H
"hmm"
Vieras
Eli me oltaisiin näillä näkymin luopumassa meidän koirasta. Tai oikeastaa isännän koira tuo alunperin on ollut. Koira on sekarotuinen terrieri. Eli energiaa riittää vaikka muille jakaa. Meillä ei yksin kertasesti aika riitä niihin pitkiin lekkeihin ja siihen huomion antamiseen mitä tuon rotuinen koira tarvitsee. Koira ei ihan ongelmaton ole.
Poika koirana merkkailee sisälle kun on yksin, tämä on ratkastu isolla kuljetushäkillä, jossa on yöt ja kun on yksin. Koira on kova vahtimaa ja haukkuu. Ei osaa pyytää ulos vaan, jos on hätä ja kukaan ei sitä tajua niin tekee sisälle. Niin kui tänä aamuna, kun luulin että mies oli koiran käyttänyt kun oli lähtenyt töihin. Ja koira teki olkkarin matolle sillä välin, ku laitoin lapsille aamupalaa. Tulee toimeen lasten kanssa. Mutta kun innostuu jäävät kaikki jalkoihin kun lähtee juoksemaan ja hyppimään. On muutamat huudot tullu, kun koira on lapsen yli juossut. Kynnet kun ei tunnu kivalta. Koira tarvitsissi aikaa ja johdonmukaista koulutusta. Ottaako tälläistä koiraa kukaan? Mihin voisi ilmotusta laittaa?