KM:N JÄLKEEN KUUMEILEVAT 2009

Onnittelut plussanneille! :hug:

Itsellä muutaman ihan ok päivän jälkeen olo on kamala. Palasin siis tänään töihin ekan kerran tuon keskenmenon jälkeen ja tietysti työmatka yksin autossa meni itkien. Sen jälkeen olen joutunut lähes jokaiselle työkaverille kertomaan tapahtuneesta niin tietysti kyyneleet vaan valuu. Pomo on vielä poissa tämän viikon niin en pääse edes suunnittelemaan töitäni. Työni on siis sellaista mitä ei saa raskaana ollessa tehdä, joten jouduin töihin heti kertomaan raskaudesta jotta työni saatiin muutettua turvallisiksi. Nyt sitten tietysti myös tätä suru-uutista joudun kertomaan kaikille kun kyselevät miten voidaan.

Soitin uudestaan tänään sinne naistentautien poliklinikalle jonne selvitin asiani, siis vuotamattomuuden. Sain sitten onneksi huomiseksi ultra-ajan, jossa tarkistetaan tarvitaanko kaavinta vielä lisäksi.

 
pinpella voimia sinulle ja paljon :hug:

Täällä odotellaan menkkoja.. jos siis kiertopäivä lasketaan siitä kun oli eka km vuotopäivä..
Vatsaa juilii oikee kunnolla välillä ja nivusiin jomottää vähän väliä.. ja tuntuu että nyt ne alkaa mutta ei ei ole alkanut viellä..
Voikun sitä nii toivois että ois jo uus pieni masussa... mutta sit taas ihan tutuis jopa epätodelliselta että vois olla.. vaikka onhan se mahdollista..
kai ne menkat kuitenkin alkaa kohta:(

kai mä ens viikon alussa teen testin jos ei ala kuulumaan.. ku nyt to tulee täyteen neljäviikkoa kun alkoi se km vuoto..
 
Moikka taas!:wave:

Voi hitsiläinen kun ottaa pannuun, kun soittelin tänään sinne neuvolaan ja peruin sitä ekaa aikaani (km 11.4. vuotanut siitä lähtien ja kipuja vaikka raskausviikkoja vasta 6+) ja sitten samalla yritin kysyä, että mitä pitää nyt tehdä kun on keskenmeno tullu ja sitä rataa. Kun en ole vielä käynyt missään tarkastuksessa, ku en tiedä mihin mennä (neuvola, työterveys, omalääkäri, TAYS vai hatanpään päivystysasema) Noh, aloitin soittelemisen tyoterveydestä ja sitten mua pompoteltiinkin reilu puol tuntia ees-sun-taas. Työterveydessä eivät kuulemma ole experttejä(??), neuvolassa ei ole vehkeitä, TAYSsin äitiyspolille raskauteni oli liian alussa, omalääkärin ajanvarauksessa sanottiin töykeesti, että "hei, mee kuule päivystykseen!" ja Hatanpään päivystyksessä oli ensimmäinen sellainen ihminen joka tuntu edes vähän välittävän mun tilanteesta: ihana ja palvelu altis naisihminen kuunteli tarkasti oireeni, mutta lopulta sanoi hänkin ettei mun kannata päivystykseen mennä kun on monen tunnin jonot..!!!!!!!!!!! Tässä vaiheessa porasin jo täyttä kurkkua kun olin joutunut viiteen kertaan kertoon eri henkilöille tän kauhean tapahtuman ja olin ihan maissa. Lopulta soitin takaisin sinne omalääkärille ja sieltä sain huomiselle aamulle ajan.

Tänään on vielä juilinu mahassa koko päivän ja nyt illalla alko kivut koveneen. Mä oon ihan yhyy. :'( :'( :'( :'( :'( Ja kirjotin näemmä tosi sekavasti. Toivottavasti saatte selvää.

Nii joo ja sit kaiken kukkuraksi näen koko ajan ympärilläni pelkästään raskaana olevia naisia ja sylivauvoja. Tahtoo kanssa!!!
:heart: :heart:

Harakanhattu
 
Harakanhattu, siepoo varmasti tuollainen :headwall: Hyvä että sait lopulta ajan jonnekin. Mullehan neuvolassa sanottiin, että jos side riittää, niin ei tarvitse mennä minnekkään näytille. No riittänyt koko ajan, mutta itse vauvelin tunnistin helposti... :'( Nopeasti tosin tämän jälkeen sain ultraan ajan tarkistuttamaan että onko kohtuun jäänyt mitään.

