Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Tellu-75, niin ajattelinkin, että kuvia myös lisäilen sitten jos sellaisia joskus saadaan! Kiitos muuten linkkivinkistä! Mahtaakohan apteekki myydä ihan odottajille tarkoitettua vitamiinivalmistetta, jossa olisi kaikkia noita valmiina (siis mitä voi yhteen laittaa)? Kertokaa jos joku tietää.

Rhea: Ymmärrän hyvin sen erossa olon tuskan. Mun mies oli justiin viikon Lapissa ja ikävä oli kova. Mutta voi miten osasikaan sitä miestä ja sen seuraa taas arvostaa kun palasi kotiin :heart: Oli kyllä ihanaa sitten!! :heart: :heart:
 
Me ollaan koko kevät jouduttu suurimmaksi osaksi oleen viikot eri paikoissa, muutaman viikon olen ollut avokin mukana sen työpaikkakunnalla. Onneksi kesän ajan saadaan taas olla yhdessä, tosin ei täällä kotosalla vaan täytyy lähtee töihin kauaksi kotoa. Mut saadaan tosiaan olla ainakin yhdessä. Kyllähän se ikävä on kova viikolla, mutta yritän keksiä kaikkea puuhaa ettei kerkeis ikävöidä ja puuhailla koiran kans mahdollisimman paljon. Tuon raskautumisen edistämiseksi on tosiaan parempi että pian ollaan yhdessä enemmän. Muuten saattais just sopiva aika kuusta mennä sivu suun..

Unohdin jo että kuka tuon päiväkirjaidean keksi, mutta kiitos tosiaan vinkistä. Olishan sitä sit mukava itsekin lueskella myöhemmin ja muistais sitten paremmin omat fiilikset ja tuntemukset. Taidan tosiaan minäkin harkita tuota.
 
Vilma84 pikana
Eikös se Multi tabs 2+ sisällä just kaikki ne tarvittavat vitamiinit ja lisät? Niin ainakin käsitin kun niitä raskausaikana napsin kun en muuta tarvinnut. Sit joskus puolenvälin jälkeen laski hemppa sataan että jouduin syömään rautaa ja siihen rinnalle c-vitamiinia imeyttämään paremmin raudan.
En oo kyllä yhtään varma,mutta näin ymmärsin.. :whistle:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 11:07 Vilma84 pikana kirjoitti:
Eikös se Multi tabs 2+ sisällä just kaikki ne tarvittavat vitamiinit ja lisät? Niin ainakin käsitin kun niitä raskausaikana napsin kun en muuta tarvinnut. Sit joskus puolenvälin jälkeen laski hemppa sataan että jouduin syömään rautaa ja siihen rinnalle c-vitamiinia imeyttämään paremmin raudan.
En oo kyllä yhtään varma,mutta näin ymmärsin.. :whistle:
Joo, siinä purkissa lukee muistaakseni raskautta suunnitteleville, odottaville ja imettäville. Eli ihan siis vauvakuumevitamiinivalmiste on kyseessä. :D Mä myös söin noita esikoista kuumeillessa, sitten alkuraskaudessa lopetin kun luin että alkuraskaudessa ei pitäisi mitään "ylimääräisiä" vitamiineja syödä ellei niitä erikseen määrätä. Myöhemmin raskauden aikana aloin taas ottamaan, ja lisärautaa myös. Imetysaikana otin silloin tällöin kun muistin.

Sitten kun meillä alkaa yritys, niin otan heti greippimehun mukaan kuvioihin. :D Monta tarinaa olen kuullut sen taiasta ja itselläkin tärppäsi esikoinen heti ekasta greippimehukierrosta, tosin kyseessä oli kyllä vasta yk2 joten yksin siitä ei kannata mitään päätellä. Mutta eipä siitä haittakaan ole ja mä sitäpaitsi pidän greippimehusta. :p Siinä on juuri niitä foolihappoja, joten muutenkin hyväksi mahdolliselle tulevalle raskaudelle!
 
