Kokemuksia Arimidexista

Sandaali, kiitos tsempeistä. En kyllä tullut kysyneeksi syytä tuohon kp 40. Ehkä se on jokin arvio, että normaalissa kierrossa menkat yleensä alkaa ennen sitä. Limakalvosta lääkäri ei sanonut muuta kuin että se on ohut. Noin ohut se ei vielä koskaan ole ollutkaan. :(

Mietinkin, että jos hyvä vaste oli viime kierrossakin siinä rajoilla, niin olisiko flunssa ja käyttämäni flunssalääkkeet voinut vaikuttaa asiaan. Oon meinaan ollut pienessä räkätaudissa tapaninpäivästä lähtien ja Panadol Hot:ia on tullut vedettyä. Asiasta en tietenkään tajunnu kysyä.

Mielestäni se oli hyvin lohduttavaa kuulla, että välivuoto on voinut johtua epäonnistuneesta kiinnittymisestä. Itse kun en kanssa ole edes haamua testiin saanut, niin antaa toiveita siitä, että ehkä jonain päivänä pieni alku voisi ihan tosissaan tarttua matkaan mukaan.

Nyt vaan täytyy kärsivällisesti taas kerran odotella vuotoa.

Toivottavasti siellä odotellaan positiivisemmin mielen testipäivää. :) Oletko jo miettinyt, koska testaat?
 
Eikös parasetamoli ole juuri se mitä voi raskausaikanakin tarpeen tullen syödä? Tuskin siitä siis voi haittaa olla yritysvaiheessaakaan. Anojen ja flunssalääkkeen yhteisvaikutuksesta en tosin tiedä, mutta eiköhän siitä olisi lääkärissä ja pakkauksessa mainittu, jos sellainen riski olisi. Muistelen lukeneeni jostain, että jotkut flunssalääkkeet voivat vaikuttaa siittiöiden muodostumiseen, mutta tiedä sitä sitten kuinka luotettavaa tietoa tuokaan on. Itse en käytä lääkkeitä normaalistikaan käytännössä ollenkaan ja nyt tämän yrityksen aikana olen jättänyt nekin muutamat pillerit ottamatta jotka olisin normaalisti saattanut ottaa oloa helpottamaan. Näin lähinnä oman pääkopan takia, enpähän voi ainakaan jossitella, että munasinkohan mä nyt tän kierron tolla ja tolla lääkkellä. Onneksi mitään isompia kolotuksia ja flunssia ei ole kohdalle sattunut :)

Onko teillä Hydrangea anojen lisäksi mitään muita aputabuja käytössä? Me syödään miehen kanssa molemmat D- ja B-vitamiineja ja mä vielä lisänä foolihappotabuja. Foolihappoahan suositellaan tankkaamaan jo 3kk ennen raskaaksi tuloa. Pah, niinku sen voisikin etukäteen määritellä. Mä olen kiskonut niitä nyt kuukauden verran eli ohjeen mukaan mun pitäisi tulla raskaaksi maaliskuussa :D

Olemme tuota testipäivää tässä jo vähän arponut ja luulenpa, että testaan ensimmäisen kerran tiistaina eli dpo 13. Me ollaan tähän asti käyty yksityisellä hoidoissa, mutta varasin jo joskus marraskuussa ajan julkiselle jotta pääsemme sinne varuiksi jonottamaan. Ja tuo lääkäriaika on tuolloin tiistaina. Luulen kyllä, että menen lääkäriin oli tulos mikä tahansa, eihän sitä koskaan tiedä. Uskoisin, että pääkaupunkiseudulla nuo jonot ovat juurikin sen hoitotakuun verran, joten ihan hyvä varmasti pistää itsensä sinne jonoon jos kävisi niin ikävästi ettei vielä ennen kesääkään olisi tärpännyt.
 
