Kolmekymppiset lapsettomuudesta kärsineet ja keskenmenon kokeneet...

Hei, tekee mieli kirjoittaa tänne vaikka vaan pikaisesti kaikessa kiireessä.
Mukavaa, että liityit joukkoon Merilin, vaikket sitten niin aktiivisesti kirjoittelisikaan. Hirvittävän surullista, että menetitte vauvelinne. Toivottavasti saatte toipua rauhassa ja käydä läpi suruanne. Eipä todella ihme, jos sulla on yhtä aikaa toiveita ja pelkoja uudesta raskaudesta. Annathan aikaa ajatuksillesi, jotta saat pohdiskella, mitä ja milloin olet valmis tekemään...

EnniV, miten teidän kävi tällä kertaa?! Olet ollut ajatuksissa ja olen pitänyt peukkuja. Ja suututtaa teidän puolesta kaikki odottaminen ja pettyminen! Senkun vaan tilität juuri niin katkerasti kuin tuntuu!!!

Laitan tähän loppuun yhden runon tai oikeastaan laulun keskenmenosta:

"Keijunen, niin hentoinen. En voi sua kantaa, sut pois täytyy antaa. Lennät nyt matkassa tuulten ja pilvien.
Keijunen, tiedäthän sen: Sut syliin tahdoin, sua helliä aioin. Kuljet nyt siivillä pienimmän perhosen.
Keijunen, näin haaveilen polusta kanssasi maailmassamme. Seisomme tässä vain peltoja katsellen.
Keijunen, jo vaikenen. Huokaavat koivut; ei muuta kai voinut. Hyvästi keijunen, jäät kevään muistoihin."

 

Adeliini, ei tullut tärppiä meille siitä huolimatta, että kaikki näytti hyvältä. Oireitakin oli jonkin aikaa, mutta sitten jouluaamuna ne oli kaikki kadonneet ja tiesin heti että ei tullut tärppiä.

Rankkaa on ollut sulatella kinkun ohella pettymystä. Mulla oli niin kova usko IVF hoitomuotoon. Ja epäonnistumisen takia nyt onkin alkanut pelottamaan hirveesti, että saadaanko me oikeesti ikinä omaa lasta. Oon ihan paniikissa, ja niin kun taisin siinä jossain kohtaa kirjoittaa, niin parisuhde alkaa olla kanssa tosi kovilla, kun molemmat on ihan hajalla. Oon keskittynyt työn tekoon, viikonloput menee ihan sumussa, kun ei huvita mikään.

Mites Adeliini ja Kummi, onko mitään merkittävää tapahtunut viime aikoina? Oon miettinyt, että pitäiskö mun hakeutua johonkin yksityiselle terapeutille (sinne kirkon ne ei vieläkään meitä ota), että jos nää ongelmat johtuukin mun masennuksesta tai muusta mielialahäiriöstä. Mut jotenkin oon ymmärtänyt, että mielialajutu näkyis sitten myös ovulointivaikeuksina tai munarakkuloiden kehittymisvaikeuksina. Meillä kun kaikki muu toimii, mutta kiinnittymistä ei kerta kaikkiaan tapahdu. Eikö siihen oo mitään apuja keksitty?

Tälläisiä terveisiä siis tällä kertaa, PASiin mennään seuraavaksi en kyllä vielä tiedä että milloin. Toivottavasti muilla on positiivisempia fiilareita ja pikkuhiljaa luulis niitä muitakin positiivisia juttuja ilmaantumaan jolle kulle meistä!

 

Moi ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Jotenkin sitä on ollut hautautuneena omien oireettomuuksien alle, eikä ole jaksanut hetkeen kirjoitella...Lukenut olen toki meidän hieman hiljaista mutta paljon voimia antavaa ketjua (ei ole vertaistuen voittanutta)!

Mulle tuli tosi surullinen mieli Enniv sun tilanteesta. Olisipa nyt onnistunut se IVF. Varmaan kestää taas hetken, että alkaa uskoa tulevien hoitojen onnistumiseen mutta sekin olo vielä joskus tulee! Mä olen kärvistellyt melkein koko syksyn mutta nyt alkaa taas pikku hiljaa toivo hiipiä puseroon. Luulen, että kaikki nuo vastoinkäymiset vaativat aikansa, joskus pidempään, joskun lyhyemmän ajan. Mielestäni teidän pitäisi vaatia (ja saada) apua kunnalliseltakin puolelta. Olisiko sulla mahista käydä työterveyslääkärin juttusilla ja selittää asiat? Hän voisi hoitaa hommaa eteen päin. Ja toisaalta, jos olo on huono koko ajan, apua pitäisi jonkun ehdottomasti antaa, olivatpa syyt sitten lapsettomuudessa (joka ainakin takuulla vaikuttaa mielenterveyteen), parisuhteessa (joka sekin on voinut tulla lapsettomuuden kautta) tai missä muussa tahansa. Lisäksi, voisitko sä kysyä tuota kiinnittymisasiaa omalta gyneltäsi? Voi hyvinkin olla, että sille pystytään jotain tekemään.

Vielä ON lyhyesti: yritystä on edelleen ollut, vaikka välillä ajattelin lopettaa hommat sen stressaavuuden takia. Jotenkin se ovisaika aina muuttaa ajatuksia . Saatiin lisäksi aika lääkärille helmikuun alussa ja sitten keskustellaan tulevasta hoidosta. ICSIin kai suoraan, kun hedelmöittymisongelmat ovat olleet siittiöistä kiinni. Mä otan sitten kaikki loput syyt niskoilleni...

Miten muuten Adeliinilla menee?

Valtavasti tsemppiä, kuullaan :wave: !

 

Heippa kaikki!
Mukavaa, että tämä pieni, mutta sinnikäs porukkamme jaksaa kirjoitella silloin tällöin vaikkei päivittäin niin kova kuhina palstalla käykään! On hyvä, että ainakin tietää, minne kirjoitella kun siltä tuntuu..!Ei aina tunnu tietenkään.

Kummi, mukavaa, että sinulla on toiveikkaampi olo. Uusi vuosi ja uudet kujeet! Onnea matkaan..!

EnniV, eiköhän nämä mielialat ja kropan toiminta ja parisuhteen tunnelmat ole aika monimutkainen vyyhti. Kannattaa olla itselleen lempeä varsinkin nyt, kun on tosi kovien asioiden kanssa painiskelemassa! Tuntuisi tärkeältä, että ihan oikeesti saisit itse jostain voimia ja huolenpitoa, jotta jaksaisit jatkaa voimia vieviä hoitoja (mikäli siis olet aikeissa niitä jatkaa). Voithan tosiaan mennä yksin tai miehen kanssa juttelemaan. Mulla on sellainen käsitys, että parikin juttelukertaa voi jo ihmeesti avata solmuja, joten jos ei muuten onnistu, niin yksityiselle pääsee nopeesti -vaikkakin se tietysti on kovin kallista.

Toivottavasti teillä on mahdollisuus tehdä jotain mukavaa kahdestaan välillä.. Meille tuo joulun reissu oli ihan välttämätön jaksamisen kannalta.

