Mielenkiintoinen aihe, muttei niinkään asiallista keskustelua, huomaan. Nostan kuitenkin tätä ja kommentoin sen verran, että minä olen viiden lapsen äiti ja kotikoulutan parhaillaan kolmea vanhempaa lastani.
Peruskoulun oppimäärä ei suinkaan ole millään tavalla salatiedettä. Onhan meistä jokainen peruskoulun jossain vaiheessa käynyt. Jos sanoo, ettei osaa opettaa lapselleen peruskoulun asioita, että jo ala-aste matematiikkakin tuottaa vaikeuksia, on se vain osoitus siitä, että peruskoulujärjestelmä ei todellakaan toimi kaikille, kun se ei osaa opettaa asioitaan edes niin, että aikuiset sen muistaisivat.
Joku tässä keskustelussa kritisoi myös sitä, että perusasiat voidaan lapselle opettaa, mutta ettei vanhempi korvaisi aineenopettajia yläasteella. Tämäkin on täysin väärä luulo.
Ensinnäkin lähtökohtaisesti KUKAAN, siis ei yksikään aineopettaja, eikä myöskään vanhempi pysty lasta opettamaan mihinkään, mihin lapsi ei luontaisesti tunne kiinnostusta tai halua oppia. Näinollen koko oppimistapahtuma lähtee lapsesta itsestään. Tämä onkin nimenomaa se ensimmäinen ongelma nykyisessä perusopetuksessa. Kaikille lapsille, samaan kellonaikaan opetetaan matematiikkaa, huolimatta siitä onko kyseisellä lapsella kiinnostusta asiaan ja tapahtuuko oppiminen näinollen luonnollisesti. Imeväisiästä asti puhutaan ns. herkkyyskausista ja jokainen äiti tiedostaa, että lapsella on herkkyyskausia, jotka ovat jokaisella lapsella hyvinkin yksilöllisiä. Toinen lapsi oppii kävelemään 8 kuisena, toiset lapset taas 1,5 vuoden iässä. Ei siis voida olettaa, että kaikki lapset oppisivat kävelemään samaan aikaan jos heidät laitettaisiin "kävelykouluun" puolivuotiaina. Kuitenkin oletetaan, että lapset oppivat historian ja matematiikan ja äidinkielen täysin samaan aikaan ja samalla kellonlyömällä.
Toisekseen, jos äiti ei osaa matematiikkaa, ei se tarkoita sitä, etteikö äiti voisi sitä opiskella yhdessä lapsensa kanssa. Mielestäni koulutuksen ja opetuksen tärkein tehtävä on pitää yllä lapsen kiinnostusta uuden oppimiseen. Tässäkin tehtävässä koulu loistavasti epäonnistuu. Likimain jokainen pieni kouluaan aloittava ekaluokkalainen vielä omaa tuon palavan halun oppia, mutta jo viimeistään kolmannella - neljännellä luokalla siitä on tehty ikävää pakkopullaa. Opetus voidaan viedä koulussa jopa niin pitkälle, että aikuisiässä ihminen jopa inhoaa liikuntaa, koska se oli koulussa pakollista ja ikävää. Oppiminen on elinikäistä ja omalla esimerkillämmehän me parhaiten opetamme lapsiamme.
Puhutaan kovin paljon myös koulun sosialistavasta vaikutuksesta, mutta unohdetaan kokonaan, että koulu voi olla (ja onkin hyvin suuressa määrin) myös epäsosialistava laitos. Mikään ei paremmin epäsosiaalista, eristä ja vaurioita lapsen luontaista sosiaalisuutta kuin koulukiusaaminen. Hirmu monesti ihmiset täällä sanovat, että koulun vaihto on vaihtoehto, joka lopettaa koulukiusaamisen kokonaan. Hyvä on, jos näin käy, mutta totuus on usein toinen. Pienillä paikkakunnilla ei välttämättä ole edes mahdollista vaihtaa koulua ja vaikka olisikin ei se välttämättä poista ongelmaa. Kaikissa kouluissa on koulukiusaamista, se ongelma ei poistu koulua vaihtamalla. Ja mitä useammin lapsi vaihtaa koulua ja tulee uudestaan kiusatuksi, sitä enemmän se vääristää lapsen minäkuvaa "minä olen jotenkin outo, kun minua aina kiusataan".
Ollaan myös kritisoitu kotikouluun siirtymistä uskonnollisista syistä. Sekään ei ole mielestäni sen kummempaa kuin uskonnon opettaminen peruskouluissa oletuksena. Jokaisella vanhemmalla on oikeus kasvattaa lapsensa haluamallaan tavalla, joillekin se merkitsee vahvaa uskonnollista opetusta ja halua suojella lasta. Se ei ole sen kummempaa kuin se, että jokainen meistä tekee aikanaan sen päätöksen kastetaanko lapsi vauvana ja saako hän koulussa luterilaisen opin mukaista uskonnonopetusta vaiko meneekö hän kenties opiskelemaan elämänkatsomustietoa. Harva luterilainen kuitenkaan kyseenalaistaa sitä, että lapsemme kasvavat hyvinkin luterilaisessa kulttuurissa, saamatta edes päättää haluaako hän kuulua kirkkoon vaiko eikö.
Meillä kotikoulu on ollut todella mukavaa aikaa lähentää suhdetta lapseen. Loppujenlopuksi se tietomäärä jota peruskoulussa opetetaan on yleistiedollisesti hyvin pieni ja se näyttää solahtavan lapseen aivan luonnollisesti hänen oman kasvunsa ja mielenkiintonsa kautta. Loput koulun toiminnasta onkin kasvattavaa, lapselle pyritään opettamaan erilaisia arvoja: sosiaalisuutta, toisten huomioon ottamista, luonnonsuojelemista ym. joita aivan loistavasti kykenee kukin vanhempi opettamaan lapsilleen jo pienestä pitäen.
Muutaman ensimmäisen sivun aikana kyseltiin, että mitä muita syitä kun koulukiusaaminen ja uskonto on, meillä syy on ainakin se, että lapset ovat pieniä vain niiiiiiin pienen hetken. On hyvin ainutlaatuinen kokemus saada opettaa lapsiaan ja nähdä heidän oppivan. Sitä ei ihan joka äiti pääsekään kokemaan.
Suosittelen lämpimästi kaikille, ei elämää pidä ottaa niin kamalan vakavasti!
), ja esim ryhmänjohtamisen taidot (joita ei kotiopetuksessa käsittääkseni juurikaan tarvitse, jos ei ole isoa perhettä opetettavana). Ja nuo oppimisvaikeudet ja erilaiset opetusmetodit ovat tietysti myös haasteellisia. Mutta että peruskoulun opetussisältö olisi vaativaa, ei mielestäni.
Eli minä ainakin olisin hyvä opettaja lapselleni 
