Koirasta luopuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras."

Vieras
Vaikea tilanne, mutta ei muuta mahdollisuutta kuin koira viedä lopetettavaksi. Täysin arvaamaton, jos minä en ole paikalla. Lasten kaverit pelkää ja lapset on pahoillaan, kun kaverit ei meille halua tulla. Koira ei tottele lapsia ollenkaan ja eivät saa laitettua sitä eri huoneeseen, kun kaverit tulee meille. Koira osaa avata ovetkin, joten toiseen huoneeseen laittaminen ei ole ratkaisu. Taas oli ollut näykkäiseminen lähellä, kun en ollut kotona. Useamman kerran aikaisemmin on näykkäissyt. Koira ei vihainen ole. Jotain paimentamista, mutta ei todellakaan tuollaista suvaita. Minun ollessa paikalla ei mitään ongelmaa, vaan koira käyttäytyy kuten pitääkin. Hankalaa :(
 
Ja miksi et voisi vain antaa sitä osaavampiin käsiin?
Kuulostaa ihan vain siltä että koulutus on puutteellista + koira ei sovi teille. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei se voisi olla jonkun toisen luona ihan täydellinen koira.

Yritä ensin etsiä sille koti jossa omistajalla on kokemusta ongelmakoirista, ja sitten vasta mietit lopettamista jos ei kotia löydy.
 
[QUOTE="vieras.";29853477]Vaikea tilanne, mutta ei muuta mahdollisuutta kuin koira viedä lopetettavaksi. Täysin arvaamaton, jos minä en ole paikalla. Lasten kaverit pelkää ja lapset on pahoillaan, kun kaverit ei meille halua tulla. Koira ei tottele lapsia ollenkaan ja eivät saa laitettua sitä eri huoneeseen, kun kaverit tulee meille. Koira osaa avata ovetkin, joten toiseen huoneeseen laittaminen ei ole ratkaisu. Taas oli ollut näykkäiseminen lähellä, kun en ollut kotona. Useamman kerran aikaisemmin on näykkäissyt. Koira ei vihainen ole. Jotain paimentamista, mutta ei todellakaan tuollaista suvaita. Minun ollessa paikalla ei mitään ongelmaa, vaan koira käyttäytyy kuten pitääkin. Hankalaa :([/QUOTE]

ET VIE LOPETETTAVAKSI, suurin osa koiran käytöshäiriöistä johtuu siitä ettei omistaja osaa toimia oikein!!! Onko teidän eka koira? Onko ollut teillä pennusta lähtien? Minkä rotuinen, ja ikäinen? Miten olette kouluttaneet koiraa?

Kuulostaa siltä että teillä on johtajuusongelmia, ja koira näkee itsensä lasten yläpuolella, siksi ei tottele heitä. Mutta et kai jätä lapsia yksin koiran kanssa? Lapsia ei saa jättää koiran kanssa keskenään vaikka olisikin oma koira (tietty jos lapset on jo teinejä, niin sitten, mutta ei pienempiä). Koira varoittaa aina, ennen kuin näykkii tai puree mutta harvoin esim lapset näitä varoitusmerkkejä osaa lukea.

Ottaakaa yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan!
 
Itse olen sitä mieltä, että koiran kiertoon laittaminen on se viimeinen vaihtoehto. Jos sulla ei ole paikkaa tiedossa jossa koira 100% saa hyvän loppuelämän, en antaisi kenellekään. Ensin tietysti tekisin kaikkeni jotta saisin koirasta tervepäisen.

Itse jouduin raskain sydämin luopumaan palvelus-rotuisesta koirastani. Monen kouluttajan kanssa siitä yritettiin tehdä yhdyskuntakelpoista yksilöä, mutta en onnistunut. En hetkeäkään miettinyt että antaisin ongelmakoiran eteenpäin, vaan kolmen vuoden iässä vein sen piikille. Olisin pitänyt sen jos meillä ei olisi ollut lapsia, mutta lasten vuoksi tein sen päätöksen. Ei se ole reilua lapsia kohtaan etteivät he saa elää vapaasti.

Täällä kovin usein tuomitaan koiran lopettaminen ja unohdetaan mitä koiralle voi huonossa tilanteessa käydä kun se joutuu kiertämään kodista toiseen. Se on kuitenkin koiralle usein se armeliain vaihtoehto. Omasta tapauksestani on jo vuosia aikaa, ja silti itken usein iltaisin ikävää. Eli helpoin vaihtoehto se ei suinkaan ole.
 
Oletko edes kysellyt löytyisikö koiralle uutta perhettä?
Itse pidin velvollisuutenani etsiä toiselle koiralleni uudet omistajat, kun kävi ilmi ettei sen paikka ole pikkulapsiperheessä. Koira siis unesta herätessään säikähtää ja käy raivona päälle, kunnes herää kunnolla, ja meillä 2 unissakävelijä....
leikkautin koiran valmiiksi, ja annoin yhsdelle sukulaispariskunnalle, joilla ei ole lapsia, ja koira on todella onnellinen siellä. Käy meill hoidossa jos tarvitsevat koiravahtia (muutamaksi yöksi voi laittaa teinin huoneeseen oven taa), iloisena palaa kuitenkin uuteen kotiinsa. Kyllä aikuinenkin koira voi vaihtaa onnistuneesti kotia =)
 
  • Tykkää
Reactions: StaRR
[QUOTE="...";29853802]Itse olen sitä mieltä, että koiran kiertoon laittaminen on se viimeinen vaihtoehto. Jos sulla ei ole paikkaa tiedossa jossa koira 100% saa hyvän loppuelämän, en antaisi kenellekään. Ensin tietysti tekisin kaikkeni jotta saisin koirasta tervepäisen.

Itse jouduin raskain sydämin luopumaan palvelus-rotuisesta koirastani. Monen kouluttajan kanssa siitä yritettiin tehdä yhdyskuntakelpoista yksilöä, mutta en onnistunut. En hetkeäkään miettinyt että antaisin ongelmakoiran eteenpäin, vaan kolmen vuoden iässä vein sen piikille. Olisin pitänyt sen jos meillä ei olisi ollut lapsia, mutta lasten vuoksi tein sen päätöksen. Ei se ole reilua lapsia kohtaan etteivät he saa elää vapaasti.

Täällä kovin usein tuomitaan koiran lopettaminen ja unohdetaan mitä koiralle voi huonossa tilanteessa käydä kun se joutuu kiertämään kodista toiseen. Se on kuitenkin koiralle usein se armeliain vaihtoehto. Omasta tapauksestani on jo vuosia aikaa, ja silti itken usein iltaisin ikävää. Eli helpoin vaihtoehto se ei suinkaan ole.[/QUOTE]

Ei aina ole huono vaihtoehto, meillä meni hyvin, ja sopimukseen kuuluu , että jos koskaan joutuvat koirasta luopumaan, palaa se meille takaisin( siksi en myynyt koiraa, vaan annoin tällä nimenomaisella ehdolla). Koira ollut uudessa perheesään kohta vuoden, ja voi silminnähden hyvin, ja omistajat ovat onnellisia. Ja heille se on ensimmäinen koira.
 
  • Tykkää
Reactions: StaRR

Yhteistyössä