valmis laittamaan suhde ns. vaakalaudalle, jotta tulee selväksi oletko oikeasti miehellesi se tärkein juttu, vai onko jokin siisteys tai muu sinun edelläsi tärkeysjärjestyksessä.

 

Anteeksi, en oikein osaa tuota "lainaa" juttua, menee harmaaksi myös oma teksit...?? Plääh

 

Tuttua.

Meillä oma kuppanini on neuroottinen siivouksen suhteen ja napisee. kun minä en ole tehnyt sitä enkä tätä vaikka olen tehnyt jo tuon ja tuon. Esim. pessyt pyykkiä. Sitten kun joku kerta jätän pyykit pesemättä, nalkuttaa siitäkin. Tuntuu, ettei mikään ole hyvä.

Toisaalta, itse olen myös neuroottinen asioiden suhteen, varsisinkin tiettyjen tavaroiden suhteen (joiden on oltava suorassa ja järjestyksessä), verhot avaan neuroottisen tarkasti ja kauniisti, astiakaapit olen järjestänyt erityisen hienosti. Osaan jonkin verran napista itsekin.

Kolmen ja puolen vuoden seurustelun aikana olemme hiukan oppineet toisistamme. Tosiaan - toisen tekemän "virheen" voi korjata sanomatta sanaakaan - tai joskus jopa opetella sietämään. Ja asia, jonka suhteen huomaa olevansa neuroottinen - tekee sen itse - eli ei vaadi toiselta sellaista, mitä toinen ei pysty ymmärtämään. Esim. jos on tarve imuroida joka kolmas päivä vaikka lattia ei toisen mielestä ole vielä imuroinnin tarpeessa - niin imuroikoon se, jota asia häiritsee. Toki jos molemmat omaavat täysin erilaisen puhtaus-/siisteyskäsityksen on molempien muututtava, opittava joustamaan. Vahingoista ei saa huomattaa, mutta vahingot pitää itse korjata. Myöskään ei tule mitään siitä, että toinen ei esim. siivoa ollenkaan ja toinen ei taas siedä minkäänlaista "sotkua" ollenkaan. Itsekin olen monesti huomauttanut, että mistä sotkusta sinä puhut: "Täällähän on aina perus siistiä!"

Sen olen myös huomannut, että esim töistä tullessa kumppanini on aika sytytysherkkä, mutta lomalla ja viikonloppuisin hänkin osaa olla rennommin. Voisitte minun mielestä miehesi kanssa miettiä, että ajoittuuko pahin nalkuttaminen aina juuri väsymyksen hetkelle. Meillä ainakin.

Aliastua toise kotkotuksiin ei pidä. Hallitseva kumppani (jollaisia me molemmat olemme) saa helposti toisen alistumaan asioihin. Jos toisen vaatimuksiin ei lähde mukaan, "hallitsijan" on pakko mennä itseensä, varsinkin ajan kanssa, kun huomaa, ettei oma käyttäytymismalli toimi. Itse teen usein mielelläni kumppanini mieliksi, mutta jos kumppanini napisee, heitän hanskat tiskiin. Eräänä päivänä tässä tosin napinan yhteydessä, lupesin hulluna hääräämään, tiskaamaan ja imuroimaan ja napisin samalla itse, että "kyllä piika tekee". No, omaa puolisoani käyttäytymiseni rupesi naurattamaan niin paljon , että kohta nauroimme molemmat ja olimme taas ihan sovussa. Ei kovin hyvä esimerkki järkevästä ja terveestä suhteesta. Mutta kyllä virheistä voi oppia ja yhteiselo helpottaa ajan kanssa.

Ei miehelläsi välttämättä mitään persoonallisuushäiriötä ole. Aika rankkaa tekstiä ihmisiltä, jotka eivät tilanteita ole paikanpäällä näkemässä. Mutta järjestykseen liittyvä neuroosi hänellä kyllä on. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta nalkuttamista pitäisi kyllä opetella hallitsemaan, koska se selvästi häiritsee ja loukkaa Sinua. Ja ps. neuroottisuus häiritsee myös neuroottista itseään.

 

"lupesin" korjaan rupesin!

*kirjoitusvirhe*

 

Lyö sille k.o. tilanteessa rätti/imuri käteen ja kehota hoitamaan homma itse niin kuin se kuuluu herran mielestä. -et osaa etkä edes halua hoitaa hommia noiden (tiukkis) sääntöjen mukaan.

 

Vuosi on lyhyt aika. Hyvä, jos miehesi tiedostaa asian. Silloin ainakin tiedät, että voitte keskustella asiasta. Vanha koirakaan ei muuta tapojaan hetkessä. Parasta olisi, jos pystyisitte puhumaan puolin ja toisin. Muista, että miehestäsi asia näyttää erilaiselta kuin sinusta. Hänelle järjestys voi olla hyvin tärkeä, mutta ehkä hän voi oppia tinkimään siitä ajan kanssa.

