Kokemuksia onko tauko suhteessa auttanut????

[Nainen tässä taas Tinnille.]

No eikö tuo jo kerro aika selvästi että missä mennään. Ei kai nyt herrajumala kenenkään mies seiso tumput suorassa rakastamansa tyttöystävänsä vieressä ja kuuntele tuollaista kaveriltaan, oli kaveri mies tai nainen.

Voin vaikka vannoa, että omani seisoisi juuri aivan hissuksiin ja tumput suorana tuossa tilanteessa: mieheni inhoaa kaikenlaista konfrontaatiota, joten hän ei lähtisi sanomaan mitään. Todennäköisesti hän lähtisi tilanteesta pois. Tosin hän tietää, että minä pistäisin täyslaidallisen... Enkä epäile hetkeäkään, ettenkö minä ole ykkönen, tärkein ja rakkain hänelle. Ihmiset ovat kovin erilaisia, näissäkin asioissa.

Olet täysin oikeassa, että ap on kovin onneton. Mielestäni hänen on tärkeää selvittää itselleen se, miten paljon onnettomuus on sitä, että asiat ovat kasautuneet, miten kasaa voi purkaa jos sitä voi purkaa ja mitä jää jäljelle.

 

[Nainen hädässä!]

Kiitos, Nainen, viisaista sanoistasi. Olet ilmeisesti ihminen, joka ei vedä kovinkaan hätiköityjä johtopäätöksiä ja jaksaa pohtia asioita. Kirjoittelu täällä on selventänyt ajatuksiani ja tauko tuntuu ainakin tuolta kantilta katsottuna olevan hyödyksi. Monta asiaa on vielä solmussa ja varmasti huomaan vielä lisää.

Kirjoittelen vielä ajatuksiani ja olisin iloinen, jos joku vielä jaksaa mietteitäni lukea ja kommentoida(?)! Tämän tauon aikana kuitenkin moni asia pyörii mielessä...

 

[Nainen kiittää.]

Hyvä, jos voin olla avuksi. Tilanteesi on vaikea, mutta asia ratkeaa kuitenkin jotenkin. Muista, että elämä on elettävä, joten valinnoista ja päätöksistä voi aina oppia, jollei niistä välttämättä olekaan ainakaan sillä hetkellä iloa. Niin kliseiseltä ja vaikealta kuin se kuulostaakin, niin älä ainakaan katkeroidu ja yleistä kokemustasi sellaiseksi, että "miehet on aina tällaisia". Eivät ne aina ole. Todellakaan.

Tätä ei varmaan voi liikaa toistaa, mutta pidä huolta itsestäsi.

(Jos pohdinkin asioita paljon, niin se johtuu siitä, että elämänkokemusta ja erilaisia ihmisiä ja kohtaloita on elämän varrelle karttunut ja todella paljon. Niiden vuoksi en usko moniinkaan sukupuolistereotypioihin eli miehet on sitä, naiset on tätä -juttuihin, enkä myöskään tee johtopäätöksiä muiden elämään siitä, miten hyvin tai huonosti minulle on jossakin tilanteessa käynyt...)

Palailen tänne lueskelemaan ja kommentoimaan kyllä...

 

[sammahär]

Nainen Hädässä: Meillä menee ihan mukavasti nykyään, tauosta on siis jo reilu puoli vuotta aikaa ja seurusteltu ollaan yli 4 vuotta. Ei asuta yhdessä kun asutaan eri kaupungeissa opiskelujen vuoksi, eikä vielä vähään aikaan ole mahdollistakaan.

Täytyy myöntää että olen edelleen katkera poikaystävälleni tauosta, ja tavasta millä hän sen minulle ilmoitti. Koska kuitenkin välillä meillä oli ihan mukavaa ja välillä taas tapeltiin kunnolla. Oli jatkuvaa vuoristorataa. Sen takia olen nykyään hieman epävarma itsestäni ja suhteestamme. Rakastan häntä ja hänkin rakastaa minua, mutta miten huomenna, jos hän onkin muuttanut mielenstä... Olen puhunut asiasta hänen kanssaan ja hän vakuuttaa että haluaa vain minut ja että lupaa yrittää kovemmin. Kuten myös minä. Olen yrittänyt kovasti karsia noita-akkamaisia piirteitäni. Olen huomannut tulleeni mustasukkaiseksi, ennen en juurikaan ollut.

