Kiukkuketju

Luin jostain palstasta, että ne miehet, joilla on jo lapsi aikaisemmasta liitosta, eivät jaksa innostua nykyisen vaimonsa raskaudesta, se ei enää innosta yhtä paljon. Oman lapsen saamisen innostus käytiin läpi ekan vaimon kanssa. Mä pelkään että meille käy niin. Mun mies haluaa lapsen, vain koska minä haluan, ei itsensä takia. Hänhän on jo saanut biologisen jälkeläisensä. Ja se aiheuttaa mulle mielettömästi surua ja vihaa. Minä ansaitsen haaveideni täyttymistä, jossa haluamme yhdessä lapsen, teemme sen yhdessä, suremme yhdessä sitä, ettei onnistu ja iloitsemme ekasta yhteisestä lapsesta. Mutta en saa tätä. Koen olevani yksin tässä lapsettomuudessa.

 

Faith83 Me ollaan niin samassa veneessä. Luin sun tekstejä ja löysin niistä itseni. Ja tuo yllämainittu on aivan totta. Mun miehellä on lapsia enemmän kuin yksi ja vasektomia tehty, eli hän on joskus jo päättänyt, että ei enempää lapsia. Mutta niin kuin sinullakin, hän haluaa lapsen, koska minä haluan. Niin raskasta. Juttelin asiasta lääkärille ja hän sanoi, että kukaan, joka ei ole kärsinyt lapsettomuudesta ei voi tietää miten raskasta tämä on. Ei edes mun mieheni. Asioista pitää kuulemma keskustella, mutta ei meillä ainakaan onnistu. Epäonnistuneiden hoitojen jälkeen kaipaisin tukea mieheltäni, ja juttuseuraa ja paljon haleja. Mutta meillä vaan halataan kerran ja silitetään hiuksia ja sanotaan, että KOITA JAKSAA. Millä vitulla tässä jaksaa kun ei ole enää voimia. Varmaan hykertelee selän takana, että ei onneks onnistunut. Psykiatrille lääkäri laitto lähetteen, mutta eipä sitäkään aikaa ole vielä näkynyt. Ja ei se sitä ongelmaa poista, ei se psykiatri mulle sitä lasta tuo. Ja kaikenlisäks mun mies oli pettynyt kun "joudun" hakemaan ammattiapua. Tää on ihan hullua! Parisuhde menee ihan risaksi, välit miehen lapsiin on jo tulehtunut, ja kaikenlisäks näiden lasten äiti on sitä mieltä, että en tarviikaan lasta kun en hänenkään lasten kanssa pärjää. Miks mun tarttis pärjätä kun ne ei ole omia? Kaikki olis niidenkin kanssa helpompaa kun olis oma. Niin monta kertaa on tullut mieheni suusta, että "et voi ymmärtää kun sulla ei ole omia laspia". Haista pas..a!

Huh huh mitä vuodatusta, mutta joka sana tulee sydämestä, siitä särkyneestä sydämestä. Kukaan ei välitä miltä musta tuntuu, ainoastaan välitetään miltä mun mieheni lapsista tuntuu. "Sinä olet aikuinen ja ne on lapsia, sun pitää ymmärtää". Tää paskanjauhanta alkoi siitä kun en jaksanut enää pitää kiukkua, turhautuneisuutta, lapsettomuuden tuskaa, tyhjää oloa, työstressiä sisälläni ja aloin huutaa näille lapsille tottelemattomuudesta. Ei ole oikein, mutta en jaksanut enää. Nyt minä olen syypää kaikkeen ja olen paha ihminen. Mun miehessä ei tietenkään ole vikaa ja hän on kasvattanut lapsensa hyvin. Niinpä niin. Mutta enhän minä mitään ymmärräkään kun mulla ei ole lapsia. Näinhän se menee. Viime yön olen suunnitellut poismuuttoa, eroa ja lapsettomuutta. Kaikki olisi ehkä helpompaa jos olisin yksin ja yrittäisin saada lapsen yksin. En tiedä uskallanko. Miksi minä en saanut sitä ihanaa, lapsetonta miestä, rakentanut taloa, hankkinut uran ja saanut lapsia rakastamani miehen kanssa. Ei, vaan just niin kuin Faith kirjoitti: ihana mies lapsilla, hormoonihoitoja, kuikkua, tunnemyrskyjä ja epätasapainoista elämää. Miks just mulle ja teille kaikille, jotka koette tän helvetin? Miks meitä rankaistaan niin paljon?