Sandaali, juu, parasetamolin pitäisi olla turvallinen raskausaikana. Mäkin oon välttänyt koko yrityksen ajan lääkkeidenottoa, varsinkin tulehduskipulääkkeitä kun voivat kuulemma estää ovulaation. Nyt oli kuitenkin pakko ottaa jotain lääkettä, kun oli niin karmee olo ja töissäkin piti pystyä oleen. Tota parasetamolia otin vasta Anazol kuurin jälkeen.

Meille lääkäri suositteli foolihappolisää. Mä tosin oon jo käyttänyt koko yrityksen ajan monivitamiineja, joissa on foolihappoa, niin en sitä sitten enää erikseen syö. Raskautumiseen foolihapolla ei ole vaikutusta, mutta se on erittäin tärkeä sikiön kehitykselle heti varhaisessa vaiheessa.

Mäkin oon miettinyt tuota julkisen jonoon menemistä. Tuskin tässä enää kauhean montaa kuukautta menee, jos ei tärppää, kun tulee mietittäväksi hoidoissa eteenpäin siirtyminen. Meidän talous ehkä kestäis vielä inssit yksityisellä, mutta IVF-hoitoja ei todellakaan. Täytyy varmaan ottaa asia ens kerralla puheeksi. Kai toi meidän nykyinen lääkäri voi sen lähetteen antaa? Silloin aikanaan sain ihan perusgyneltä lähetteen, mutta silloin päädyttiin meneen yksityiselle sillä, kun haluttiin hoitoihin nopeempaa.

Tsemppiä ja plussaonnea testailuihin. :)
 
En testannut vielä. Eilen illalla oli sellaista menkkasärkyä alavatsalla, että eiköhän sieltä vuotokin kohta ala :( Näyttää menevän aika samalla kaavalla kuin viime kierrossakin. Olin ihan huomaamattani kasvattanut tässä parin viikon aikana aikalailla odotuksia tälle luomukierrolle ja vähän tätä pettymystä tulikin sitten eilen jo tihrustettua. Ei mulla mitään sen ihmeempiä oireita tai tuntemuksia ole ollut, paitsi että rinnat on kyllä selvästi turvoksissa, mutta silti ehdin jo elätellä mielessäni ajatusta, että mitä jos sittenkin kun ne simppatuloksetkin oli viimeksi niin hyvät... Tänään on siis dpo 13 ja usko tähän kiertoon kutakuinkin nolla. Jollei vuoto jostain kumman syystä nyt alkaisikaan, luulen että testailen siltikin vasta viikonloppuna. Nyt ei jaksaisi nähdä taas yhtä negatestiä.

Nyt on meillä siis lähete julkisellekin puolelle. Kuulemma täällä ei tällä hetkellä ihan niin pitkät jonot olisikaan, lääkäri epäili että ehkäpä jo parin kuukauden sisään päästäisiin sielläkin hoitoja aloittamaan. Mielelläni toki säästän rahaa ja hyödynnän hoidot julkisella, mutta jotenkin mua ahdistaa. Mulla on aikamoisia ennakkoluuloja julkisen puolen jäykkyydestä ja liukuhihnamaisuudesta, osa varmasti ihan paikkaansa pitäviä ja osa ehkä vain kauhukuvia. Nyt ei vaan oikein jaksaisi mitään ylimääräistä vääntöä tai vastoinkäymisiä ja ylimääräisiä välikiertoja. No, kyllähän tässä väkisinkin tulee vielä muutama hoitokierto yksityisellä, josko se sitten niistä ehtisi jo tärpätä.

Mites Hydrangea siellä kierto etenee?
 
Sandaali, voi harmi. Toivottavasti tuntemukset ei pitäisi paikkansa. :hug:

Täällä kp 20. Vielä 20 päivää terojen aloituksen odottamista, sitten niitä 10 päivää ja pari päivää vuodon odottelua... Huoh... Ei siis mitään ole täällä tapahtumassa noin kuukauteen.