Voi myös olla, että alkuhuuman jälkeen hän haluaa enemmän omaa tilaa ja jos joku asia painostaa, niin se voi näkyä korostuneesti oman tilan hakemisena. Koska hän ymmärtää asian josta kirjoitit se voi ahdistaa häntä ja silloin voi olla vaikea olla lähellä toista. Hän voi pelätä, että helppo ja vaikea asetelma johtaa hänet tilanteeseen, jossa hän menettää sinut ja näkee itsensä suhteen kuihduttajana.

Positiivista on myös se, että tiedät mistä on kyse. Tällöin voitte yrittää puhua asiasta. Kerro, että välität hänestä hyvin paljon ja yritä hakea tapoja, jolla voitte olla tyytyväisiä molemmat. Naiset ovat yleensä hyvin kekseliäitä löytämään ratkaisun kodin asioita koskeviin asioihin ja tämä hyvin positiivisessa mielessä. Voittehan vaikka sopia, että tietty huone tai huoneet pidetään aina järjestyksessä ja muualla ehkä voidaan tinkiä vähän järjestyksestä. Järjestyksen pitäminen kaikkialla on mahdotonta. Yleissääntö on, että kodin pitää näyttää asutulta poikkeuksia, kuten kutsuja lukuunottamatta. Olisi hyvä, jos saisit miehesikin osallistumaan kodin ylläpitoon, jolloin hänkin ymmärtäisi kuinka vaativaa työtä se on.

 

Anteeksi, en oikein osaa tuota "lainaa" juttua, menee harmaaksi myös oma teksit...?? Plääh

Onnistuu kun kirjoitat lainaus-hakasulkeitten ulkopuolelle

 

"Onnistuu kun kirjoitat lainaus-hakasulkeitten ulkopuolelle"
Maalaa kopioitava alue, Muokkaa:kopioi, Muokkaa:liitä ja sitten vaan ripset molemmille puolille ja siinä se.

 

pakko oli tulla vielä vilkaisemaan ilokseni huomasin että tänne oli ilmestyny tosi asiallisia viestejä, joista sain oikeasti apua! kiitos peke, satuliina ja kokemuksella!
joo, kyllä meillä mies ongelman tiedostaa ja pyytää anteeksi jälkeenpäin. välillä jopa itse ihmettelee omaa käytöstään, (et miksi mulle turhasta naputtaa).
itse olen avioeroperheen lapsena ottanu sen asenteen et kun lähdöstä puhutaan, silloin pitää olla kyseessä TODELLA vakava ongelma. tämä nyt ei sellainen ole. kokeilin viikonloppuna toista keinoa: mieheni poissa ollessa siivosin koko kämpän. pidän kyllä siivoamisesta mutta olen itse sellainen suursiivousihminen, eli kun siivoan, siivoan kunnolla ja sitten taas voi elää hieman "leväperäisemmin" (kun taas mieheni on taas enemmän sellainen järjestelijä mutta ei nauti mistään lattioiden luutuamisesta). laitoin hyvää musiikkia taustalle ja kokkasin itselleni hemmotteluaterian ja sit hihat heilumaan. puhdasta tuli ja eipäs ole mies naputtanut vaikka en olekaan sen jälkeen kaikkea "oikonut" ja muistanut! kehu vaan kovasti ku kaikkialla oli niin siistiä
ja jos hän jotain meinasi huomauttaa, korjasi nopeasti perään että toisaalta että kyllä hän voi ne itsekin korjata. ehkä hänelle meni (ainakin osittain ja hetkeksi) perille että vaikka minun tapani on erilainen, se on yhtä hyvä kuin hänenkin.
ehkä voisin hänelle suoraan ehdottaa että jos hän jaksaa kotia koko ajan kohentaa ja paikkoja oikoja, voin itse mielelläni ottaa vastuulleni HIEMAN isomman osan ns. suursiivouksista. meillä mies kuitenkin osallistuu kodin päivittäiseen ylläpitoon.
joku kirjoitti jotain väsymyksen ja naputuksen yhteydestä. aloin asiaa miettiä ja huomasin että kyllä mieheni selkeästi enemmän naputtaa väsyneenä.
en tiedä miten sen ongelman sitten ratkaisisi. itse olen aika harvoin huonolla tuulella ilman hyvää syytä.
onko muilla mitään käytännön vinkkejä, miten saanut elo on onnistunut naputtavan puolison kanssa??

 

Siivositko jollakin uudella tekniikalla vai mitä uutta tässä ns. kokeilusiivouksessasi oli? Jos ennen siivouksestasi on naputettu mitä erilaista tässä kokeilussasi oli? Jotenkin tästä kuultaa uhrautuvaisuus läpi, että testataan miestä mitä se nyt sanoo. Ihanaa kun aiot ottaa siivouksessa suuremman osan niin jää miehelle vain matonhapsujen ojentelu. Kylläpä naurattaa!