Edelleen hänen aikataulunsa eivät ole mitenkään tarkkoja, mutta hieman parempia. Olen yrittänyt huolella selittää (en siis mäkättää) miksi olisi hyvä tietää edes n.tunnin tarkkuudella hänen tulemisistaan ja hän taas vastavuoroisesti yrittää selittää miksi se ei välttämättä onnistu. Saa nähdä miten käy kun loma tulee ja hän palaa kotikaupunkiimme ja kaikki hänen kaverinsa myös. Että repeääkö homma taas käsistä kun on puuhaa jokaiselle päivän minuutille. No ainakin puhumme asioista enemmän kuin ennen.

Jotenkin tuntuu että poikaystävälleni tauko selvensi asioita, nyt hän saattaakin puhua tulevaisuudesta vuodenkin päähän me-muodossa. Ja myös lapsista ollaan pystytty keskustelemaan. Ennen aihetta välteltiin kuin ruttoa.

Voisin sanoa että olen ihan tyytyväinen tilanteen suuntaan, mutta silti mieltä vaivaa aika-ajoin pelko siitä että tulen jätetyksi jälleen. En tosin tiedä miten poikaystäväni pysytyisi minut vakuuttamaan täydellisesti siitä että ei taas suunnittele omiaan. (Ymmärrän kyllä että ei me välttämättä ikuisesti olla yhdessä, ja että hän ei voikaan luvata olevansa kanssani maailman tappiin asti, mutta että tilanne olisi nyt vakaa aikankin pidemmän aikaa)

 

[Nainen hädässä!]

Eilen alkoi ikävä nousta pintaan. Tänään halusin nähdä jo niin kovasti, että soitin miehelle, haluaisiko hän käydä kahvilla, jollei se olisi hänen mielestään huono idea. Pistäydyttiin kahvilla, mutta tunnelma oli vaisu. Jutustelu pyöri lähinnä yleisten asioiden ympärillä ja tuntui, ettei kumpikaan oikein osannut sanoa mitään. Vältin kysymästä, mitä hän oli puuhaillut tai oliko mikään selvinnyt. Hän sitten itse pitkän hiljaisuuden jälkeen kysyi, mitä olen tehnyt. Sanoi yrittäneensä miettiä. Parkkipaikalla norkoiltiin vähän aikaa, kun kumpikaan ei kai tiennyt, pitäisikö sanoa jotain vai mennä. Erotessa kysyin haittaisiko halaus, eikä hän laittanut vastaan. Halasi jotenkin puolihuolimattomasti kuitenkin. Heitin ilmaan, että "No, soitellaan sitten viikon päästä". Hän kaivoi työvuorolistan esille ja alkoi miettiä vapaitaan. Sanoi kuitenkin vain, että soittelee joku päivä.

Jäi vähän kylmä olo. Alan hieman epäillä, tuleekohan hän sittenkin tauon jälkeen siihen tulokseen, ettei halua jatkaa. Enkä oikein itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Luulen tietäväni, että haluan olla hänen kanssaan, mutta en ole enää varma, onko se mahdollista. En halua palata vanhaan. Olen onneton niin.