Kp 28 meen papaan, kun mulla on CIN2-luokan solumuutoksia hoidettu loop-hoidoilla muutama vuosi sitten ja oon yhä seurannassa. Että sellaista.
 
Sieltähän se vuoto sitten tänään alkoi :( Onneksi pahin pettymys oli tullut purettua jo maanantai iltana, joten eiköhän tästäkin päivästä taas selvitä. Tähän kiertoon tulee nyt siis toinen inseminaatio ja varasinkin heti aamulla ajan folliultraan ensi viikon perjantaille. Hoitojen hyvä puoli kyllä on, että ne auttavat siirtämään ajatukset heti pettymyksestä tulevaisuuteen kun on taas jotain konkreettista mitä odottaa ja mihin uskoo. Vaikka pakko kyllä myöntää, että näinä päivinä usko hoitojen onnistumiseen on aika koetuksella, mutta pakko vain yrittää pitää oljenkorresta kiinni ettei ihan lyyhisty.

Onko sulla Hydrangea mitään hyviä vinkkejä, kuinka saisi ajatukset välillä vähän muualle? Mitä sä teet pitääksesi itsesi järjissäsi? :D Jotenkin tuntuu, ettei saa oikein mistään kiinni eikä jaksa keskittyä mihinkään. Missä tahansa työssä se laskee tuottavuutta, mutta näin yrittäjänä se on omaa napaa ajatellen vielä vaarallisempaa. Suoritan töiden ohessa myös jatkotutkintoa joka meinaa kokoajan laahaa vähän perässä, kun en jaksa asiaan paneutua ja huomaan aina eksyväni jonnekin lapsettomuutta käsitteleville sivuille. Mä sporttailein paljon, mutta treenatessakin huomaa pyörittelevänsä näitä asioita mielessä. Miten mä saisin mun päähän mahtumaan jotain muutakin kuin tämän?
 
Sandaali, voi harmi. :( :hug:

Tuo onkin hyvä kysymys, miten pysyisi positiivisemmalla mielellä ja saisi välillä mietittyä muita asioita. Mä päätin aloittaa hiilareiden vähentämisen, koska siitä voi olla PCOlaisille apua. Nyt siis saan etsiä netistä hyviä uusia reseptejä lapsettomuusjuttujen sijaan ja kokkailla uusia juttuja. Sen lisäksi oon alkanut uudestaan innostumaan käsitöistä. Neulon, virkkaan ja askartelen. Silmukoihin ja tarkkaan näpertelyyn keskittyessä ajatukset on pakko välillä pitää siinä mitä on tekemässä. Lisäksi sisustaminen ja kodin remontointi on hyvää terapiaa. Oon aina ollu aikamoinen sohvaperuna, mutta nyt syksyllä ostin itselleni ulkoilupuvun ja sitä onkin tullut ulkoilutettua. Ulkona ja luonnossa liikkuessa ajatukset myös helpommin selkeytyy. :)
 
Sandaali, sulla ei olekaan taas montaa yötä, kun pääsee folliultraan. :) Täällä menossa kp 25. Muutamana päivänä peräkkäin oon nyt tehnyt ovistestejä, kun on ollut vähän nippailuja molemmissa muniksissa, mutta hailukkaa viivaa tulee ja lämmöt on alhaalla. Mielelläni siirtyisin jo seuraavaan kiertoon terojen avulla, mutta oon päättynyt jaksaa odottaa vielä kaksi viikkoa niiden aloitusta. :)
 
Mahtavaa Hydrangea!!!! Onnittelut ovulaatiosta :D Aikamoiset noi sun kiertopäivät, onko mitään käsitystä millainen luteaalivaihe olisi odotettavissa? Muutiko tämä nyt jotenkin teidän hoitosuunnitelmaa? Oliko nuo terot tarkoitus ottaa siis käynnistämään vuoto ja sitä kautta uusi kierto? Nyt kun kuitenkin ovuloit, niin kai se vuotokin sieltä alkaa sitten itsestään. Jos alkaa ;) Onnittelut vielä, olen tosi iloinen teidän puolesta.

