miina- enpä olisi halunnut tähän pinoon tuttuja :'(
Voimia teille menetykseen ja tervetuloa tänne :hug:
Ehkä miehesi ei ehtinyt vielä sisäistää asiaa niin kuin sinä, suru voi iskeä vasta myöhemmin.
Ja onhan meillä kaikilla oma tapamme surra.
Minun mieheni on niin herkkis, että on näyttänyt surunsa aika avoimesti, niin kuin aina tekee, mutta kyllä hänestäkin huomaa, että touhuaminen on ikään kuin lääke pahaan mieleen, kun minä taas alkuun en osannut kuin käpertyä sohvan nurkkaan.
Lohdutusta on kyllä saanut, mutta nyt mieheni ei enää aina ymmärrä, että asia satuttaa edelleen tosi kovaa. Saattaa ihmetellä että mitä sä nyt itket, kun nousee tunteet pintaan. Hän pystyy jo asiaa ajattelemaan ja siitä puhumaan tunteilematta, minä en ihan ole siellä vielä.
Hyvä, että tulit heti kirjoittelemaan, kun siltä tuntuu, ei tässä mitään aikarajaa ole, tekee niin kuin hyvältä tuntuu.
Toivottavasti teillä tärppää pian uudelleen ja menee sitten paremmin. Pidetään kaikki peukut pystyssä toisillemme.
Omaa napaa:
Kiitos haleista.
Kaippa se tästä taas, eilen illalla oli oikein kunnon itkukinkerit ... tänään onneksi iltavuoro töissä niin sai nukkua pitkään ja aloittaa aamun rauhassa.
Kyllä menee tunteet niin laidasta laitaan ... jotenkin tuntuu, ettei ole valmis päästämään irti ja tarve puhua olisi välillä kova, mutta sitten taas en haluaisi liikaa vaivata immeisiä ...
Viime viikonloppuna oltiin miehen mummun 80-vuotis synttäreillä ja koko sen puolen suku oli siellä. Sydämestä kirpaisi kun ihmiset kyseli kuulumisia, enkä tiennyt mitä siihen vastata.
Sattui sydämeen sanoa, että ei meille kuulu mitään ihmeellistä ... jotenkin tuntui, että väheksyn pikkuistamme kun sillä lailla vastaan, mutten oikein voinut muutakaan siinä juhlahulinassa. Voi kuinka olisinkaan halunnut vastata, että vauva on tuloillaan ...
Ehkä johtui osittain siitäkin tuo vaikea eilinen ... oli koko viikonlopun joutunut pitämään tunteet kurissa ja mölyt mahassaan ...
-Meritähti-