kondylooma?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mulla on ollut papa-koe nyt kolmatta kertaa luokkaa 2. Puolen vuoden välein olen käynyt kontrollissa ja nyt kun tulosta soitin, niin hoitsu sanoi, että näkyy kondylooman aiheuttamaa virusta tai jotain.. Odotan vielä tarkempaa lääkärin puhelua.

Mutta mutta.. iski kamala paniikki. Mistä ja milloin se on voinut tulla. Olen ollut nyt 1,5vuotta vakituisessa suhteessa ja sinä aikana tuo papa on muuttunut 2-luokaksi ja sinä aikana myös aika-ajoin hiivatulehdusmaisia oireita. Mitään muita näkyviä oireita ei ole ollut. Kai se on voinut olla jommalla kummalla ns.näkymättömänä ja ollaan tartutettu toisemme?? Kamalaa alkaa selvittään tämmöstä nyt.. En oo ees kertonu miehelle mistään 2-luokan papatuloksista sillon alkuun..

Onko kellään todettu kondyloomaa tai ollut muuten vastaavaa tilannetta?
 
Itselläni oli se nuorena opiskelijana. Tehtiin kolposkopia, onko sinulle tehty?
Sitten se vaan hävisi, ei ole ollut enää 15 vuoteen mitään merkkiä papassa. Se oli silloin aiemminkin oireeton.
 
kondylooma voi olla piilevänä monta vuotta, tai olla paljaalle silmälle näkymätön. Kantaja ei välttämättä tiedä siitä edes itse, vaan tartuttaa sitä eteen päin.
Ja omakohtaista kokemusta on.
 
Hei. mulle kondylooma tuli myös ensimmäisessä pidemmässä suhteessa tai siis sen aikana. enkä kyllä tiedä sitten että tarttuiko se poikaystävästäni? kai se tarttui...
muutaman vuoden päästä tulin raskaaksi ja papat on otettu monesti ( kolmas raskaus menossa) ja kondylooma hävisi ennen ensimmäistä raskautta.
mulla ei olla mitään ulkoisia tai sisäisiäkään merkkejä kyseisestä vaan näkyi vaan testissä.

paniikki iski myös täällä kun tieto tuli!
älä tressaa itseäsi tästä vaan odota lääkärin puhelua niin pääset kunnolla juttelemaan :)

ja toi linkki oli kyllä aika syvältä...
ihanku ihmistä tarviis enempää pelotella
 
ei mulle oo kolposkopiaa tehty.. vain nuo papa-seurannat. aikaisemmin lääkäri on vain sanonut, että on näkynyt jotain solumuutoksia mitkä voi itsestään parantua. ja nyt se hoitsu vain tokaisi tuon kondylooman. Onko ne solumuutokset voinu jotenkin muuttua, että nyt näkyy kondylooman aiheuttamat solumuutokset vai onko ne voinu olla samaa koko ajan??

mä kyllä jäädyin aivan täysin tuosta puhelusta.. soittais nyt pian se lääkäri! mikähän soppa tästä miehenkin kanssa tulee..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Voin olla väärässäkin, mutta minusta papassa ei kyllä näy mikä muutokset aiheuttaa. Kondylooma todetaan vasta kolposkopiassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:

En tiedä tuosta, mutta niin se hoitsu sanoi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Alkuperäinen kirjoittaja Huom:
Alkuperäinen kirjoittaja jessus:
no eikai ny sille miehelle mitään tarvii tehä.....

Miesten kautta sekin tauti tarttuu...

no niin mutta siis jos ei oo mitään näkyviä oireita niin eikai ny sitä miestä voida mitenkään "hoitaa" tai edes todistaa että sillä on tautia...

Ei sitä naisillakaan hoideta, jos ei ole oireita. Mutta kaipa siitä olisi hyvä silti kumppanin kanssa puhua...
 
Minulla todettiin kondylooma myös seurustelun aikana, ei tietoa kummalla oli ensin, miehellä vai minulla. On tosiaan voinut olla jo vuosikausia, mutta en sitä ennen ollut käynyt papakokeessa lainkaan niin ei ollut tullut ilmi aiemmin. Minäkään en muuten olisi tiennyt mistään että sellainen on, ei ollut mitään oireita tai näkyviä merkkejä.

Minulla papa oli luokkaa 3, pitkään se 2. Siinä vaiheessa kun oli se luokka 3 niin tekivät jonkun loopin, en muista enää tarkemmin. Tehtiin kuitenkin nukutuksessa. Ja sittenpä papa onkin ollut normaali n. 10 vuotta, mutta käyn aina kerran vuodessa papakokeessa (kutsuja ei enää tule, mutta haluan itse tietää että kaikki ok).

Se mikä minua jäi vaivaamaan koko jutussa, oli juuri tämä ettei kerrota asiasta mitään.. Minullekin vain lääkäri tokaisi, että on kondylooma ja that's it. Itse sai selvittää että mitä se edes tarkoittaa jne. Kiva oli sitten netistä lukea, että jaahas, papaluokat menee näin ja tämä ja tämä on syövän esiaste.. Paljon helpommalla olisi päässyt kun lääkäri olisi kertonut asiat kunnolla.
 
tää kondylooma on kyllä jotenkin todella hämärä juttu mulle.. Lääkäri soitti nyt ja kertoi, että muutokset papa-tuloksessa kertoo aina kondyloomasta! mikä oli aivan uutta mulle.. aikaisemmin vain sanottu, että näkyy solumuutoksia, jotka voi parantua itsestään plääplää. Eikä kondylooma kuulemma ole mikään varsinainen sukupuolitauti, vaikka seksiteitse tarttuukin.. Eikä tästä ees tarvis miehelle kertoa, koska kondylooma ei miehelle aiheuta mitään toimenpiteitä. SIIS TÄH.. Tää virusko nyt vaan on aina meidän parisuhteessa olemassa? Ja joko paranee itsestään multa tai sitten ei.. Mites toi mies? Eikö se tartuta sitä muhun uudestaan ja uudestaan.. vai onko sillä sitä ollenkaan?

Nyt sain kuitenkin lähetteen gynelle, jossa tehdään tähystys kohdunkaulaan ja tuloksesta riippuen tarvittaessa jotain jatkohoitoja..

Similar threads

H
Viestiä
6
Luettu
10K
Aihe vapaa
oikaisua ja ajatuksia
O
K
Viestiä
6
Luettu
2K
M
S
Viestiä
0
Luettu
2K
S
T
Viestiä
22
Luettu
31K
R

Yhteistyössä