Kohtelias toisen huomioiminen

[ei kiitoksia]

Mua harmittaa, kun poikaystäväni ei osaa käyttäytyä "kohteliaan empaattisesti". Eli jos laitan hänelle vaikka tekstiviestin jostain kuulemastani ikävästä asiasta ja sanon että mulla tosi paha olo, hän ei vastaa yleensä mitään. Kysyn myöhemmin että saitkos sinä sen mun tekstarin ja toteaa että joo sain. Kysyn että mikset vastannut mitään, niin hän sanoo "no en mä tiiä mitä ois pitäny vastata". Tällaisista tulee paha mieli, koska kirjoitan toiselle lohtua saadakseni. Enkä kirjoittele tekstareita kerran päivässä, vaan harvoin edes teen tuollaista. Mulle tulee tunne, että kannattaa kertoa asioista jollekin muulle kun hänelle, koska kaikki muut läheiseni kyllä reagoivat.

Tai jos yllätän hänet kirjeella/kortilla/lahjalla tms. niin hän ei soita kiittääkseen. Mietin, että onkohan kortti tms. edes mennyt perille. Myöhemmin kun puhutaan niin on ilahtunut ja otettu saamastaan ylläristä kuitenkin. Minusta tuollainen tosi huonoa käytöstä, ja se vähentää halua tehdä toiselle mitään kivaa pientä piristystä. Eikä hänkään tee minulle ylläreitä vaikka itse niin ilahtuu jos minä teen hänelle. Ei kuulemma osaa/keksi mitäään.

Miten näette asian?

 

[C.D.]

Vastaus on yksinkertainen: hän on mies . Eipä tuolle oikein muuta voi, kuin yrittää selittää rautalangasta, kuinka toivoo toisen reagoivan. Eri asia on sitten se, oletko sittenkään tyytyväinen kun tiedät miehen reaktion olevan opetuksen tulos, ei spontaani... Mutta ehkä se ajan kuluessa muuttuu ihan luonnolliseksi, eikä ole pelkkää sinun miellyttämistäsi tarkkojen ohjeiden mukaan.

 

[Seija]

Poikaystäväsi muistuttaa miestäni. Samanlainen "huonokäytöksinen" miehen jörrikkä...ja selitteleekin ihan samoin, ettei osaa tai keksi mitään...

Oletko koskaan ottanut ko. asiaa puheeksi ja kertonut, ett sulle ois tärkeetä, että toinen kommentoi edes parilla sanalla? Miehet ovat tosiaan joskus ajattelemattomia ja kenties hieman epäempaattisia eivätkä älyä mitä nainen haluaa kertomillasi viesteillä. Aina ei tosiaankaan ole kyse siitä, ettei mies halua tai ymmärrä vastata, vaan ihan siitä, ettei kaikilla miehillä ole sellaisia sosiaalisia taitoja kuin naisilla yleensä on.

Kenties poikaystäväsi kuvittelee saadessaan sulta mielipahaa sisältävän viestin, että hänen täytyisi jotenkin ratkaista asia. Miehet ovat usein ratkaisukeskeisiä, eivätkä ymmärrä, että nainen haluaisi vain tukea ja empatiaa, ei valmista ratkaisumallia

Jutelkaa asiasta, eiköhän se selviä ja voin sanoa, että aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa. Mieheni on nyt vasta "aikuisena" (=lue nelikymppisenä) alkanut tajuta kuinka paljon näillä pienillä sinänsä merkityksettömillä viesteillä ja ylläreillä on merkitystä minulle. Nyt hän sentään yrittää...Mutta eihän tuosta epelistä koskaan mitään salonkikelpoista supliikkimiestä tule;D

 

[Alkup.]

Niin, hän on mies eikä varmasti pahaa tarkoita välinpitämättömällä käytöksellään.. sitä vain on todella vaikea ymmärtää, koska hän itse ilahtuu hirveästi jos laitan hänelle postitse jonkin yllätyksen. Miten _voi olla tajuamatta_ sitten kiittää siitä?!!
Tai miten voi olla ajattelematta että samoin minä ilahtuisin jos hän joskus jotenkin muistaisi? Olen kyllä sanonutkin ihan suoraan että mäkin ilahtuisin joskus jostain pikkuylläristä, mutta ei niitä vain tule.