Tuntuu jotenkin, ettei nämä Clomit välttämättä auta. Ihme homma, kun viimeksi niillä heti raskauduin. Jos niin todella on ettei tällä kertaa tule plussaa, taidetaan tarvita miehen kanssa kunnon breikki tästä rumbasta. Meillä on muitakin isoja juttuja elämässä meneillään, joihin pitää riittää panoksia. Eli jos ei plussia ala vilkkua tikuissa, täytynee pitää tuumaustauko. Vielä 1-2 Clomit kokeilen. Nyt ootellaan taas seuraavia vuotoja.

Onko teillä muuten mitä kokemuksia Clomien sivuvaikutuksista, jotka olette niitä käyttäneet?! Ite oon tosi kypsynyt niiden mielialavaikutuksiin. Olo on jotenkin hajanainen, itkuinen ja saakelin vihainen. Mies ei meinaa aina kestää...enkä minä!

Tulihan sepustusta. No, mahtuuhan tänne!!

Voimia ihmiset ja pitäkää hemmetin hyvä huoli itsestänne!

 

Pikaista vastausta Adeliinille ennen leffaan menoa...
Komppaan ihan täysin noita juttujasi Clomien käytöstä. Itse tosin käytin vain yhden kierron verran (jonka jälkeen ne minulta kiellettiin ), mutta olin kyllä sitäkin vihaisemmalla ja v.mäisemmällä tuulella. Mies-parka. Ja tosiaan, välillä olo oli kovin toivoton, levoton, itkuinen, eikä se minullekaan hyvää tehnyt... Mitenkähän sitten, jos päästään "tuhdimpiin" hoitoihin? En taida viitsiä edes ajatella...
Kokeile nyt Adeliini vielä pariin kertaan, 3 ensimmäistä (Clomi-)kiertoa ovat ymmärtääkseni ne, jolloin on parhaimmat mahdollisuudet tulla raskaaksi!! Jospa se ketutus sitten palkittaisiin!

 

Olen pitkään lueskellut eri palstoja ja löytänyt yhteisiä fiiliksiä enemään tai vähemmän. Tämä teidän joukkonne kuitenkin oli ensimmäinen, josta oikeasti tuli tunne, että samassa veneessä ollaan. Olen arastellut palstoja, joista välittyy jotenkin "teinimeininki" osaamatta sen paremmin selittää, mistä moinen fiilis syntyy.

Toivottavasti joukkoonne mahtuu vielä uusi "kasvo" kokemuksia jakamaan. Sain paljon teidän kokemuksistanne, joten jaanpa teille omani.

Olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta reilut kaksi vuotta ja matkan varrella oli pieniä esteitä ennen kuin hoidot päästiin aloittamaan. Kuitenkin hienosti kävi eli jo toisella clomikierrolla raskaus käynnistyi (maaliskuussa 07), mutta todettiin kesken menneeksi ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Pettymys oli tosiaan valtaisa, mutta nopea raskaaksi tulo antoi uskoa ja toivoa jatkolle. Kohtuni ei toipunut keskenmenosta kovin nopeasti ja seuraavan kerran clomit aloitin elokuun alkupuolella. Tärppiä ei tullut 1., 2., 3., 4., kierrolla ja koko ajan oli tunne, että tapa on väärä; nämä eivät enää tehoa minuun. Olimme tuolloin julkisella puolelle hoidossa ja monesti otin puheeksi tämän asian ja tiedustelin hoidon etenemistä ja seuraavia vaiheita. Heidän ohjenuoransa mukaan olisin napsinut 6 krt clomia ja sen jälkeen olisimme jatkaneet samalla menetelmällä, vain lääkettä vaihtaen. Mulla alkoi tuossa vaiheessa olla hermot tosi riekaleina; stressaavan tilanteen lisäksi myös clomit aiheuttivat minulle valtavan suuria tunnemyrkyjä, masennusta, itkuisuutta ja parisuhdekin tuntui olevan koetuksella.
Valitin asiasta lääkärille ja hoitajille ja olisi kuin tyhjään metsään olisi huudellut ja lopulta varasimme ajan yksityiseltä klinikalta, jossa lääkäri totesi oma-alotteisesti saman päätelmän: clomit lopetetaan heti ja aloitetaan inseminaatioon tähtäävät puregon-pistokset. Nyt on sitten sitä kaksi kokeilua takana, ensimmäinen ei tuottanut toivottua tulosta, toisen kohdalla odotellaan vielä.

Ainakin minulla puregon, pregnyl ja nyt inseminaation jälkihoitona käyttämäni lugesteron eivät aiheuta clomin kaltaisia oireita. Oireet on fyysisiä ja helpommin kestettäviä / perusteltavia. Syykin lääkärin mukaan on selvä: clomi vaikuttaa keskushermoston kautta, nämä ovat "täsmähoitoa" ilman tätä kiertoa.

Yksi ajatus vielä noihin alkukeskusteluihinne. On uskomatonta, miten ihmiset antavat noita hyvää tarkoittavia neuvojaan (toki useimmat niistä hyvää tarkoittavatkin). Eräs ystäväni kysyy minulta säännöllisesti olemmeko jo ottaneet selvää adoptiosta ja eikö kannattaisi aloittaa prosessi, kun siihen voi vierähtää helposti 3-4 vuotta. On niin vaikea saada toista ymmärtämään, ettei juuri nyt riitä aikaa tai energiaa prosessin aloittamiseen, kun töissäkin pitäisi jaksaa, vaikka kaikkine lääkitys- ja hoitosuunnitelmineen tämä käy välillä jos ei koko- niin ainakin puolipäivätyöstä.

Täällä flunssan kourissa sairaslomalla tosin onkin saanut omistaa näille ajatuksille aikaa ja pistää taas jotenkin järjestykseen kaikki päässä pyörivä. Vertaistuki tuntuu auttavan ihmeesti!

Voimia kaikille :wave:

 

Lueskelin tuossa aikasemmin noista hoitojen rankkuuksista ja en ollut tiennyt etttä sillä rankkuudella tarkoitetaan fyysistäkin pahaa oloa ja kavahdin heti että en halua itselleni ainakaan semmosia aloitettavan.

Vaikka olenhan sen alunalkaen jo päättänyt että jos luomuna ei tule niin sit ei ole tullakseen lainkaan.

Eräs tuttavani ihmetteli mun asennoitumista noihin hoitoihin ja tuumas vaan aika ikävään sävyyn että tuskin taidat sitten lainkaan sitä lasta haluta jos et ole valmis tekemään kaikkesi sen eteen jotta sen saisit.

Nyt mulla on kauhea häpeä päällä kun usealle ihmiselle olen puhunut sitä että hoitoja en halua että ajatteleeko ne kaikki nyt samalla tavalla että ei se sitä lasta edes halua, kunhan hupattaa vaan.

Aika masentavaa, tiedän kyllä , mutta mitä ajatuksillesi teet :ashamed:

 

Hei Tikkipää,
asioita tuntematta ja juuri sinun omia voimaroja tietämättä ei kukaan voi sanoa mikä on oikein tai väärin. Ihmiset ovat niin erilaisia ja unohtavat sen kun haluavat ikään kuin auttaa tai neuvoa. En kuitenkaan usko, että monikaan ajattelee kuten tuo kyseinen tuttavasi.
Asioista puhuminen/ puhumattomuus on aika kinkkistä. Itse en puhunut ensimmäiseen raskauteen johtaneista hoidoista ja keskenmenosta aluksi paria luottohenkilöä lukuunottamatta kenellekään. Lopulta kuitenkin aloin puhumaan ja se helpotti. Oli helpottavaa, kun saattoi sanoa: sori, mutta on tosi väsynyt, kun hormonihoito väsyttää. Tai jos oli fiilikset maassa tai pahalla tuulella, lähimmät työkaverit tiesivät, mistä kiikastaa. Toisaalta siitä seurasi se, että henkilöt myös tietävät, kysyvät ja ovat ajan tasalla tilanteesta. Ja aina ei jaksaisi kuitenkaan päivittää, missä mennään, milloin saa tietää tuloksia jne. JOS se raskaus käynnistyy, haluaisin pitää sen salassa kunnes ollaan varmoilla vesillä, mutta valehtelenko sitten kysyjille.