Mullakin kaikki vauvamasut ja vauvat pistää sydämeen tosi ikävästi, vaikka niin ihania ovatkin. :hug: Päivä kerrallaan...
 
harakanhattu :hug: Toi on niin inhottavaa ku muka ite pitäis tietää kaikki ja ku kysyy niin saa vaan hölmön olon ku tuntuu et joka paikassa ollaan vähä ,et hei ,mitä sä tänne soitat...Mulle kävi ihan samallailla ja joku viel sano, et oottele muutama kk niin kyllä se siitä selvii...
Jos mulla on jatkossa vähänkin epäileväinen olo et kaikki ei oo ok, niin aivan varmaan meen suoraa päivystykseen ja en erehdy kenellekkää mitää soittaa.Ei ne sieltä luukulta varmaan käännytä...

on. ei mitään uutta.Tätiä odotellaaan tälle tai huomiselle...Ja toisaalta edelleen toivotaan ettei tuo tulis... enää tänä vuonna :p
 
Huh, tänään paukahti ovistestiin niin vahvat viivat etten ole koskaan ennen nähnyt, ja ne viivat pamahti siihen heti kun tikun oli kastanut :eek: Mulla ei ole koskaan ennen näyttänyt o-testi raskautta mutta nyt kyllä näytti :D Oli ihan pakko kokeilla testata sillä kun tuolla kaapissa lojui :LOL:

Huomenna aamulla testaan oikein r-testillä kun sellaisen haen tänään apteekista. Vilja-testit kun loppu kaapista just sopivasti. Tuli viime kierrossa testailtua vähän enemmän kun menkat oli myöhässä.

Pinpelalle.
Mä oon kanssa vuotanut km:sta aina tosi huonosti ja silti kohtu on aina ollut tyhjä. Sen verran olen vuotanut että r-materiaali on tullut ulos ja siihen lopahti vuoto, loppu oli tuhrua parin päivän ajan. Kivut on kyllä aina jatkunut monta päivää viime km:n jälkeenmelkein kaks viikkoa :( Olin ihan paniikissa että onko kaikki tullut ulos. Mulla ei lähdetty ultraamaan vaan tein r-testin 3 viikon kuluttua ja se oli nega.
Toivottavasti kaikki on sulla hyvin ja kohtu on hyvin tyhjentynyt :hug:

Harakanhatulle paljon lohtuhalauksia sinne :hug: Itse menen nykyään aina yksityiselle tarkastukseen kun en jaksa tapella noiden arvauskeskuksien kanssa ja nyt me ollaankin lapsettomuusklinikan asiakkaita.

Leinikki dpo 13 tai rv 4+0
pysyn täällä vielä hetken. En uskalla o-puolelle ennen kuin saa r-testiin yhtä hienot viivat kuin siihen tämän aamuiseen o-testiin :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sintsu78:
Leinikki En tiedä olenko huomannut sinua edes onnitella...
Paljon ,paljon onnea :flower: ja tarrasukkia pienelle :heart:
Minäpä lainaan tätä, en nimittäin ole vissiin onnitellut :ashamed:

ONNEA!!!! :hug:

Täällä testattu huvikseen yksi ovistesti ja eihän siinä vielä mitään näkynyt :(
 
hei... tein sitten testin kun oireitakin ollut vähän.. mutta negaa se näytti..
mutta siis mä kyl teen testin viikon päästä uudestaan jos ei ala kuulumaan menkkoja.. ku voi olla mahd. et ovis ois ollu myöhemmin.... en tiiä..
:'(
 
harakanhattu Varmasti raivostuttavaa tuollainen pompottelu. Minähän marssin sillon heti päivystykseen kun vuoto alkoi olla runsaampaa ja kivut. Ottivat mukisematta sisään. Kävitkö tänään lääkärissä? Ultrasivatko?

Leinikki :flower: :flower: :flower: :flower: :heart: :heart: :heart: :heart: :heart: :flower: :flower: :flower: Onnea oikein paljon! en ole kuullutkaan et ovis testeillä saa raskauden todennettua???!!!??? mihin se perustuu? Paljon ovis testit maksaa?

Itse soitin tänään sairaalaan kun mulla olis ollut se aika sinne alkuraskauteen liittyen. aika peruttiin ja sain uuden ajan jossa voidaan käsitellä keskenmenoa/tutkia mikä siellä munasarjassa on/suunnitella tulevaa raskautta, pitäiskö aloittaa verenohennuslääkitys jo ennen raskautta.
Neuvolaan soitin ja peruin sen ja ultran, pahjoitteli kovasti ja tarjosi keskustelu aikaa jos on tarvetta. On kuulemma ihan tietty terveydenhoitaja jolle keskitetty keskenmenon saaneet naiset. Hieno palvelu! vaikka itselläni ei sellaiseen nyt tarvetta, olen hyvilläni kun päseen sairaalaan asiasta puhumaan ja toivonmukaan tutkittavaksi.
Ensimmäisen kerran kuulen tuollaisesta palvelusta vaikka näitä keskenmenoja on ollut jo useampi takana.
 
