Kolmekymppiset lapsettomuudesta kärsineet ja keskenmenon kokeneet...
- Viestiketjun aloittaja Adeliini
- Ensimmäinen viesti
Huomenta.
Halusin vain kertoa, että luin eilen tämän koko pinon kertarysäyksellä. Ja sitten tajusin jotakin. Kaikki ajallaan. Ehkä tämä minun taipaleeni nyt sitten kestää vielä.
Ja vaikka toivonkin niin kovin kovin kovin paljon, etten enää ensi kesänä itkisi tätä samaa itkua kuin tänä ja viime ja sitä edellisenä kesänä, niin samaan aikaan tajuan, että vaikka Ade tai Miru kuinka vihjailisitte haikaralleni suunnistusohjeita, niin ei se ehkä vielä ole tulossa lentämään matalalentoa meidän kattomme ylle, viivyttelemään siinä hetken ja pudottamaan tuomisensa sydämeni alle kasvamaan. Mutta jollekin se tulee käymään. Lohdullisesti "seuraavaksi".
Vähän niinkuin siinä Reko Lundanin näytelmässä "Aina joku eksyy" niin tässä maailmassa se olisi "Aina joku plussaa". Jos tästä ajasta joskus jotain kirjoittaisin pöytälaatikkoon, niin ehkä se voisi olla sen tekstin nimi.
Samaan aikaan kun se repii sisuskaluja ilkeästi kun oma haikara eksyy ja joku muu plussaa, niin sittenkin se kirkastaa tätä taivalta. Niin kauan kuin munasoluja tulee ja siittiöitä löytyy, eikä mikään näytä olevan täysin dramaattisesti pielessä, voidaan vielä jatkaa toivomista. Asiat voisivat olla huonomminkin.
Vielä yksi asia. Mä en jotenkin ole aiemmin kehdannut kirjoittaa tänne. En vaan tohtinut, pitänyt sitä jotenkin oikeana. Täällä oli silloin aivan ainutlaatuinen, jollakin tasolla yksityinen kirjeiden ja ajatusten vaihto käynnissä, kun aloitin taustailun. Tämä keskustelu lohdutti ja kiinnosti päivittäin (tai aina silloin kun joku teistä jotakin kirjoitti ) , mutta jotenkin en osannut tulla mukaan. Ei siksi, ettenkö olisi uskonut, ettettekö olisi toivottaneet lämpimästi tervetulleeksi. Olin vasta aloittanut palstailun, ylipäätään. Mutta suurin henkinen este oli siinä, että oma talvinen keskenmeno ensimmäisestä virallisesta hedelmöityshoitotoimenpiteestä raskausviikolla 5+1 ei tuntunut saman arvoiselta tuskalta kuin se, että se olisi tapahtunut joskus myöhemmin. Tai että se olisi tapahtunut jo useamman hoidon jälkeen. Vaikka itkinkin ja surinkin, niin jotenkin häpesin sitä itkuani silloin. "Mitä minä oikein itken, ensiyritystä, muutaman millin solurykelmää", mietin. Ja kun lääkärikin, tottakai, piti sitä suorastaan hyvänä merkkinä (tästähän teillä on kaikilla kokemusta... ) , niin jotenkin onnistuin sulkemaan kyynelkanavat silloin ja psyykkaamaan itseni muutamassa viikossa siten, että syöksyin saman tien PAS:iin (siis heti km:n jälkeiseen kiertoon), jossa siirrettiin taas kaksi lähes top-alkiota, jotka eivät olleet kärsineet pakkasesta yhtään, lähtivät jakaantumaankin heti eteenpäin. Hassua, tuntuu kuin siitä olisi tosi kauan. Vaikka muistan ihan tarkkaan, kuinka lähdin suorastaan onnellisena klinikalle siirtoon jännitettyäni koko aamun, että tulisiko sieltä soitto, että kummatkin ovat kuolleet...Mukana kassin pohjalla oli mummon kutomat ihanat ja turvalliset villasukat operaatioon. Olin vähän etuajassa ja kävin ostamassa siinä aikaa tappaessani vaaleanpunaisen cashmir-neuleen sieltä Korkeavuorenkadun Lillystä (törkeän kalliin mutta se ei ollut sillä hetkellä olennaista) ja kun kävelin sieltä takaisin, silmiin oikein sattui kun aurinko paistoi. Pysähdyin siihen pieneen puistoon ja kävin sen "Topelius ja lapset" -patsaan kanssa jonkinlaisen keskustelun. Ja seuraavat kaksi viikkoa olin aivan varma, että Topelius piti lupauksensa. Kaikki kuuluisat oireetkin löytyivät. Mutta Topelius oli satusetä. Negahan siitä tuli. Mutta sekään ei saanut pysähtymään, vaan aloitin saman tien pistelyt 2.IVF:ään. Muistan kyllä, kuin klinikan Laura kysyi puhelimessa multa, että oletko nyt aivan varma, että jaksat. Jaksan, tottakai, minä siihen. Mutta en jaksanutkaan, vaikken sitä silloin tiennytkään. Ensimmäisen kerran henkinen kantti punnittiin punktiossa (ja kantin kestävyys osoittautui varsin heikoksi) ja lopullisesti kantti katosi sinä huhtikuisena iltapäivänä kun sain soiton klinikalta ja kävi selväksi, että kaksi kaikin puolin täydellisesti jakautunutta blastokysta-alkiota eivät olleet tehneet elettäkään kiinnittyäkseen. Otin sen aika raskaasti. Sana "aika" lähinnä vitsinomainen.
Nyt keskikesän juhlan kynnyksellä en enää niinkään mieti tuota 2.IVF:ää tai PAS:ia, enkä niiden pieniä lähes täydellisiä alkioita, mutta se helmikuun varhainen keskenmeno on alkanut tuntua koko ajan isommalta menetykseltä. Ja siihen lyhyeen kokemukseen olen jotenkin pikkuhiljaa ripustautunut koko ajan enemmän, hyvässä ja pahassa. Hyvässä siinä mielessä, että kyllä se jollakin epätoivoisella tavalla luo toivoa. Että se on mahdollista! Että niin viallisia ei olla, ettäkö se olisi täysin mahdotonta, että raskaus alkaa. Mutta silti välillä usko, toivo ja rakkaus tuntuvat raa'alta pilalta, eivätkä kannattele yhtään. Tietäisittepä miten monta kertaa olen tarkistanut kännykkäni muistista yhtä pientä kännykkäkameralla otettua kuvaa plus-testistä. Ja on se kuva vielä tallella. Ja digi-plussa on pullea ja selkeä. Ja ne viivat siellä testitikun sisässä, ne olivat kirkkaat ja paksut. Muistan kuinka katselin niitä lomareissulla kahvilan vessassa ja olisin voinut sen jälkeen tanssia läpi ravintolan. Ja vaikka se onkin jollakin tavalla naurettavaa - eihän se ole ultrakuva edes - niin se pieni kännykkäkameran kuva on ainut todistusaineisto, mitä minulla on. Oman muistikuvan lisäksi.
Sade kastelee kaiken ikkunan takana, uusi kasvaa ja kukoistaa - muutamat pontevat kaksosetkin, tästä pinosta! Ja ajatus siitä saa minut värähtämään onnesta - se kulkee jossain tuossa nivusesta reittä pitkin alas ja selkäpiitä pitkin ylös. Sillä väreellä jaksan tämän päivän ja perhepiirissä lasten ja raskaana olevien ympäröimänä vietetyn juhannuksen ja tämän kesän. Jonain päivänä minäkin. Ja niin te muutkin.
Pömppis-Stella
Halusin vain kertoa, että luin eilen tämän koko pinon kertarysäyksellä. Ja sitten tajusin jotakin. Kaikki ajallaan. Ehkä tämä minun taipaleeni nyt sitten kestää vielä.
Ja vaikka toivonkin niin kovin kovin kovin paljon, etten enää ensi kesänä itkisi tätä samaa itkua kuin tänä ja viime ja sitä edellisenä kesänä, niin samaan aikaan tajuan, että vaikka Ade tai Miru kuinka vihjailisitte haikaralleni suunnistusohjeita, niin ei se ehkä vielä ole tulossa lentämään matalalentoa meidän kattomme ylle, viivyttelemään siinä hetken ja pudottamaan tuomisensa sydämeni alle kasvamaan. Mutta jollekin se tulee käymään. Lohdullisesti "seuraavaksi".
Vähän niinkuin siinä Reko Lundanin näytelmässä "Aina joku eksyy" niin tässä maailmassa se olisi "Aina joku plussaa". Jos tästä ajasta joskus jotain kirjoittaisin pöytälaatikkoon, niin ehkä se voisi olla sen tekstin nimi.