Nyt tuli aikamoinen tunnemyrsky kirjoitettua, mutta helpotti. Halaus kaikille, jotka jaksatte kamppailla näiden asioiden kanssa. Ihan kuka tahansa ei näitä jaksaisi, ja me voidaan olla ylpeitä meistä itsestämme. Rajansa kuitenkin kaikella, joten kenenkään ei tarvitse jaksaa liikaa. Isot voimahalit meille, ja voimaa ja sinnikkyyttä. Uskon, että mekin vielä onnistutaan jossain elämänvaiheessa.

 

Huomenna on taas SE päivä vuodesta, jolloin maailma hehkuttaa heitä, niitä oikeita aitojan naisia, äitejä! FB:tä en aio vilkaistakaan pariin vuorokauteen, tulee vaan taas niin paha mieli siitä hehkutuksesta ja äitienpäivähössötyksestä. Iltapäivälehdessä julkkiskokki antoi vinkkejä kivan äitienpäiväaamiaisen valmistamiseen. No, oli aika arkinen mun mielestä! Mä saan lattea ja muita erikoiskahveja, pannukakkuja ja vohveleita muutoinkin viikonloppuaamuisin petiin. Kehtaiskohan laittaa huomenna omaksi statuspäivitykseksi face bookiin vaikka seuraavasti: [/i]Ah kun ihanaa! Mä sain myös ruusuja ja aamiaisen sänkyyn ja shampanjaa, vaikka olenkin tälläinen ikuinen maho enkä koskaan äiti!

Kiitos ja parempia jatkoja meille. En todellakaan käsitä, miksi juuri me?!? Itelllä vielä taustalla keskenmenoja ja lapsia 0 ja katkeruus vaan lisääntyy. Eikö tää lapsettomuus riitä - miksi rankoilla hoidoilla alkaneilla raskauksilla ei ole toivoa, miksi ne päättyy?!? Olenko mä tosiaan näin epäkelpo elukka ku nei mikään elävä pysy mun sisällä elossa?!?

t. katkera ja kiukkuinen Vadelmaunelma

 

Vadelmaunelma, jaan tunteesi.
Meillä on aika samankaltainen tausta kuin teillä. Olen tullut kerran yrityksen alussa raskaaksi, se oli tuulimuna. Ensimmäinen ivf toi myös tuulimunaraskauden. Nyt toinen ivf toi kaksoisraskauden, joista toisen sykettä ei enää nähty alkuraskauden ultrassa, toinen oli hiukan epäselvä tapaus. Syke nähtiin, mutta minulla on kovia kipuja. En uskso pienen jaksaneen enää.

Suru on kovin suuri. Kerrankin me saadaan aikaan oikea raskaus, mutta meidän pienet ei vaan jaksaneet tarpeeksi pitkälle. Jenni Vartiaisen biisiä "missä muruseni on" on tullut kuunneltua ja itkettyä jo ihan liikaa. Toivon, että jaksan jatkaa vielä tätä hoitorumbaa ja ettemme menetä toivoa kokonaan. Haluan vielä uskoa tulevaan, vaikka se on vaikeata.
Toivon niin kovasti teillekin jaksamista ja voimia :hug:

 

Amelie80 ja muut naiset, :hug: ! Joo, olen minäkin kuullut mieheltäni (kun en jaksanut hänen lastaan), että sinä olet aikuinen ja hän on lapsi. Kiukuttaa. Pelottaa sanoa se ääneen, mutta välillä mietin miten ihanaa olisi aloittaa se yhteinen taival lapsettoman miehen kanssa, rakentaa kaikki yhdessä ja iloita meidän molempien ensimmäisestä raskaudesta ja lapsesta. Surettaa niin paljon tietää, että en tule koskaan saamaan sitä tunnetta. Ihan epätoivoisen surullinen olo sen takia.