Yritän miettiä, mikä on johtanut meidät tähän. Voihan olla, että mies on vielä aivan liian kakara tähän. Voi myös olla, että kyse on siitä, niin kuin joku sanoi, ettei hän kunnioita minua. Tai voi olla, että hän pelkää sitoutua ja elää niin vakavassa suhteessa kuin minä haluan. Hänestä en osannut nyt lukea mitään. En jaksaisi toisaalta odottaa, mitä on tulossa. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut hyveitäni... Toisaalta pelkään. Ehkä hän haluaa viheltää pelin poikki. Tai ehkä haluaakin jatkaa ja mistä voin silloin tietää, ettemme palaa vanhaan. En tidä, miten selvittää asiat ja voinko koskaan saada hänestä miestä, joka kohtelee minua tärkeimpänään, rakastaa ja jonka kanssa minulla on luottavainen, turvallinen ja hyvä olla. Asioilla on tapana järjestyä, mutta hyvin vai huonosti. En tiedä osaanko tehdä oikeaa ratkaisua. Oikeastaan tuo tapaaminen säikäytti hieman. Mutta ehkä olosuhteetkin ovat hiukan eriskummalliset. Ja kieltämättä petyin, vaikka tiesin, ettei hänellä varmaankaan mitään "uutisia" ole. Ja toivoin, että olisin nähnyt hänen edes vähän ikävöineen, mutta eipä hän koskaan ennenkään ole tunteistaan suuremmin huudellut. Hän itse oletti, että minulla oli jotain asiaa. Naurahdin ja kysyin, olisiko pitänyt olla. En osannut lukea hänen ilmettään.

Kunpa saisin pääni selväksi ja tämä odottaminen loppuisi... Ja hänen on pakko saada päänsä selväksi, muuten tilanne päätyy entiselleen, kun en tiedä haluanko hänestä erotakaan.

 

[Nainen hädässä!]

Laitoin miehelle tekstiviesti, et haluisko käydä huomenna kahvilla. Soitteli ja sovittiin siitä. Ajattelin vain sellaista, että jos tarkoitus on nyt asioita miettiä, niin niitä olisi ehkä myös hyvä ymmärtää.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tämä todellakin johtuu siitä, että mies pelkää sitoutua ja ottaa etäisyyttä, minä pelkään hänen etäisyyttään ja yritän rajoittaa. Hän ahdistuu ja ottaa lisää tilaa. Minä ahdistun lisää. Oravanpyörä.

Mies ei ehkä tätä ole huomannut. Eli hän ajattelee, että haluan ahdistaa hänet nurkkaan, jonkin kontrolloimisen halusta ja jos hän sitoutuu suhteeseen, hän menettää vapautensa täysin. Ja kiinnostaako ketään sellainen suhde? Kyllä minuakin pelottaisi.

Ajattelin puhua tästä miehelle ja kysyä olenko oikeilla jäljillä. Tätä noidankehää ei voi katkaista kuin yhdessä. Mies miettii haluaako sitoutua, jos haluaa niin ymmärtää, ettei voi käyttäytyä enää noin. Ja minä puolestani yritän silloin olla rajoittamatta ja toivottavasti molemmista alkaa tuntua paremmalta. Tämä johtaisi siihen, ettei miehellä ole enää syytä olla kylmä ja etäinen, eikä minulla rajoittava ja ilkeä.

Miltä kuulostaa???

 

[mimmu.]

Olemme nuori pariskunta (päälle parikymppisiä). Olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta ja aika on ollut melkoista vuoristorataa. Kaksi kertaa ollaan asuttu yhdessä, kaksi kertaa lyöty kamat kasaan ja todettu, ettei onnistu.

En millään jaksa uskoa että kolmannellakaan kerralla onnistuu.

 

[Nainen yhä hädässä!]

Tauon jälkeen mies sanoi haluavansa jatkaa kanssani ja haluavansa suhteen toimimaan. Jos siitä tuli kuitenkin riitaa, ettei mies halunnut keskustella asioista. Sanoin, ettei mitään taikatemppuakaan ole, että puhuminen on ainoa vaihtoehto ja pyysin miestä päättämään haluaako puhua vai luovuttaa. Pitkän riidan jälkeen, mies sitten lopulta lupasi puhua asioista. Saimme aikaiseksi pari hyvää keskustelua, jonka jälkeen kerroin hänelle, kuinka loukkaantunut olen yhä tuosta viimeisimmästä naisesta. Sanoin, etten pääse siitä yli ja pyysin häntä lopettamaan yhteyden pidon siihen naiseen. Hän sanoi, ettei aio luopua kavereistaan. Minä sanoin, etten voi jatkaa. Asia meni riidaksi.