Olisi helppoa, jos voisit antaa tuttavasi kommenttien mennä korvasta ulos saman tien ajattelematta, mutta niinhän me ei vaan toimita. Voit olla tyytyväinen kuitenkin siitä, että itse tunnet oman kehosi ja omat toiveesi ja tiedät mikä on sinulle parasta.

:hug:

 

Hei Miruliini! Olet enemmän kuin tervetullut joukkoomme! Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi. Löysin tarinastasi paljonkin yhtymäkohtia omaani (kuten varmaan monet muutkin täällä ). Olemme molemmat kokeneet elämämme tähän asti ainoan raskauden keväällä 2007, joka päättyi keskenmenoon. Olen pahoillani, ettet saanut pitää vauvaasi.

Kun aloitin tämän viestiketjun arkailin hieman omia mietteitäni. Olin itse rakennellut mieleeni sellaisen oletuksen, että näillä palstoilla saisi vain surra sitä, kun ei tule raskaaksi eli ettei olisi tilaa muunlaisille mietinnöille, jopa koko lapsitoiveen ajoittaiselle kyseenalaistamiselle. Nyt on kuitenkin tunne,
että juuri tänne keskusteluun voi kirjoittaa mitä vaan; faktaa hoitojen edistymisestä tai niiden epäonnistumisesta ja toisaalta sitten tunnepuolen asiaa sekä pohdintaa tästä kaikesta noin laajemminkin. En tiedä, liittyykö tämä jotenkin tuohon "teinimeiningin" puuttumiseen, johon viittasit aiemmassa viestissä?

Tekee mieleni kysyä tarkemmin tuosta päätöksestä jättää Clomit. Osaatko sanoa, mistä se tunne tuli, etteivät Clomit enää toimi kuten ekalla kerralla? Siis oliko niiden vaikutus kroppaan ja / tai mieleen erilainen? Tiedätkö millaisilla fyysisillä lähtökohdilla voidaan toteuttaa tuota Puregon-Pregnyl-inseminaatio-Lugesteron-yhdistelmää eli pitääkö ovuloida luonnostaan kuinka hyvin?

Mulla olisi huomenna alkamassa 3. Clomikierto ja kyllä tökkii ajatuskin heittäytyä taas niiden kammottavien nappien armoille. Teksii mieli pitää kuukauden tauko ihan mielenterveyden ja parisuhteen nimissä..! Ovulaatio niillä on kyllä tullut aina testien mukaan, mutta eivätpä auttaneet silti. Olen epäillyt, ettei kohdun limakalvo ole vieläkään toipunut oikein syyskuun kaavinnasta ja että Clomit sitä entisestään ohentaisivat. (Tällä kertaa sentään menkat ovat kunnolliset ja runsaat, kun välillä on ollut vain tosi niukkaa ja outoa vuotoa. )

Tikkipää: Minä ainakin kunnioitan suuresti ajatustasi, ettet ole valmis ryhtymään hedelmöityshoitoihin, vaan lapsi tulee luomusti jos on tullakseen. Ihmiset, jotka kommentoivat noin tökerösti kuin mitä mainitsit viestissä, saattavat kokea epävarmuutta / ahdistusta sinun varmuudestasi! Nykyään on niin paljon painetta pystyä hallitsemaan elämäänsä ( siis muissakin jutuissa kuin lapsettomuudessa), että ei ehkä oikein suvaita sitä, jos joku ei teekään kaikkea voitavaansa ikäänkuin "hoitaakseen asioita". Mutta eihän lapsen saaminen ole meidän omissa käsissä ja "hoidossa"! Uskoipa sitten kuka mihinkin, minua lohduttaa sellainen ajatus, että maailmassa joillekin syntyy lapsia ja joillekin ei eikä siihen voi loputtomasti vaikuttaa. Eivätkä ne lapselliset tai lapsettomat ole sen parempia ihmisiä kummatkaan! En nyt todellakaan tarkoita tällä väheksyä lapsettomuuden tuomaa tuskaa ja surua. Se on eri asia. Kerron vain siitä, mikä ajatus mua on helpottanut viime aikoina ja auttanut nostamaan itsetuntoani naisena sekä elämänhalua.

Luulen, että mua on rauhoittanut suuresti meidän parisuhdeterapia. Erityisen tärkeältä tuntui se, kun eräällä tapaamisella terapeuttimme mainitsi itse kokeneensa lapsettomuuden ja selvinneenä siitä. Sen antoi toivoa, että elämä voi olla hyvää joka tapauksessa. Mutta kuten olemme huomanneet, fiilikset vaihtelevat rajusti, joten nämäkin tyyneyden hetket voivat olla taas seuraavassa kierrossa poispyyhkäistyjä...



Mitä teille muille kuuluu?!

 

Hei Adeliini!

Tuosta tunteesta Clomien lopettamiseksi en osaa sanoa mitään muuta kuin oma intuitio. Kun se toimi ensin niin nopeasti ja sitten ei mitään. Lähes kai kaikkien hoitojen kohdalla teho on parasta alussa ja laskee sitten. Lisäksi meillä oli julkisella puolella aika tökerö lääkäri. Clomithan voivat siirrellä ovista aika lailla ja valitin lääkärille, kuinka vaikeaa ja stressaavaa on oviksen bongailu, kun mieheni tekee reissutyötä ja pitäisi osata oikein ajoittaa pidättäytymiset ja pupuilut. Lääkäri kehoitti lopettamaan tikuttamisen: "et sinä testejä tekemällä tule raskaaksi vaan siihen tarvitaan tätä miestä". NO; lopetin testaamisen ja sitten olikin täysin arpapeliä, milloin ovis on. Clomien kanssa kun ei tullut noita oireita mulla niin selvästi. Se vaan tuntui niin väärältä.

Fertinovassa lääkäri sanoi Clomeista myös, että joissain tapauksissa voivat aiheuttaa kohdun suulle jotain limaa, joka estää siittiöiden pääsyn perille (HUOM! tämä kommentti tulee nyt ihan täysin epälääketieteellisesti ilmaistuna, enkä kysellyt siitä tarkemmin, kun clomit päätettiin lopettaa).

Itselläni on ollut ongelmia ovuloida luomusti ja siihen tämän puregon-pregnyl-inseminaatio-lugesteron -hoito pitäisi tuoda ratkaisun. Varsinkin kun miehen siittiöt on hyvälaatuisia, suositellaan meille edelleen inseminaatiota. Seuraavaa puregon-kuuria tosin pohjustellaan ensin kp 2-6 otettavilla Femar-lääkkeillä, joiden pitäisi taata vielä parempaa laatua kehittyviin folleihin. Jotenkin tasalaatuistaa niitä tai mahdollistaa sen yhden johtofollin kehittymisen; nyt kun ollut molemmilla kerroilla kaksi periaatteessa ok follia, joskin hieman erikokoisia. Mutta myös tästä inseminaatiokokeilusta on nyt mulle tullut selkeä fiilis, että tuleva kolmas kerta (mikäli tarvetta on) on ehdottomasti viimeinen. Sen jälkeen haluamme järempiin hoitoihin, eli ilmeisesti IVF tulee sitten seuraavaksi eteen.