Olen tiistaina menossa psykologin luo, en jaksa enää. Huomaan että epätoivo lisääntyy ja alan olla todella vihamielinen miestäni ja raskaana olevia naisia kohtaan (kun näin juhlissa raskaana olevan naisen, mieleeni tuli todella, todella pahoja asioita, mä pyydän anteeksi kaikilta raskaana olevilta, jotka lukevat tätä). Huomaan, että järjestän miehelleni kohtauksia, joissa hän loppujen lopuksi osoittautuu syylliseksi johonkin, josta hän pyytelee anteeksi ja hänelle tulee hieman paha mieli.Olen näin itsekäs narttu, että haluan, että hän kärsii edes vähän jos ei voi kärsiä tästä lapsettomuudesta. Kuulostan aika kauhealta ihmiseltä, eikö niin? Ja joskus olin todella mukava ihminen. Antakaa anteeksi, olen kuten te muutkin epätoivoinen ja syvästi masentunut nainen.

Ja siitä Huomisesta Päivästä. Vitsi, sitä ä-päivähuumaa ei voi paeta mihinkään, ei tv:ssä, ei palstalla, ei töissä, ei missään! Huomenna mieheni entinen narttu tulee juhlimaan äitienpäivää lapsensa kanssa, vittu mikä sankari, tuli raskaaksi kolmannella yrityskierrolla. Minä pelkään aina tätä päivää, koska tuntuu, että koko päivä on omistettu mun muistuttamiselle siitä, että hähää, kaikilla muilla on lapsi, mutta sä olet kelvoton. Olisi jo pian ohi.

Minulle HE EIVÄT OLE SANKARIÄITEJÄ, JOTKA SAAVAT LAPSENSA LIIAN HELPOSTI ( raskaaksi auton takapenkillä kondomin läpi). ME tulemme olemaan niitä, niitä äitejä, joille äitienpäivä omistetaan ja jotka oikeasti toivoivat nyyttiä ja taistelivat sen puolesta.

Jossain palstalla täällä puhuttiin viisaita kun sanottiin, etttä kun välillä meistä tuntuu, että olemme kelvottomia naisia, että emme edes ole naisia, kun emme voi saada lasta maailmaan, se tunne pitää lopettaa alkuun. Kuka sitten on se kunnon nainen, se 17-v Jessicako, joka kännissä antoi naapurin Jukalle talon kellarissa ja sai siitä lapsen? I don't think so.

Haleja kaikille, muistakaa huomenna että tällä palstalla on ihmisiä, jotka jakavat surunne ja ovat tukenanne, sekä OIKEASTI tietävät, miltä teistä tuntuu!

 

Anteeksi, huomasin että tuli kiroiltua tuossa kirjoituksessa. En vaan millään keksi muuta nimeä mieheni helposti raskaaksi tulevalle exälle kuin narttu, vaikka miten mietin

 

Tuun purkaan katkeruutta tänne.. nyt jo harmittaa että menin nostaan ton 'monennestako ivf:stä tärppäsi' -ketjun etusivulle.. TOSI moni näkyy onnistuneen heti ekasta siirrosta, tai ainakin hoidosta.. eipä kauheesti lohduta :headwall: :'(

 

Moi Risupesä, ymmärrän täysin sun tunteesi! No täälläkin on plussattu sekä ekasta että tokasta ivf:stä, mutta lopputulos ei koskaan ole tullut syliin asti...Mutta sitten kun se tulee, niin onhan ainakin kuljettu pitkä ja kivinen tie, enkä ikinä unohda niitä tunteita, joita joudun nyt käymään läpi. PRKLE!!!