Tuosta vitamiiniasiasta tuli mieleen, että meinaattekos syöttää sille miehellennekin jotain foolihappopitoista ruokaa/pillereitä. Meillä mies vaan nauroi kun totesin, että tuo foolihappo miehillä kyllä parantaa sperman laatua. Sanoi kanssa että pillerilinjalle ei lähde, mutta jos kokkaukset muuttuvat foolihappopitoisimmiksi, ei pistä vastaan. =)

Ja vielä tuosta asiasta, kun neuvoloissa ei näistä kaikista vitamiineista raskauden aikana ym. niin vouhoteta, niin ymmärtääkseni se perustuu siihen, että neuvoloissa luotetaan vain hyvin tutkittuun tietoon (meidän onneksi asia on näin) ja paljon näiden vitamiinien ym. kohdalla tutkimukset ovat vielä vaillinaisia ja puutteellisia. Vaikka toisaalta luontaistuotepuolella asioita onkin tutkittu ja tiettyjä asioita myös hyväksi koettu, niin näillä ei vielä ole painoarvoa neuvoloissa, joissa kaikkien pitää saada samaa tietoa ja ehdottoman luotettavista lähteistä. Mutta joku päivä varmasti neuvoloistakin suositellaan tiettyjä valmisteita, jotka jo nyt joillakin saattaa olla käytössä ja hankittuna luontaistuotepuolelta.

Niin ja sitä multitabs special 2+ suositellaan yleensä neuvoloissa melkeinpä kaikille. Sitäpä itsekin meinasin popsia.

Ja muuten noista valmisteista vielä, että rautaahan usein raskausaikana saattaa joutua jossakin vaiheessa syömään, mutta sitä ei saa ns. "varastoon" syödä (vaarallinen sikiölle etenkin alkuraskaudesta jos liikaa), eli sen saa aloittaa vasta tarpeen mukaan raskausaikana.

Oho, tulipa sekava teksi ja tarkoitus ei ollut esittää faktoja (niin kuin minä jostakin jotain tietäisin). Aihe on vaan kiinnostanut itseä kovin paljon ja siksi juttua piisaa. Ja korjatkaa jos olen väärässä tms.


 
Mähän roikun taas kokoajan täällä palstalla...

Juu,sen rautahomman tiesinkin ettei ekalla kolmanneksella saa syödä lisä rautaa. Raudallakaan ei oikein hemppa tahdo nousta kun on luonnostaan niin "huonot" veret.
Mulla on vaan huono puoli etten muista ikinä ottaa niitä vitamiineja tai sekin tais olla viimeks niin että yhdistin joka päivä sen oksentamisen siihen vitamiiniin niin välillä vähän välttelinkin sitä.. :whistle: Mutta ei se loppupeleissä siitä johtunut vaan ihan normaalista ympärivuorokautisesta pahoinvoinnista. :x
Onko muita pahoinvoinnista helposti kärsiviä? Ootan jo kauhulla sitä..

Ei meillä miehelle syötetä mitään sen kummempaa. Ite kokeilin sillon ekaa raskautta vaikka millä. Oli greippimehut,punaviiniä yritin nenästä kiinni pitäen,vesi silmistä valuen kipata lasillisen silloin tällöin, jalat kohti kattoa aina sänkypuuhien jälkeen :LOL: hmm...mitäs muuta sitä tulikaan kokeiltua...siinä nyt kuitenkin pääasiassa mitä kokeiltiin. Kolmannesta kierrosta nappasi onkeen. ;)
 
Vilma84:lle vielä, että oletkos kokeillut ottaa tuota rautaa koskaan yöllä/nukkumaan mennessä? Pitäisi imeytyä paremmin öisin, ja etenkin kun sen ottaa c-vitamiinin kanssa tai vaikka tuoremehun kylkiäisenä. Itsellä oli joskus matala hb, ja vasta näillä kikkailuilla sain sen nousemaan.

Juu ja kalaöljyä (ei kalanmaksaöljyä) pitääkin varmaan kanssa kokeilla. Tulee ilmeisesti fiksu lapsi sitten. Niin ja maitohappobakteereita, niin eipähän ainakaan ole atooppinen iho lapsella... Ajatusleikkinä ainakin hauskaa!

Ihan jos tosissaan sanon, niin tuskinpa meillä vielä kesällä ruvetaan kaikkia keinoja käyttämään tuohon raskautumiseen. Jotenkin on kanssa iskenyt sellainen fiilis kaiken tämän vauvakuumeen mainingeissa, että eipä tuo haittaisi jos vaikka ei ihan heti tärppäisikään. Saisipa sitten vielä "lisäaikaa" tottua ajatukseen ihan käytännöntasolla. Kunhan sitten pienen ajan kuluessa onnistuisi :)

 
Vko 14 pinosta Typykkä. Mahtuuko haaveelijoihin?