Oletteko Adeliini hoidoissa julkisella tai yksityisellä puolella? Ja mitkä on teille ehdotetut clomien jälkeiset hoidot? Ehkä vielä voisin lisätä tuohon päätökseen clomien lopettamisesta vaikuttavan sen, että julkisella meille tosiaan kaavailtiin jatkohoidoksikin samaa menetelmää, mutta eri lääkkeillä. Olisin voinut ehkä kärsiä clomeista vielä pari kertaa, jos olisin tiennyt, että sen jälkeen siirrytään tosi toimiin. Tuntui uskomattomalta, että yksilöllisiä eroja ei julkisella oteta niin hyvin huomioon (poikkeuksia varmaan löytyy). Itse olen 33, mieheni 41 ja aika kuluu vauhdilla ajatellen esim adoption ikärajoja. Minulle toitotettiin aina kuinka olen vielä nuori ja tuntui pöyristyttävältä, kun joka lääkärikäynnillä lääkäri totesi: "ja teillähän on täällä maaliskuussa ollut tämä onnistuminen!". Aivan kuin en itse sitä muistaisi ja aivan kuin siitä keskenmenosta olisi pitänyt olla jotenkin kiitollinen.

Noh, purinpa taas vain omia synkkiä kokemuksia. Hienoa kuulla, että olette pariterapian avulla löytäneet tasapainoa ja saaneet käsiteltyä asioita. Sitä lukkiutuu omiin ajatuksiin, oletuksiin ja sokeutuu helposti näkemään asioita vain omasta näkökulmasta.

Iso :hug:

 

Toivottavasti ketään ei loukkaa tunkeiluni mukaan ..minulla on jo 3 lasta ja neljättä kuumeilen , ensimmäistä yhteistä nykyisen miehen kanssa..
ikää on 28v . olen niin ikään kokenut km:n ...
tässä lyhykäisyydessään kertomukseni .

moni kirjoitus kosketti syvältä.. varsinkin , en muista nimimerkkiä ,mutta se jossa km oli tullut viikolla 16 .

minulla on PCO , joka tosin todettiin vasta , tai ainakin minulle vasta kerrottiin 2 lapsen jälkeen,kolmatta kuumeillessa...
mutta alusta siis ..

-96 koin iloa ja surua.. kuulin yllättäen olevani raskaana ,olin laihduttanut jo useita kuukausia ja painoa n. 59-62kg , norm . 65kg .
mutta vuoden -97 alussa olin mennyt liian aikaisin ekaan ultraan ,kierron pituus kun heiiteli oli viikkoja 14 ,silloin aka ultra 15-16 viikolla .. siellä vauva heilutteli käsi ja jalkoja ..olin onneni kukkuloilla ,pahoinvoiti loppui vihdoin 16 viikon alussa ja 16 viikon lopussa oli uusi ultra . vauva oli painunut kohdun alaosaan ja eloton , vuorossa käynnistys ja oikea synnytys joska jälkeen kaavinta ... oli se kauheaa synnyttää eloton "vauva" ja vielä nähdä se kämmenen kokoinen jo vauvan näköinen möykky .. vikaa ei löytynyt miksi tuupertui...
yhdet kuukautiset ja normaali kierto ja hups olinkin uudelleen raskaana , tuolloin painoa n.58-59kg .
-tuosta syntyi poika 4500kg ja 54cm !

toista ei kuulunutkaan ,aloitettiin terolutit ja taas laihduttaminen suht normaalipainosta (65) sinne 59-62kg:hen 3 terolut kuurin jälkeen luomukierto josta + . n. 1½ vuotta meni yrittäessä ..
-tuosta tyttö , joka meinasi lähteä enkeliksi heti synnyttyään .. turussa iso leikkaus ja harvinainen ... turussa reilut 2 viikkoa ja 3 viikoista tyttöä sain vihdoin koskea ! sitä ennen ei saanut tyttöön koskea lainkaan tai paineet laski ja pillit huusi ... 2 viikkoa vielä paikallisessa sairaalassa ja n.5viikkoinen tyttö kotiin

kolmannessa toiveessa terolutit jo parin kuukauden jälken käyttöön 3 kiertoa ja olin jolääkärissä haulujen plussien takia ja puhuttiin clomien ottamisesta käyttöön ,jolloin lääkäri sanoi ,että minulla on PCO !!!
jossa ovis ei aina tapahdukaan ,kierrot heittelee , karvoitusta hieman enemmän ja tummaa ,lihominen helppoa , laihduttaminen ei niinkään ..mutta jo muutama lisäkilon laihdutus ovisi auttaa .. painoin tuolloin 62kg . sovittiin aika seuraavaan kuuhun ultraan jo clolien aloitus ja laihdutusta !
otin nestepaaston ja laihduin muutaman kilon , viikko ennen ultraa soitin sairaalaan, että ei ultraa enään tarvitakaan.. olen raskaana .
yritystä n.8kk ,liki heti terolutit mukaan ja laihdutus ..

nyt kuumeillaan uuden miehna kanssa 1 yhteistä ..
yritystä takana vuosi , laihduttaa olen koittanut 62kg:hen jo pääsin ja taas nousi paino !
terolutit mukana koko ajan , alusta alkaen , ei tulosta, muutama luomukierto takana (ierrot 28vrk- jopa 6kk , ilman terolutteja normaalisti)
vidoin menin yksityiselle , takana eka clomikierto 1x5 .ei tulosta kp 51 vaihtu teroluttien avulla kp 1 .
nyt sain mukaan myös metformiini lääkityksen joka saattaisi PCO-tapauksessa auttaa laihduttamisessa , sekä clomit tähän kiertoon 2x5 .

halusin tällä sanoa,että tiedän km:n tuskan ja pitkät kierrot ,tiedän mitä on kun joku tulee vain hups raskaaksi ja sitten voivotellaa ,että no ei olis kyllä tarvinnu tai että oli vain "touhutippa" , kun itsellä ei niin helppoa ole .

olen nyt myös kuullut , että varsinkin jos on PCO ,niin elimistö ei tuota alussa välttämättä tarpeeksi hormoneja että sikiö pysyisi matkassa mukana , mutta siihenkin on lääkkeet !
Itse en tajunut alussa edes epäillä , että voisi olla jotain vikaa tai että "sairauteeni" on olemassa lääkkeitä ... sain tosiaan diagnoosini vasta -06 , mutta varmasti on ollut lääkäreillä tiedossa jo aiemmin , koska terolutteja olen syönyt ja clomeista puhuttu matkan varrella ja laihuttamisen tärkeydestä ... kannattaa tivata ultraavalta lääkäriltä syytä , muuten ei ehkä kerrokaan kaikkea !

toivottavasti sovin joukkoonne , vaikka "lapsellinen" olenkin ?!
Jos voin mitenkään omalta osaltani auttaa jossain asiassa niin kysykää ihmeessä , vastan niin hyvin kuin vain osaan ...

neitim

 

Tervetulosa Miruliini ja NeitiM. Kyllä tänne mukaan mahtuu kokemuksia jakamaan, sitä varten täällä ollaan!