 

tytti :flower: :hug:

Täällä taas kerran todettu (pp10 negaa), että aivan sama mitä tekee, pitkä tai lyhyt lamautus, operoitu tai rehottava endo, mitkä tahansa lääkkeet, tuore tai pas, top tai ei-niin-top alkiot.....tulos on AINA kuitenkin se yks ja sama :'( Mitä odotettavaa enää edes seuraavassa hoidossa on kun asiat ei niillä kuitenkaan mihkään muutu??
Kaikki menee kyllä hienosti siihen saakka kun alkiot siirretään, siitä eteenpäin tarvii muistaa ettei tälläseen mätäkohtuseen maholehmään kuitenkaan mikään edes yritä tarttua, eikä mitkään tabletit mulle ihmeitä tee. Onkohan se edes ylipäätään mahdollista vai onko kaikki jatkossakin turhaa ja yhtä tyhjän kanssa? Kauanko tätä enää kannattaa tai jaksaa jatkaa? No, toisaalta ei taida olla pahemmin vaihtoehtojakaan ..

 

Risupesä :hug:

Mun on pakko päästä purkamaan näitä tunteita jonnekkin!!! Viimeinenkin huurunenä on siirretty ja negatestejä tehty pp8 alkaen. Kuvittelin, ettei tää nega tuntuis missään, koska nää hoidot on olleet henkisesti niin kauheen raskaat ja olen ajatellut, että mikäli tästä hoidosta ei tärppää, saan olla puoli vuotta täysin stressaamatta tätä asiaa!
Tänään olotila on NIIN katkera ja tunnen itseni täysin tarpeettomaksi! Kysyin jo mieheltänikin, että mitä ihmetä tällaisen viallisen akan kanssa teet, jonka kroppa ei suostu edes raskautumaan, vaikka mikä olisi!
Tänään on pp15, menkkoja ei ole vieläkään näkynyt, vaikka yleensä tulevat viimeistään pp11. No, nyt on kuitenkin sitten sellaiset poltot alavatsassa, että eiköhän viimeistään illalla tule tulvimalla..

Kyllä tää elämä osaa olla vaan niin HEL**TIN EPÄREILUA!!! Toiset ei tule raskaaksi, vaikka mitä tekisivät ja toisille tuntuu riittävän melkeen jo se, että näkevät miehen!!!
Ehkä mun pitäis mennä itseeni, mutta nyt ei vaan pysty: sain tänään suututettua jo yhden ystävistäni. Tämä ystäväni on tätä helposti raskautuvaa sorttia ja purki tuntojaan raskaudestaan minulle. Kuulosti elämä olevan niin kamalan vaikeaa, kun on jo lapsi ja nyt toinen tulossa, vaikka hän ei olisi edes toista lasta halunnut. Mulla jotenkin niin korpesi sen jutut, niin tuumasin vaan, et kannattasko pitää housut jalassa, ettei pääsis tällasia vahinkoja sattumaan eikä tarvis valittaa! Tää ystävä kyllä tietää meidän hoidoista, mutta ei ilmeisesti tajua, mitä tää todellisuudessa on!

 

USL :hug: eipä ollu kyllä mitään tilannetajua sillä ystävällä (?) kun tollasia sulle alkaa purkaa! Ihan oikein näpäytit sille! >: )

 

USL ja Risupesä :hug: :hug:

Voi kun on niin samat ajatukset. Eilen oli ensikäynti vihdoin TAYSissa ja on niin toivoton olo, kotiin päästyä vaan itkin koko päivän. Koko kiukku ja turhautuminen vain pääsi ulos, kun oltaisiin voitu aloittaa uusi hoito heti, mutta lykkääntyy mun takiani joko syksyyn tai vielä pidemmälle. Lääkäri kauhisteli miten huonosti on mennyt kaksi yksityisellä tehtyä ICSIä (siis ollaan jonotettu vuosi julkiselle niin ei viitsinyt peukaloitaaankiaan pyöritellä koko aikaa) ja teroitti että tämä on nyt sitten jo kolmas hoito niin pitäisi pikkuhiljaa ruveta onnistumaan... Edes suunnitelmaa ei vielä tehty, kun ensin pitäisi tutkia mikä mussa on vikana kun kk-kiertoa ei ole. Ei ole ollut kahteen vuoteen ja taas otetaan samat verikokeet. Niinkuin niistä yhtäkkiä löytyisi että haa, tuossahan se vika onkin kun ei ole tähän mennessä kukaan tajunnut miksi estrogeeniä ei ole...jepjep.

