Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Kiitos kaikille ihanista onnitteluista :flower: .
En vain oikein vielä eilen meinannut uskoa sitä mitä testit näyttivät, sillä olin jo niin henkisesti varautunut tädin tuloon koska ihan pientä tuhrua oli jo tullut. Oiskohan ne sitten olleet jotain kiinnitysvuodon rippeitä :whistle: , se jää nyt sitten nähtäväksi. Eikä sitäkään meinaa uskoa että heti ensimmäisestä kerrasta tärppää! Meillä kun ei ihan parhaimpina päivinä päästy puuhastelemaan makkarin puolella. Kumpa se pikkuinen vain pysyisi matkassa mukana loppuun asti :) . LA näyttäisi olevan tammikuun 20-23.päivän tienoilla, mutta se varmasti vielä tarkentuu lähiviikkoina. Tein nyt aamulla vielä yhden kaapissa olleen Rfsu:n testin ja siihen tuli vaaleanpunainen viiva, joten kai sitä pian saa sanoa että meille tulee vauva :heart:

Olemme tänään lähdössä sukuloimaan molempien vanhempien luo, ja vasta maanantaina tulemme takasin. Tekee varmasti ainakin vähän tiukkaa ettei tule ihan vielä kerrottua. Kyllä niitä viikkoja vähän pitää enemmän saada kasaan.

Toivottavasti myös muita saa pian siirtyä täältä odottajien puolelle, mun puolesta saisitte vaikka kaikki tulla mukaan =) . Tää tunne on sellainen, jonka haluaa kaikkien kokevan!

Afu ja pikkuinen rv5+jotain (?)<br><br>
 
Afu olen kyllä todella onnellinen sun puolesta!! Sun tilanne antaa mullekkin toivoa, kun eilen ja tänään tullut minimaalisesti rusehtavaa tuhrua. Menkkamaisia kipuja on kyllä, ollut jo pitkäänkin, voi tätikin olla tulossa. Tänä aamuna meinasi laatta lentää, yökkäilin jo vessassa. Vatsaa poltteli ihan kauheesti. Jos huomenna testi ei näytä plussaa, niin sitten hankkiudun lääkäriin. Tää ei oo normaalia.. :eek:
 
Hilipati: se on kaikkein pahinta kun ei tiedä varmasti että mikä on. Itselläkin yleensä on tullut tuhrua ennen menkkoja, näin jälkeen päin ajateltuna sitä kyllä tuli paljon vähemmän mutta silti tulkitsin sen vain merkiksi tädin tulosta ja siirsin ajatukset jo seuraavaan kiertoon. Siksi tätä on vaikea uskoa todeksi; toivoo parasta :) , mutta pelkää vielä pahinta. Kyllä sullekin vielä vauva suodaan, oon siitä ihan varma ja jos vatsakivut jatkuu niin kyllä terkkariin kannattaa hakeutua näytille.
 
Afu Ihanaa ja ONNEA SUPERISTI!! :flower: :flower: :flower: Nyt tuon apteekin oman testin jälkeen uskallan ne onnentoivotukset jo toivottaa, kun eilen en vielä uskaltanut =) Mutta kyllä se nyt jo varmaa on, haamua ei tule jos pissassa ei ole raskaushormonia. Se, että se on "vain" haamu, johtuu siitä, että hormonia on vielä niin vähän. Oota viikko ni se on jo vahva punainen tumma viiva! Jos siis haluat vielä varmistuksen varmistuksen tehdä =)

