Hän ollut siellä jossain, mihin monet jäivät niin ,
tehnyt kaiken mitä tehdä käskettiin.
Mikä oikein on tai väärin, puolestansa päätettiin
ja ne päättäjät, ne jäivät kaupunkiin
Hän on tuntenut, kun pommit ,tantereita moukaroi,
avunhuudot vielä nytkin kuulla voi.
Hän on nähnyt sen, kun savuntakaa nousee aamun koi,
tuhottuna kaiken minkä luoja loi.
Jotkut arvet näkyy päälle, jotkut ei,
silloin miehet, oli viljaa jota halla vei.
Kuvat menneisyyden kulkee lastinaan,
etulinjaan palaa öisin uudestaan.
Jotkut arvet näkyy päälle, jotkut ei
Monta haavetta nuo vuodet silloin hautaan vei,
silti toivon näki jossain siintävän,
eikö kuuluis hälle hieman enemmän
Hän on tähtäimensä takaa nähnyt toisen ihmisen,
joka marssi tahtiin toisten käskyjen.
Silti taistelunsa taisteli,
me saimme vapauden,
hän on ylpeä ja nöyrä eessä sen.
Tätä maata vielä jaksoi,
rakentaa hän kuitenkin,
kynsin hampain, rukouksin, kyynelin
Päivä mailleen painuu,
takanansa taival ankarin,
reissu raskas, niin on ollut
sankarin

-Kari Tapio-