Ja sitten komiikkapläjäys: Eilen oli kp 35 (!) ja ultrassa näkyi 15 mm folli. Lääkäri antoi pregnylreseptin ja lugeja että yrittäkää kotikonstein Jep, niinhän se varmasti tärppää kun ei normaalimuotoisia/hyvin liikkuvia simoja oo laisinkaan, ja IVFkin on siksi poissuljettu!!! Mutta piikitetään nyt, ei kai se mitään haittaakaan, jos vaikka luget sais aikaan edes vuodon joskus kp 60+.

Ja ympärillä tietty pyörii niitä valkoisia valaita mahoinensa, huomennakin täytyy taas onnitella ja ihastella ja päivitellä että onpa rankkaa sulla näillä helteillä! vitut, tukehtukoon tuvotukseensa. Samat terveiset myös sille sun kaverille USL! Pistää riepomaan sun puolesta että toinen on noin omanapainen ja tunnevammainen. Mullakin yksi viitsi lähettää tekstarin kysyäkseen yhdestä tapahtumasta "kun MEILLÄ lapsiperheillä on tällaista ettei voida ihan tostanoinvaan lähteä kun pitää miettiä hoitoasioita". Joo, ei se tiedä hoidoista, mutta kun hän odotti kohta kaksivuotiasta lastaan, niin puhuimme paljon että minäkin haluaisin yms, että luulisi jo vähän kellojen soivan kun ei mitään tapahdu.

Puuh paatosta.

 

ÄRSYTTÄÄ kaikki jotka hokee "kyllä teilläki varmaan tärppää heti ku lopetat stressaamisen ja yrittämisen" tms. Joo ja edelleen samaa paskaa kaikki jauhaa vaikka todettu lekurissa että EI OLE MITENKÄÄN MAHDOLLISTA onnistua kotikonstein!!!!!!! :kieh: :kieh: :kieh:

joo, ei ole lapsettomuus monellekkaan tuttuasia mutta silti tarvis ihan idiootti olla!

 

Lumipuu :hug: mustakin tuntuu että voisin alkaa uutta sumu-piikki-kierrosta heti enskuussa, mutta jonnekin pitkälle syksyyn menee.

Äiti kysy lähdenkö sen kanssa Ikeaan, mutta mulla on siitä mielikuva varsinaisena pallomahojen paratiisina.. siellähän ne lyllertää onnesta hehkuen ja haalii kaikkia vauvan sisustusjuttuja! Juu, ei kiitos.

Olipa taas todella hienoo herätä tänä aamuna todellisuuteen, nykysin VIHAAN niin niitä UNIA missä saan muka oikein selkeet plussat ja viime yönä muka kahteenkin testiin (CB ja rfsu)!! Sitten aloin miettiä siinä että miten tää on mahdollista, ....kunnes tajusin (heräsin) :headwall: :headwall: mulle varmaan ei ookaan enää, paitsi niissä toiveunissa..

 

[/b]Faith83 ja Amelie80 mahtavaa löytää kanssasiskoja!
mulla myös miehellä lapsia (2) exänsä kanssa, vaikka ei ensimmäistä lasta koskaan ko naisen kanssa halunnutkaan, pari kk olivat ehtineet olla yhdessä kun esikoinen oli jo tulossa. Sitten toinen tehtiin, kun halusivat että on sisarukset pienellä ikäerolla, niin että heillä aina toisistaan seuraa. Mahtavaa.... meillä ei nyt kuitenkaan näytä tärppäävän samoin kuin tämän huippuhedelmällisen exän kanssa, vaikka todella nyt molemmat haluaisi yhteisen perheen. Kuukausi kuukaudelta ja viikko viikolta mulle yhä vaikeempaa raskaampa ja NIIIIN suututtavaa elää miehen lasten ehdoilla, kun me emme saa yhteistä lasta ja perhettä. Tää on niin repivä tilanne, oisin joo kanssa tositosi tyytyväinen jos oltaisiin mieheni kanssa samassa veneessä, ja sitten jos ei tärpää ikuna niin oltaisiin sitten molemmat lapsettomia. Ja niin se kanssa ärsyttää,kiukuttaa, itkettäää niin paljon että mun kaverit joilla kaikilla toki lapsia, niin kyselee aina siitä että miten lapset nyt on otettu huomioon siinä ja tässä ja kai mun mies nyt näkee niitä riittävästi ja voivoi erolapsi raukkoja.... mun jaksamisesta ei kukaan juuri välitä, olenhan aikuinen ja lapset lapsia.
Ja tosiaan sekin surettaa jo, että jos joskus onnistumme lapsen saamaan niin se ei ole miehelleni se ensimmäinen ja ihmeellisin vaan jo 3. ja tuttu juttu, ja juuri kun nykyiset lapset rupee olemaan sen ikäisiä että niiden kanssa voi jo tehdä vaikka mitä.
Joo, ja se kanssa saa mut niin raivoihini, kun ystävät joille olen lapsettomuudesta avautunut jauhaa tätä "älä ajattele sitä ja relatkaa ja tehkää jotain kivaa, niin kyllä se sitten napsahtaa kohdalle" jepjep, eletään puoli lapsiperhe-elämää miehen lasten kanssa.... ei mun idea "kivasta" eikä "rentoutumisesta".
Tulipas purettua, no sitä varten tämä kiukkuketju kai on.
Jaksuja kaikille!