Edellinen oli ihan toisenlainen tässä suhteessa.. hän tajusi jopa mun hiljaisuudesta että nyt on joku vialla tms. nykyinen ei todellakaan.. Mun on vaan niin vaikea ymmärtää tuota, miten voi olla niin junttimainen ettei kiitä tai yhtään mitään jos lähetän hänelle kotiin jonkun yllärin?! Miksi sellaista viitsin edes tehdä..

 

[nelli]

Niinpä. Taidat itsekin huomata, ettei tämä nyksä vastaa toiveitasi? Hän on sellainen kuin on, ei huono, vaan omanlaisensa. Kaipaat jotain muuta, joten katsele vielä ympärillesi. Jo tuo, että vertaat eksään, on huono merkki suhteestanne.

 

[nainen]

Se on kuulkaa melko harvassa ne miehet, jotka ovat niin empaattisia, että osaavat luonnostaan kuunnella ja ottaa huomioon, antaa palautetta ja tukea pienillä sanoilla tai teoilla. Mutta onneksi miestä voi aina koettaa opettaa. Osaavat toimia, kun annat TARKAT TOIMINTAOHJEET. Ei sinne päin vaan aivan yksityiskohtaisesti.

Minäkin olen vasta 45-vuotiaana löytänyt rinnalleni miehen, jolla nämä taidot ovat luonnostaan. Ja rakkaus kukoistaa!

Toivon, että nuorempi sukupolvi olisi tässä asiassa kehittyneempi, mutta eipä taida...

 

[Meikä]

Kuulostaa kyllä hassulta, että sanot 45-vuotiaana löytäneesi miehen, jolla on tässä puheena olevat taidon ihan luonnostaan. Luulisin nimittäin, että kumppanisi on itsesi ikäinen. Onko hän ollut siis ilman parisuhdetta tähän asti? Jos ei ole niin, miten niin otaksut, ettei häntä ole OPETETTU näihin taitoihin?

 

[Juu]

Saduissa prinsessa saa prinssin ja sitten ne elää onnellisena elämänsä loppuun... Ei kai siinä ole mitään kummallista, jos ei joka tekstariin vastaakaan. Mitä valittajalle tai ruikuttajalle oikein pitäisi vastata? Heittäytyä samalla tasolle ja ruikuttaa kans?

Ei passa mullekaan, vaikka olen nainen, empaattisena pidetty. Huomion kerjääminen on eri juttu kuin todelliset ongelmat.

 

[Höh]

Saduissa prinsessa saa prinssin ja sitten ne elää onnellisena elämänsä loppuun... Ei kai siinä ole mitään kummallista, jos ei joka tekstariin vastaakaan. Mitä valittajalle tai ruikuttajalle oikein pitäisi vastata? Heittäytyä samalla tasolle ja ruikuttaa kans?

Ei passa mullekaan, vaikka olen nainen, empaattisena pidetty. Huomion kerjääminen on eri juttu kuin todelliset ongelmat.

Tosi empaattiselta vaikutat joo. Eli oletko sillä kannalla, että vain tosi isoista ongelmista voi puhua, pienistä mielen pahoittavista asioista (jotka eivät ole jokapäiväisiä, kuten ap totesi) ei saa puhua saati odottaa että toinen suhtautuisi empaattisesti. Kyse ei käsittääkseni ollut mistään ruikuttamisesta tai huomion kerjäämisestä, vaan siitä, millaista huomioon ottamista parisuhteessa odotetaan.

 

[alkup.]

Höh tajusi pointtini. Mä en näe mitään mieltä siinä että tekstaillaan monta kertaa päivässä pienimmistäkin asioista ja selitetään kaikki kadulla kompastelut jne. mutta maustetta arkeen saa jos joskus tekee jotain pieniä juttuja! Ja silloin kun toinen jotain tekee, pitäisi toisen reagoida -> antaa jollain lailla palautetta. Tuommoinen on minusta välittämistä ja huomioimista. Mutta kun toiselta ei tule mitään kommenttia, ei toinenkaan jaksa kauaa muistaa. Mun näkemyksen mukaan tällainen on omiaan tasapaksuttamaan suhdetta, arkipäiväistyttämään. Mä olen jo huomannut, että asioistani kannattaa oikeastaan viimeiseksi ilmoittaa miesystävälleni, hän niihin reagoi paljon vähemmän kuin ystävät, perhe jne.. Tuollaista on aika latistavaa huomata : /

 

[asian toinen puoli]

on vaara, että tuhoat ihmissuhteen, kun kaadat kaikki pahat olosi hänen niskaansa. Opettele suhtautumaan pahoihin asioihin niin ettei sun tarvii kipata niitä poikakaverillesi.
Ns. draamakuningattaret saavat kikcsejä siitä, että voivat kertoa kaikki juorut ja varsinkin ikävät sellaiset, eteenpäin.