Miehelläni on tänään synttärit, ja kun ei muuta lahjaa ollut varaa ostaa, niin olisin mieluusti antanut lahjaksi tiedon tulevasta pikkuisesta, vaikka vain haamulla, mutta ei... aamupissasta testasin, ja negaa se taas virallisesti näytti. Joskin taas hirmu tarkasti syynättyäni saatoin nähdä siinä jotain, mutta... tiedättehän sellaisen testin, missä katsotaan mustaa pistettä, ja sen jälkeen valkoista paperia. Siinä tyhjällä paperilla näkyy sit se piste, se jotenkin piirtyy verkkokalvolle se piste, ja "näkyy" sitten tyhjälläkin paperilla. Ni mietin, että tässä voisi olla sitä samaa, se "testi on onnistunut" -viiva näkyy siinä positiivista tulosta osoittavan viivan paikalla "haamuna", mutta todellisuudessa vain verkkokalvolta siirtyneenä kuvajaisena. En tiedä... tuhrua ei tänään ole merkittävämmin tullut, pitäis varmaan lähteä pupuilemaan, sehän yleensä saa menkat alkamaan kun tökkii... ;)

Muutaman päivän kun jaksaisi odottaa ja sit testata aamupissassta taas, jos siis ei täti tuu käymään... Kovasti sitä jo haluaisi liittyä Afun mukaan ja siirtyä Odotus-puolelle =)

Niin ja Afu, älä hylkää meitä kokonaan, tule kertomaan kuulumisistasi tällekin puolelle edelleen, jos vaikka Odotus-puolelle jo siirrytkin! Sää kuulut tänne, oot osa tätä ydinporukkaa! =)
 
Keskiviikko 16.5.2007

Esikoisesta haaveilevat

nipsuli......................kp. 10/42.................05/07.......................yk. 1
Bumba.....................kp. 13/??..................05/07.......................yk. 1
Vauvakuumeinen.......kp. 18/29-31............04/07.....................yk. 1
Kälättäjä..................kp. 27/30...............02/07.......................yk. 3
Hilipati......................kp. 35/28...............04/07.......................yk. 1
Dreamer-88..............kp. 34/29 (51-86)....puoli vuotta..............yk. 3
Olivia........................kp. 7/26-28..........04/07.......................yk. 2
Meillevauva...............kp. 11/27................04/07.......................yk. 2
Ciba........................kp. 2/36...............04/07.......................yk. 2
haahuilija..................kp. ??/??................04/07.......................yk. 1
Yohanna...................kp. 11/32-34.............05/07..................... yk. 1

Rhea...................... .kp. 12/29....................touko-kesäkuussa alkaa
postimestari..............1. haaveissa..............kesän alussa alkaa
Tansuli.....................1. haaveissa..............touko-kesäkuussa alkaa
Tellu -75...................1. haaveissa..............heinäkuussa alkaa
tinka........................1. haaveissa..............heinä-elokuussa alkaa
Nappi.......................1. haaveissa..............elo-syyskuussa alkaa


Toista toivovat

Hissukka...................kp. 16/35?..................05/07..............yk. 1
Ippu........................kp. 22/24 (23-29)........04/07..............yk. 2
Emminmamma..........kp. 25/27-32...............05/07..............yk. 1
tuittu-tilda.................kp. 28/30-34 ..............04/07..............yk. 2
Vilma84....................kp. 8/28.....................04/07...............yk. 2
Salamander..............kp. 12/25-30.................05/07..............yk. 1
Sonja.......................kp. 25/26-29...............04/07..............yk. 1
mussu81...................kp. 22/28...................05/07..............yk. 1
äiskä äiskä................kp. 7/31-33................05/07...............yk. 1

Heikko-Peikko...........kp. 27/30-73................varmaa tietoa ei vielä
Helmi72....................2. haaveissa................huhti-toukokuussa alkaa
miimu.......................2. haaveissa................kesällä alkaa
kaisa pieni................2. haaveissa................kesällä alkaa
Titania......................2. haaveissa................kesäkuussa toivottavasti
Minja........................2. haaveissa................heinäkuussa alkaa
sonja.......................2. haaveissa................ehkä heinäkuussa
Jemina....................2. haveissa..................ei vielä tietoa
Nirppurotta...............2. haaveissa.................ei vielä tarkkaa tietoa