(Kp 27/4, mutta lämmöt laskenneet)

Haaveilen myös kevät/kesä 2008 vauvasta. Mies ei vielä ole ihan vakuuttunut, mutta ei niin kielteinen enään, lupaa harkita asiaa.
Heikko-peikko minä kans pyydän syksyllä synttärilahjaksi 30v. vauvan yrittämis-suostumusta. Saas nähdä kuinka käy.

Ei pillereitä, ei kierukkaa eli luomalla ollaan annettu mennä kohta 7kk, mutta "lastit" on mennyt muualle.. viime kierossa saattoi mennä jotain sisälle ovulaatioaikoihin elikkä vko 14 jännääjissä oon pyörinyt.
 
Bumba: Joo,se voikin olla syynä siihen raudan imeytymiseen koska otin sen yleensä aamulla ja sitä oksentelua kun oli niin lahjakkaasti niin eihän se sisällä oo ehtiny kauaa pysyä. Pitääkin seuraavassa ottaa sit illalla,sillon en niin pahasti ainakaan viimeksi ykännyt. :)
Kiitos vinkistä. :flower: B)
 
Täällä taas.....

No niin siinä kävi, että porhalsin heti apteekista ostamaan sitä vitamiinivalmistetta. Kiitos vaan Vilma84 tiedosta, ostin sitä MultiTabsia. Aika kallista kun ei siinä ole ku 80 tablettia ja annos on 1-2 tbl päivässä. Vaikka onhan ne monipuolisia. Ajattelin kuitenkin, että jos raskautuu, niin teen tietysti mitä vaan, että lapsi voi hyvin. Juu ja ostin kaupasta myös greippimehua, tästä se alkaa...

Huomenna aamulla aion tosiaan testata kun tänään kp 27 tai 28 menossa ja pitäis juhlimaan lähteä illalla. Ei oo kyllä yhtään oireita menkkojen suuntaan vielä ollut, mutta eiköhän ne sieltä tule.

Onkos muuten teidän miehillä ihan oikea VAUVAKUUME vaiko vaan sellainen olo, että vauva saa tulla ja ihan kiva jos tulee?? Mun mies sanoi tänään ettei hänellä mitään vauvakuumetta ole. :/ Mutta siis sanoi, että toivoo vauvan kuitenkin tulevan. Sekavaa tekstiä..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.04.2007 klo 17:43 Hilipati kirjoitti:
Täällä taas.....

No niin siinä kävi, että porhalsin heti apteekista ostamaan sitä vitamiinivalmistetta. Kiitos vaan Vilma84 tiedosta, ostin sitä MultiTabsia. Aika kallista kun ei siinä ole ku 80 tablettia ja annos on 1-2 tbl päivässä. Vaikka onhan ne monipuolisia. Ajattelin kuitenkin, että jos raskautuu, niin teen tietysti mitä vaan, että lapsi voi hyvin. Juu ja ostin kaupasta myös greippimehua, tästä se alkaa...

Huomenna aamulla aion tosiaan testata kun tänään kp 27 tai 28 menossa ja pitäis juhlimaan lähteä illalla. Ei oo kyllä yhtään oireita menkkojen suuntaan vielä ollut, mutta eiköhän ne sieltä tule.

Onkos muuten teidän miehillä ihan oikea VAUVAKUUME vaiko vaan sellainen olo, että vauva saa tulla ja ihan kiva jos tulee?? Mun mies sanoi tänään ettei hänellä mitään vauvakuumetta ole. :/ Mutta siis sanoi, että toivoo vauvan kuitenkin tulevan. Sekavaa tekstiä..
Juu, täällä kanssa mies ihmetteli ääneen, että tuleeko muka jollekin miehelle vauvakuume?!? Eli eipä tuo taida vauvakuumeesta tietää tuon taivaallista, mutta miehiseen tyyliin varmasti on mukana parhaalla mahdollisella tavalla. Suurin vauvakuumeeseen verrattavissa oleva kommentti on varmaan ollut, että kyllähän se oma lapsi kiva olisi tai haaveilu siitä mitä kaikkea pojan (huom! pojan) kanssa voisi tehdä sitten joskus... Ja tietysti ne pilkkeet silmäkulmissa kun tätä vauva-asiaa oikein aletaan pohtia... :D

 
Kiitos kaikille lohdutteluista. =) Ollaan oltu viimeks ukon inttiaikoina näin kauan erossa. :snotty: Mut se on kyl totta et kunnon ikävä tekee hyvää.