Meillä perjantain folliultra juu lähenee. Laskeskelin, että ovulaatio osuu todennäköisesti sunnuntaille tai maanantaille eli viikon päästä päästäisiin jo inseminaatioon. Fiilikset on heitellyt laidasta laitaa, mutta innolla tuota perjantaita jo odotellaan.
 
Viimeks lutis oli 11 päivää. Tänään kp 26 ja dpo 0. Joten ajattelin, että jos vuoto ei ala tai plussaa ei tuu kp 40 mennessä, niin aloitan sitten terot lääkärin ohjeen mukaan. Tuohon kp 40 on se 14 päivää, niin luulis siihen mennessä jotain jo tapahtuneen. Klinikalle en oo vielä soitellut, mutta pohdin tässä, että pitäiskö ja samalla pyytää lähete proge-kokeeseen, niin saisi senkin asian taas tarkistettua.

Jännittää jo teidänkin puolesta. Toivotaan, että perjantaina olisi oikeen upea folli kypsymässä ja maanantaina pääsisitte inssiin. :) Toivottavasti tämä olisi nyt meidän molempien kierto!
 
Niin ne tilanteet muuttuu :D Joko päätit pyydätkö tuota proge-koetta? Mä hain meidän epikriisit klinikalta viime viikolla ja katsoin, että mulla tuo proge tulos oli ekalla kertaa 20 ja toisella 30.

Mä oon päättänyt, että tää on nyt todellakin meidän molempien kierto!! Nyt se onnistuu. Eihän siitä ole mitään epäselvyyttä :D Pitkää pinnaa vaan sinne piinapäiviin, mä liityn pian seuraan.
 
Hydrangea, hyvä että sait pyytämäsi lähetteen. Jatkoitko sä vielä oviksen tikuttelua tuon plussan jälkeen? Viimeksihän sulla näkyi ovisplussa useammankin päivän. Vaikka eipä sillä tainnut mitään merkitystä olla. Aika aikaiset dpothan sulla on vasta menossa, mutta onko ollu vielä mitään tuntemuksia? Eikö sulla viimeksi alkanut se pieni tiputtelu näihin aikoihin? Sormen ja varpaat ristissä, että tästä se lähtee :D

Täällä odotetaan huomista ultraa kuin kuuta nousevaa. Vielä ei ole mitään ovistuntemuksia ja ajattelinkin aloittaa tikuttamisen vasta lauantaina eli kp11.
 
Sandaali, sain ekan plussan sunnuntaina, mutta koska se ei ollut yhtä räikee kuin viime kierrossa, niin tikutin vielä maanantaina aamulla uudestaan. Silloin tuli tosi selkeä plussa. Sen jälkeen en viitsinyt enää tikuttaa. Vielä ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia. Tänään tosiaan dpo 3 ja viime kierrossa tähän aikaan aamulla sängystä noustessa tuli kauheita menkkakramppeja ja punaista vuotoa. Päivän mittaan tiputteli, kunnes dpo 4 vuoto yltyi niukaksi menkkamaiseksi vuodoksi. Dpo 5 vuoto niukkeni takaisin tiputteluksi ja loppui. Vielä en oo onneksi vuotoja tai kramppeja havainnut. Toivottavasti pysyvät poissa. :)

Eilen kävin papa-kokeessa ja hieman mietin sinne menoa, mutta siitä ei kuulemma pitäisi olla haittaa. Aikamoista ronkkimista se oli ja tuntu jotenkin poikkeuksellisen inhottavalta. Onneksi sekään ei ole aiheuttanut mitään vuotoa, vaikka pieni tipputtelu sen jälkeen on ihan normaalia.