Kolmatta kaipailevat

Alicia...........................kp. 11/28-30...............05/07.................yk. 1
annetta......................kp. 14/?......................05/07.................yk. 1
Amalia........................kp. 17/28-32.......................................yk. 2
Hannipupu...................kp. 17/29-31..............05/07.................yk. 1
Äippä84.......................kp. 2/28-30.............03/07.................yk. 4

Mammutti-Mamma...... kp. 16/?........................kesä-elokuussa alkaa
äitsykkä78.................3.haaveissa................kesäkuussa alkanee
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa.................joskus kesällä
Miiruska.....................3.haaveissa................joskus kesällä
mervi-elina.................3.haaveissa.................syksyllä alkanee
Katinka.......................3.haaveissa.................toivottavasti pian
Narya.........................3.haaveissa.................en tiedä vielä
MOLLAKKA..................3.haaveissa.................kesän alussa alkaa
Syksyn sateet.............3.haaveissa.................heinäkuussa alkanee
hiidi............................kp..?/28......................heinä-elokuussa alkaa


Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.38/28-30...............alkanut jo


Haamuilijat

Afu-82......................kp. 35/~30.............04/07.......................yk. 1


Plussanneet

iida83..............2. lapsi (esikoinen 08/06)..............LA 31.12.2007

 
olipas tänne tullut viestejä! =)

HURJASTI ONNEA AFUlle!! :flower:

itse en oo kirjotellu piiiitkään aikaan tänne, seuraillut olen kyllä taustalta.
nyt on menossa 8.viikko ja väsyt, pahoinvoinnit ja päänsäryt on astuneet kuvaan :D niitä jo odottelinkin :LOL: :kieh: :LOL:

esikoinen on oppinut konttaamaan ja nousee koko ajan pystyyn, joten hetkeäkään ei rauhassa saa olla, kun pitää katsoa ettei se jatkuvasti olis kumossa ja mustelmilla :heart:

eipä tänne kummempia muuten kuulu, joten

:wave: ja plussatuulta hirmuisesti sekä uusille tervetuloa!
 
Iida83 sä luit mun ajatukset. Juuri mietin, että mitähän sun odotukseen kuuluu? Ja kun päivitin sivun, niin siellähän sun viestisi oli. :D Kiva kuulla että odotus menee hyvin, se alun väsymys on kyllä jotain sanoin kuvaamatonta, mutta pian se menee ohi! =)

Äitiyspakkaus 2007 on nähtävillä Kelan sivuilla! Jos vielä ei ole riittävästi vauvakuumetta, niin sinne vaan sitä nostattamaan! :D

Plussatuulia Hilipatille ja Ipulle ja tietysti kaikille muillekin testaajille! :flower:
 
Afu: Onneksi olkoon!!!! :D Ihan selvä haamuhan tuo on!

Meillä ei mitään erikoisempaa, kuin, että tässä kierrossa tuskin nappaa, kun viikonloppuna on ovisaika ja miun äiti ja veli tulee juuri silloin käymään, niin en haluu pupuilla niiden oloaikana.... :ashamed: :/ Joten ei ole edes mitään jännättävää kahteen kuukauteen... :headwall: :headwall: :headwall:
 
Onnea vielä Afulle :flower:

Tänne ei kuulu mitään uutta, ei täti ainakaan vielä ole saapunut.. :D Tänään maltoin olla testaamatta, huomenna vois taas koittaa saada edes pienen pieni haamu näkyviin.. ;) Jotenkin on vieläkin niin sellainen olo että olisin raskaana, mitään "uusia oireita" ei näiden vanhojen lisäksi ole ilmaantunut, mutta kuitenkin on sellainen tunne. En osaa selittää.. Toivon vaan että tuntemus osuu oikeaan, eikä ole vaan siitä johtuvaa että raskautta niin kovasti toivoo.. :whistle:

Kävin Kelan sivuilla katsastamassa 2007 äitiyspakkauksen ja olipas se nätti! Ihania värejä, kaikki näytti tosi hienoilta! 2006 pakkauksesta en oikein pitänyt ja tuo 2005 pakkaus mikä esikoisella on, niin oli tämä 2007 paljon sitäkin nätimpi. Siinä 2005 oli paljon vihreää ja toppahaalari oli aikas ruma.. :whistle: Kuitenkin ollut ahkerassa käytössä! =)

Plussatuulia kaikille tasapuolisesti ja kanssajännääjille peukut ja varpaat kohti taivasta!

Ai niin, iida83, oli kiva kuulla kuulumisiasi! Tehän voitte jo Afun kanssa perustaa tuonne odotus-puolella jonkun "Kevätvauvaa 2008 odottavat" tai joku vastaava pino, niin jatketaan juttua sit sillä puolella tällä porukalla.. :D Tässä nyt niin kauan jo jännäilty yhdessä, niin pitäähän sitä sit raskausaikana jatkaa ajatustenvaihtoa närästyksetä, yövalvomisesta + kaikesta ihanasta mitä tuo siunattu tila mieleen tuo! ;)

Päivänjatkoa kaikille, :wave:
 
Valtavasti onnea Afulle!! Onpas ihana uutinen!

Ippu ja Emminmamma Mukava, että löytyy muitakin yli-innokkaita testaajia, jotka testaa jo ennen kun kuukautiset on edes myöhässä. Pidin jo itseäni aikasta höperönä... Saisi vaan se nega muuttua nyt ajan myötä plussaksi! Emminmamman kanssahan meillä on kierto ihan samoissa päivissäkin. Mä meinasin odottaa testauksen kanssa nyt suosiolla viikonloppun sikäli mikäli testille on silloin tarvetta. Mullakin on kyllä vahvasti semmoinen olo, että raskaana olisin :$ . En tiedä mistä tämä olo tulee... Toinen vaihtoehto on tietty, että olen vahvasti luulotautinen ;)
 
Ippu kyseli tuosta hikoilusta. Oon miettinyt ihan samaa! Tänäänkin ihan hiki melkein valui kun menin töissä syömään, ja muut oli sitä mielt' ettei ruokalassa ollut edes kuuma. Samoin hälytin huoltomiehet paikalle, kun epäilin ettei mun huoneen ilmastointi pelaa ollenkaan kun on niin kamalan kuuma. Kyllä se pelasi.. :ashamed: Yleensä palelen koko ajan. Omituista.

Hauska kuulla välillä odottajien kuulumisia, iida ja afu älkää unohtako meitä! =) Sehän oli hauska idea, kun joku ehdotti, että perustatte sinne odottajien puolelle jonkun pinon meitä varten. Sitten kun täältä perästä sinne päästään..

Huomenna testausta tiedossa, iik....

Plussia kaikille!
 
Mun tuhru on kadonnu! Illan mittaan ei oo tullu enää mitään, ei vaikka pupuiltiinkin päivällä! Kyllä tää alkaa jännäks mennä, huomenna on kp23, jolloin yleensä on ollu jo selkeääkin vuotoa, mut ei vielä kunnolla verta, minkä siis vasta oon laskenu "oikeaksi vuodoksi" ja ekaksi vuotopäiväksi. Siis sikäli jos kierto on ollu 24, niinkuin se keskimäärin on ollut.

Himputti ku en muista miten esikoisesta... että tuliko vuotoa jo ennen plussaa. Sen jälkeen sitä tuli kyllä, jopa parin viikon ajan, mutta voi miksi miksi en ole kirjoittanut päiväkirjaan niistä mahd. edeltäneistä tunteista ja oireista. Olis "helpompaa" nyt toisella kerralla! =)

Apua, mitenkähän kauan tässä olis nyt JÄRKEVÄÄ odottaa, ennenku taas testaan..? Että koskakohan se nyt vois selkeänä haamuna edes näkyä? Perjantaina pitäis siis menkkojen kunnollisen vuodon alkaa, jos täti siis kuitenkin tulis. Viikonloppuna?