Miruliinille, mäkin olen vieroksunut palstoja ja ajatellut että mitä se kirjoittelu auttaa. Tähän ketjuun on ollut luontevaa kirjoittaa, ja se oikeestikin on auttanut purkamaan tuntoja. Vaikka välillä tulee aika sekavaa tekstiä, mikä on jännä juttu; yeisesti ottaen ilmaisen itseäni melko selkeästi, mutta tässä asiassa asioiden jäsentely on joskus tosi vaikeaa!

Tässä kun puhuttiin hormonien ja lääkkeiden vaikutuksista, niin haluaisin tuoda oman kokemukseni esiin. Itse pelkäsin kauheesti, miten reagoin, kun olen muutenkin aika ailahtelevainen ja kiukkua täynnä ennen kuukautisia. Meillä hoidot aloitettiin inssillä ja juuri puregon+pregnyl+lugesteron yhdistelmällä. Selvisin aika pienillä annoksilla, ja puregonista mulle ei tullut oikeestaan mitään pahoja oireita. Pregnylistä lievää mahakipua, mutta jos en olis tiennyt että olen sitä itseeni pistänyt, en olis varmaan edes huomannut! Lugejen huono puoli on, että ne on emätinkapseleita, joten eivät mitenkään miellyttäviä käyttää. Lisäksi ne aiheuttaa raskaus-oireiden tyyppisiä juttuja kuten rintojen arkuutta etc. No, ekan inssin jälkeen nämä pistokset eivät siis tuntuneet edes pahalta. Rankaksi koen lähinnä lääkärikäyntien ja työelämän yhteen sovittamisen ja sen ainaisen aikatauluttamisen. No 4 inssiä tehtiin, kolmannesta plussasin ja meni sitten kesken.

Inssien jälkeen taistelin itseni kanssa ja pelkäsin IVF:ään menoa ja punktiota. Meillä se tehtiin ns lyhyen kaavan mukaan, ja sain samat lääkkeet kuin inssiin, mutta paljon suuremmalla annostuksella. Kaikki meni ihan hyvin fyysisesti, myös punktio, josta olin lukenut erinäisiltä palstoilta kauhukokemuksia. Mielestäni ne ovat liioiteltuja, ainakin minulla kipulääkkeet tepsivät, enkä tuntenut oikeestaan mitään! Paljon ikävämpiä kokemuksia mulla on jopa papa-kokeesta! Mutta rankka ivf-hoito oli silti henkisesti, juuri sen aikatauluttamisen ja muun stressin ja suuren toivon takia. Ja eihän se piikittäminen mitään juhlaa tietenkään ole!

Tällä kertomuksella haluan vain sanoa, että kaikkia hoitoja ei kannata jättää väliin ainkaan siksi, että sivuvaikutuksista puhutaan tai esim. IVF-hoitoa sen takia, että pelkää kipua! Kaikista ei tule kaikille oireita, ja lääkkeitäkin on erilaisia, jos joku ei sovellu osaan löytyy vaihtoehto.

Mutta rankkoja nämä pettymykset ovat, kun toivottua tulosta ei saa, vaikka tekee kaikkensa! En myöskään halua tällä tuputtaa hoitoja Tikkipäälle, mutta toin nämä jutut sen takia esiin, että itse epäröin hoitoja ja nyt tiedän että ne syyt miksi epäröin eivät itse asiassa käyneet toteen ainakaan kuvittelemallani tavalla!

Adoptiosta joku mainitsi. Itsekin olen törmännyt tähän, siihen tyyliin että "ainahan te voitte adoptoida". No, eipä sekään ihan noin yksinkertaista tosiaan ole, ja itsestäni tuntuu, että tässä kaiken keskellä on mahdotonta lähteä niin isoon prosessiin kuin mitä adoptio on, vaikka se ihan hyvä vaihtoehto onkin.

Huh, tulipas tekstiä! Jatketaan myöhemmin, hyviä vointeja kaikille! :wave:

 

Hei neitim, tervetuloa mukaan vaan!
EnniV: Oli mukava lukea rohkaisevia kommenttejasi
noista hoidoista. Myönnän, että IVF pelottaa juuri mahdollisten
kipujen vuoksi. Tähän asti kurjin kokemus on kyllä ollut munatorvien aukiolotutkimus, vaikkei se monen mielestä tunnu missään.
Taidan olla aika kipuherkkä...
Päätettiin muuten miehen kanssa jättää nyt Clomit kuukaudeksi tauolle ihan omin "luvin". Jospa olisin oma iloinen itseni vaihteeksi, edes hetken =)
Terkuin luomuileva Adeliini

 

Olipa tosiaan mukava kuulla EnniV:n ajatuksia. Vaikka itse en niinkään noita fyysisiä oireita pelkääkään, myös minulla mutorvien aukiolotutkimus on ollut se kivuliain ja Adeliini se tosiaan sattui!! |O
Pistäminen on aika simppeliä muuten, mutta Prenyl-pistos on haastava aineiden sekoitteluineen ja isoine neuloineen. Fyysinen kipu/oire on ollut minulle merkki siitä, että jotain tapahtuu, mikä on siis positiivista. Ja kun olen herkkä tutkiskelemaan itseäni liiankin kanssa, on ollut helpottavaa laittaa erinäiset vihlonnat ja tykytykset lääkeiden piikkiin. Henkinen puoli ja oman käytöksen muuttuminen rajusti on ollut vaikeampaa. Ei aina oikein tunne itseään, ja tuntee syyllisyyttä, kun ei huvita/jaksa/viitsi olla niin sosiaalinen ja kiinnostunut ystävien huolista kuin ennen.

Adeliini, taukopäätös on varmasti hyvä juttu. Iloista oloa! :wave:

 

Moikka ja tervetuloa uudet Miruliini ja NeitiM!

Pitkiä juttuja ja täyttä asiaa olettekin kirjoitelleet! Ymmärrän hyvin tuon Adeliinin taukopäätöksenkin; en olisi varmasti jaksanut myöskään kovin pitkään Clomeilla sinnitellä...

Tuo hoitoihin ryhtyminen meillä on tainnut olla ensisijaisesti minun päätettävissäni, mies toki tukee kaikkia päätöksiä :saint: ja pitää toivottavasti pian alkavaa hoitoa positiivisena asiana ihan senkin takia, ettei mulla menisi täysin hermot tähän odotteluun.... Kipuja jne. en ole vielä osannut ajatellakaan: kai ne sitten tulevat, jos ovat tullakseen.

Enemmän minua onkin huolettanut juuri nuo mielialan muutokset ivf/icsin yhteydessä. Kuten joku jo taannoin mainitsi, itsessäni on kestämistä jo ennen menkkojen alkua, saati sitten kun pumpataan täyteen erilaisia hormoneja. Saakohan senkin takia tarvittaessa sairaslomaa....?

Noh, parin viikon päästä ollaan viisaampia noissa asioissa.

Samaa mieltä olen adoption suhteen kuin EnniV: ei takuulla tule olemaan helppoa sekään kaikkine papereineen ja odottamisineen. Tosin ollaan miehen kanssa alustavasti keskusteltu, että jos hoidot eivät auta, sitten adoptiojonoon. Tosin mitenkähän helposti se onnistuisi, kun kuitenkin olen tullut jo pariin kertaan raskaaksi...? Tuskin ainakaan ilman hoitoja saa jonottaa...Kommentoikaa, jos tiedätte jotain em. asiasta.