Samaan aikaan kun se repii sisuskaluja ilkeästi kun oma haikara eksyy ja joku muu plussaa, niin sittenkin se kirkastaa tätä taivalta. Niin kauan kuin munasoluja tulee ja siittiöitä löytyy, eikä mikään näytä olevan täysin dramaattisesti pielessä, voidaan vielä jatkaa toivomista. Asiat voisivat olla huonomminkin.
Vielä yksi asia. Mä en jotenkin ole aiemmin kehdannut kirjoittaa tänne. En vaan tohtinut, pitänyt sitä jotenkin oikeana. Täällä oli silloin aivan ainutlaatuinen, jollakin tasolla yksityinen kirjeiden ja ajatusten vaihto käynnissä, kun aloitin taustailun. Tämä keskustelu lohdutti ja kiinnosti päivittäin (tai aina silloin kun joku teistä jotakin kirjoitti ) , mutta jotenkin en osannut tulla mukaan. Ei siksi, ettenkö olisi uskonut, ettettekö olisi toivottaneet lämpimästi tervetulleeksi. Olin vasta aloittanut palstailun, ylipäätään. Mutta suurin henkinen este oli siinä, että oma talvinen keskenmeno ensimmäisestä virallisesta hedelmöityshoitotoimenpiteestä raskausviikolla 5+1 ei tuntunut saman arvoiselta tuskalta kuin se, että se olisi tapahtunut joskus myöhemmin. Tai että se olisi tapahtunut jo useamman hoidon jälkeen. Vaikka itkinkin ja surinkin, niin jotenkin häpesin sitä itkuani silloin. "Mitä minä oikein itken, ensiyritystä, muutaman millin solurykelmää", mietin. Ja kun lääkärikin, tottakai, piti sitä suorastaan hyvänä merkkinä (tästähän teillä on kaikilla kokemusta... ) , niin jotenkin onnistuin sulkemaan kyynelkanavat silloin ja psyykkaamaan itseni muutamassa viikossa siten, että syöksyin saman tien PAS:iin (siis heti km:n jälkeiseen kiertoon), jossa siirrettiin taas kaksi lähes top-alkiota, jotka eivät olleet kärsineet pakkasesta yhtään, lähtivät jakaantumaankin heti eteenpäin. Hassua, tuntuu kuin siitä olisi tosi kauan. Vaikka muistan ihan tarkkaan, kuinka lähdin suorastaan onnellisena klinikalle siirtoon jännitettyäni koko aamun, että tulisiko sieltä soitto, että kummatkin ovat kuolleet...Mukana kassin pohjalla oli mummon kutomat ihanat ja turvalliset villasukat operaatioon. Olin vähän etuajassa ja kävin ostamassa siinä aikaa tappaessani vaaleanpunaisen cashmir-neuleen sieltä Korkeavuorenkadun Lillystä (törkeän kalliin mutta se ei ollut sillä hetkellä olennaista) ja kun kävelin sieltä takaisin, silmiin oikein sattui kun aurinko paistoi. Pysähdyin siihen pieneen puistoon ja kävin sen "Topelius ja lapset" -patsaan kanssa jonkinlaisen keskustelun. Ja seuraavat kaksi viikkoa olin aivan varma, että Topelius piti lupauksensa. Kaikki kuuluisat oireetkin löytyivät. Mutta Topelius oli satusetä. Negahan siitä tuli. Mutta sekään ei saanut pysähtymään, vaan aloitin saman tien pistelyt 2.IVF:ään. Muistan kyllä, kuin klinikan Laura kysyi puhelimessa multa, että oletko nyt aivan varma, että jaksat. Jaksan, tottakai, minä siihen. Mutta en jaksanutkaan, vaikken sitä silloin tiennytkään. Ensimmäisen kerran henkinen kantti punnittiin punktiossa (ja kantin kestävyys osoittautui varsin heikoksi) ja lopullisesti kantti katosi sinä huhtikuisena iltapäivänä kun sain soiton klinikalta ja kävi selväksi, että kaksi kaikin puolin täydellisesti jakautunutta blastokysta-alkiota eivät olleet tehneet elettäkään kiinnittyäkseen. Otin sen aika raskaasti. Sana "aika" lähinnä vitsinomainen.
Nyt keskikesän juhlan kynnyksellä en enää niinkään mieti tuota 2.IVF:ää tai PAS:ia, enkä niiden pieniä lähes täydellisiä alkioita, mutta se helmikuun varhainen keskenmeno on alkanut tuntua koko ajan isommalta menetykseltä. Ja siihen lyhyeen kokemukseen olen jotenkin pikkuhiljaa ripustautunut koko ajan enemmän, hyvässä ja pahassa. Hyvässä siinä mielessä, että kyllä se jollakin epätoivoisella tavalla luo toivoa. Että se on mahdollista! Että niin viallisia ei olla, ettäkö se olisi täysin mahdotonta, että raskaus alkaa. Mutta silti välillä usko, toivo ja rakkaus tuntuvat raa'alta pilalta, eivätkä kannattele yhtään. Tietäisittepä miten monta kertaa olen tarkistanut kännykkäni muistista yhtä pientä kännykkäkameralla otettua kuvaa plus-testistä. Ja on se kuva vielä tallella. Ja digi-plussa on pullea ja selkeä. Ja ne viivat siellä testitikun sisässä, ne olivat kirkkaat ja paksut. Muistan kuinka katselin niitä lomareissulla kahvilan vessassa ja olisin voinut sen jälkeen tanssia läpi ravintolan. Ja vaikka se onkin jollakin tavalla naurettavaa - eihän se ole ultrakuva edes - niin se pieni kännykkäkameran kuva on ainut todistusaineisto, mitä minulla on. Oman muistikuvan lisäksi.
Sade kastelee kaiken ikkunan takana, uusi kasvaa ja kukoistaa - muutamat pontevat kaksosetkin, tästä pinosta! Ja ajatus siitä saa minut värähtämään onnesta - se kulkee jossain tuossa nivusesta reittä pitkin alas ja selkäpiitä pitkin ylös. Sillä väreellä jaksan tämän päivän ja perhepiirissä lasten ja raskaana olevien ympäröimänä vietetyn juhannuksen ja tämän kesän. Jonain päivänä minäkin. Ja niin te muutkin.
Pömppis-Stella
Stella,.... :hug:
Täällä myös yksi hiljainen taustailija, joka haluaa rutistaa ihan kaikkia teitä niin hurjan kovasti. Olette ihan jokaisen vuodatetun kyyneleen arvoisia - ja ennen kaikkea jokainen sen oman pienen ihmeen. :heart: Odotellaan sitä yhdessä. Annetaan sillä aikaa auringon valaa kultaa haavoihin. Ja sateen huuhtoa pois osa raastavasta kivusta, sen minkä olemme jo käyneet läpi.
Täällä myös yksi hiljainen taustailija, joka haluaa rutistaa ihan kaikkia teitä niin hurjan kovasti. Olette ihan jokaisen vuodatetun kyyneleen arvoisia - ja ennen kaikkea jokainen sen oman pienen ihmeen. :heart: Odotellaan sitä yhdessä. Annetaan sillä aikaa auringon valaa kultaa haavoihin. Ja sateen huuhtoa pois osa raastavasta kivusta, sen minkä olemme jo käyneet läpi.
Upeasti osaatte pukea sanoiksi tämän tuskan ja murheen. Kiitos.
Tuntuu että haavoja todella on jo liikaa. Mutta jatkettava on. Pelko kyllä lisääntyy koko ajan mitä edemmäs mennään.
Nyt minun pitäisi Kurren ohjeen mukaan antaa auringon ja sateen parantaa ja kasvattaa voimia syyskuun passiin. Silloin omia voimavaroja ja uskoa varsinkin taas tarvitaan.
Tuntuu että haavoja todella on jo liikaa. Mutta jatkettava on. Pelko kyllä lisääntyy koko ajan mitä edemmäs mennään.
Nyt minun pitäisi Kurren ohjeen mukaan antaa auringon ja sateen parantaa ja kasvattaa voimia syyskuun passiin. Silloin omia voimavaroja ja uskoa varsinkin taas tarvitaan.
Stella - kiteytät sen juuri niin kuin se on: kun ensimmäisellä kerralla onnistuu, mutta menettää onnen, vahvistuu se menetys (oli se tapahtunut sitten miten aikaisessa vaiheessa tahansa) jokaikisen epäonnistuneen, seuraavan hoidon kohdalla. Tätä pelkään itse juuri nyt. En osaa selittää, toivottavasti ymmärrät. Kotona itken (itkuun sekoittuu tätä ahdistusta, pelkoa, surua ja toisaalta vielä toivoa ja kiitollisuutta, koska pääsin äsken terveyskeskukseen ultraan, jossa vielä löytyi syke).
t. myös yksi taustailija, 30+ ja km pelko puserossa
t. myös yksi taustailija, 30+ ja km pelko puserossa
Onpa ihanaa - ja samalla surullistakin - että ketjuumme on tullut taas uusia jäseniä, tai puoli-jäseniä tai piilo-... 