Nyt mietin, onko nainen todella se ongelma, vai vain oire siitä? Ja jos näin on, mikä on todellinen ongelma? Antaisitteko minulle näkökulmia asiaan...

 

[MinäMikko]

Tauon jälkeen mies sanoi haluavansa jatkaa kanssani ja haluavansa suhteen toimimaan. Jos siitä tuli kuitenkin riitaa, ettei mies halunnut keskustella asioista. Sanoin, ettei mitään taikatemppuakaan ole, että puhuminen on ainoa vaihtoehto ja pyysin miestä päättämään haluaako puhua vai luovuttaa. Pitkän riidan jälkeen, mies sitten lopulta lupasi puhua asioista. Saimme aikaiseksi pari hyvää keskustelua, jonka jälkeen kerroin hänelle, kuinka loukkaantunut olen yhä tuosta viimeisimmästä naisesta. Sanoin, etten pääse siitä yli ja pyysin häntä lopettamaan yhteyden pidon siihen naiseen. Hän sanoi, ettei aio luopua kavereistaan. Minä sanoin, etten voi jatkaa. Asia meni riidaksi.

Nyt mietin, onko nainen todella se ongelma, vai vain oire siitä? Ja jos näin on, mikä on todellinen ongelma? Antaisitteko minulle näkökulmia asiaan...

Loppujen lopuksi ehkä se olikin paras ratkaisu että kävi näin. Koska jos mies on halukas muuttamaan kaiken niin olisi silloin lopettanut yhteyden pidon siiheen naiseen. Luultavasti se olikin kuitenkin oire ja todellinen ongelma taitaa olla ettei miehesi uskalltaa tai haluaa keskutella, ja vaikka yrittää niin päättyy riitaan. Ei kukaan jaksaa sellaista!

 

[roreooee]

Tauko tarkoittaa sitä, että saa vapaasti käydä vieraissa. Lopullinen erohan siitä tulee.

 

[Pitäisikö luovuttaa?]

Haluaisin myös näkökulmia omaan tilanteeseeni, eron ja tauon välimuotoon.

Meillä on siitä erikoinen tilanne että olemme seurustelleet vasta puoli vuotta. Olemme olleet hyvin ihastuneita toisiimme, suunnitelleet elämää eteenpäin vuodenkin päähän, ym. Meillä on ollut ihan mielettömän ihanaa ja olin lähes varma että nyt löytyi THE elämänkumppani.

Nyt mies on viimeaikoina alkanut huomautella minulle muutamista asioista, jotka häntä minussa häiritsevät. Eräät niistä ovat sellaisia että hän on huomauttanut niistä muutaman kerran, olen luvannut korjata asiat mutta en ole ymmärtänyt kuinka tosissaan hän on niistä huomauttanut koska en ole asioita korjannut. Pahin on se että olen muutaman kerran käyttäytynyt häntä kohtaan luokkaavasti- tahattomasti- humalassa.En tajua itseäni.

Se ei tarkoita etteikö hän ole minulle tärkeä, hän todellakin on minulle tärkein asia maan päällä. tai on ainakin tähän asti ollut.

Nyt hän aivan puun takaa ilmoitti haluavansa tauon jotta voi miettiä voiko elää noiden piirteideni kanssa, jotka näkymä kuuluvat minuun.
Olen yrittänyt vakuuttaa häntä ettei ko. käytös tule toistumaan, että lupaan muuttaa käytöstäni, muttei enää usko. Minä todella tarkoitan sitä.Olen pettynyt ettei luota minuun sen vertaa. Nyt ensimmäistä kertaa tajuan että hän on ollut aivan tosissaan eivätkä nuo asiat ole olleet mitään pikkujuttuja hänelle kuten ne olivat minulle.
Tärkeimpänä syynä hän haluaa tietää miksei tunne minua kohtaan oikeanlaisia tunteita.
Hän pyysi viikkoa- kahta, jotta saa selvyyden omiin ajatuksiinsa.Niin että ollaan uskollisia.
Itse en suostunut taukoon, sanoin että minua ei voi laitta ikäänkuin odottamaan sivuun ja ottaa tai jättää miten itse haluaa.
Sanoin että hän on vapaa menemään ja miettimään asioita. Jos kumpikaan ei halua olla muiden kanssa, emmehän me ole siitä huolimatta mitä on sovittu ja päin vastoin. Mielestäni asiasta ei tarvitse eikä edes voi sopia. Jos erossa ollessa kummallekin tulee kova ikävä, sittenhän palaamme yhteen ja kaikki on hyvin.