Pirteitä pakkaspäiviä!!
toivottelee flunssainen Kummi

 

Hei kaikille! Tunnustan "salaa" lueskelleeni teidän viestiketjua jonkin aikaa, ja tulin nyt esittäytymään. Ikäni ja tilanteeni puolesta sopisin hyvin teidän seuraanne.. Olen 33-v. ja viime syksynä tulin 1. kertaa raskaaksi 1. IVF-hoidon avulla. Kuitenkin rv 16 koin keskenmenon alkuvuodesta.
Pikkuhiljaa siitä toipuillaan ja ajatuksia jo hieman suunnataan eteenkin päin.
Jälkitarkastus on vasta tulossa ja paljon mielessä kysymyksiä, joita haluaisin jatkossa teidänkin kanssa jakaa, jos sopii...
t.helly74

 

ja tervetuloa! Päiväkausia jatkunut positiivisuuspuuskani katkesi kertomustasi lukiessani. Itku tuli silmään. Niin kohtuutonta, että menetitte vauvanne noin pitkän raskausajan jälkeenkin :'(
Olen todella pahoillani puolestanne.
Hyvä, että alatte katsella eteenpäin ja positiivista kuitenkin on, että ensimmäisellä ivf:llä raskaus käynnistyi. Ja täällä on korvaamattoman terapeuttista kertoa kokemuksiaan, kysyä ihan mitä tahansa ja saada vertaistukea. On yllättävää, kuinka paljon kohtalotovereita samassa tilanteessa onkaan.

Halaus!

Miruliini

 

Hei Helly74 ja tosiaan sydämellisesti tervetuloa porukkaan kirjoittelemaan voimiesi mukaan! Toivottavasti koet saavasi täältä sellaista tukea, jota juuri nyt tarvitset. :hug: Et ole yksin!

Kummi ja EnniV: Tuota minäkin olen miettinyt adoptioasioista, että miten kummassa siihen nyt riittäisi voimia ja tilaa päässä, kun on näin kesken vielä tämä lapsettomuusrupeamakin?! Jos ei meille biologista lasta tule, adoptioasia on aivan oma lukunsa. Vaikka jonot kuinka olisivat vuosia, en koe voivani kiiruhtaa asiaa. Kummi, olen ymmärtänyt, että riippuu maasta ja adoptiojärjestöstä, kuinka lapsettomuushoidoissa olemiseen suhtaudutaan.
Varmaan saat tarkempaa tietoa kyseisiltä sivuilta.

Johtuukohan clomittomuudesta vai kauniista lumisesta maisemasta, mutta fiilikset ovat pitkästä aikaa melko rauhalliset ja iloiset... Ollaan yhteyksissä siskot!

 

Hei!
Innostuin tuossa viime viikolla sairaslomalla surffailemaan noissa adoptiojärjestöissä. Huh, huh, sisko-kullat, se on todellakin aikaa, energiaa ja keskittymiskapasiteettia vievää touhua se. Kaikilla mailla on todellakin ihan omat kriteerit adoptiovanhemmuudelle (ikä, koulutus, vuosiansiot, terveydentila, avioliittovuodet...) sekä erikseen suosimisjärjestys. Joissain maissa vaadittiin lääkärintodistus raskautumisen vaikeudesta, jotta oli mahis päästä ykkösryhmään, mutta missään se ei ollut ehdoton vaatimus - ainoastaan voi vaikuttaa prosessin kestoon. Sitä pitää myös hoitaa jälleen kerran työajalla, miten sosiaaliviranomaisille sopii ja hoitaa papereita ja niiden kääntämisiä kohdemaahan. Joten ei tähän saumaan ihan sit kuitenkaan.

Kiva Adeliini, että mieli on rauhoittunut ja kauneuttakin ympärillä näkee vaihteeksi. Omassa navassa jännitys kaihertaa, kun maanantaina pitäisi tehdä kotitesti.. |O Oireet menkkojen alkamisesta hetkenä minä hyvänä on päällä koko ajan ja itsetutkiskelu vie kaiken ajan. Vessassa ei uskaltaisi käydä lainkaan. NO, pian piina päättyy tai ainakin muuttuu. Jos (ja kun) se nega sieltä paukahtaa on uudet lääkecoctailit odottamassa jo ottajaansa.

Mutta kuulkaahan, talvilomalle lähtö olisi edessä huomenna, nenä kohti pohjoista ja monot jalkaan.. siitä sitä mielenrauhaa saa ainakin. Saa nähdä pystynkö pysymään poissa täältä yli viikkoon, mutta kuullaan sitten ainakin myöhemmin. :wave:

 

Ensinnäkin suuren suuli lohtu- ja voimahalaus Hellylle. Kyllä alkaa niin suututtamaan, että jotkut joutuvat kokemaan tuon keskenmenon kauheuden. En kyllä jaksa ymmärtää sitä. Tule ihmeessä tänne purkamaan tuntoja aina kun siltä tuntuu.

Miruliini, mäkin joskus selvittelin vähän adoptiojuttuja, ja vähän kauhistuin niitä vaatimuksia. Tuli tunne, että jos olis vaikka diagnosoitu masennus, niin onko se esim. este adoptiolle. Älkää nyt säikähtäkö, en tunne adoptioasiaa lähes ollenkaan, tämä oli vaan sellainen ajatus, mikä pälkähti päähäni... Ja Miruliinille oikein ihanaa talvilomaa, siellä suksilla suihkiessa, kyllä hermo varmasti lepää! Näin minulla ainakin.

Kiva kuulla, että Adeliinillakin on positiiviset fiilikset. Itsellä on mennyt hetken aikaa myös ihan mukavan tasaisesti, olen saanut nukkua riittävästi, syönyt hyvin, liikkunut silloin tällöin ja mieskin on ollut ihmisiksi. :kieh: Saa nähdä kauanko tätä seesteisyyttä kestää, musta tuntuu että mulla tämä hoidon jälkeinen kierto venähtää, niin on tapahtunut inssienkiin jälkeen, vaikka muutoin mun kierto on melko säännöllinen ja menkat ilmoittavat tulostaan aina monta päivää ennen sillä inhottavalla tuhrulla!

Kummi, mulla on kanssa ihan hirveimmät pms oireet lähes aina. Saatan raivostua ihan hirveesti pienimmästäkin asiasta tai itkeä hysteerisesti, jos joku asia ei mene suunnitellusti. Tiedätkö, olisko pms-oireisiin jotain apuja saatavilla?

Säikähtikö kukaan muua sitä uutista jostain tutkimuksesta, jossa oli tutkittu kahvin vaikutusta keskenmenoihin? Se meni kai jotenkin niin että ne jotka eivät juoneet ollenkaan kahvia, eivät saaneet myöskään yhtä paljon keskenmenoja kuin ne jotka joivat! Luulin eka että se oli pelkkää huuhaata, kun pongasin sen Iltalehdestä, mutta sitten surffatessa löysin sen NY Timesinkin sivuilta! Siellä kyllä joku väitti vähän vastaan, ja sanoi että suurin osa keskenmenoista johtuu kromosomihäiriöstä, ja ei siksi voi olla kahvin juonnista johtuvaa! Tiedä nyt sitten näistä. Itse kyllä vähensin kahvin ja mustan teen juontia, vaikken niitä muutenkaan hirveesti latki. Onko vihreässä teessä muuten kofeiinia yhtä paljon kuin mustassa teessä?