Hilipatille :hug: ja iso plussapuhallus huomiseen! =)
 
Tansuli
Hei vaan kaikki!

Ja lämpimästi onnea plussanneelle!

Täällä vauvakuume yltyy, vaikka muitakin asioita on elämässä käynnissä valtavasti. Kesäkuulle menee meidän yrityksemme alku, kun olen kevättalvesta syönyt malarialääkkeitä, joiden jälkeen täytyy kolme kuukautta odottaa. Vielä siis hiukan aikaa täytyisi jaksaa odottaa, ennen kuin saa alkaa toivomaan...

Hiukan TJOT-meiningillä ollaan liikkeelle lähdössä, koska oikein muuta ei uskalla ajatella, ettei paineet kasva ja homma ala tuntuman työltä.

Palaillaan asiaan, toivottavasti kesän ja syksyn mittaan iloisten uutisten kera itse kukin.
 
Sonja Jep, samoilla kp:llä ollaan, jännää! =) Ja mä olen myös joko raskaana tai luulotautinen!

Tää on tosiaan ihan hirveän jännää, en ekalla kerralla ollut ollenkaan näin malttamaton. Sillon tein haamun sinä päivänä kun tädin olisi pitänyt saapua, nyt jo testannut muutamaan otteeseen, vaikka ensi su tai ma vasta on tod.näk. alkamispäivä. Jos siis on alkaakseen.. Toivottavasti ei! Sormet syyhyää taas testin perään, taidan aamulla, taas jälleen kerran, koittaa onneani. Ja sit tietysti, taas jälleen kerran, kiroan jälkeenpäin, kun negaa näyttää, että miksi en vaan voi odottaa?! Mutta jos sittenkin näkyisi haamu :D

Hilipati Heti sitten kertomaan tulos! :D

Ja Ippu myös, kun kuitenkin sorrut testaamaan... ;)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.05.2007 klo 20:33 Emminmamma kirjoitti:
Ja Ippu myös, kun kuitenkin sorrut testaamaan... ;)
En minä huomenna vielä, odotan nyt ainakin siihen perjantaihin, joka olis virallinen alkamispäivä. Mieluummin yli, mutta tuskin maltan! ;)

Niin ja se piti vielä sanoa, että mullahan tämä kierto on nyt erityisen jännä, koska esikko tärppäs toisesta kierrosta, ja nyt on taas toinen kierto... =)
 
Kyllä se nyt on uskottava minunkin, en ole raskaana. Nega paukahti ruutuun ja heti perään kuin varmuuden vuoksi täti tuli oikein rytinällä. Osasin tätä odottaa, pettynyt tietysti silti olen. Onneksi sentään kuukautiset tuli itsellään, eikä kierto venynyt tämän pidemmäksi. Olen melko varma että sain itse stressaamalla ja toivomalla kuukautisten pois jääntiä tämän aikaan, ja sempä vuoksi ajattelin koittaa siirtyä hieman taka-alalle palstailussa. Jos tulisi näin tarkkailtua itseään hieman vähemmän. Älkää kuitenkaan listoilta vielä poistako.

Kiitos teille kaikille, olette olleet mahtava tuki!! :heart: Varmaankaan en kauaa pysty olemaan pois...

Plussatuulia puhkutellen Hilipati kp1/28-35
 
Pahoittelut Hilipati :hug:

Älä nyt kuitenkaan kokonaan meitä hylkää..

Ja, miksi oi miksi en taas vaan voinut odottaa?! :headwall: Eli negaahan se minunkin testi näytti.. En silti vielä luovuta ennen kuin täti tulee kylään. Olen varmasti valeraskaana niinkuin koiratkin.. :D Ja siis miksi vielä edes stressaan, kun menkkojen ei edes vielä olisi pitänyt alkaa?! Tämä on niin tätä!

