Moikka kaikille pitkästä aikaa!
Ihana lueskella teidän kuulumisia! Olen ollut paljon vähemmän koneella, kun tuntuu että on tytön kasvettua alkanut taas saada erilailla "normiarjen"pyörimään. Eli kun nukuttiin kauan huonosti, en jaksanu tehdä muuta kun olla koneella.
Mun vauvani on jo seuraavaks 11kk!!!! Elämä on jo ihan erilaista kun pienen vauvan kanssa. Tyttö on kova konttaamaan, ja harjoittelee paljon seisomista. On tosi huvittavaa, kun toinen "pikakonttaa" eli ottaa hurjan spurtin. Osaa myös kontata karkuun ja nauraa räkättää mennessään. Ei vielä seiso tuetta, vaikka onkin kokeilunomaisesti pari kertaa irrottanut kädet

Ei kohella, laskeutuu varovasti alas. Meillä ei ole juurikaan muksahdeltu, mikä on hämmästyttävää muuhun vauhdikkuuteen verrattuna. Varmaan oppii kävelemään siinä 1v synttäreiden hujakoilla, tuskin aiemmin. Luonteeltaan on edelleen utelias, tyytyväinen, aktiivinen. Neuvolassa ja lääkäreissä on vähän varoiteltu tyyliin "tämän neidin kanssa olette pulassa vähän ajan päästä", mutta mä ajattelen niin että mulla on rohkea, ulospäinsuuntautunut ja toiminnallinen vauva! Piut paut muille mielipiteille. Joo. Sanoja on äiti, isi, tissi, mummo, anna, mää (lammas), emmää (ei halua puuroa tms), siä (siellä). Oppii koko ajan kamalasti. On ihan mahtavaa seurata, miten toinen jo ymmärtää puheesta paljon, ja toimii esim. lyhyiden ohjeiden mukaan. Ymmärtää mm. sanan odota (ja jaksaa odottaa ehkä 20 sekuntia!), heh. Mutta se toimii esim. potalla, että ehtii kaikki tavara tulla ennenkuin nousee pois.
Tällä hetkellä leikit maistuu hurjan hyvin, eli touhuaa paljon itsekseenkin. Siinä neljän-viiden kuukauden ikäisenä mä en oikein saanut ikinä mitään tehtyä, nyt voin laittaa ruokaa ja siivota tai vaikka joskus lukea lehteä kun tyttö leikkii. paras leikki on "tyhjentäminen". Pyykkikori, lelulaatikko...kaikki tavarat yksitellen pois. Myös dublo-eläimet on huippuja. Nyt lämpimillä ilmoilla ollaan käyty puistossa keinumassa ja ihmettelemässä hiekkaa.
Herätään 6-7 aikaan, nukutaan kahdet päikkärit, aamupäivällä pidemmät 2h, iltapäivällä lyhyemmät 1h. Illalla nukkumaan n. 20.30 iltatissin jälkeen (ei nukahda enää tissille). On ihanaa kun on aikuisten aikaa vauvan mentyä nukkumaan! Tällä tytöllä nukahtaminen on ollut iltaisin aina hankalaa, vieläkin havahtuu helposti jo nukahdettuaan ja usein vaatii monta yritystä ennen kuin pääsee syvään uneen. Aloin olla jo aika epätaoivoinen, joten kokeilin sitten päiväunien rajoittamista. Ja siitä onkin yllättäen ollut iso apu, vaikka tuntuu tosi kurjalta herätellä toista päikkäreiltä ja se sotii myös rankasti omaa lapsentahtista ajattelua vastaan. Yönukkuminen ja iltanukahtaminen ovat kuitenkin helpottuneet, ja nyt tyttö nukkuu jopa omassa pinnasängyssään, josta irroitettiin laita (sivuvaunu) Yöheräilyjä on vieläkin ainakin 2, mutta veikkaan niiden johtuvan imetyksestä. Tyttö taitaa öisin tissitellä tottumuksesta. Päivällä imetysten määrä riippuu siitä miten muu ruoka maistuu. Ollaan siis toki jo syöty kauan 5 ateriaa päivässä. Tyttö onkin näppärä sormiruokailija, ja on ihan mahtavaa kun pikkuhiljaa voidaan syödä koko perhe samaa ruokaa!!! Sauvasekoitinta en enää tarvitse, jei!
Aijoo, tytöllä on vasta 2 hammasta
Saatiin tosiaan putket kun tyttö oli 8kk, eikä meillä ole ollut sen jälkeen yhtään korvatulehdusta, vaikka on olut pari flunssaakin. Yöpyörimiset yms loppui heti. Muakin epäilytti ihan hirveästi koko toimenpide, mutta kyllä se vaan kannatti. Kylpylöimässä ollaan oltu tulppien ja pannan kanssa ja hyvin sujuu. Suihkussakin pidetään niitä, mä olen ehkä liiankin varovainen. Ymmärrän et Janea mietityttää...onhan nää tosi pieniä moisiin toimenpiteisiin. Imetin tosiaan niin että tyttö istui. Ei mulla ollut mitään varsinaista asentoa, toinen oli vaan sylissä mukavassa asennossa ja nappasi itse tissin suuhunsa. Annoin siis vauvan osaltaan ohjata asennonottoa niin, että hän pystyi kivuitta syömään.
Mä olen käynyt salilla, ja ylimääräisiä raskauskiloja on enää pari. Paino alkoi siis pudota vasta vuodenvaihteessa, kun korjasin ruokavalion entisenlaiseksi (normaaliksi) ja aloin liikkua aktiivisemmin. Pitkän iimetyksen takia olen tiputtanut painoa maltillisesti. Nyt on ihana olo, kun tuntuu että on saanut kroppansa takaisin. Elämä vauvan kanssa sujuu, yhteiset päivät menee vauhdilla ja meillä on tosi hauskaa. Nauretaan ja leikitään paljon. Tyttö osaa valtavasti temppuja, ja on ihan onnessaan kun saa äidin nauramaan. Toki edelleen tulee huonojakin päiviä, mutta harvemmin. Ja ihanaa kun on kevät, nautin rattailusta, ja tyttö katselee innoissaan ohimeneviä autoja, koiria yms. Pukeminen ja lähtemiset on helpompia, jee.
Just nyt meillä on vatsatauti, kaikilla (ihan kamalaa, voi tsiisus). Tai mä taidan toipua, koska piti tulla syömään. En saanut nukuttua nälältäni. Nyt on tankattu, ja vauvakin nukkuu vielä. Taidan kömpiä hetkeksi huilaamaan.
Aurinkoista pääsiäisen jatkoa virtuaaliäitikaverit!
T: J-R ja tyttö vajaa 11 kk