Ruokavaliota jotenkin pohdin kauheesti ja mulla on heti huono omatunto, jos syön vaikka kerran kuussa pitsaa tai vedän pussillisen karkkia. No, nyt aion kuitenkin kaivaa sen jäätelöpaketin esiin, vaikka siinä olis mitä lisäaineita

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, voikaahan hyvin!

 

Ihan ensimmäiseksi omaa napaa..
Clomit tuöi napattua tuplateholla kp 3-7 , eli 2x5 tbl ... ensimmäiset 1x5 tbl otin kp 5-9 ja vuoto venyi ja kierto vaan venyi ja venyi ... nyt sitten koitin tuon kp 3-7 , vuoto kesti tasan niin kauan kuin clomitkin ,kuten kävi myös ekassa kierrossa clomeilla ja vuosinkin liki 2 viikkoa..
mutta nyt siis kp 8 sai jo henkäistä...
nyt on menossa kp 10 ja eilen tuntui ekaa kertaa muniksissa jotain nippailua , että toivottavsti nyt sitten siellä tapahtuu jotain !
olen myös syönyt metuja (metforem) n.2 viikkoa 1tbl aamuin illoin ja eilisestä lähtien 1tbl aamuin illoin ,josko nuokin sitten auttaisivat suotuisasti tähän kierttoon ja ovikseen .. tai siis siihen että ovis todellakin tulee ja munis irtoaa.... !!!!!

kävin taas hakemassa lisää rasvahappoja kaupasta , tälläkertaa suuntasin matkani luontaistuotekauppaan ja saivat siellä myytyä purkin luonnonmukaista kalanmaksaöljytablettia jossa on lisättynä a - vitamiinia .. tuosta sitten kysymään ,että eikös tuo a-vitamiini ole juuri se haitallinen jos sitä saa muualtakin kuin ruuasta?? tai niin on ainakin opetettu .... ??????
Sanoi sitte täti niin että on kyllä , jos se on tekemällä tehty , eli noissa halppis-purkeissa kun on lisättynä a-vitamiinia niin se on tehtyä vitamiinia kun taas siinä minkä ostin on aitoa ,luonnonmukaista a-vitamiinia ... sanoi , että se juuri on tuiki tarpeellinen vitamiini jos haluaa raskaaksi ja varsinkin raskausaikana , sillä a-vitamiini ehkäisee epämuodotumia ! nooh... nyt sitten syön noita tabletteja ...
siinä sitten kassalla juttua jatkaessani (kun siellä kaupassa on enemmän asiantuntemusta noista luonnon -lääkkeistä) kyselin että mikäs muuten auttaisi tähän PCO-oireyhtymään , pyysi tietenkin kääntymään heidän erikoistuneen ihmisen puoleen ,joka osaa hieman häntä paremmin neuvoa .... siinä vieressäni oli mies , joka alkoikin yhtymään juttuuni ! hän kertoi , että hänellä ja vaimollaan oli 8 vuotta lapsettomuutta takana ja monet hedelmöityshoidot takana kunnes asiaan perehtynyt henkilö neuvoi ottamaan E-vitamiinia , sanoi että se on elämän lähde ... se vaikuttaa kaikkeen ja eniten juuri tuohon lapsettomuuteen ... molemmat alkoivat syömään e-vitamiinia ja vaimo olikin raskaana ja nyt heillä on tulossa toinen .. muuta ei ole muutettu kuin lisätty e-vitamiinia molemmille päiväsaantiin !!!
jos en vielä ole kaikkea ottanut kehiin niin päätin koittaa vielä sitäkin ja ostin e-vitamiinia ... syön sitä monivitamiinien lisäksi ja aloin syöttämään myös miehelle ... katsotaan , ei siitä ainakaan haittaa ole !!!

ja jos ei tällä koktaililla tärppää niin olen vielä litkottanut tuota creippimehua joka päivä kp 1 lähtien ..

ruokavaliosta oli enniV:llä puhetta ...
itse olen koittanut nuodattaa tuota vähähiilarista ruokavaliota nyt n.7kk ... tosin viimeisen kuukauden nyt hieman hellemmin , koska ei tulosta ole sen kautta syntynyt ... paino kyllä ensin lähti ,mutta cpo:n tuomat muut oireet eivät helpottaneet ja painokin pysähtyi ... lukemaan josta pitäisi ainakin 3-4kg vielä tippua ... !!!!
eilen söin ihan rehellisesti sanoen himolla karkkia ja ostinpa kaappiin jäätelöäkin ! perunaa-riisiä tai vaaleaa leipää olen edelleen välttänyt , mutta tummaa leipää olen nyt alkanut syömään siivun päivässä...
_ Luin myös tuosta kahvista täältä listoilta ja netistä yms. ja kyllähän se hieman kanssa otti tuonne takaraivoon ja olen koittanut pitää kahvikiintiön tuossa yhdessä kupissa /päivä ! toisinaan onnistuu toisinaan ei .. mutta jos raskaaksi tulisin niin varmaan koittaisin jättää vielä sen päivittäisen kupinkin pois ja juoda vain silloin tällöin !
mietein samaa että onko vihreässä teessä saman verran kofeiinia ? Toisaalta .. vihreä teehen on luonnon yrtistä tehtyä , että kaikka se olisi terveellisempää ??
en ole siis siirtynyt itse myöskään sen paremmin kahvista teehen ..
toisaalta tulee jo mieleen ,että mitä sitä oikein saa loppujen lopuksi syödä ja mitä ei ... taitaa olla niin että kaikke pitäisi välttää ja syödä vain vitamiineja ja pillereitä ,joissa on myös omat haittansa ... äh .. maalaisjärjellä kaiksessa eteenpäin ! se on pakko ...

Miruliini , jokos oot testaillu ????

neitim

 

mahtusko mukaan...?

Takana nyt keskeytynyt keskenmeno joka viikko sitten todettiin nt-ultrassa rv11, eilen oli kaavinta.. ja jo nyt ajatukset kohti tulevaisuutta, alkushokki oli raju mutta nyt tuntuu jo valoisammalta.. kauheinta oli kantaa kuollutta lasta sisällään melkein viikon, nyt olo on helpottunut jollain tavalla...

minä 33(syksyllä 34) ja mies kohta 38, molemmat tuubit poistettu joten ivf ainoa mahdollisuus, pakkanen tyhjä.. ja jo neljännestä pikkumurusta haaveillaan meillä.
Jälkitarkastus on ensikuun puolen välin jälkeen, joten sinne asti täytyy vaan odotella ja toivoa että kroppa alkais toimia normaalisti eikä menkkoja tartteis venailla ikuisuuksia.. ehkä tästä menetyksestä selviää kuitenkin vaikkei se alkuun siltä tuntunutkaan..