Mietinkin nyt että olisiko pitänyt suostua taukoon? Olinko liian ehdoton?
Mielestäni on merkki itsekunnioituksesta ettei anna toisen pomputella ihan miten vaan, varsinkaan kun ongelmat eivät ole kovinkaan isoja/ ongelmia ei oikeastaan ole muuta kuin hänen vajavaiset tunteensa.
Eikö ikävänkin tunne ole vahvempi (jos sitä tässä kerran haetaan tunteiden selvittämiseksi) mikäli toisen on menettänyt kokonaan kuin että toinen on odottelemassa "hyllyllä" että itse vaan päättää ottaako toisen vai ei!? Mitä eroa on sopiiko olevansa tauolla vai päästääkö toisen menemään? Kyllähän sitä palaa yhteen jos siltä kummastakin tuntuu, oli nimike tai syy olla erossa mikä hyvänsä: ero, tauko, harkinta-aika, aikalisä tms? Eikö lopputulos erossa olemisessa ole sama? Vai onko?

Ja mietin myös realistisia mahdollisuuksia suhteen jatkumiselle siltä kannalta,että mikäli näin alussa heti pitää alkaa miettimään tunteitaan, ollaanko oikeilla raiteilla?
Ja se että minusta on paljastunut epätäydellisyyksiä, ei kuitenkaan mtään elämää vakavempaa, esim. huumeiden käyttöä, väkivaltaisuutta, alkoholismia, uskottomuutta, tms. Olen flirtannut pari kertaa baarissa?! Tiedän ettei niin saa tehdä ja aion sen asian korjata, mutta jos tuollaisesta asiasta ei pääse yli, mistä pääsee?

Mielipiteitä? Voinko jo heittää kirveen kaivoon ja alkaa suunnitella elämää yksin?

 

[-Anniina-]

Sinulle pitäisikö luovuttaa: itselläni on myös noin puolivuotta seurustelusuhdetta takana. Välillä on ollut todella auvoista kunnes sitten taas välillä on tullut takapakkia. Olen ymmärtänyt ja joustanut koska miehellä on vielä selvitettävänään asioita ex-puolisonsa kanssa. Ymmärrän että tämä ei ole hänelle helppoa aikaa. Jos mies olisi minulta pyytänyt pientä taukoa, olisin tod.näk. siihen suostunut. Olisin ehkä ollut jollain lailla loukkaantunut, mutta olisi ollut pakko ajatella, että kyllä se sieltä takaisin tulee jos on tullakseen. Ellei tule, sitten meitä ei ole tarkoitettu yhteen ja on parasta jatkaa eteenpäin. Tällainen hetkellinen ero voi olla miehelle todella tärkeää jotta saisi selvitettyä mitä haluaa. Silloin ne silmät yleensä aukeavat. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Itse olisin tuohon lähtenyt.

 

[Nainen yhä hädässä!]

Pohdintojeni jälkeen luulen, että tämä nainen on vain oire suhteemme pohjimmaisesta ongelmasta. Ja uskon, että se ongelma on siinä, mitä parisuhteelta haluamme. Minä haluan vakavan suhteen ihmisen kanssa, jolle olen tärkein samoin kuin hän on minulle. Miehelle tärkeintä ovat kaverit, työ, harrastukset, lapsuuden perhe ja vapaus... Siis kaikki loppujen lopuksi menee minun edelleni. Tiedän, että hän välittää minusta, mutta ei pidä minua tärkeimpänä. Eli hengaan mukana, mutta mistään hän ei vuokseni halua luopua.