Sama se, lämmin tervetulotoivotus täältä kaikille!
Kauniita, kypsiä, viisaita ajatuksianne oli hyvä lukea. Niistä saa lisää uskoa tulevaan. Kuten Meikku ja Saana tuossa jo viittasivatkin, usko ja toivo ovat kuitenkin kovin horjuvia, ja mitä useammin ne meiltä viedään, sitä pienempinä ne tulevat takaisin...Mutta tulevat kuitenkin, onneksi. Ja vielä tuo Stellan "aina joku plussaa" osui täysin naulan kantaan. Miksei siis meistäkin kohta taas joku. Varmasti.
Omassa päässä on pörrännyt tänään paljon ajatuksia, kävin nimittäin sekä gynellä ekan kerran km:n jälkeen että psykologin kanssa keskustelemassa omasta olosta ja elosta. Molemmat käynnit olivat tarpeen ja aika avartaviakin. Hcg-arvothan mulla ei ole vielä laskeneet loppuunsa, joten verikokeita otetaan jatkossakin viikottain... Ultrassa ei näkynyt mitään erityistä, vain melko paksu limakalvo. Toivottavasti ne "roippeet" tulevat viimeistään seuraavan vuodon mukana pois. Järkyttävämpi juttu (jos tässä vielä niitä tarvitaan) oli se, että lääkäri katsoi punktioni olleen sen verran vaarallinen munasarjojen huonon sijainnin takia, ettei sitä (punktiota) "monta" kertaa uskalla tehdä. Ja tehdään seuraavalla, ilmeisesti viimeisellä, kerralla kuulemma nukutuksessa, että saadaan painettua munasarjoja kovemmin alaspäin. Mullahan piti punkteerata viimeksi toiselta puolelta rakon läpi, kun ei muuten onnistunut. Ja kuulemma suolet ovat niin lähellä niitä, että toimenpiteessä voi käydä huonostikin. Kiva juttu. No, uusi punktioaika (ja lyhyt kaava) saatiin siis kuitenkin lokakuulle, mutta takuitahan siitä ei ole sen vertaa kuin ennenkään. Joku siis mättää koko ajan hedelmöitymisessä mutta syytä ei tiedetä. Lääkäri vihjaisikin jo luovutettujen siittiöiden (ja/tai munasolujen) suuntaan, joita tosin siirretään vain yksityisellä. Miehen kanssa ollaan aiheesta alustavasti keskusteltukin, ja molemmat pitävät sitä ihan varteenotettavana vaihtoehtona. Eivätpä lapsoset saisi sitten ainakaan äitinsä temperamenttista luonnetta :kieh: . Joo, isoja ja vaikeita juttujahan nuo ovat, mutta ehkäpä se biologinen perimä on kuitenkin toisarvoinen asia. Toivo omasta lapsesta heräsi pitkästä aikaa vahvana pintaan.
No jopa tuli omaa napaa, mutta nyt pääsette minusta hetkeksi taas eroon, mökki nimittäin kutsuu juhannuksen viettoon...
Siispä virkistävää juhannusta kaikille, pitäkää huolta itsestänne (ja niistä, jotka päättävät lähteä uimaan juhannusyönä muutamien juomien jälkeen)!!
:flower: :flower:
Sama se, lämmin tervetulotoivotus täältä kaikille! Kauniita, kypsiä, viisaita ajatuksianne oli hyvä lukea. Niistä saa lisää uskoa tulevaan. Kuten Meikku ja Saana tuossa jo viittasivatkin, usko ja toivo ovat kuitenkin kovin horjuvia, ja mitä useammin ne meiltä viedään, sitä pienempinä ne tulevat takaisin...Mutta tulevat kuitenkin, onneksi. Ja vielä tuo Stellan "aina joku plussaa" osui täysin naulan kantaan. Miksei siis meistäkin kohta taas joku. Varmasti.
Omassa päässä on pörrännyt tänään paljon ajatuksia, kävin nimittäin sekä gynellä ekan kerran km:n jälkeen että psykologin kanssa keskustelemassa omasta olosta ja elosta. Molemmat käynnit olivat tarpeen ja aika avartaviakin. Hcg-arvothan mulla ei ole vielä laskeneet loppuunsa, joten verikokeita otetaan jatkossakin viikottain... Ultrassa ei näkynyt mitään erityistä, vain melko paksu limakalvo. Toivottavasti ne "roippeet" tulevat viimeistään seuraavan vuodon mukana pois. Järkyttävämpi juttu (jos tässä vielä niitä tarvitaan) oli se, että lääkäri katsoi punktioni olleen sen verran vaarallinen munasarjojen huonon sijainnin takia, ettei sitä (punktiota) "monta" kertaa uskalla tehdä. Ja tehdään seuraavalla, ilmeisesti viimeisellä, kerralla kuulemma nukutuksessa, että saadaan painettua munasarjoja kovemmin alaspäin. Mullahan piti punkteerata viimeksi toiselta puolelta rakon läpi, kun ei muuten onnistunut. Ja kuulemma suolet ovat niin lähellä niitä, että toimenpiteessä voi käydä huonostikin. Kiva juttu. No, uusi punktioaika (ja lyhyt kaava) saatiin siis kuitenkin lokakuulle, mutta takuitahan siitä ei ole sen vertaa kuin ennenkään. Joku siis mättää koko ajan hedelmöitymisessä mutta syytä ei tiedetä. Lääkäri vihjaisikin jo luovutettujen siittiöiden (ja/tai munasolujen) suuntaan, joita tosin siirretään vain yksityisellä. Miehen kanssa ollaan aiheesta alustavasti keskusteltukin, ja molemmat pitävät sitä ihan varteenotettavana vaihtoehtona. Eivätpä lapsoset saisi sitten ainakaan äitinsä temperamenttista luonnetta :kieh: . Joo, isoja ja vaikeita juttujahan nuo ovat, mutta ehkäpä se biologinen perimä on kuitenkin toisarvoinen asia. Toivo omasta lapsesta heräsi pitkästä aikaa vahvana pintaan.
No jopa tuli omaa napaa, mutta nyt pääsette minusta hetkeksi taas eroon, mökki nimittäin kutsuu juhannuksen viettoon...
Siispä virkistävää juhannusta kaikille, pitäkää huolta itsestänne (ja niistä, jotka päättävät lähteä uimaan juhannusyönä muutamien juomien jälkeen)!!
:flower: :flower:
Aikamoisessa tunnemyrskyssä tässä istun ja luen kaikkia kirjoituksianne. Jotenkin taas heräsin siihen, miten valtavista asioista täällä vaihdetaan ajatuksia. Ja senkin huomasin, miten paljon täällä on inhimillistä lämpöä, välittämistä ja - rakkautta. :heart: Toki huumoriakin.
Stella kuvasit niin hyvin tätä systeemiä ja omaa osuutta siinä...kuinka näissä arpajaisissa koska vaan kohdalle voi osua pikavoitto tai sitten ei ikinä. Ja juuri se toivon ja epätoivon yhtäaikaisuus ylittää ainakin hetkittäin käsityskyvyn. Ja sietokyvyn! Miten ihmeessä sä osaat pukea tunnelmat ja kokemuksesi sanoiksi noin...sun tekstiin voi sukeltaa sisään ja katsella siellä sitten yhdessä sun kanssa niitä kuvia, joita olet matkan varrella nähnyt.
Kummi, saitpa todella uutisen. Silti tuntuu upealta, että teille esitelty vaihtoehto luovutetuista sukusoluista herätti toivoa ja avasi ihan uusia ovia haikarallenne. :hug:
Oma napa. Sukulaisämmää ei edelleenkään näy. Enkä ole plussannutkaan. Vuokrataan PeePee se kaivinkone kimpassa... Turhaudun kamalasti nyt tästä tilanteesta, kun kumminkin bongasin oviksen - niin luotettavasti kun sen voi ihminen kotikonstein bongata - ja yleensähän vuodot kuitenkin alkavat 2 vkoa oviksen jälkeen, eikö?Eli kun kierto venyy, se kai ylneesä venyy ennen ovista? Noh. Ehkä tämä on edelliskerron keskenmenoon liittyvää sekoilua kropalta. Kummaa paineen tunnetta on kumminkin vatsalla, se voi kai viitata esim. kystaan. Kiertopäivä on nyt 31. Jopa tätä jaksan nyt jaaritella, huh huh.