Me syödään molemmat nyt C-vitamin strongia ja möllerin tuplaa. Monivitamiini purkki syötiin loppuun noin kuukaus sitte. Anoppi noita purkkeja aina meille ostelee, pitää pyytää sitä 2+ vitamiinia seuraavaks. Vai tajuaakohan se sit et on vauva haaveita.. :/

Noista vauvapäiväkirjoista tuli mieleen ja ajattelin mainita, että oon ite kirjottanu "päiväkirjaa" 14-vuotiaasta asti ja ne on kaikki vielä tallessa. Lisäks mulla on säästössä omat ja äitini runovihot ja mun vauva-kirja ja lapsuuden kuvia. Niitä on mukava selata aina sillon tällön ja ajattelin ne testamentata omalle lapselle (mieluiten tietty tytölle) sitten kun aika on sopiva. Anopilta pitäs pyytää myös ukon lapsuuden kuvia itselle talteen. Aion myös raskauden aikana kirjoittaa ahkerasti ja tietenkin myös vauva ajasta kun/jos ne joskus koittaa. Onnelliset muistot on aina mukavia!

Nyt on mentävä sohvalle finrexini kupin kans paranteleen flunssaa. Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille! :wave:

Ps. Mun kp:t on tuolla listassa vieläki 3/? vaikka huomenna alkaa jo toinen viikko.
 
Esikoisesta haaveilevat

Vauvakuumeinen......1. haaveissa............toukokuussa alkaa
Bumba.....................1. haaveissa............kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............kp.3/??................04/07......................yk.1
Hilipati.....................kp. 27/28.................huhti-toukokuussa aloitellaan
Kälättäjä..................kp. 23/29.............02/07......................yk.2.
Rhea........................kp.7/?.....................touko-kesäkuussa alkaa
Olivia.......................kp.2/26-28...........04/07......................yk.1
tinka........................1.haaveissa.............heinä-elokuussa alkaa
Ciba........................kp.4/41.................04/07......................yk.1
Nappi.......................1.haaveissa.............elo-syyskuussa alkaa
postimestari...............1.haaveissa..............kesän alussa alkaa
Tellu -75...................1.haaveissa.............heinäkuussa alkaa
nipsuli......................kp.18/28?................??
haahuilija.................kp.??/??................04/07......................yk.1

Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko..........kp.34/30-73...............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa................ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa................ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa..............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................kp.17/30..............04/07...............yk.1
Minja........................2.haaveissa...............heinäkuussa alkaa
Nirppurotta...............2.haaveissa...............ei vielä tarkkaa tietoa
kaisa pieni................2.haaveissa...............kesällä alkaa
Emminmamma..........2.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Vilma84....................kp.2/29................04/07...............yk.1

Kolmatta kaipailevat

Alicia..........................kp.11/28-30...............toukokuussa alkaa
Narya.........................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska......................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84......................kp.30/28-30............03/07...................yk.2
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa...............joskus kesällä
Katinka.......................3.haaveissa...............toivottavasti pian
mervi-elina.................3.haaveissa...............syksyllä alkanee
äitsykkä78..................3.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Mammuttu-Mamma......3.haaveissa...............kesä-heinäkuussa alkaa

Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.5/28-30...............alkanut jo


Hilipati aivan mahtava idea tuo päiväkirja!! Mä haluun kans! :D

typykkä olit kirjoitellut että kp. olisi 27/4.. onko mahdollisesti jossain virhe!? ;) Ja esikoinen oletan kyseessä? Syntymäpäivä lahjaksi vauvan yritys edes olis unelmien täyttymys! Onnea miehen pehmittelyyn! :p

Rhea tarkoittaako kohta toinen viikko kp.7? Itsekin itseasiassa eilen mietin että jäitkö päivityksen osalta väliin vai teinkö sen huomaamatta! :) Mutta hyvä kun tulee nyt selvyys!


Täällä laihis on saanut totaali stopin.. ei vaan saa itteensä niskasta kiinni ja sekös ketuttaa! Kun kaikki on omissa käsissä ja mitään ei saa aikaseks.. muuta kun valitusta! :headwall:
Josko se tästä!
 
