Näin juuri. Itse tykkäsin että esikoisen vauva-aikana sain huomioa joka puolelta ja kun arki oli helppoa niin mikäs siinä oli ollessa. Kakkonen kun syntyi lyhyellä ikäerolla ja osoittautui vaativaksi vauvaksi, samalla kun esikoinen oli vielä pitkälti vauva hänkin, yleinen huomiointikin oli jo tasoittunut ja itse tunsin alkuun sitä riittämättömyydentunnetta kun en saanut enää arkea pyörimään niin kuin olisin halunnut. Tai ainakin se olin varsin työlästä.Yksi asia mikä usein unohtuu on se että kotiäiti kaipaa "ylimääräistä" huomiota kotitöistä puolisolta koska ei saa sitä töissä työkavereilta. Minusta ei kuitenkaan voi olettaa että miehen pitäisi luonnostaan huomata tämä asia ja huomioida kiitoksin jokainen työ. Myös nainen voi selittää ja joskus hän joutuu vääntämään sen rautalangasta että tässä elämäntilanteessa minusta tuntuisi mukavalta että työtäni kotona huomioidaan, kaipaan huomiota, enkä saa sitä nyt muualta.
Toinen asia, mikä taas unohtui itseltänikin, on se että hormoneilla on oma vaikutuksensa, juuri synnyttänyt tai imettävä äiti saattaa vain kaivata enemmän huomiota ja kiitosta kuin aikaisemmin. Taaskaan ei minusta automaattisesti voi olettaa että miehen kuuluu tietää tuo itsestään selvyytenä.
Silloin tuntui myös jonkin aikaa ettei mies arvosta riittävästi omaa panostani, varmasti nuo hormonitkin sokaisivat tilannetta. Saatiinkin sitten puhua asiat läpi ja itse jouduin miettimään mitä asioita ja kotitöitä pidän oikeasti tärkeinä jne. Sen jälkeen on kieltämättä helpottanut ja ollaan kumpikin pidetty mielessä se että toinen kaipaa myös sitä positiivista huomioa välillä.