Mies juuri soitti jäävänsä YLITÖIHIN näin juhannusaaton aaton kunniaksi, työpaikalla oli pamahtanut päälle poikkeustilanne. Huomenna suuntaamme yhdelle mökille. Iloitaan nyt sitten vaikka vuodottoman kätevästä olotilasta siellä. :kieh:
Minä olen mukana, jos treffataan esim. juuri keskiviikkona.
Romanttista ja ihanaa juhannusta kaikille teille uskomattomat mimmit!
Stella kuvasit niin hyvin tätä systeemiä ja omaa osuutta siinä...kuinka näissä arpajaisissa koska vaan kohdalle voi osua pikavoitto tai sitten ei ikinä. Ja juuri se toivon ja epätoivon yhtäaikaisuus ylittää ainakin hetkittäin käsityskyvyn. Ja sietokyvyn! Miten ihmeessä sä osaat pukea tunnelmat ja kokemuksesi sanoiksi noin...sun tekstiin voi sukeltaa sisään ja katsella siellä sitten yhdessä sun kanssa niitä kuvia, joita olet matkan varrella nähnyt.
Kummi, saitpa todella uutisen. Silti tuntuu upealta, että teille esitelty vaihtoehto luovutetuista sukusoluista herätti toivoa ja avasi ihan uusia ovia haikarallenne. :hug:
Oma napa. Sukulaisämmää ei edelleenkään näy. Enkä ole plussannutkaan. Vuokrataan PeePee se kaivinkone kimpassa... Turhaudun kamalasti nyt tästä tilanteesta, kun kumminkin bongasin oviksen - niin luotettavasti kun sen voi ihminen kotikonstein bongata - ja yleensähän vuodot kuitenkin alkavat 2 vkoa oviksen jälkeen, eikö?Eli kun kierto venyy, se kai ylneesä venyy ennen ovista? Noh. Ehkä tämä on edelliskerron keskenmenoon liittyvää sekoilua kropalta. Kummaa paineen tunnetta on kumminkin vatsalla, se voi kai viitata esim. kystaan. Kiertopäivä on nyt 31. Jopa tätä jaksan nyt jaaritella, huh huh.
Mies juuri soitti jäävänsä YLITÖIHIN näin juhannusaaton aaton kunniaksi, työpaikalla oli pamahtanut päälle poikkeustilanne.
Huomenna suuntaamme yhdelle mökille. Iloitaan nyt sitten vaikka vuodottoman kätevästä olotilasta siellä. :kieh: Minä olen mukana, jos treffataan esim. juuri keskiviikkona.
Romanttista ja ihanaa juhannusta kaikille teille uskomattomat mimmit!
Heippa naiset!
Toivottavasti jussi meni kaikilla mukavasti. Meillä nautiskeltiin ihan kodin rauhasta ja kesän hienoista sääilmiöistä, hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta. Ja tietysti miehen täydellisestä siivouspuuskasta, kun tuli koko talo kuurattua lattiasta kattoon ihan ikkunoita myöden. Laittoi mut ja tytön ulos koko lauantaiaamupäiväksi ja siellähän me viihdyttiin noinkin hyvän asian vuoksi =)
PeePee, hienoa, että uusi kierto käynnistyi ja pääset taas aloittelemaan uutta starttia. Pidetään kovasti peukkuja, että pas ehditään tekemään kuitenkin ja limis on sopivan paksuinen siihen mennessä.
Ade ja muut mahdolliset treffailijat. En lueskellut juttujanne koko juhannuksena lainkaan ja nyt olen mennyt jo sopimaan keskiviikolle muuta menoa.. Sorry. :/
Voi hitsit, miten turhauttavaa on olla töissä kun ei varsinaista tekemistä ole lainkaan. Toki mulla on iso läjä sellaista hommaa, mikä on odottanut näitä hiljaisia aikoja, mutta niihin tarttuminen on vaikeaa... Jospa sitä saisi itseään niskasta kiinni.
Mukavaa viikon alkua :wave:
Toivottavasti jussi meni kaikilla mukavasti. Meillä nautiskeltiin ihan kodin rauhasta ja kesän hienoista sääilmiöistä, hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta. Ja tietysti miehen täydellisestä siivouspuuskasta, kun tuli koko talo kuurattua lattiasta kattoon ihan ikkunoita myöden. Laittoi mut ja tytön ulos koko lauantaiaamupäiväksi ja siellähän me viihdyttiin noinkin hyvän asian vuoksi =)
PeePee, hienoa, että uusi kierto käynnistyi ja pääset taas aloittelemaan uutta starttia. Pidetään kovasti peukkuja, että pas ehditään tekemään kuitenkin ja limis on sopivan paksuinen siihen mennessä.
Ade ja muut mahdolliset treffailijat. En lueskellut juttujanne koko juhannuksena lainkaan ja nyt olen mennyt jo sopimaan keskiviikolle muuta menoa.. Sorry. :/
Voi hitsit, miten turhauttavaa on olla töissä kun ei varsinaista tekemistä ole lainkaan. Toki mulla on iso läjä sellaista hommaa, mikä on odottanut näitä hiljaisia aikoja, mutta niihin tarttuminen on vaikeaa... Jospa sitä saisi itseään niskasta kiinni.
Mukavaa viikon alkua :wave:
Maanantaita; sateista ja koleaa, mutta ei anneta sen lannistaa.
Lomailijat nauttikoot sisätila-aktiviteeteista ja työssäkävijät lohduttautukoot
juurikin näillä kehnoilla keleillä. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Meikku, isot isot peukut pystyssä sun raskaudellesi! Mikäs viikko ja pv sulla nyt meneekään?
SaanaS ja Toiveikas, kuinka voitte? Ja tietenkin kaikki muutkin?!
Voi PeePee, kamala pettymys. Jos yhtään lohduttaa, täältä suunnalta on luvassa seuraa kesäiseen taukoiluun. Katsos täytyyhän tämä kesä hyödyntää omiin tarpeisiin, kun ensi kesänä onkin jo kädet täynnä vauvoja ja korvat lukossa niiden kiljuntaa..hehee... ei jää palstailulle aikaa kiireisillä äipillä.
Kesästä tuli mieleen tietty Kesä: Tulehan moikkaamaan!!! Kuinka siellä maatilalla hommat luistavat näin sateella?
Mites meidän "aktiivihoitolaiset" pärjäävät piikkeineen?
Harmillista, että keskiviikko ei nyt sitten onnistunutkaan treffipäiväksi.
Siirretäänkös torstaille vai ihan kerrassaan myöhemmäksi?
Miru, jotenkin tuntuu, että tässä kirjassa kääntyi iso sivu, kun sinä ja EnniV raskauduitte...ja tietysti kääntyi! Viime syksy oli raskasta aikaa ja teistä ystävistä oli iso lohtu. Nyt on aika suunnata taas eteenpäin uusien ihanien ihmisten kanssa, mutta haluaisin niin kovin tavata teidät, jos se on mahdollista. Ja aivan upeaa olisi samalla tutustua myös uudempiin tulokkaisiin - joko tässä pinossa uusiin tai ylipäätään uusiin.
(.) Yhä vaan on kroppa sekaisin kuin se kuuluisa seinäkello. Ei menkkoja. Eilisen pupuilun jälkeen jo ilahduin pienestä verisestä vuodosta (voi jee mistä ihminen voikin saada kiksinsä), mutta se loppui siihen. No, ajattelin testailla varmuuden vuoksi tuossa ennen ulkomaan matkaa, jolle lähdetään kahden viikon päästä. Varmuuden vuoksi kun ei nyt tiedä, miten nämä kierrot ja ovikset menevät. Ettei tartte siellä ihmetellä. Tokihan olen jo maalaillut kohdunulkoisesta lähtien kaikki skenaariot, muuta tod.näk tässä vaan on kierrot päin pyllyä, niin sanoakseni. Ei kiva. Viskaa PeePee tädillä, kun väsyt häneen jookos!
Sori, en ole ihan kartalla kaikkien kuulumisista, mutta ehkäpä saamme päivitettyä tietoa pian itse kunkin navasta..! Sitä odotellessa! B)
Lomailijat nauttikoot sisätila-aktiviteeteista ja työssäkävijät lohduttautukoot
juurikin näillä kehnoilla keleillä. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Meikku, isot isot peukut pystyssä sun raskaudellesi! Mikäs viikko ja pv sulla nyt meneekään?
SaanaS ja Toiveikas, kuinka voitte? Ja tietenkin kaikki muutkin?!