 

Siskoni sitten vaivautui pilaamaan päivääni soittamalla vartavasten kun yksi bloggaaja jolla sattu olemaan jo 12 lasta oli taasen raskaana... "voitko kuvitella" Ööööö... no itseasiassa en niin välittänyt kuvitella...

Systeri siis tasan tietää että toista vuotta tahkotaan ja kiukuttelen kun pitäisi alkaa julkisen puolen hoitojonoihin runnomaan itseään yms. Murrr... samainen systeri on raskautunut neljästi ekasta yrityksestä josta kyllä yks meni kesken, mutta silti. Hän tuppaa jakelemaan tätä "kyllä se sitten tärppää kun siitä ei stressaa" viisauttaan..

 

vilkas75, joo, ärsyttää mielettömästi kun munkin työkaveri, jolla on lapsia, koko ajan kysyy että muistanhan viettää aikaa mieheni lapsen kanssa, miksi en mee kevätjuhlaan, voi voi erolapsi yms. paskaa. Ja sit kävin tossa pari viikkoa sitten psykologilla, jolle purin mieltäni tästä asiasta, ja hän heti katkaisi valitukseni ja antoi ymmärtää että olen itsekäs. PSYKOLOGI. Mä maksan sille naiselle siitä, että istuisi hiljaa ja kuuntelisi. Ei kommentoisi.

 

Faith Psykologi vaihtoon! Me käytiin Väestöliiton Psykologilla parikäynnillä viikko sitten, kun ollaan tosiaan molemmat ihan solmussa tämän asian kanssa. Etukäteen pelkäsin just sitä että psykologi olisi täysin "mieheni puolella" niin kuin yleensä kaikki. Mutta hän tosiaan ymmärsi tätä minun tuskaa, ja kun mieheni tilitti hänelle sitä että lapset on meillä vaan joka toinen viikonloppu, niin psykologi totesi, että sen on minun kannaltani kuitenkin tosi usein... Psykologi myös totesi että tämä tilanne kun toisella on jo lapset ja sitten yhteinen lapsi ei ole tullakseen, niin se on henkisen jaksamisen kannalta vaikeimpia tilanteita, erityisesti kun nainen lapseton ja kaikki rankat hoidot kohdistuu juuri naiseen.

Meillä alkaa nyt tällä viikolla ensimmäiset hormoonihoidot ja miehen lapset meillä loppuviikosta alkaen kaksi viikkoa, kauhulla odotan miten jaksan piikitykset, hormoonien mahdolliset/todennäköiset sivuoireet ilman että hermo menee totaalisesti :'(

 

vilkas75, jaksamista sulle! meillä miehen lapsi 50% ajasta, unelmoisin joka toisesta viikonlopusta, mutta ymmärrän sut täysin kaikessa. Uskallatko muuten koskaan olla tosi rehellisen itsellesi, tarkoitan että mietitkö, että kunpa heitä ei olisi olemassa yms. Mä en aluksi uskaltanut, mutta nyt uskallan, se jotenkin auttaa purkamaan turhautumista. En aio leikkiä, että olen tosi tosi onnellinen että miehen ja sen x:n solut kohtasivat ja se narttu tuli raskaaksi yhtä helposti kuin kulkukoira. Näin, tuli sanottua.