 
Hilipatille :hug: :hug: :hug: Tosi pahoillaan ollaan kaikki sun puolesta, niin oli jo mukavalla mallilla sun kp:t että aika varmoja kai täällä jo oltiin. Mutta jos jotain positiivista yrittää etsiä, niin hyvä että ne menkat alkoi, ei ainakaan tarvi rypeä siinä epätietoisuudessa. Ensi kierrosta sit uusi yritys taas! =)

Maltoin olla testaamatta, siis ainakin aamupissasta! ;) Ja toivottavasti myös loppupäivän muutenkin, eihän tässä olis enää ku vuorokausi siihen menkkojen "keskiarvo-alkupäivään", olipa selkeä ilmaisu... =) Mutta tänäkään aamuna ei tullu mitään, paitsi ihan pieni valkovuotoklöntti, joka oli hitusen vaaleanpunertava väriltään... Että toisaalta tässä voi kyllä mullakin käydä vielä ihan kuin vaan, jos realisteja ollaan. Mutta koitan toivoa parasta! Suorastaan kihelmöi kehoa kun jännään niin kovasti! Toisaalta alkaa epäilyttää, kun sekä mulla että Hilipatilla oli sitä hikoilua, ja Hilipatisai täti-vieraan, joten ehkä niin käy kuitenkin minullekin... :( Hui hui... Jännää on!!
 
mouku80
Huomenta,

Onpa joillakin jännät paikat! Mulla on vielä kai kuukautisten alkuun yli viikko, jos nyt tulevat ylipäätään aikataulussa pillerien jälkeen. Voin sitten ilmoitella ne kp:t kun kierto alkaa.

Plussatuulia kaikille ja hyvää vapaapäivää!
 
Heips, nostelen tätä pinoa ettei jouduta toiselle sivulle... :saint:

Hilipatille iso :hug: älä luovuta, kyllä se vielä tärppää! Olen hengessä mukana ja seuraan varmaankin pian perässä. Toivotelen plussatuulia seuraavaan kiertoon!

Viis päivää vielä ja sit alkais olla h-hetket lähellä. Asenne on aika negatiivinen - koitan varjella itseäni pahimmalta pettymykseltä, mutta ei oikein taida auttaa :kieh:

Jep, mutta kävin jo kirjoittamassa aika sekavia tuonne viikkoa 21 jännävien pinoon, joten poistun ennenkuin alan tännekin selostaa jotain psykedeelisiä :whistle:
 
Haleja kaikille niitä tarvitseville :hug: myös täältäkin ja :flower: onnitteluja plussaneille :heart:

Täälä kuukautisista selvitty ja kauhulla jo odottelen seuraavia, luomumenkat sucks :eek: , ja pientä mietintää aiheuttaa nyt nuo ovispäivät kun viime kierrossa (joka oli siis ruhtinaalliset 42 päivää) ovistuntemukset limoineen kipuineen tuntuivat jo kp15-18 joten..herran haltuun sit kait :/ ja peitto heilumaan ain kuu mahis =) B) :whistle:

 
äiskä80
:flower: täällä myös yksi 27v kahden tyttölapsen (3v ja 1v) äiti joka haaveilee kevät/kesävauvasta.miehen kanssa olleiden ongelmien takia olen siirtänyt kuumeiluani mutta nyt parisuhdeterapian ansiosta myös vauvakuumeeni alkaa saada suhteen parantuessa vallan :) .tuo uusi äippäpakkauskin oli NIIN ihana et haaveilen jo pukevani niitä vatteita pinelle nyytillemme =) töiden takia ja rahatilanteen takia olen päättänyt odottaa kuitenkin ainaki vielä kolmet menkat ennekuin alamme vauvaa yrittämäänkään.
 

Yhteistyössä