 

Nii-in, siellä taas naaras miettii päänsä puhki. toivottavasti mies näkee edes puoleksi yhtä paljon vaivaa suhteen eteen.

 

niin, eihän sitä kannata miettiä omia tekojaan ja nähdä vaivaa suhteen eteen ellei toinen tee sitä ensin ja ainaki paperilla sovitaan että kumpikin näkee vaivaa yhtä paljon... ja nimimerkille näin: kirjoitin että HIEMAN suuremman osan. miehellä jää kyllä siivoustehtäviä plus hän hoitaa autot ja remontti/korjaustyöt. lukekaa kunnolla, naurattaa noi teidän hätäiset kommenttinne jotka on tehty puolikkaan lauseen perusteella

 

Niin, eipä tuohon voi muuta sanoa että jos joskus erehdytte lapsia hankkimaan (en tiedä ikiänne ja onko asia edes teillä harkinnassa...), niin silloin taitaa olla seuraavana ohjelmassa sinun ja lasten ajaminen kirveen kanssa lumihankeen.

Jos siis mies jo nyt reagoi tuolla tavoin johonkin pöydällä olevaan mukiin ja väsymys vain korostaa miehen nalkuttamiskäytöstä, niin kuvittelepa mitä sen on lapsiperheen arjessa. Ketä aletaan ojentaa kovakouraisesti (sinua ja lapsia muuten..) kun tuollaiselta mieheltä palaa käämit lasten leluihin, vaippoihin jne.

Eli pidä tämä mielessä. On tietysti sinun valintasi jos haluat viettää elämäsi kehitellen miehelle sopivia vaihtoehtoisia siivoustapoja (ja sitten saavan niistä kiitosta kuten kiltin piian kuuluukin), mutta eri asia tuoda tuollaiselle vaaravyöhykkeelle lapsia.

Äläkä nyt hyvä ihminen tulkitse tätä vähän kipakastikin kirjoitettua viestiä niin, että lapsiperheissä ei muka pystyttäisi pitämään koti kauniina, tiedän sen kyllä itsekin että pystytään, mutta kyllä tuo teidän elämänne kuulostaa niin kallion reunalla taiteilulta että te ette kykene mistään x-tekijästä (jota lapsi väistämättä on) selviytymään. Miehesi ei, koska on ehkä ylipdantti ja sinä et, koska olet tottunut myötäilemään miestäsi.

 

Tuli mieleen Pavlovin koirat: aina kun miehesi käyttäytyy hyvin eli ei naputa tai ottaa älämölöt takaisin ja tekee itse, niin palkitse, palkitse, palkitse.

Ehkäpäs tosiaan parin kuukauden päästä mies on kuin uusi Tämä ei sitten ole pelkkä herja, me kaikki tykätään tulla palkituiksi ja aika pian uudesta käyttäytymismallista voi tulla ukollesikin toinen luonto. Mitäs meinaat?

 

heh, toi pavlovin koirat -koe voiskin onnistua pitääpä kokeilla. kiitos vinkistä

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ap

 

Se mielestäni pitäisi muistaa ettei lähde näihin pakkomielteisiin mukaan, muuten sairastuu itsekin.

Meidän perheessä puolisoni yksi lapsi on sairaalloisen pakkomielteinen. Lasten toinen vanhempi kärsii monista neurooseista, joten on opittu malli ja altistavat geenit.
Tuon lapsen tullessa alkuaikoina meille kylään, puoliso säntäili hermostuneena ottamaan patterit kelloista pois (ei saa raksuttaa mikään), vaihtoi vaatteensa yksivärisiin ja kehoitti minuakin niin tekemään (vaatteissa ei saisi olla mitään kuvioita tai painatuksia, risteävät viivakuviot pahimpia), pöydässä piti olla yksiväriset astiat, radio ja tv ehdottomasti kiinni, kengät sotilaallisessa rivissä eteisen telineessä ja telineen edessä matto (jonka puoliso valikoi ja haki aina varastosta), sateenvarjoteline piilotettiin pois silmistä yms huomioitavaa.

Kieltäydyin aivan ehdottomasti lähtemästä tähän leikkiin mukaan, meillä vierailu saa olla tälle perilliselle siedätyshoitoa tai ei kannata tulla ollenkaan, esivalmistelut olivat kuin hullujenhuoneesta. Näki että puolisokin ahdistui näistä vierailuista ja muuttui hätäiseksi ja kun ovikello kilahti singahteli kuin sähikäinen tarkastamassa paikkoja ja usein vierailun päätyttyä saattoi ottaa viskipaukun rauhoittukaseen.
Minusta tuo oli niin SAIRASTA menoa kuin kuvitella saattaa. Kukaan ei kuitenkaan ole kuollut eikä seonnut lopullisesti vaikka kiellän pysäyttämästä talon kelloja, en vaihda vaatteitani ja koska meidän eteisen laattalattialla ei ole ikinä mattoja, ei niitä vierailunkaan ajaksi sinne mistään lähdetä haalaamaan.
Ei ole perillinen neurooseistaan parantunut mutta ei ole kuollutkaan. Talossa talon tavalla tai pysykööt pois.