Tellu -75
typykkä tervetuloa! :wave:

Hilipati Ei mun miehellä oo mitään kuumetta.. pikemminkin niin että kielteinen kanta vaan muuttui myönteiseksi, that's it. Mä luulen että se on sellainen naisten juttu enemmän tää kuumeilu. :)

Mikäs juttu tää greippimehu on?

Heikko-Peikko Älä lannistu vaikka tuliskin stoppia vastaan välillä.. ajattele vaiks että se on sellainen välihuili ja sitten mennään taas! Ei saa olla ittelleen liian ankara! :) Tsemppiä!

Mä aloitin eilen sen päiväkirjan =)
 
Hei kaikille!

Siitä onkin taas kulunut pitkä tovi kun olen viimeksi palstaillut ja paljon on tääläkin ehtinyt tapahtua..

Ehkäisy on nyt poissa meidän kuvioista ja tjottailu alkaa jo tässä kuussa.. kiirettä meillä ei asian kanssa vielä ole, etenkin kun mieheni on vielä hieman shokinomaisessa tunnelmassa kun tajusi ettei ehkäisyä enää olekaan ja raskaus voi nyt sitten olla mahdollista millä petikerralla tahansa :) Selvitin hieman tarkemmin miehelle tuota raskaaksi tulemista ja sen mahdollisuuksia (jotka ovat mielestäni niin pienet että ihme että kukaan ylipäätään tulee raskaaksi). Saas nähdä suostuuko vielä ensi viikon aikana petipuuhiin kun kerroin että mahdollinen ovis olisi silloin.. aika näyttää..


Esikoisesta haaveilevat

Vauvakuumeinen......kp. 11/29-31............04/07 tjottailu alkaa Bumba.....................1. haaveissa............kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............kp.3/??....................04/07......................yk.1
Hilipati.....................kp. 27/28..................huhti-toukokuussa aloitellaan
Kälättäjä..................kp. 23/29.................02/07......................yk.2.
Rhea........................kp.7/?.....................touko-kesäkuussa alkaa
Olivia.......................kp.2/26-28...............04/07......................yk.1
tinka........................1.haaveissa..............heinä-elokuussa alkaa
Ciba........................kp.4/41....................04/07......................yk.1
Nappi.......................1.haaveissa..............elo-syyskuussa alkaa
postimestari.............1.haaveissa...............kesän alussa alkaa
Tellu -75...................1.haaveissa..............heinäkuussa alkaa
nipsuli......................kp.18/28?.................??
haahuilija.................kp.??/??...................04/07......................yk.1


Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko..........kp.34/30-73...............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa................ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa................ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa..............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................kp.17/30....................04/07...............yk.1
Minja........................2.haaveissa...............heinäkuussa alkaa
Nirppurotta...............2.haaveissa...............ei vielä tarkkaa tietoa
kaisa pieni................2.haaveissa...............kesällä alkaa
Emminmamma..........2.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Vilma84....................kp.2/29.....................04/07...............yk.1


Kolmatta kaipailevat

Alicia..........................kp.11/28-30...............toukokuussa alkaa
Narya.........................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska......................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84......................kp.30/28-30...............03/07...................yk.2
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa...............joskus kesällä
Katinka.......................3.haaveissa...............toivottavasti pian
mervi-elina.................3.haaveissa...............syksyllä alkanee
äitsykkä78..................3.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Mammuttu-Mamma......3.haaveissa...............kesä-heinäkuussa alkaa


Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.5/28-30...............alkanut jo
 
APUA!!! :eek: :eek: Meillä eilen mieheni kanssa lemmen huumassa pääsi kortsu unohtumaan!!! :eek: Ja mulla tänään vielä kp 15/28-30.. :ashamed: :snotty: :eek: Nytkös se sitten "vahingosta" meidän kolmonen tärppää??? :LOL: :LOL: Paniikki iskee! :whistle: :LOL: :ashamed:
 
Jokos Hilipati on testaillut? :p Täällä peukut ylhäällä että tähän pinoon tulisi eka plussa!

Alica taisi olla sun alitajuntasi pelissä mukana kun kortsu unhoittui :D Vauvakuume on ihmeellinen asia! Ei vaan toivotaan että tärppi kävisi, siis jos itse niin toivot! Ajankohta ainakin oli aika osuva! =)

Heikko-Peikko älä masennu jos paino jumittaa, mullakin käy aina niin että alkuun lähtee kiloja nopeasti ja sitten vähän päästä jää jumittamaan johonkin lukemaan... kyllä se siitä taas. Syö jotain millä aineenvaihdunta saa vauhtia, mulla toimii kahvi ja pakastemansikat! =) Ja extrakiitos kun jaksat aina tuota listaa päivitellä!