Vaikka en ole tätä varsinaisesti tiedostanut, olen tuntenut niin jo pitkään, mutta kieltänyt sen. Luulen, että tästä johtuu paha oloni ja erinäiset riitamme, joiden päätteeksi jään aina miettimään, merkitsenkö hänelle tarpeeksi. Tunnen itseni leluksi ja alan jopa vertailla itseäni muihin. Ja olen yrittänyt kai toiminnallani "pakottaa" miestä toimimaan, niin kuin hän toimisi parisuhteessa, jossa on hulluna minuun ja jossa olisin etusijalla. Mutta enhän minä voi toista pakottaa. Enkä varmaankaan saada edes ymmärtämään...?

En enää tiedä, onko mitään, mitä voisin tehdä. Mies on todellakin nuori ja olen hänen ensimmäinen varsinainen suhteensa. En kuitenkaan voi vuosikausiksi jäädä odottelemaan, muuttuuko hänen mielipiteensä parisuhteesta ja hänen tärkeysjärjestyksensä. Rakastan miestä kovasti, mutta en voi tyytyä suhteeseen, jos näyttelen rakkaani elämässä vain sivuosaa. Tahdon pääosaan, mutta en enää tiedä saanko häneltä mitenkään sitä roolia. Hänhän niistä oman elämänsä osalta päättää. En halua sitä huijaamalla tai pakottamalla saada, vaan ihan miehen halusta ja tahdosta vapaaehtoisesti. Kertokaa siis, kuinka laitan hakupaperit unelmieni rooliin vai olenko ne jo laittanut ja saanut hylkäävän vastauksen? Mies on ihana ihminen, mutta en halua vain palaa kakusta vaan koko kakun. Kommentoikaa!!!

 

[hädänalaiselle naiselle]

voi kultapieni, kyllä sinä sen mieluisen miehen vielä löydät. tuo poikaystäväsi kuulostaa vielä aivan liian lapselliselta mihinkään aikuisten ihmisten elämään - hän haluaa hengata poikien kanssa, kokeilla siipiään, elää jotain unelmiensa poikamieselämää, josta hän on kuullut puhuttavan mutta ei vielä ehtinyt kokea. sinä puolestasi olet selvästikin jo kypsempi (joskin itsetuntosi vaikuttaisi olevan melko heikko) ja haluat kumppanuutta ja jonkun, jonka kanssa ottaa elämän haasteet vastaan. poikaystäväsi haluaa vielä seikkailla.
en usko, että saatte enää mitään aikaan. ikävä kyllä en. uskon, että rakastat häntä kovasti, mutta vakuutan sinulle, että ennen pitkää tunnet olosi ihanan vapaaksi ja pääset etsimään sellaista miestä, joka todella ansaitsee noin pitkämielisen naisen kuin sinä. olette selvästi alkaneet seurustella hyvin nuorina, joten ymmärrän kyllä ,miksi olette jatkaneet noinkin kauan. suuret elämänmuutokset kuten kotoa pois muutto ja opiskelun aloittaminen on helpompi ottaa vastaan kaksin, mutta vaikeudet tulevat sitten, kun toinen haluaakin vielä elää vapaata nuoruutta.
sinun on tehtävä nyt suhteesi kanssa surutyö, mutta kokemuksesta tiedän, että kyllä se siitä helpottaa.

 

[Nainen hädässä!]

Ajattelin purkaa vielä tunteita kirjoittamalla tänne. Harvemmin kukaan kai täällä palaa kertomaan, miten asiat menivät...

Erosimme reilu viikko sitten. Olin pyytänyt jo kauan, että puhuisimme asioista, mutta niinä harvoina hetkinä, kun mies ei ollut töissä oli meno harrastuksiin tai kavereiden kanssa. Viimeisen tällaisen riidan aikana hän tokaisi, että aivan sama, vaikka erotaan, hän ei jaksa enää esittää muuta kuin on ja löi luurin korvaani. Sain kunnon kolauksen ja päätin, että selvä homma.