Oi, teillä onkin taas jännä päivä huomenna. Isosti tsemppiä ja voimia huomiselle! Eiköhän siellä taas komea folli näy. :)
 
Ultrassa käyty ja eipä siellä ollut vielä kovin kummoinen folli köllöttelemässä, vaivaiset 11mm kun viimeksi mitattaessa kp10 johtofolli oli jo 18mm. Limakalvo näytti kuulemma ihan asianmukaiselta follin kokoon nähden. Inseminaatiota saadaankin siis odotella todennäköisesti tiistaihin tai keskiviikkoon. Jollei siihen mennessä ole ovista löytynyt, niin sitten laitetaan hommaan vauhti irroituspiikillä. Älkää nyt vaan sanoko, että olen onnistunut kehittämään jotain ovisongelmia, salaa olen jo iloinnut että onneksi siinä ei ole näyttänyt olevan mitään ongelmia. Olisi niin kiva kun voisi olla varma, että edes joku käy ja kukkuu ihan niin kuin pitää.

Kysyin lääkäriltä näissä kahdessa viimeisessä kierrossa esiintyneistä tiputteluista ennen vuotoa ja lääkäri oli sitä mieltä, ettei se voi noista anoista johtua. Tiputtelu ennen varsinaista vuotoa on kuulemma yleensä merkki ettei mitään kiinnittymistä ole yrittänytkään tapahtua sillä alkanut raskaus estäisi keltarauhashormonin hiipumisen pikkuhiljaa, joka siis aiheuttaa tuon tiputtelun ennen varsinaista vuotoa. Olin vähän ymmälläni kun ei mulla aiemmilla kierroilla ole tuota tiputtelua ollut, mutta lääkäri oli kyllä kovasti sitä mieltä että tuo on sattumaa että ne ovat nyt sattuneet juuri näille lääkkeellisille kierroille. Tuskin meillä kuitenkaan on ollut kiinnittymisyritystä kaikilla 16 kierrolla ennen sitä :D Klinikallamme on ollut viimeisen vuoden käytäntönä antaa kaikissa koeputkihedelmöityshoidoissa LH-piikki 6 päivää ovulaation jälkeen tukemaan tuota keltarauhashormonia, ja tälläinen piikki päätettiin nyt lisätä meidänkin inseminaatioon. Siitä ei kuulemma ole mitään haittaa muttei tietysti mitään takeitakaan. Tosin viimeisen vuoden hoitotulokset klinikallamme oli kuitenkin kuulemma paremmat kuin sitä edeltävänä vuonna kun tuota LH-piikkiä ei vielä hoidoissa käytetty ja lääkärillä olikin vahva epäilys, että parantuneet hoitotulokset olisivat ainakin osittain tuon LH-piikin ansiota. Mä taidan tarttua tohon oljenkorteen. Onpahan taas ainakin yksi asia enemmän mitä voi tehdä raskautumista edesauttamaan.

Toivottavasti Hydrangea siellä on pysynyt edelleen tiputtelut pois. Mulla on myös muutaman ei niin mukava kokemus papa-kokeesta. Ei kai se nyt niin vaikea toimenpide pitäisi olla?! Pitkää pinnaa piinapäiviin :D
 
Sandaali, täällä jo odottelinkin sun kuulumisia. :) Hienoa, että folli löytyi. :) Eiköhän se siitä vielä kasva, että pääsette inssiin. Mullakin tässä toisessa kierrossa tuli ovis myöhemmin, joten ei kai se niin outoa ole, vaikka sen aika vaihtelee kierrosta toiseen. Enpä ookaan tuollaisesta LH-piikistä kuullut. Toivottavasti siitä olisi teillekin apua. :)

Täällä dpo 4 ja tiputtelut on toistaiseksi pysynyt pois, huh! Jännittää käydä vessassa, kun pelottaa koska siellä taas punaista näkyy. Keltarauhanen taitaa jomotella oikealla, joten eiköhän se munasolu taas sieltä irronnut. Lämmöt on myös komeasti noussut ja fertilityfriend.com oli mun kanssa samaa mieltä ja veikkasi oviksen maanantaille. :) Jännittää miten käy. Toiveet on tosi korkealla ja pelottaa jo, kuinka raskaasti asian otan, jos ei tärppääkään. Maanantaille dpo 7 varasin ajan proge-kokeeseen. Tuloksissa menee taas se noin 1,5 vkoa, kun meen taas Fimlabiin, vaikka viimeksi niiden hitaan palvelun kirosinkin. On vaan niin kätevän matkan päässä.