Viides09 Juu, tänään sitten kävin ensin aamulla 11 aikaan omalääkärillä ja hän teki sisätutkimuksen ja lähetti TAYSsiin naistenpoliklinikalle. Siellä otettiin verikokeet ja sitten tehtiin uudestaan sisätutkimus ja ultra. Ja meitsi poras ku viimestä päivää. :'( :'( :'( :'( :'( En tiä miksi taas niin herkistyin, ehkä siks ku piti taas uudestaan käsitellä asiaa jonka haluais jo unohtaa. Se lääkäri ja hoitsut varmaan ihmetteli että mikäköhän kahjo tääkin on. Ei vaan, on ne varmaan ihmeellisempääki nähny. :p

Selvisi että luonto on aika hyvin tehny tehtävänsä. Sain vielä jotain lääkettä joka poistaa viimeisetkin rippeet kohdunkaulalta ja auttaa kohtua palautumaan. Sitten ne määräsi vielä panacodia kipuun ja jotain pahoinvointilääkettä panacodin aiheuttamaan pahoinvointiin. heh. Eli kaiken pitäis olla kunnossa. Kovasti vakuuttelivat että ei ainakaan näkynyt mitään musta johtuvaa syytä keskenmenoon ja lohduttivat parhaansa mukaan. Perjantaina otetaan vielä verikokeet ja kuukauden päästä sitten omalääkärillä lopputarkastus. Tää nyt näemmä meni varmaan vähän "off topic" Mutta koittakaa kestää. Vauvakuume vaan kasvaa ja sekä omalääkäri että nämä TAYSsin lääkäri ja hoitsut kehottivat jatkamaan normaalisti harjoituksia. Lääkäri suositteli kyllä, että odottaisin yhdet kuukautiset normaalisti ennen ku yritetään uudestaan, mutta en tiedä maltetaanko. :ashamed: :D Jatketaan harjotuksia normaalisti, kyllä luonto hoitaa loput.

Niin joo ja siitähän on ollu puhetta, että miten se kierto lasketaan keskenmenon jälkeen ja tämä lääkäri ainakin sanoi että voin alkaa laskemaan sitä siitä ekasta vuotopäivästä.

Nii joo ja viides09 Aika kiva tuo keskusteluajan tarjoaminen. Kuulostaa hyvältä!

"Yllättävän pitkäpuheinen" Harakanhattu
:)
 
Leinikille paljon onnea!

Itse kävin eilen siellä polilla. Kiva lääkäri täti siellä tutki ensin käsin ja sitten ultrasi. Ultrassa näkyi aivan hirveästi vielä raskausmateriaalia, oli vielä se kohtuontelokin todella isona näkyvissä ja nestettä oli paljon, samoin kiinteää tavaraa. Eli vaikka vuosin aivan hirveästi silloin to-pe välisenä iltana/yönä, niin kohdusta ei ollut silti tyhjentynyt lähes mitään.

Sain sitten onneksi jo huomiselle ajan kaavintaan. Aikoja ei olisi ollut mutta laittoivat sillä tavalla, että menen sinne aamupäivällä ja ottavat sitten jossain välissä käsittelyyn.

Täällä on sitten 3 viikon päästä kontrolliverikokeet, mutta ei muuta tarkastusta ellei tietysti se HCG ole lähtenyt laskuun.

Itselläkin olisi ollut naikkarille sisätautilääkärille aika tämän kuun lopussa, koska sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Nyt sitten mietin, että ottaisiko ne vastaan sinne ihan vaan juuri keskustelemaan siitä mitä tämä sairaus raskaana ollessa voi merkitä vai pitääkö se suoraan vaan perua. Aikasempien raskauksien kohdalla kun tätä vaivaa ei ollut.

Omat tunteet olivat eilen tämän kaavinnan suhteen vähän samat kuin sinulla harakanhattu eli olisi kiva jo saada tämä asia taakse jääneeseen elämään, jotta saisi tämän surun jo hiljalleen antaa olla. Itsekin olemme alkamassa yrittämään heti uudelleen kunhan vaan paikat ovat kunnossa, eli menee varmaan sinne touko-kesäkuulle.

On kyllä hienoa että tuolla tavalla jossain neuvolassa tarjotaan keskustelu mahdollisuutta kuin teillä [/b]viides09.
 