Voi PeePee, kamala pettymys. Jos yhtään lohduttaa, täältä suunnalta on luvassa seuraa kesäiseen taukoiluun. Katsos täytyyhän tämä kesä hyödyntää omiin tarpeisiin, kun ensi kesänä onkin jo kädet täynnä vauvoja ja korvat lukossa niiden kiljuntaa..hehee... ei jää palstailulle aikaa kiireisillä äipillä.
Kesästä tuli mieleen tietty Kesä: Tulehan moikkaamaan!!! Kuinka siellä maatilalla hommat luistavat näin sateella?
Mites meidän "aktiivihoitolaiset" pärjäävät piikkeineen?
Harmillista, että keskiviikko ei nyt sitten onnistunutkaan treffipäiväksi.
Siirretäänkös torstaille vai ihan kerrassaan myöhemmäksi?
Miru, jotenkin tuntuu, että tässä kirjassa kääntyi iso sivu, kun sinä ja EnniV raskauduitte...ja tietysti kääntyi! Viime syksy oli raskasta aikaa ja teistä ystävistä oli iso lohtu. Nyt on aika suunnata taas eteenpäin uusien ihanien ihmisten kanssa, mutta haluaisin niin kovin tavata teidät, jos se on mahdollista. Ja aivan upeaa olisi samalla tutustua myös uudempiin tulokkaisiin - joko tässä pinossa uusiin tai ylipäätään uusiin.
(.) Yhä vaan on kroppa sekaisin kuin se kuuluisa seinäkello. Ei menkkoja. Eilisen pupuilun jälkeen jo ilahduin pienestä verisestä vuodosta (voi jee mistä ihminen voikin saada kiksinsä), mutta se loppui siihen. No, ajattelin testailla varmuuden vuoksi tuossa ennen ulkomaan matkaa, jolle lähdetään kahden viikon päästä. Varmuuden vuoksi kun ei nyt tiedä, miten nämä kierrot ja ovikset menevät. Ettei tartte siellä ihmetellä. Tokihan olen jo maalaillut kohdunulkoisesta lähtien kaikki skenaariot, muuta tod.näk tässä vaan on kierrot päin pyllyä, niin sanoakseni. Ei kiva. Viskaa PeePee tädillä, kun väsyt häneen jookos!
Sori, en ole ihan kartalla kaikkien kuulumisista, mutta ehkäpä saamme päivitettyä tietoa pian itse kunkin navasta..! Sitä odotellessa! B)
Hei!
Jos sopii niin haluaisin liittyä teidän seuraan. Luin kirjoituksianne ja totesin, että tästä porukasta saan varmasti sen voiman jolla jaksan etiäpäin.
Taustoistani... Viime vuoden keväänä alkoi lapsettomuushoidot IVFllä jolloin aloin näillä palstoilla kirjoittelemaan. Eka hoito epäonnistui ja toinen hoito olikin ISCI jossa päästiin tuoresiirtoon sekä PASiin; molemmista siis nega. Syksyllä mentiin sitten pohjalle ja lujaa. Ja niin nämä keskustelupalstat jäivät väliin. Näitten hoitojen seurauksena parisuhde joutui koetukselle ja meikäläinen sairaslomalle. Yksin kun lapsettomuusasioita pähkäilee.
Nyt tänä vuonna alkoi elämä taas hymyilemään. Tunsin taas olevan vahva. Tulin lukemaan näitten palstojen juttuja mutten uskaltanut kirjoitella jostain kumman syystä. Hoidot alkoivat. Kaikki tuntui niin hyvältä. JA voi sitä riemua kun tein pp11 testin ja se näytti positiivista. Mutta kuinkas ollakkaan hcg arvo oli heikonlainen. Viikko meni kärvistellessä seuraavaan verikokeeseen. Vastaus oli että kesken tulee menemään.
Nyt kysyisinkin (ehkä tyhmän kysymyksen) mitäköhän nyt tapahtuu? Kävin siis eilen verikokeessa. Eilen tullut pyyhkiessä paperiin hieman verta. Tänä aamuna alaselkä oli hetken aivan tulessa ja alavatsa kramppasi.
Hitto ku on vaikeeta!!!!! Sattuu niin syvälle sydämmeen etten saa henkeä. Pää on niin täynnä kysymyksiä ja miten tästä eteenpäin. Kuinka sitä toipuu henkisesti jotta jaksaa aloittaa hoidot.
Anteeksi tämä kamala vuodatus, mutta kuten jo totesin niin luulen tämän olevan mulle se henkireikä.
Jos sopii niin haluaisin liittyä teidän seuraan. Luin kirjoituksianne ja totesin, että tästä porukasta saan varmasti sen voiman jolla jaksan etiäpäin.
Taustoistani... Viime vuoden keväänä alkoi lapsettomuushoidot IVFllä jolloin aloin näillä palstoilla kirjoittelemaan. Eka hoito epäonnistui ja toinen hoito olikin ISCI jossa päästiin tuoresiirtoon sekä PASiin; molemmista siis nega. Syksyllä mentiin sitten pohjalle ja lujaa. Ja niin nämä keskustelupalstat jäivät väliin. Näitten hoitojen seurauksena parisuhde joutui koetukselle ja meikäläinen sairaslomalle. Yksin kun lapsettomuusasioita pähkäilee.
Nyt tänä vuonna alkoi elämä taas hymyilemään. Tunsin taas olevan vahva. Tulin lukemaan näitten palstojen juttuja mutten uskaltanut kirjoitella jostain kumman syystä. Hoidot alkoivat. Kaikki tuntui niin hyvältä. JA voi sitä riemua kun tein pp11 testin ja se näytti positiivista. Mutta kuinkas ollakkaan hcg arvo oli heikonlainen. Viikko meni kärvistellessä seuraavaan verikokeeseen. Vastaus oli että kesken tulee menemään.
Nyt kysyisinkin (ehkä tyhmän kysymyksen) mitäköhän nyt tapahtuu? Kävin siis eilen verikokeessa. Eilen tullut pyyhkiessä paperiin hieman verta. Tänä aamuna alaselkä oli hetken aivan tulessa ja alavatsa kramppasi.
Hitto ku on vaikeeta!!!!! Sattuu niin syvälle sydämmeen etten saa henkeä. Pää on niin täynnä kysymyksiä ja miten tästä eteenpäin. Kuinka sitä toipuu henkisesti jotta jaksaa aloittaa hoidot.
Anteeksi tämä kamala vuodatus, mutta kuten jo totesin niin luulen tämän olevan mulle se henkireikä.
Hei kaikille!
Kovin on nyt sateista tämä Suomen kesä, mutta jospa ne helteetkin sieltä tulisivat viimeistään sitten kun MUN kesälomani alkaa eli ensi viikon jälkeen! B)
Kyllähän nämä sadesäät haittaa meidän maajussien elämää ainakin sikäli että huolestuttaa, saadaanko hevosille ensi talveksi kunnon heinää? Senkin takia kovasti toivottaisiin jo helteitä ja heinäpoutia.
PeePee voi miten kurjaa että hoitosi siirtyy. :hug: Se odotteleminen on näissä hoidoissa kaikkein pahinta, ainakin mun mielestä. Itse ainakin voin paljon paremmin silloin kun jotain tapahtuu eikä tarvitse vain toimettomana odotella.
Ja meillähän alkaa tapahtua NYT! Tänään oli 0-ultra, ja kaikki näytti onneksi siltä kuin pitikin. Tänään alan pistokset (Gonal-F ja Menopur) ja seuraava ultra on ensi maanantaina. Ei kauheasti jännitä, tämä homma on jo niin tuttua että menee ihan rutiinilla.
Unelma-anelma voi miten kurja tilanne sulla. :hug: Keskenmenot on ihan kamalia, mutta toisaalta ne antaa kuitenkin toivoa että on mahdollisuus raskautua. En kyllä osaa neuvoa, mitä nyt tapahtuu? Ilmeisesti sun keskenmeno on tulossa niin varhaisessa vaiheessa että se hoituisi itsestään ilman lääkkeitä? Itselläni keskenmeno oli sen verran myöhemmin, että päädyin kaavintaan. Se oli kyllä helppo juttu sikäli, että mitään vuotoa ei ollut ennen eikä jälkeen. Mutta henkisestihän nämä ei olehelppoja juttuja ikinä. No, ei voida muuta kuin yrittää jatkaa eteenpoäin, toisiamme tukien. Toivottavasti saat tästä palstasta apua ja voimaa jatkaa eteenpäin.