Ihanaa viikonloppua! :)
 
Kuinkas Hydrangea siellä viikonlopusta selvittiin? Toivottavasti vuodot pysyivät poissa. Teillähän on jo piina puolessa välissä :) Meinaatko malttaa odottaa dpo 14 saakka ennen kuin testaat? Tiedän niin hyvin tuon tunteen, kun joka kerta vessassa käydessä pelkää sitä vuotoa. Tai siis, tuo tilannehan on joka ikinen kuukausi :/ Mä niiiin paljon toivon, että teillä tästä tärppäisi. Tai siis niinhän mä jo tossa aikasemmin päätin, että näin käy :D

Oman onnistumisen suhteen mä sit oonkin taas jossain pessimistiloukussa. Jostain kumman syystä alun suuret toiveet ja usko tän kierron onnistumiseen on kulahtaneet ihan ennätysonnettomiksi. En tiedä mistä nyt tuulee, mutta jotenkin on kumma kutina, ettei tästä mitään tule. Mä tiedän, ettei mitään oo vielä hävitty, mutta jäin eilen itselleni kiinni laskemasta seuraavan kierron oletettua inssiajankohtaa. Toisaalta hyvä näin, viime päivinä oon onnistunut pitämään ajatukset aika tehokkaasti muualla kun on jotenkin ollut sellainen fiilis, ettei tämä ole nyt yhtään ajankohtaista.

Vaikka perjantain folliultrassa isoin folli olikin vasta 11mm, aloitin oviksen tikuttamisen jo lauantaina koska mulla on perjantaista asti ollut ovis- ja jopa menkkatyylistä kipuilua vatsalla. Viikonloppuna oli myös illasta tosi kuvottavaa oloa samaan tyyliin mitä monesti just ennen menkkoja. Onkohan mulla menny kroppa jotenkin ihan sekaisin?? Tai sitten se perjantain ultra sai vain munikset tällä tapaa jotenkin särkyilemään, vaikkakin se oli todella nopea ja hellä toimenpide. Muistatko onko sulla tullut koskaan normi ultran jälkeen ylimääräisiä särkyjä?
 
Sandaali, älä nyt vielä luovuta. Eiköhän se ovisplussa sieltä pian tule. Ei kannata vielä huolestua, jos siihen o-plussaan menee aikaa. Mulla ei ole koskaan ollut normi ultran jälkeen mitään särkyjä. Ainoastaan ultran aikana joskus sillä tikulla tökkiminen on saattanut tuntua inhottavalta.

Kiitos kysymästä, viikonlopusta selvittiin ihan hyvin. Dpo 5-6 tuli pikkuhousunsuojaan aivan pikkuriikkinen määrä vaaleanpunaista vuotoa valkkarin mukana. Pelkäsin jo, että tuosta alkaisi runsaampi vuoto. Toistaiseksi en ole sen jälkeen vuotoja huomannut. Elättelen täällä toiveita, että se olisi ollut kiinnittymisvuotoa. :D

Viimeks mulla lutis oli 11 päivää, niin tuskin sinne dpo 14 asti edes testailuja tarvii odottaa ja tuskin niin pitkään maltan odottaakaan. Tänään on dpo 7, joten jos lutis on taas saman pituinen, niin vuodon pitäisi alkaa lauantaina. Luultavasti testailen jo aiemmin. Tarkkaa päivää en oo miettinyt, mutta vois olla hyvä malttaa ainakin sinne torstaille dpo 10.