 

Ei tuossa ^ esimerkissä yllä ole välttämättä kyseessä mikään lapsen pakkoneuroosi, vaan kyseessä voi olla joku todellinen neuropsykologinen syy, kuten autismi tai asperger tms. Silloin nimenomaan lasta autetaan selviämään paremmin arjesta niin, että esim. pöytäliina ei ole kirjava, koska se muuten vie lapsen huomion eikä hän pysty keskittymään esim. syömiseen. Samoin muut asiat pitää olla tietyllä tavalla ja kellontikitys voi todella lapselle jolla on diagnoosiinsa kuuluva kuuloyliherkkyys, kuulostaa todella kovalta ja häiritsevältä ja viedä huomion muusta. Silloin ihan lasta auttaakseen ja tukeakseen koti pitää saneerata hänelle sopivaksi, koska hän ei ole ilkeyttään sellainen kuin on eikä ole sitä keneltäkään perinyt.

Niin ettei se aina ole mistään äidin tai isän pakkoneuroosista johtuvaa, vaan lapsen kotona on ilmeisesti jo tehty ne elämää helpottavat muutokset, struktuuri ja rauhoitettu koti lapselle sopivaksi ja helpommaksi elää. Tuon lapsen elämässä teidän koti saattaa olla tosi kaoottinen ja rauhaton paikka olla. Jos isä on todella yrittänyt tehdä kodistanne sopivan ja rauhallisen paikan lapselle, niin sinun pitää suostua siihen eikä kieltää häntä tekemästä siellä tarvittavia muutoksia!

 

Ei tuossa ^ esimerkissä yllä ole välttämättä kyseessä mikään lapsen pakkoneuroosi, vaan kyseessä voi olla joku todellinen neuropsykologinen syy, kuten autismi tai asperger tms. Silloin nimenomaan lasta autetaan selviämään paremmin arjesta niin, että esim. pöytäliina ei ole kirjava, koska se muuten vie lapsen huomion eikä hän pysty keskittymään esim. syömiseen. Samoin muut asiat pitää olla tietyllä tavalla ja kellontikitys voi todella lapselle jolla on diagnoosiinsa kuuluva kuuloyliherkkyys, kuulostaa todella kovalta ja häiritsevältä ja viedä huomion muusta. Silloin ihan lasta auttaakseen ja tukeakseen koti pitää saneerata hänelle sopivaksi, koska hän ei ole ilkeyttään sellainen kuin on eikä ole sitä keneltäkään perinyt.

Niin ettei se aina ole mistään äidin tai isän pakkoneuroosista johtuvaa, vaan lapsen kotona on ilmeisesti jo tehty ne elämää helpottavat muutokset, struktuuri ja rauhoitettu koti lapselle sopivaksi ja helpommaksi elää. Tuon lapsen elämässä teidän koti saattaa olla tosi kaoottinen ja rauhaton paikka olla. Jos isä on todella yrittänyt tehdä kodistanne sopivan ja rauhallisen paikan lapselle, niin sinun pitää suostua siihen eikä kieltää häntä tekemästä siellä tarvittavia muutoksia!

 

Tarkennan tuota lapsen ikää, on 34 vuotias.

 

Samaa ongelmaa meillä. Laitan kotona ruokaa ja huolehdin, että puolisollani on ruokaa kun hän tulee töistä kotiin. Usein kotiin tultuaan puolisoni alkaa moittimaan, ei keittiö ole maistuu siisti, vaikka olen siistinyt keittiön rioanlaiton jälkeen. Mutta silti hän huomauttelee jos lattialla on jo pieni murunen. Viikonloppu hän iltaisin laittaa itse ruokaa ja jättää keittiön sotkuun ja astiat pöydälle. Jos huomautan siitä, hän hermostuu. Kuulemma hän on iltaisin niin väsynyt ei jaksa siistiä keittiötä ja ruokailu keittiön auun asti sotku. En voi ymmärtää miksi vain muutama pieni leivänmuru saa hänet huonotuuliseksi kun se on minun jäljiltä, mutta hän muitta mutkitta jättää keittiön kaaokseen eikä se häiritse häntä. Mistä tässä on kyse? Onko tuo jokun luonteenpiirre Käytös ei ole muuttunut vaikka olen 10 vuoden ajan yrittänyt.