Kovin on nyt sateista tämä Suomen kesä, mutta jospa ne helteetkin sieltä tulisivat viimeistään sitten kun MUN kesälomani alkaa eli ensi viikon jälkeen! B)
Kyllähän nämä sadesäät haittaa meidän maajussien elämää ainakin sikäli että huolestuttaa, saadaanko hevosille ensi talveksi kunnon heinää? Senkin takia kovasti toivottaisiin jo helteitä ja heinäpoutia.
PeePee voi miten kurjaa että hoitosi siirtyy. :hug: Se odotteleminen on näissä hoidoissa kaikkein pahinta, ainakin mun mielestä. Itse ainakin voin paljon paremmin silloin kun jotain tapahtuu eikä tarvitse vain toimettomana odotella.
Ja meillähän alkaa tapahtua NYT! Tänään oli 0-ultra, ja kaikki näytti onneksi siltä kuin pitikin. Tänään alan pistokset (Gonal-F ja Menopur) ja seuraava ultra on ensi maanantaina. Ei kauheasti jännitä, tämä homma on jo niin tuttua että menee ihan rutiinilla.
Unelma-anelma voi miten kurja tilanne sulla. :hug: Keskenmenot on ihan kamalia, mutta toisaalta ne antaa kuitenkin toivoa että on mahdollisuus raskautua. En kyllä osaa neuvoa, mitä nyt tapahtuu? Ilmeisesti sun keskenmeno on tulossa niin varhaisessa vaiheessa että se hoituisi itsestään ilman lääkkeitä? Itselläni keskenmeno oli sen verran myöhemmin, että päädyin kaavintaan. Se oli kyllä helppo juttu sikäli, että mitään vuotoa ei ollut ennen eikä jälkeen. Mutta henkisestihän nämä ei olehelppoja juttuja ikinä. No, ei voida muuta kuin yrittää jatkaa eteenpoäin, toisiamme tukien. Toivottavasti saat tästä palstasta apua ja voimaa jatkaa eteenpäin.
Moikka muruset!
Mökin suunnalta pääsin taas koneen ääreen, ainakin muutamaksi päiväksi. Ja täytyy tunnustaa, hyvää teki - siis netittömyys. Kelit ovat taas pikkuisen kurjemmat joo, joten aikaa voi hyvin käyttää esim näihin puuhiin, niin työläiset kuin lomalaisetkin .
Tervetuloa Unelma-anelma joukkoomme! On surullista, että teilläkin on tapahtunut ikäviä asioita lapsi-rintamalla. Kirjoittele ihmeessä tänne, jos vaan jaksat. Tänne saa ja pitääkin vuodattaa kaikki mahdollinen. Itse ainakin koen (ja olen kokenut) tämän ketjun valtavana voimavarana ja tukipylväänä omien ajatusten selvittämiseen ja jakamiseen. Lisäksi huomaa, ettei ole aivan "ainutlaatuinen" ja yksin ongelmiensa kanssa.
Tuohon kysymykseesi minulla on omakohtaisia kokemuksia myös ihan viime viikoilta. Ekan icsin seurauksena tuli siis "heikosti positiivinen" (obs. Hyvä Härkösen kirja!). Mulla myös hcg lähti sitten hitaasti laskuun ja vuoto alkoi samoilla kulmilla. Jos jotain positiivista tuosta sun vuodosta voi hakea, on se, että jos se lisääntyy, kaikki tulee luultavasti itsestään ulos, eikä ikäviä jatkotoimenpiteitä tarvita. Mulle määrättiin viikottainen hcg-seuranta, jossa nähdään, että kaikki "materiaali" katoaa kohdusta. Antoiko lääkäri sulle mitään jatko-ohjeita? Kannattaa soitella perään ja vaatia esim tuota verikoetta (tai ultraa myöhemmälle tms), jos ei muuta ole sovittu.
Ymmärrän täysin myös tunteesi siitä, miten tästä jaksaa jatkaa eteenpäin. Alussa varmasti tuntuu, ettei oikein jaksaisikaan mutta jos olet lukenut tätä palstaa pidemmälti, huomaat, että vähitellen yksi ja toinenkin löytää taas sen kipinän uuden yrittämiseen. Toisilla kestää pidempään, toiset jatkavat rivakammin. Oletko muuten yksityisellä vai julkisella puolella? Julkisen puolen hoitojonot ovat ymmärtääkseni sen verran pitkiä, että taukoa tulee väkisinkin, mikä saattaa olla ihan hyvä juttu asian käsittelyn suhteen. Ja yksityiselläkin puolella lienee aika monessa paikassa kesätaukoa näillä main. Iso tsemppi sinulle ja anna aikaa itsellesi.
Voi räkä, Ade, sun kropan sekavuutta. Tätiä kehiin ja heti! (Jos siis ei r-mahiksia.) Etkö voisi soittaa lääkärille tms. ja kysellä apua?
ON:ssa ei mitään uutta. Eilen kävin vaihteeksi verikokeessa (jossa muuten otettiin vihdoin ne kuuluisat kilppariarvotkin) ja tänään pitäisi soitella hcg:sta hoitajalle. Pientä vuotoa on taas tullut, joten eivätköhän ne loputkin pian pois tule.
(Vielä ) Parempaa kesän jatkoa koko jengille, kuulemisiin!
Mökin suunnalta pääsin taas koneen ääreen, ainakin muutamaksi päiväksi. Ja täytyy tunnustaa, hyvää teki - siis netittömyys. Kelit ovat taas pikkuisen kurjemmat joo, joten aikaa voi hyvin käyttää esim näihin puuhiin, niin työläiset kuin lomalaisetkin
.Tervetuloa Unelma-anelma joukkoomme! On surullista, että teilläkin on tapahtunut ikäviä asioita lapsi-rintamalla. Kirjoittele ihmeessä tänne, jos vaan jaksat. Tänne saa ja pitääkin vuodattaa kaikki mahdollinen. Itse ainakin koen (ja olen kokenut) tämän ketjun valtavana voimavarana ja tukipylväänä omien ajatusten selvittämiseen ja jakamiseen. Lisäksi huomaa, ettei ole aivan "ainutlaatuinen" ja yksin ongelmiensa kanssa.
Tuohon kysymykseesi minulla on omakohtaisia kokemuksia myös ihan viime viikoilta. Ekan icsin seurauksena tuli siis "heikosti positiivinen" (obs. Hyvä Härkösen kirja!). Mulla myös hcg lähti sitten hitaasti laskuun ja vuoto alkoi samoilla kulmilla. Jos jotain positiivista tuosta sun vuodosta voi hakea, on se, että jos se lisääntyy, kaikki tulee luultavasti itsestään ulos, eikä ikäviä jatkotoimenpiteitä tarvita. Mulle määrättiin viikottainen hcg-seuranta, jossa nähdään, että kaikki "materiaali" katoaa kohdusta. Antoiko lääkäri sulle mitään jatko-ohjeita? Kannattaa soitella perään ja vaatia esim tuota verikoetta (tai ultraa myöhemmälle tms), jos ei muuta ole sovittu.
Ymmärrän täysin myös tunteesi siitä, miten tästä jaksaa jatkaa eteenpäin. Alussa varmasti tuntuu, ettei oikein jaksaisikaan mutta jos olet lukenut tätä palstaa pidemmälti, huomaat, että vähitellen yksi ja toinenkin löytää taas sen kipinän uuden yrittämiseen. Toisilla kestää pidempään, toiset jatkavat rivakammin. Oletko muuten yksityisellä vai julkisella puolella? Julkisen puolen hoitojonot ovat ymmärtääkseni sen verran pitkiä, että taukoa tulee väkisinkin, mikä saattaa olla ihan hyvä juttu asian käsittelyn suhteen. Ja yksityiselläkin puolella lienee aika monessa paikassa kesätaukoa näillä main. Iso tsemppi sinulle ja anna aikaa itsellesi.
Voi räkä, Ade, sun kropan sekavuutta. Tätiä kehiin ja heti! (Jos siis ei r-mahiksia.) Etkö voisi soittaa lääkärille tms. ja kysellä apua?
ON:ssa ei mitään uutta. Eilen kävin vaihteeksi verikokeessa (jossa muuten otettiin vihdoin ne kuuluisat kilppariarvotkin) ja tänään pitäisi soitella hcg:sta hoitajalle. Pientä vuotoa on taas tullut, joten eivätköhän ne loputkin pian pois tule.
(Vielä ) Parempaa kesän jatkoa koko jengille, kuulemisiin!
Hei!
Juhannus teki hyvää. Sai levätä ja rentoutua rakkaimpien vierellä. Saunottiin ja veneiltiin ja vaan oltiin ja heiteltiin mölkkyä ja juotiin sopivasti viiniä.