Seuraavana päivänä hän soitti minulle ja kysyi halusinko jutella. Sanoin, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa ja että hän oli tehnyt kyllä asiat selviksi edellisenä päivänä. Hän sanoi, että halusi jutella ongelmistamme. Sanoin, että se tuskin enää muuttaisi mitään. Lopetimme puhelun, emmekä pitäneet yhteyttä enää. Viikko meni helposti. En itkenyt, pidin itseni kiireisenä. Tunsin oloni toki helpottuneeksi.

Eilen keräilin hänen tavaransa asunnostani ja hän halusi tulla ne itse hakemaan. Päädyimme juttelemaan, lähinnä kuulumisista ja meillä olikin todella hauskaa. Muistin taas, kuinka helppoa ja ihanaa hänelle onkaan kertoa asioista. Hän sanoi minulle, että haluaa ehdottomasti pitää yhä yhteyttä, koska olen ainoa, johon hän todella voi luottaa. Itkin illan ja mietin.

Tänään aamulla oli aivan järkyttävä ikävä. Laitoin viestin, että haluaisin nähdä ja puhua, mutta etten tiennyt olisiko se järkevää. Hän soitti ja ehdotti, että näkisimme illalla.

Kävimme syömässä ja kahvilla sekä pitkällä ajelulla. Kerroin hänelle, mikä oli satuttanut minua suhteessamme ja sanoin, etten usko olleeni tärkein. Hän sanoi, että olin ollut, mutta hänelle myös kaverit ovat tärkeitä. Juttelimme pitkään ja kysyin häneltä, mitä hän haluaa. Hän sanoi, että selvin ratkaisu on juuri tämä ero. Olin samaa mieltä. Hän pyyteli, että voisin olla hänen ystävänsä. Sanoin, etten kykene siihen sillä tunnen liian paljon häntä kohtaan ja toivoisin yhä jotain muuta. Ero oli kaunis. Halasimme pitkään ja itkin hänen sylissään. Kerroin, että rakastan häntä ja että hän merkitsee minulle valtavasti. Kiitin illasta ja sanoin, että hän on ihana ihminen ja että en olisi halunnut tässä käyvän näin. Hän pyysi minua vielä pitämään yhteyttä ja olemaan ystävä, ettei tahdo menettää minua kokonaan. Sanoin, etten pysty ja että toivon, että hän ymmärtää. Hän sanoi ymmärtävänsä. Annoin hänelle suukon poskelle ja lähdin.

Koko illan olisin vain halunnut koskettaa häntä. En ymmärrä, miksi tunteeni ovat yhä näin voimakkaat kaikkien vaikeuksien jälkeen. Tiedän, että ero on ainoa ratkaisu ja sitä hän haluaa (juuri nyt, niin kuin hän sanoi). Elämäni on muuten hyvä ja tiedän, että pärjään. En voi kuitenkaan kieltää, ettenkö toivoisi yhä, että hän yhtäkkiä huomaisikin, kuinka tärkeä olen hänelle ja ettei hän halua elää ilman minua yms. Tiedän kai, että se on epätodennäköistä ja että hän on jo päätöksensä tehnyt siitä mitä haluaa. Yritän siis päästä vain yli hänestä. Se ei tule olemaan helppoa ja olo on kuin siinä laulussa "Mulla on niin kamalan kylmä ilman sua..."

 

[asser]

Ajattelin purkaa vielä tunteita kirjoittamalla tänne. Harvemmin kukaan kai täällä palaa kertomaan, miten asiat menivät...

Erosimme reilu viikko sitten. Olin pyytänyt jo kauan, että puhuisimme asioista, mutta niinä harvoina hetkinä, kun mies ei ollut töissä oli meno harrastuksiin tai kavereiden kanssa. Viimeisen tällaisen riidan aikana hän tokaisi, että aivan sama, vaikka erotaan, hän ei jaksa enää esittää muuta kuin on ja löi luurin korvaani. Sain kunnon kolauksen ja päätin, että selvä homma.