 

Hei Vilkas ja Faith!

En tiedä millaista on olla äitipuoli, siinä en osaa teihin samaistua. Lapsettomuuden osalta kuitenkin. Meillä on takana 4 vuotta, 3 IVF:ää, eikä yhden yhtä plussaa. Toivottomuus ja tuska ovat sanoinkuvaamattomia. Onneksi on kultaakin kalliimpi mies, joka jaksaa kantaa.

Minusta on hienoa, että pystytte puhumaan niinkin vaikeasta asiasta kuin biologisesti lapseton äitipuolius. Minä en ole ikinä osannut ajatellakaan, miten vaikeaa se varmasti on.
Itseasiassa ole välillä toivonut, että miehelläni olisi lapsia, niin saisin olla osana edes jonkun pienen ihmeen elämässä.

Tämä johtuu ehkä siitä, että minulla itselläni on äitipuoli, joka on ollut elämässäni jo lähes 30 vuotta. Meillä on aina ollut äärettömän läheiset välit, teininä puhuin kaikki asiat hänelle, vaikka minulla on hyvä suhde äitiinikin. Äitipuoleni kärsi myös lapsettomuudesta, ja oli isäni kanssa 15 vuotta yhdessä ennen kuin kauan kaivattu siskoni saatiin alulle.

Onko teille kehittynyt minkäänlaista kiintymyssuhdetta miehenne lapsiin? Tukeeko miehenne suhdetanne hänen lapsiinsa?

Toivon kovasti, että saatte voimia jaksaa noinkin vaikeassa tilanteessa. Lapset kuitenkin ovat syyttömiä vanhempiensa valintoihin, eli toivottavasti ette pura suruanne ja kiukkuanne heihin. Vanhemmat, ne puolikaatkin, voivat olla rikkaus lapsen elämässä.

 

Heissan Dopey, mehän ollaan niinko kaimat =)
Sinun äitipuolesi kuulostaa kyllä minun korvissa yli-ihmiseltä! Itsellä ei kyllä voimat riitä tällä hetkellä siihen, että kykenisin ajattelemaan kuinka voisin mieheni lasten elämää rikastuttaa. Ikinä en ole kuitenkaan tätä kiukkua meidän tilanteesta tai omaa pahaa oloani näihin lapsiin purkanut, enkä pura, sitä varten kai tämä kiukkuketju on, että täällä saa purkaa näitä asioita joita ei oikein edes ääneen saisi sanoa. Mutta tosi asia on että näillä mieheni lapsilla on jo äiti ja kun he ovat meillä isä on elämän keskipiste ja minä kuljen siinä mukana. Tiedän että kiintymysuhteen syntymiseen tarvittaisiin yhteistä tekemistä minulle ja lapsille, ja ennen kun oma lapsensaannin ongelmallisuus selvisi, niin aika paljon puuhaa heidän kanssa järjestinkin, mutta nyt ei voimat yksinkertaisesti riitä. Kyllä lapset tykkäävät minusta kovasti, mutta minulla ei ole kai tällä hetkellä oikein voimia ottaa sitä kiintymystä vastaan. Toisaalta kun kirjoitat, kuinka kiva olisi jos elämässä olisi joku lapsi, niin minulla kyllä on luja kiintymyssuhde veljeni kahteen lapseen, joten niiden pienten ihmeiden elämässä saan olla ja tulen aina olemaan. Mieheni lapset eivät taas välttämättä tule olemaan elämässäni aina, koska on mahdollista että tämä lapsettomuuspolku vie voimat suhteestamme, ja tämän kauhuskenaarion kanssa koitamme elää.
Voi tosiaan olla että olen sitten keskimääräistä itsekkäämpi ja kypsymättömämpi ihminen, mutta minulle tekee tiukkaa tämän oman kivun ja surun keskellä se että kotini joka toinen perjantai muuttu neljäksi päiväksi lapsiperheen kodiksi, jossa minä itse olen ulkopuolinen, lisäksi höystettynä tarinoilla ja up-datella mieheni exän asioista.."äiti sitä ja äiti tätä". Siksi toivon että lapsettomuutemme ei venyisi liian pitkäksi, vaan että saisimme oman perheen, johon mieheni lapset voisivat sitten lapsemme veljenä ja siskona luontevasti kuulua.

