Mua kiukuttaa ja surettaa jokaisen teidän puolesta. Tunteettomat ihmiset, jotka aiheuttavat lisää surua, negatiiviset testit, jotka aiheuttaa niin paljon kipua, ahdistelevat sukulaiset, jotka penää lastenlapsia... Mä tiedän tuon surun ja kivun ja kiukun.
Omasta puolesta mua kiukuttaa, että tuhlattiin 7 vuotta, kaikki rahat, 4:ään ICSI hoitokiertoon "miljoonine" pas-siirtoineen ilman muuta tulosta kuin 3 keskenmenoa, pari kemiallista raskautta, 2 viikon jaksoa sairaalassa hyperstimulaation takia ja niin monta negaa verikokeista, etten edes laskea jaksa. Uskon vakaasti, että hyperstimulaation takia munasolujen laatu oli erityisen heikko (niitä tuli 30-50 kerralla) ja siksi pisimmällekin kestänyt raskaus jatkui vain 9+5 viikkoa.
Mulla ei kai ole oikeutta oikeastaan tänne enää kiukutella, mutta lapsettomuus on niin ihmistä muovaava juttu, että ei se jätä ihmistä edes vaikka saisi lapsen. Koen itseni yhä lapsettomaksi vaikka hoidot ulkomailla toivat meille tyttären. Ja mua kiukuttaa, että ihmiset ei tajua sitä. Ystävät suunnittelevat, että "kyllä ajattelin vielä yhden lapsen tehdä kun tämä sikiäminen olikin näin helppoa" ja itse vieressä mietin, että saakohan meidän tyttö koskaan sisaruksia... (Mikäli nyt joku on törmännyt muhun muualla, niin saa, mutta se on jo toinen juttu) Ne pönttöön valuvat toiveet, ne nöyryyttävät kopeloinnit lääkärien, hoitajien ja laboranttien edessä; ne kivut ja odottamiset eivät vaan pyyhkiydy pois, sitä toivoo, ettei ikinä tarvitse piikittää itseensä hormonia, tai katsella miehen siittiöitä mikroskoopin läpi, ettei tarvitsisi itkeä yliopiston käytävällä kun hoitaja soittaa, että kyllä se on nyt negatiivinen tulos taas, ja sitten maata jalat taivasta kohti odottaen ja toivoen, että kaikki ei olis taas turhaa... kuunnellen lääkärin puisevaa positiivisuutta, että kyllä nyt jo onnistaa...
Kukaan ei voi lasta kenellekään luvata, mutta niin mielelläni soisin teile pienet ihmeet sylissä pidettäviksi, hoidettaviksi ja rakastettaviksi. Miksi maailma on niin julma, että lapsia syntyy sinne missä niistä ei pidetä huolta, jopa pahoinpidellään ja sitten toiset niin hartaasti lasta odottavat jäävät ilman? Toivon teille kaikille voimia ja uskoa siihen, että teilläkin on joskus oma pieni tuhisija.