 

[Meikä]

No, jo on vastauksia, kuten nimimerkillä asian toinen puoli. Vedetään omituisia johtopäätöksiä alkuperäisen kirjoituksista. Eihän tässä kyseessä ole loan heitto toisen niskaan ja juorujen levittäminen, vaan yksinkertaisesti halu kommunikoida kumppanin kanssa ilossa ja surussa ja ongelmat siinä viestinnässä. Tähän ap ei saa toivomaansa vastakaikua mieheltään.

Itse en osaa sanoa ap:lle kuin, että kerro aina uudelleen miehellesi, mitä toivot. Toisaalta myös kuuntele uteliaisuudella miestäsi. Saat varmaan aina uutta ja uutta hänestäkin tietää ja hänen ajattelustaan ja toiminnastaan. Helpostihan ongelmia tulee omista ennakkokäsityksistä, jotka johtavat väärinkäsityksiin.

Jossakin oli neuvo ihmiselle, joka ei ymmärtänyt, että miksi hellyyttä pitäisi "viljellä" parisuhteessa, kun hän ei koe heikko olevansa, että sellaista tarvitsee. Hänelle vastattiin, että et sinä tarvitse, mutta parisuhde tarvitsee.

 

[tiitu]

on vaara, että tuhoat ihmissuhteen, kun kaadat kaikki pahat olosi hänen niskaansa. Opettele suhtautumaan pahoihin asioihin niin ettei sun tarvii kipata niitä poikakaverillesi.
Ns. draamakuningattaret saavat kikcsejä siitä, että voivat kertoa kaikki juorut ja varsinkin ikävät sellaiset, eteenpäin.

Lähdit kyllä niin sivuraiteille kuin olla ja voi. Mistä ihmeen pahan olon kaataminen toisen niskaan? Tottakai parisuhteessa, kun kyseessä on oikeastaan tärkein ihminen elämässä, kerrotaan niin hyvät kuin huonotkin asiat. Se on tosi tärkeää että toinen osaa edes kuunnella oikein, mutta myös sanoa edes jotain lohduttavaa sanaa, kun on paha olla. Ja todellakin kiittää jostain lahjoista ym. Mitähän huomionkipeyttä siinä on?

 

[Ei ymmärrä?]

Ihmetyttää, että millaisissa parisuhteissa jotkut tähän ketjuun vastanneista oikein elävät? Kertovat kumppanilleen vaan positiivisia asioita ja pitävät kaikki huolensa vaan itsellänsä. Ettei vaan parisuhde siitä tuhoutuisi että menee ja kuormittaa miestä murheillansa. Kuulostaapa hyvältä..

 

[yks näkökulma]

Tässä taisi olla puhetta aika pitkälti tekstiviestien lähettämisestä ja niihin vastaamisesta. Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että kun te lähetätte tekstiviestiä, te lähetätte sen, kun teille itsellenne sopii. Se toinen ihminen siellä toisessa päässä ei saatakaan olla sellaisessa tilanteessa, että pystyy heti näpyttämään vastauksen. Tuskin kukaan rupeaa mitään pitkää tekstiviestilohdutusta kirjoittelemaan keskellä kiireistä työpäivää tai vaikkapa kyläpaikassa ollessaan ( - tolkuttoman hidasta viestintää, muuten!). Ja riittääköhän monellekaan joku lyhyt "onpa kurjaa"/ "voi hitsi" - viesti. Eikö ikäviäkin asioita voisi edes hetkellisesti käsitellä itse mielessään ja kertoa niistä toiselle vasta sitten, kun päästään kasvokkain, ja asiasta voidaan käydä perusteellisempikin keskustelu - jos asia enää siinä vaiheessa vaikuttaa tärkeältä.
JK: Eipä minun työpäivääni ainakaan piristä kaverilta tullut "Voi perkeleenhelvetti kun sain taas parkkisakon ja ihan turhasta!"-viesti.