Mun on helpompi olla kun olen saanut keskenmenon itkettyä ja veren tuleen vihdoin ulos monien kipujen saattelemana. On helpompi hengittää ja koiranpennun tulo 3,5 viikon kuluttua auttaa asiaa. Samoin urheilu, joka jäi lapsettomuushoitojen alkaessa viime syyskuussa. Nyt taas syyskuussa palataan asiaan pakastealkioiden merkeissä, joita toivon riittävän vielä kahteen siirtoon.
Koiruusajatukset ja urheilu ja hoitotauko ja kesä auttaa mua. Toki joku päivä tulee iso itku kun menetettiin se hyvä alku,(syke näkyi jo) mutta muuten tuntuu että voimia tulee lisää, henkisesti ja fyysisesti. Koiravauva saa varmasti ajatukset muualle ja yritän sitten syksyllä suhtautua siirtoihin vähemmällä stressillä. (epäilen kyllä itseäni)
Halaus kaikille, pysykää linjoilla!!!
Juhannus teki hyvää. Sai levätä ja rentoutua rakkaimpien vierellä. Saunottiin ja veneiltiin ja vaan oltiin ja heiteltiin mölkkyä ja juotiin sopivasti viiniä.
Mun on helpompi olla kun olen saanut keskenmenon itkettyä ja veren tuleen vihdoin ulos monien kipujen saattelemana. On helpompi hengittää ja koiranpennun tulo 3,5 viikon kuluttua auttaa asiaa. Samoin urheilu, joka jäi lapsettomuushoitojen alkaessa viime syyskuussa. Nyt taas syyskuussa palataan asiaan pakastealkioiden merkeissä, joita toivon riittävän vielä kahteen siirtoon.
Koiruusajatukset ja urheilu ja hoitotauko ja kesä auttaa mua. Toki joku päivä tulee iso itku kun menetettiin se hyvä alku,(syke näkyi jo) mutta muuten tuntuu että voimia tulee lisää, henkisesti ja fyysisesti. Koiravauva saa varmasti ajatukset muualle ja yritän sitten syksyllä suhtautua siirtoihin vähemmällä stressillä. (epäilen kyllä itseäni)
Halaus kaikille, pysykää linjoilla!!!
Heippa kaikki!
Adelle, joo tuli ihan petturiolo, kun sähläsin tuon keskiviikon kanssa. Ja torstainakin kiirehdin jalkahoitoon. Mutta EHDOTTOMASTI haluan tavata livenä, vaikka tässä tämä lehti onkin omassa tilanteessa kääntynyt. Miten olisi ensi viikko? Ja nyt lupaan, etten sovi sinne yhtään mitään muuta! Pääsisikö Enni myös? Sovitaan vaikka yv:nä tarkemmin.
Kuullaan pian!
Adelle, joo tuli ihan petturiolo, kun sähläsin tuon keskiviikon kanssa. Ja torstainakin kiirehdin jalkahoitoon. Mutta EHDOTTOMASTI haluan tavata livenä, vaikka tässä tämä lehti onkin omassa tilanteessa kääntynyt. Miten olisi ensi viikko? Ja nyt lupaan, etten sovi sinne yhtään mitään muuta! Pääsisikö Enni myös? Sovitaan vaikka yv:nä tarkemmin.
Kuullaan pian!
Kiitoksia lohduttavista sanoista!!
Olen lukenut jälleen teidän kirjoituksia alusta lähtien. Mutta koska aihe on niin koskettava en pysty lukemaan kirjoituksia montaa kun tulee suru siitä mitä kaikkea voi pieni ihminen kokea. Tunteet menee surusta vihaan.
Niin kuin Kummi totesi niin mahtuuhan tälle palstalle myös niitä onnen ja ilon tunteita ja iloisia perhe-uutisia.
Nyt saa teidän muutamien kohdalla (Mustaruusu) innolla lukea kuinka hoidot etenee kun itse toivun tämän kesän. Viime vuodesta tiedän sen, että olen niin herkkä ihminen joten toipuminen voi vielä yllättävän pitkään. Silloin syksyllä kävi niin että PAS siirtoa ei voitu tehdä tuoresiiron jälkeen heti koska mä vaan itkin kun ajattelinkin hoitoa, lasettomuutta, raskautta yms. Hoitava lääkärikin totesi ettei ole hyvä jatkaa hoitoa jos on henkisesti väsynyt.
Kummi: me ollaan yksityisellä hoidossa. Ja sitä hcg-arvoa tarkkaillaan eli menen taas torstaina kokeeseen. Ja vuotohan alkoi nyt illalla. Ja sitähän tulee....
Tällä hetkellä taidan vielä elää niin pohjamudissa etten paljon nää omasta navasta eteenpäin. Sanoin eilisten (oho vuorokausi vaihtunut) eli toissapäiväisten itkujen jälkeen miehelle että nyt tästä on suunta ylöspäin. Että tärkeää on se että ainakin on ollut raskaana näitten muutamien negojen jälkeen. No kuinkas ollakkaan eilen iltana (ti-iltana) alkoi taas itkettää niin vietävästi. Ja kaiken kukkuraksi alaselkää ja alavatsaa särkee niin paljon etten pysty nukkumaan. 5 tunnin päästä soi jo herätyskello.
Tasapuolisesti kaikkea hyvää teille kaikille!!! Nyt lähden miehen viereen...
Olen lukenut jälleen teidän kirjoituksia alusta lähtien. Mutta koska aihe on niin koskettava en pysty lukemaan kirjoituksia montaa kun tulee suru siitä mitä kaikkea voi pieni ihminen kokea. Tunteet menee surusta vihaan.
Niin kuin Kummi totesi niin mahtuuhan tälle palstalle myös niitä onnen ja ilon tunteita ja iloisia perhe-uutisia.
Nyt saa teidän muutamien kohdalla (Mustaruusu) innolla lukea kuinka hoidot etenee kun itse toivun tämän kesän. Viime vuodesta tiedän sen, että olen niin herkkä ihminen joten toipuminen voi vielä yllättävän pitkään. Silloin syksyllä kävi niin että PAS siirtoa ei voitu tehdä tuoresiiron jälkeen heti koska mä vaan itkin kun ajattelinkin hoitoa, lasettomuutta, raskautta yms. Hoitava lääkärikin totesi ettei ole hyvä jatkaa hoitoa jos on henkisesti väsynyt.
Kummi: me ollaan yksityisellä hoidossa. Ja sitä hcg-arvoa tarkkaillaan eli menen taas torstaina kokeeseen. Ja vuotohan alkoi nyt illalla. Ja sitähän tulee....
Tällä hetkellä taidan vielä elää niin pohjamudissa etten paljon nää omasta navasta eteenpäin. Sanoin eilisten (oho vuorokausi vaihtunut) eli toissapäiväisten itkujen jälkeen miehelle että nyt tästä on suunta ylöspäin. Että tärkeää on se että ainakin on ollut raskaana näitten muutamien negojen jälkeen. No kuinkas ollakkaan eilen iltana (ti-iltana) alkoi taas itkettää niin vietävästi. Ja kaiken kukkuraksi alaselkää ja alavatsaa särkee niin paljon etten pysty nukkumaan. 5 tunnin päästä soi jo herätyskello.
Tasapuolisesti kaikkea hyvää teille kaikille!!! Nyt lähden miehen viereen...
Heippa kaikille!
Olen lukenut teidän ihania ja tunteikkaita kirjoituksia, mutta jotenkin ei ole ollut voimia kirjoittaa.
Loma menee eteenpäin kovalla vauhdilla. Opettaja, kun olen niin saapi vielä lomailla aika pitkään ennen töiden alkua. Yksi huono puoli pitkässä lomassa on, vaikka ei saisi valittaa, ehtii ajatella liikaa omia asioita ja hoitaa muiden vauvoja, vaikka ne ovatkin ihania...
No joo omaan lapsiasiaan liittyen meillä taitaa olla hiljaista elokuun loppuun asti. Ostin tuossa ovistikkuja ja tarkoitus olisi bongata mahdollisia hedelmällisiä päiviä. Jos totta puhutaan niin puhti on pois ja masentaa koko homma. Oviksia olen ennenkin bongannut, mutta eipä niistä ole mitään hyötyä ollut, kun raskaaksi en ole tullut paitsi ne kaksi kertaa, jotka menivät kesken. Syksyllä olisi kait mahdollista päästä tutkimuksiin, joten siihen asti pitää vaan olla ja sehän on helppoa
:/
Lääkäri vaan sanoi, että jäitä hattuun kyllä se vielä onnistuu! Olisi pitänyt kysyä, että tapahtuuko se ehkä tässä elämässä vai...
No joo anteeksi tämä alavireinen viesti. Tämä on ainut paikka johon kehtaa kertoa miltä oikeasti tuntuu, kun kaverit on niin kiinni vauvaelämässä eikä niitä kiinnosta.