Telluko ihmetteli meidän greippimehuhehkutusta... greippimehun juomisen pitäisi vahvistaa limakalvoja ja tehdä näin alkiolle helpommaksi kiinnittyä kohdun limakalvolle. Myös oviksen pitäisi tulla helpommaksi tunnistaa kun limat lisääntyvät. Tiedä häntä sitten, mutta tiedän kyllä monta tapausta jotka vannovat greippimehun nimeen. Eipä siitä haittaakaan ole, ja se on hyvää! :p

Tervetuloa Typykkä, kyllä tänne mahtuu aina uusia!

Tänne ei ihmeempiä uusia kuulu, odottelua vaan...
 
Tellu -75
Hissukka Täytyykin sitten siis lastata kärryihin parit greippimehut ens kauppareissulla! Hassuahan tämä on kun vielä useampi kuukausi aikaa ennenkuin päästään aloittelemaan edes, ja siltikin nyt jo oon ihan skarppina kaiken raskauteen liittyvän kanssa =)

Oikein hyvää viikonloppua kaikille! :wave:
 
Täällä on myös yksi joka haaveilee kevät/kesä vauvasta ensi vuodelle. Ollaan miehen kanssa sovittu että hänen gradunsa saisi valmistua ennen kuin aletaan kunolla yrittämään, vaikkka raskaus tällä hetkelläkään ei mikään katastrofi olisikaan :) Tänään käytiin yhdessä ostamassa jo varastoon vauvanvaatteita...
 
tuittu-tilda
Täällä ilmoittautuu tähän pinoon uusi tulokas joka juuri on saanut luvan mieheltä aloittaa yrityksen tosissaan! muutama kuukausi on ollut sellaista "olishan se toinen lapsi kiva" mutta tänään vihdoin sanoi että olisi oikeasti todella tervetullut!
ennestään perheessä tyttö vuosimallia 09/05
ja eikun yrittämään!
tuittu-tilda
 
annetta harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.02.2007 klo 19:11 koppis kirjoitti:
Kevätvauva olisi meillekin tervetullut :wave: Ja saa tulla jo vaikka ennen kevättäkin. Mieskin toivoo kovasti meille kolmatta.
Samat on sävelet täällä. Pitäishän se isille kaveri saada, ettei olis ihan naisten kans alakynnessä :D Meillä on siis tyttöjä kaksin kappalein ja kovasti mies poikaa toivoo... =) Kun molemmat tytöt ovat vielä lokakuun tyttöjä (ja itse olen kans), niin toivoisin todella kolmosen syntyvän keväällä tai kesällä.

Itelläni on jo aikamoinen vauvakuume. Ja kun vielä veljelle ja hänen vaimolleen syntyy esikoinen kesällä, niin olen hiukan kateellisena katsellut rouvan vatsan pyöristymistä ;) Voihan se olla, että tämä täti sekoaa uudesta tulokkaasta ihan täysin. Jo nyt tekis mieli ostella kaikkea ihanaa tulevalle veljen lapselle ;) =)
 
Heikko-Peikko merkkasin väärin eli 33/21-27. Täti tuli.

Tänään aamulla oli miehen kanssa puhetta (minun aloiteesta) syksyllä vauvan hankkimis yrityksestä.. mies hiukan oli kireänä, että taas sama laulu - "älä joka päivä painosta"kun en voi luvata mitään päivämäärää..
Lähes murruin, eilen mielipide oli hiukan lempeämpi (menkat eivät olleet alkaneet). Aamulla sitten alko ja mielipide oli jyrkempi. Ota ny selvää.

Alla päin lähdin kotoa kyläilemään siskon luokse, bussissa mietin. En painostamalla saavuta mitään (en ole Pakottanut missään vaiheessa!).
Illalla pyysin anteeksi käyttätymistä ja lupasin olla hiljaa aiheesta, mutta ei kuulemma tarvi ihan kokonaan tarvitse lopettaa - kunhan en joka päivä jauha samasta aiheesta ja sovimme että hän harkitsee vakavin mielin asiaa.

Tuli parempi mieli molemmille.

Hyvää illan jatkoa! mies huutelee - tuletko hieromaan niskoja. Kaipa se on mentävä.
 

Yhteistyössä