Henkilökohtaisesti en ymmärrä millä perusteella kotihoito kolmevuotiaaksi asti olisi lapselle se kaikkein paras ratkaisu? Näissä keskusteluissa aina vedotaan siihen, että lapsi kokisi jonkinlaista suurta kärsimystä olessaan erossa äidistään. Unohdetaan kokonaan se mitä lapsi oppii ollessaan erossa äidistään. Vai väittääkö joku tosissaan pystyvänsä opettamaan lapselleen ihmisen perusluonteeseen kuuluvia sosiaalisia taitoja pelkästään äidinsä helmassa?
Sinänäsä, jos joku haluaa ja pystyy olemaan lapsensa kanssa kotona kolme vuotta ja kenties enemmänkin, ei se häiritse minua tippaakaan. Mutta en kuitenkaan itse tunne suurta syyllisyydentuntoa siitä että nyt 4v. tyttöni meni päiväkotiin 1½ vuotiaana. Päinvastoin, lapseni sai päivähoidosta paljon hyötyä, ja menee sinne aina mielellään. Kotona teemme yhdessä paljon, leikimme ja touhuamme. Utelias tyttö kun on, opetin hänelle kirjaimia ja nyt osaa jo lukea. Tulee toimeen erilaisten lapsien kanssa, pukee itse, vaipoista pääsimme eroon jo ennen päiväkodin aloitusta, piirtää, leikkii ja nauraa paljon. Ja osaa pyytää apua tarvittaessa. Eli täysin normaali neljävuotias.
Äideillä tuntuu olevan vain jokin suuri tarve kuuluttaa omaa erinomaisuuttaan asioissa, joissa uskovat olevansa muita jollakin tasolla parempia. Päivähoidossa tai kotihoidossa, terveitä ja tyytyväisiä lapsia kasvaa kodeissa joissa vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsistaan ja huolehtivat heidän hyvinvoinnistaan. Kotihoito ei tee kenestäkään automaattisesti jotenkin parempia, tai huonompia. Ihmisiä tässä kaikki ollaan.