Olen lukenut teidän ihania ja tunteikkaita kirjoituksia, mutta jotenkin ei ole ollut voimia kirjoittaa.
Loma menee eteenpäin kovalla vauhdilla. Opettaja, kun olen niin saapi vielä lomailla aika pitkään ennen töiden alkua. Yksi huono puoli pitkässä lomassa on, vaikka ei saisi valittaa, ehtii ajatella liikaa omia asioita ja hoitaa muiden vauvoja, vaikka ne ovatkin ihania...
No joo omaan lapsiasiaan liittyen meillä taitaa olla hiljaista elokuun loppuun asti. Ostin tuossa ovistikkuja ja tarkoitus olisi bongata mahdollisia hedelmällisiä päiviä. Jos totta puhutaan niin puhti on pois ja masentaa koko homma. Oviksia olen ennenkin bongannut, mutta eipä niistä ole mitään hyötyä ollut, kun raskaaksi en ole tullut paitsi ne kaksi kertaa, jotka menivät kesken. Syksyllä olisi kait mahdollista päästä tutkimuksiin, joten siihen asti pitää vaan olla ja sehän on helppoa
:/
Lääkäri vaan sanoi, että jäitä hattuun kyllä se vielä onnistuu! Olisi pitänyt kysyä, että tapahtuuko se ehkä tässä elämässä vai...
No joo anteeksi tämä alavireinen viesti. Tämä on ainut paikka johon kehtaa kertoa miltä oikeasti tuntuu, kun kaverit on niin kiinni vauvaelämässä eikä niitä kiinnosta.
Myöhäinen MOI!
Oli pakko tulla nopsaan toteamaan, että älä sinä Miru huolehdi,
kyllä ne treffit saadaan vielä pystyn, kun sopiva aika napsahtaa kohdalle.
Laitahan vaikka ehdotuksia... no taitaa mennä heinäkuulle/elokuulle kyllä.
Muta silloinhan jo vaikka ketkä saattavat päästä mukaan...Kummihan vihjaili jotain loppukesästä eikös?!
Niin ja iloistakin iloisempaa oli ottaa kovakourainen ja verinen täti tänään vastaan. En tarkoita nyt kiinteistönvälittäjätärtämme. Verilöyly alkoi siis lopulta kp 37!!! Ilo oli kuitenkin ylimmillään. Uusi kierto, uudet kujeet.
Toiveikas, et ole todellakaan yksin! Hoitelethan jookos itseäsikin eikä vain niitä kaverien vauvoja?! :heart:
Samoin Unelma-anelmalle hoivaavia terkkuja :hug:
Piglet, tuothan hyviä uutisia ultrasta?!!
Öitä :wave:
Oli pakko tulla nopsaan toteamaan, että älä sinä Miru huolehdi,
kyllä ne treffit saadaan vielä pystyn, kun sopiva aika napsahtaa kohdalle.
Laitahan vaikka ehdotuksia... no taitaa mennä heinäkuulle/elokuulle kyllä.
Muta silloinhan jo vaikka ketkä saattavat päästä mukaan...Kummihan vihjaili jotain loppukesästä eikös?!
Niin ja iloistakin iloisempaa oli ottaa kovakourainen ja verinen täti tänään vastaan. En tarkoita nyt kiinteistönvälittäjätärtämme. Verilöyly alkoi siis lopulta kp 37!!! Ilo oli kuitenkin ylimmillään. Uusi kierto, uudet kujeet.
Toiveikas, et ole todellakaan yksin! Hoitelethan jookos itseäsikin eikä vain niitä kaverien vauvoja?! :heart:
Samoin Unelma-anelmalle hoivaavia terkkuja :hug:
Piglet, tuothan hyviä uutisia ultrasta?!!
Öitä :wave:
Heippa muruset!
Ja lohtuhalaukset kaikille. Kyllä sydäntä riipaisee, kun lueskelen kirjoituksianne. Vaikka itse nyt olenkin raskaana, niin ei lapsettomuuden ja keskenmenon aiheuttama suru ole kuitenkaan mihinkään kadonnut. Erityisesti Stellan kirjoitus viime viikolla sai minut itkeä vollottomaan, osaat kyllä niin valtavan upeasti pukea sanoiksi olennaiset tuntemukset. Voisit varmasti kirjoittaa kirjan ja siitä saisi moni näiden asioiden kanssa paininut lohtua!
Ade, olet kyllä sitkeä sissi ja hyvä että ne menkat sieltä vihdoin tulivat ennen lomamatkaa, jotta eivät siellä ole kiusaamassa! Tapaaminen on minullakin ollut mielessä, nyt vain on ollut niin kamalan kiireistä, että olen kaikki menot karsinut minimiin. Ensi viikolla olen vielä maisemissa, mutta sen jälkeen tarkoitus lähteä lomailemaan vähän muihin maisemiin muutamaksi viikoksi.
Saana-pieni, hienoa että siellä pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa. Ja saatte ihanan koiranpennunkin, jonka touhuja saatte seurata!
Unelma-Anelmalle piti sanomani, että muistan itsekin kuinka aluksi vaan taustailin tällä palstalla, enkä kirjoittanut kuin ihan silloin tällöin. Kuitenkin kun löysin tämän pinon ja huomasin, miten ihania ihmisisä täällä on, sain valtavasti voimaa ja tukea siitä että oli mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, eikä niitä tarvinnut enää pitää kaikkea itsellään tai kaataa miehen niskaan.
ON: täällä siis tunteet pinnassa, kuten ehkä huomaatte :'( . Eilen käytiin np-ultrassa ja siellä molemmat köllöttelivät melko rauhassa ja hiukan liikuskellen. Kaikki näytti lupaavalta. Oli kyllä suuri helpotus. Tuntuu, että pystyy taas hengähtämään. Työkiireet ovat verottaneet voimia ihan valtavasti. Onneksi kiire ei ole vielä tuntunut mitenkään erityisen negatiiviselta kuitenkaan, mutta kyllä nyt alkaa akut olla aika lopussa ja odotan viikon päästä alkavaa lomaa todella!
Myös Kummille terkkuja sinne mökin rauhaan!
Ja oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Ja lohtuhalaukset kaikille. Kyllä sydäntä riipaisee, kun lueskelen kirjoituksianne. Vaikka itse nyt olenkin raskaana, niin ei lapsettomuuden ja keskenmenon aiheuttama suru ole kuitenkaan mihinkään kadonnut. Erityisesti Stellan kirjoitus viime viikolla sai minut itkeä vollottomaan, osaat kyllä niin valtavan upeasti pukea sanoiksi olennaiset tuntemukset. Voisit varmasti kirjoittaa kirjan ja siitä saisi moni näiden asioiden kanssa paininut lohtua!
Ade, olet kyllä sitkeä sissi ja hyvä että ne menkat sieltä vihdoin tulivat ennen lomamatkaa, jotta eivät siellä ole kiusaamassa! Tapaaminen on minullakin ollut mielessä, nyt vain on ollut niin kamalan kiireistä, että olen kaikki menot karsinut minimiin. Ensi viikolla olen vielä maisemissa, mutta sen jälkeen tarkoitus lähteä lomailemaan vähän muihin maisemiin muutamaksi viikoksi.
Saana-pieni, hienoa että siellä pikkuhiljaa alkaa elämä voittaa. Ja saatte ihanan koiranpennunkin, jonka touhuja saatte seurata!
Unelma-Anelmalle piti sanomani, että muistan itsekin kuinka aluksi vaan taustailin tällä palstalla, enkä kirjoittanut kuin ihan silloin tällöin. Kuitenkin kun löysin tämän pinon ja huomasin, miten ihania ihmisisä täällä on, sain valtavasti voimaa ja tukea siitä että oli mahdollisuus vaihtaa ajatuksia, eikä niitä tarvinnut enää pitää kaikkea itsellään tai kaataa miehen niskaan.
ON: täällä siis tunteet pinnassa, kuten ehkä huomaatte
:'( . Eilen käytiin np-ultrassa ja siellä molemmat köllöttelivät melko rauhassa ja hiukan liikuskellen. Kaikki näytti lupaavalta. Oli kyllä suuri helpotus. Tuntuu, että pystyy taas hengähtämään. Työkiireet ovat verottaneet voimia ihan valtavasti. Onneksi kiire ei ole vielä tuntunut mitenkään erityisen negatiiviselta kuitenkaan, mutta kyllä nyt alkaa akut olla aika lopussa ja odotan viikon päästä alkavaa lomaa todella!Myös Kummille terkkuja sinne mökin rauhaan!
Ja oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!