Onnea plussaneille ja halaukset menetyksn kohdaneille!!!

Itse olin varhaisultrassa, huonoja uutiksia. Alkio pienempi kun pitäis ja sydän löi liian hidasti. Kahden viikon kuluttua uusi aika, jos siihen on enää tarvetta. Mieli aika maassa, vaikka tätä aavistin. Suututta, kun on taas niin hirveä pahoinvointi, vois sitten mennä kesken nopeasti, viimeksi odottelin siihen 12viikolle asti.

Roikun sitten täällä, turha mennä odotuspuolelle...
 
Awek123 :hug: kylläpä tiedän tasan miltä tuntuu :'( Ei voi kun pohtia kirota ja kiukuta että miksi elämä on näin epäreilua välillä.

Harakanhattu, sopivasti ratkaisit melkein minun ongelmani, mietinkin että miten tämä kierto nyt lasketaan sitten.. Lauantaina taisi silloin alkaa mulla se verenvuoto ja sunnuntaina vauva tuli sitten ulos.. .. kummasta päivästä se nyt sitten lasketaankaan..

Tiitu87 :( Harmi. :hug:

Pinpella, jaksuja kovasti huomiselle :hug:
 
Heippa kaikille!

Ihan ensimmäiseksi Harakanhattu ja Pinpella ja jos oli vielä joku muu, jota suru on kohdannut, teille iso :hug: . Toivotan kovasti voimia ja jaksamista!

Awek123 toivotaan, että pikkuisellasi olisi kuitenkin kaikki hyvin. Voimia sinulle!

Leinikille ja muille plussanneille suuren suuret onnittelut!!!

Vähän nyt tuntuu ikävältä tulla kertomaan mun uutisia, kun joillakin on niin surullisia tapahtumia ollut, mutta toivottavasti tämä antaa teille toivoa!

Sain nimittäin maanantaina n. vuoden ja 4 kuukauden odottelun jälkeen vihdoin raskaustestiin plussan ja ihan selvän sellaisen. Joululahjaa siis odottelemme ja aivan ihanaa sellaista!

Nyt meinaa vain välillä iskeä pelko siitä että miten käy, kun viime raskaus päättyi niin ikävästi. Mutta yritämme nyt nauttia tästä raskaudesta niin kauan, kuin nautittavaa on. Taidan nyt sitten siirtyä tuonne joulukuun odottajiin. Kiitos kaikille tuesta, kuuntelusta ja zemppauksesta ja vielä kerran haleja kaikille!!! :hug: :hug:!!
 
Joo kyllä se on pakko uskoa että raskaana ollaan kun CB:henkin tuli mahtavat viivat :heart: Eli taidanpa taas kerran hipsiä tuonne o-puolelle. Katsotaan kuinka kauan siellä tällä kertaa olen. Jos neljäs kerta toden sanoisi. Pelottaa aivan sairaasti :'( Ihanaa mutta niin kamalaa tässä vaiheessa.

Tsemppiä ja halauksia teille kaikille tänne, toivottavasti tulette pian kaikki perässä :hug:


Awekille suuret voimahalit :hug:


tyttö onnelliselle plussaonittelut :flower:

pinpellalle jaksuja ja voimahaleja huomiselle, ikävä kuulla että ei sitten ollutkaan mennyt niin kuin piti :hug:


Niin ja kiitos onnitteluista kaikille :hug: :hug: :heart: :heart:

-Leinikki rv 4+1
 
tyttö onnellinen Ihania uutisia.Ja olettehan te joutuneet jo hirmuisen kauan odottelemaan.Paljon onnea :flower: Ihanan joululahjan olette tilanneet :heart:

Awek123 :hug: Voimia.

Täti löysi meille ja ihan silloin ku olin ajatellutkin.Eilen päivällä saapui.Eli nyt on sitte visiin 2/30-33? tai mitä lienee tuo kierto sitte onkaan.Miehen kanssa sovittiin ,että tästä kierrosta aloitetaan "kunnolla" yrittämään :LOL: ku nyt siis ollaan muka menty vähän et tulee jos...siis miehen mielestä.Mut ei kai tuo kunnolla yrittäminen muuta mitään käytännössä.Muuta ku enemmän seksiä
:p varmuudenvuoksi.
 
P-E
Awek123 paljon voimia :hug:

Pinpella voimia myös sinulle :hug:

Tyttö onnellinen Onnittelut plussasta :flower:

Ihanaa kun aurinko paistaa ja kevät tulee =) Saa välillä muutakin ajteltavaa kuin tämän kuumeilun :wave:
 

Yhteistyössä