 

Hei! Tervetuloa mukaan!
Itsekin olen vasta liittynyt tähän ketjuun, mutta lämpimästi tänne on joukkoon mukaan otettu.
Minullakin IVF-hoitotausta, ensimmäinen hoito ja ensimmäinen raskaus, km rv:lla 16 tammikuun 3. päivä.
Alun surun ja epätoivon jälkeen minulle on nyt tullut vihainen ja katkera olo. Mieliala on välillä tosi tympiintynyt ja ärtyisä, kehittelen mielessäni kaikenlaisia karmeita ajatuskuvioita.. Mutta kai tämäkin täytyy käydä läpi. Kuulostaako tämä kenenkään muun korviin yhtään tutulta?
Välillä sitten tulee niin valtava tarve olla taas raskaana ja toive omasta lapsesta, että aivan sattuu. Näitten ajatusten myötä sitten olen jo hieman miettinyt jatkohoitokuvioita, ja meillä se olisi PAS.
Voimia sinullekin kesä-74 ja kuulumisiin!

 

Täällä vuosimallia -71 "isosisko" , kyselee -päässenkö joukkoon mukaan vai olenko liian vanha?

Kertomukset olen lukenut, ja monella on juuri samat kokemukset kuin minullakin, ja huomaan etten ole asiani kanssa todellakaan yksin. Meitä on itseasiassa paljon jotka kärsivät samasta ongelmasta. Väillä kysyn itseltäni mitä pahaa olen tehnyt, kun yrityksistä huolimatta lasta ei vaan kuulu. Toisille se tulee vahingossa liiankin helposti ja niille ihmisille jotka eivät pysty lapsista huolehtimaan. Miksi ei siis meille jotka todellakin sitä haluaisivat? Mutta elämä ei ole aina niin helppoa kuin itse sen haluaisi olevan.

Kaikille iso halaus, jokaisella on ollut murhetta, isompaa ja suurta :hug: Yritetään silti vastoinkäymisistä huolimatta jaksaa kohti kevättä ja kesää ja toivotaan, että mahdollisimman moni meistä "siskoista" olisi kesällä viimeistään raskaana.

Tässä hieman omaa taustaa.... ihan uusi tällä sivustolla, mutta näyttää että täältä löytyy enemmän kohtalotovereita, joten puhuminen on varmaankin täällä helpompaa kuin purkaa tunteita parhaitten ystävien kanssa jotka ovat äitiyslomalla ja nauttivat ihanasta perhe-elämästä. No toki ystävät auttavat ja kuuntelevat, mutta jotenkin ne on ihan ulalla jos puhun inseminaatiosta tai puregonista, ja monesti niiden aika ei riitä siihen puhumiseen mitä itse haluaisin. Ihan siis ymmärrettävää jos on kahden pienen lapsen kanssa kotona. Onko muilla vastaavanlaisia ongelmia, ei tahdo löytyä lähipiiristä ystävää joka ihan oikeasti osaa ja kerkiää kuunnella? Nämä lapsettomuusasiat eivät kuitenkaan ole ihan työporukassa käytäviä lounaspuheita, ei ainakaan mun työpaikalla.

Ikää mulla on 36, syksyllä 37. Mieheni on vuoden vanhempi. Kaksi vuotta yritetty lasta, vuosi sitten oli km viikolla 7+. Lohtua haimme matkustelulla, naimisiin menolla, ostimme jopa kesällä moottoripyörän, jotta saisimme muuta ajateltavaa. Syksyllä 2007 ei mitään tietoakaan raskaudesta ja soitto Väestöliittoon.

Kaikki tutkimukset ok, nyt tammikuussa aloitin puregon pistokset ja piti tehdä myös inseminaatio, mutta rakkuloita olikin kehittynyt liikaa, ekassa ua:ssa näkyi 5 ja nyt oli toisella ua:lla onneksi vain kaksi. Mutta kehoitti käyttämään ehkäisyä tuplaraskausvaaran vuoksi. Mutta täytyy tunnustaa, että viikonloppuna emme käyttäneet kylläkään ehkäisyä....eli otimme riskin tässä asiassa. Mutta jotenkin ei voi edes yhtä kuukauttakaan jättää väliin. Puregon annos oli vain 50, joten se tehosi ainakin muhun, munarakkulat kasvoi nopeasti ja useampi kasvoi kokoon 16 ja 17. Myös lääke aiheutti turvotusta, tuntuu kuin olen pieni porsas kokoajan, vaatteet kiristää, ummetuskin on vaivanut ihoon tuli myös epäpuhtautta ja väsymystäkin on lmennyt. Voi nämä oireet johtua jostain muustakin, mutta onko muilla ollut samoja oireita?

Jotkut myös mainitsi, että muutaman kilon laihduttaminen auttaisi jossain lääkkeessä, oliko se clomi? Mutta sitä ilmeisesti käytetään ovulaatioon?

Harmittaa sinänsä kun noi Puregonit meni sitten tavallaan hukkaan, koska inseminaatiota ei voida nyt toteuttaa, ja tämä siirtää meidän hoitoja sitten taas parilla kuukaudella eteenpäin. Meille ainakin lääkäri sanoi, ettei seuraavassa kuussa saa käytää näitä pistoksia, en tiedä onko näin, mutta ilmeisesti Puregon vaikuttaa parisen kuukautta elimistössä. Voihan olla, että nyt tärppäsi ilman inseminaatiotakin, mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Tämä pieni porsas lähtee nyt lenkille, täytyy saada vähän happea ja turvotusta vähemmäksi.

-Jennica-

 

Tervetuloa mukaan Kesä ja Jennica. On se vaan kurjaa, että meitä keskenmenon ja lapsettomuuden kokeneita on enemmän, kun mitä vois kuvitella. Tietenkin siitä se pieni lohtu on, ettei taaplaa näitten asioiden kanssa ypöyksin. Niin kuin Jennica mainitsi, ei ne ystävät oikein jaksa näitä asioita kuunnella omien vauva- ym. juttujen keskeltä. Vaikka itsekin olen aika huono puhumaan aiheesta sellaiselle, joka ei vastaavaa ole kokenut.

Täällä taas pms oireita alkanut ilmaantua ja tuhruakin tulee jo toista päivää. Katkeria ajatuksia on täälläkin ja en osaa järkevästi purkaa niitä. Tuntuu niin epäreilulta, epätoivoiselta ja ulkopuoliselta koko tilanne.

KP 31 on jo menossa. Saa nähdä päästäänkö PAS:iin tässä kierrossa vai meneekö maaliskuulle. Olen lähdössä matkoille ja kun kierto vaan venyy ja venyy, niin siirtoa ei taideta enne matkaa ehtiä tekemään :'(

Vielä ruokavaliosta. Itse säikähdin tuota kahvitutkimusta juuri siitä syystä, että silloin kun olin raskaana (jä päättyi siis km vkolla 6) join kyllä kahvia aika normaalisti. Kyläiltiin ym. ja olisi ihmetelty jos olisin yhtäkkiä jättänyt sen pois, mikä ei toisaalta edes tullut mieleen, kun olin nähnyt silloin suosituksen, että kahvia voi juoda kohtuudella.

Olen yrittänyt lisätä kasviksia ja marjoja. Hedelmiä syön jo muutenkin. Vitamiineja en syö tällä hetkellä muuta kuin välillä nappaan D-vitamiini/kalsiumtabletteja. Söin reilu puol vuotta monivitamiineja ja möllereitä, mutta nyt pidän vähän taukoa. Eilen muuten juuri luin että pähkinöistä ja manteleista saa E-vitamiinia, joten hain niitä kaupasta!

Yrittäkää jaksaa. Ihanaa että valo edes välillä pilkahtelee, ettei tarve pilkkopimeässä koko ajan rämpiä!