Faith Jaksuja sullekin! Mä en selviäisi tällä hetkellä tuosta 50% elämästä, nytkin tuntuu, että väli siitä kun lapset maanantaina lähtevät ja sitten taas 1,5 viikon päästä perjantaina tulevat on niiin lyhyt. Elämää on kun kaksi kertaa kuussa voimme mieheni kanssa viettää viikonloppua kaksin. En ole oikein uskaltanut antaa noille "kumpa jos..." tunteille valtaa, vaan yritän selvitä lapsiviikonloppu kerrallaan arjesta. Pitää vaan uskoa että vielä meilläkin on ne nyytit, ja että päivä päivältä olemme lähempänä sitä että meillä on oma perhe!

 

vilkas

Tosiaan, kaimojapa hyvinkin.

En usko, että kysymys on siitä, että olisit itsekäs tai kypsymättömämpi. On aivan täysin ymmärrettävää, ettei oma kestävyys veny loputtomiin. Lapsettomuus aiheuttaa sellaisen jumituksen siihen omaan suruun, ettei muille jää tilaa.

Kiukkuketju on kyllä mahtava kun voi purkaa tunteita, joista ei aina uskalla puhua....eli anna palaa vaan.

 

Vituttaa myös työkaveri JOKAERITÄIN TAHDITTOMASTI totesi että hän tuli heti raskaaksi kun lopetti stressaamisen.olin noin puoli min aikaisemmin kertonut että olemme hoidoissa.IHMISET ON TYHMIÄ!Kumpa voisikin itse vaikuttaa siihen että tuleeko raskaaksi vai ei.Minun torveni ovat tukossa joten si siihen greippimehu ja stressaamattomuus auta :/

 

mä olen alkanut tukkia ihmisten suut sillä, että stressittömyys ei auta, jos on jokin fyysinen fika. Stressi kyllä voi vaikuttaa, ja jos se on ainoa syy, niin se voi mun mielestä "pidentää yrittämisen kärsimystä" kolmesta kuukaudesta ehkä kuuteen kuukauteen tms, ei enempää. Olen tehnyt nettitutkimusta. Stressi ei mielestäni voi vaikuttaa ainoan seikkana yli 1v kestävässä lapsettomuudessa, sit on jotain muuta vikaa. Karmilla, luin että sinua onnisti, varovaisesti onnea!

 

välillä kiukuttaa oma tilanne niin, että tekee mieli vaan sulkea silmät ja avata ne vasta kun olen raskaana. Tuntuu jotenkin täysidiootilta, kun joka kuukausi on jotain outoa kierrossa, mutta syytä ei vieläkään löydy. Tämä yritys on täysin sattumanvaraista arpapeliä, tämä voi jatkua vielä monta monta vuotta. Miten jaksaa sen ajatuksen kanssa. Maanantaina gynekin totesi, että "kyllähän alkaa näyttää siltä, että raskaus ei lähde käyntiin itsestään, on turhaa odottaa enää". Aikaisemmin hän oli niin toiveikas, ja nyt toivon verho aikaa haihtua. Ei edes sanonut mulle käynnin päätteeksi enää, että "toivottavasti näemme ensi kerralla eri merkeissä".

Hän haluaisi nyt tutkia jotain metabolisiä juttuja mussa, miten mineraalit ja rasvat imeytyvät yms. Verikokeet lähetetään jenkkeihin, kun Suomessa sitä ei tehdä. Jännä, tuleekohan tuostakin taas yksi turha kallis testi, mutta on pakko jatkaa eteenpäin, tehdä jotain. Kaikki perustestit ja jatkotestit tehty, nyt siirrytään tällaisiin outoihin.