Seuraavana päivänä hän soitti minulle ja kysyi halusinko jutella. Sanoin, ettei minulla ole enää mitään sanottavaa ja että hän oli tehnyt kyllä asiat selviksi edellisenä päivänä. Hän sanoi, että halusi jutella ongelmistamme. Sanoin, että se tuskin enää muuttaisi mitään. Lopetimme puhelun, emmekä pitäneet yhteyttä enää. Viikko meni helposti. En itkenyt, pidin itseni kiireisenä. Tunsin oloni toki helpottuneeksi.

Eilen keräilin hänen tavaransa asunnostani ja hän halusi tulla ne itse hakemaan. Päädyimme juttelemaan, lähinnä kuulumisista ja meillä olikin todella hauskaa. Muistin taas, kuinka helppoa ja ihanaa hänelle onkaan kertoa asioista. Hän sanoi minulle, että haluaa ehdottomasti pitää yhä yhteyttä, koska olen ainoa, johon hän todella voi luottaa. Itkin illan ja mietin.

Tänään aamulla oli aivan järkyttävä ikävä. Laitoin viestin, että haluaisin nähdä ja puhua, mutta etten tiennyt olisiko se järkevää. Hän soitti ja ehdotti, että näkisimme illalla.

Kävimme syömässä ja kahvilla sekä pitkällä ajelulla. Kerroin hänelle, mikä oli satuttanut minua suhteessamme ja sanoin, etten usko olleeni tärkein. Hän sanoi, että olin ollut, mutta hänelle myös kaverit ovat tärkeitä. Juttelimme pitkään ja kysyin häneltä, mitä hän haluaa. Hän sanoi, että selvin ratkaisu on juuri tämä ero. Olin samaa mieltä. Hän pyyteli, että voisin olla hänen ystävänsä. Sanoin, etten kykene siihen sillä tunnen liian paljon häntä kohtaan ja toivoisin yhä jotain muuta. Ero oli kaunis. Halasimme pitkään ja itkin hänen sylissään. Kerroin, että rakastan häntä ja että hän merkitsee minulle valtavasti. Kiitin illasta ja sanoin, että hän on ihana ihminen ja että en olisi halunnut tässä käyvän näin. Hän pyysi minua vielä pitämään yhteyttä ja olemaan ystävä, ettei tahdo menettää minua kokonaan. Sanoin, etten pysty ja että toivon, että hän ymmärtää. Hän sanoi ymmärtävänsä. Annoin hänelle suukon poskelle ja lähdin.

Koko illan olisin vain halunnut koskettaa häntä. En ymmärrä, miksi tunteeni ovat yhä näin voimakkaat kaikkien vaikeuksien jälkeen. Tiedän, että ero on ainoa ratkaisu ja sitä hän haluaa (juuri nyt, niin kuin hän sanoi). Elämäni on muuten hyvä ja tiedän, että pärjään. En voi kuitenkaan kieltää, ettenkö toivoisi yhä, että hän yhtäkkiä huomaisikin, kuinka tärkeä olen hänelle ja ettei hän halua elää ilman minua yms. Tiedän kai, että se on epätodennäköistä ja että hän on jo päätöksensä tehnyt siitä mitä haluaa. Yritän siis päästä vain yli hänestä. Se ei tule olemaan helppoa ja olo on kuin siinä laulussa "Mulla on niin kamalan kylmä ilman sua..."

Erittäin koskettava kirjoitus, tuli kyyneleet silmiini kun sitä luin. Elämä ei ole välillä reilua. Että suhde toimii niin se pitäisi oll amolemin puolinen luotamus, ja myös aikaa. Pitäsi pitää kiinni mistä lupaa koska tärkein kaikista asioita suhteessa on toi luottamus. Kun se kerran saan kolahduksen niin on vaikeaa korjata sitä. Minulkain on luottamuspulaa vamoni kohti koska hän lupaa ja lupaa, eikä pidä lupauksensa. Nytkin lähti kuitenkin ulos baarille vaikka lupaili aikaisemmin että on vaan vähän aika poissa. Tuntuu kurjalta....eikä siinä mitään sanoja auta, jos menee niin menee. Minkäs teen?