Mietinkin, että JOS kiinnittyminen olisi ollut tuossa dpo 5-6, niin pitäisiköhän plussankin näkyä jo aiemmin... Yks virtuaalikaveri :D täällä Kaksplussassa plussasi juuri tuolla kuumeilijoiden puolella. Sillä tuli kiinnittymisvuotoa dpo 8 ja testiin kp 38/dpo 11 ihan selkeästi kuvassa näkynyt haamu. Seuraavana päivänä testi oli jo plussa. Joten jos mun hormonit toimis samalla tavalla, niin haamua voisi odotella dpo 8-9. :D Heh, no tuskinpa. Kunhan vaan elättelen toiveita. :)
 
Sandaali, mitä ovistestit näyttää?

Täällä rusehtavaa vuotoa oli tullut pikkuhousunsuojaan, pyyhkiessä ei vielä mitään... Kai sitä pitää alkaa asennoitua siihen, että menkat alkaa pian. :'( Tänään tosin vasta dpo 8. Saa nähdä kuinka superlyhyt lutis on oikeen tulossakaan. Viimeks oli 11 päivää. Lämmöt on yhä komeasti koholla (37,2 astetta), mutta viimeksikin ne laski vasta pari päivää menkkojen alettua. Hitto kun harmittaa. :(
 
Hydrangea, nyt on mun vuoro huudella, että älä vielä luovuta :) Kaikenlaista tuhruttelua jengillä tuntuu olevan ilman, että se tarkoittaa että peli olisi jo menetetty. Ehkäpä nuo ovat vain kiinnittymysvuotoja. Rusehtava vuotohan on ymmärtääkseni vähän vanhempaa verta eli eikö sekin voisi sattua vielä kiinnittymisvuodoksi? Tulee vaan vähän viiveellä ulos. Tsemppiä sinne oikein sylikaupalla.

Täällä on bongattu tänään vihdoin ovis! Eli inseminaatioon päästään kuin päästäänkin tänään. Jollei sitä aamulla olisi vielä löytynyt, olisin mennyt joka tapauksessa tänään ultraan ja todennäköisesti sitten laittanut muniksen liikkeelle irroituspiikillä. Mä olen jostain keskusteluista lukenut, että irroituspiikkiä käytetään joskus vaikka luonnollinen lh-huippukin löytyisi. Taidankin kysyä tästä tänään lääkäriltä. Nyt vaan sormet ristiin, että miehen simpat on vähintään yhtä hyvässä iskussa kuin viimeksi :)
 
Inseminaatio vol2 onnistuneesti ohi. Vielä ei ollut munasolu irronnut, mutta oli kuulemma niin muhkeana ja kohtu valmiina, että tapahtunee ihan hetkenä minä hyvänsä. Miehen simppatulokset olivat heikentyneet edellisestä yllätyshyvästä tuloksesta, mutta olivat silti vielä paremmat kuin lähtötilanteessa syksyllä. Sen verran naftisti pallopäitä kuitenkin oli, että lääkäri suositteli meille tämän inssikierron jälkeen siirtymistä ivf:ään, jollei tästä nyt sitten tietysti tärppää. Ivf kun toimii tehokkaamman hoitomuodon lisäksi myös tutkimuksena, josta selviää vähän tarkemmin, miksei raskaus ala. Niinpä tehtiinkin jo miehen kanssa periaatepäätös, että mahdolliseen seuraavaan kiertoon lähdetään ivf:ään. Alunperin oltiin ajateltu, että tehtäisiin 3-4 inssiä yksityisellä ja sitten siirryttäisiin odottamaan ivf:iä julkiselle, mutta onneksi aina voi muuttaa mieltään :) Kaikenlisäksi klinikallamme on kevään ajan 20% alennus koeputkihoidoista.

Mites Hydrangea siellä menee? Onhan vuoto pysynyt pois?
 

Yhteistyössä