Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Olivialle paljon onnea kihlauksesta!! Minusta tuli rouva viime kesänä. Nykyäänhän suurin osa vauvoista syntyy avioliiton ulkopuolella, joten aika tavallista alkaa olla. Teette vaan niin ku itestä hyvältä ja oikeelta tuntuu! Me aletaankin sitten suurin piirtein samoihin aikoihin jännäileen vauvan tuloa, vaikkakin tuli otettua se pieni varaslähtö... =)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2007 klo 18:36 Olivia kirjoitti:
Hilipati: Jätin pillerit pois jo edellisestä kierrosta ja kaikki ehkäisy jää pois seuraavien menkkojen jälkeen. Nyt menossa kp25/28 eli siis ihan kohta. Kyllähän se pikkusen alkaa jänskättään.. Joku kirjotti että on jääny koukkuun palstalle, sama juttu täällä päivittäin pitää käydä kattoo jutut.. Mentiin tuossa miehen kanssa kihloihin äskettäin ja mies meni ilmottaan asian vanhemmilleen niin että ens vuonna olisi häät tulossa vaikka ei niitä todellakaan olla suunniteltu vielä. En todellakaan halua häitä raskaana ollessa tai imettäessä joten ne kyllä siirtyy jos vauva ilmoittaa tulostaan. Saa nähdä kuinka paljon appivanhemmat pettyy kun niin häistä jo innostuivat.. Ovat lisäksi jonkin verran vanhonaikaisia joten en tiedä miten suhtautuvat lapseen kun vanhemmat ei ole naimisissa. Tosin häitä tai lasta ei heidän ilokseen pidetä/saada joten mitäpä se heille oikeastaan kuuluu.
Kuinka moni teistä muuten on naimisissa? Me ollaan muuten vm.-83 minä ja mies vm. -81. Mukavaa kevättä kaikille kuumeilijoille.

Onnea kihlauksesta Olivialle! Meillä tuli tässä pääsiäisenä ensimmäinen kihlavuosi täyteen. Syksylle ollaan naimisiin menoa puuhattu, tosin niitäkään häitä ei vielä olla pahemmin suunniteltu.

Kyllähän täälläkin kovasti jännitetään tätä ensimmäisen yritystä, ja varmasti vielä enemmän kun kesäkuusta päästään tosi toimiin! Ajatukset kyllä risteilevät moneen suuntaan. Pelottaa kanssa hieman ympäristön suhtautuminen, olisihan tämä meidän lapsi meidän molempien vanhempien ensimmäinen lapsen lapsi, ja etenkin kun omat sisarruksemme ovat meitä vanhempia ja heiltä vauvauutisia odotellaan ennemminkin kuin meiltä. Eli mietityttää miten perheet uutisen ottaisi. Eipä sillä sinäänsä ole väliä, mutta kun olemme perheidemme nuorimmat, joilta ei todellakaan oleteta tällasia suunnitelmia. Mutta eiköhän nuokin iloisia olisi!

Aurinkoista kevään jatkoa, ja tsemppiä teille joilla jännitys tiivistyy! :flower:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2007 klo 10:35 iida83 kirjoitti:
hilipati, täällä jos tärppää niin la olisi myös 31.12!! :flower:
meillä siis loppu kuusta jännät paikat...
=) Kiva jännäillä yhessä!

Tietääkö joku muuten, että miten nopeesti plussa näkyy kotitestissä? Oon lähdössä perjantaina laivalle ja pitäis varmaan varmistaa, vaikka epätodennäköistähän se varmaankin olisi. Mutta jos mahd. hedelmöittyminen on tapahtunut maanantaina, niin tuskin se vielä perjantaiaamuna testissä näkyy?? :/
 
Tellu -75
Olivialle onnittelut :flower:

Haahuilija, huomasin että olet kirjoitellut myös tuonne yli 25-vuotiaisen haaveilijoiden pinoon.. minkä ikäinen olet? Itse täytän tänä vuonna 32 vuotta.


Hilipati Itsekkin esikoisesta haaveilevana minua kiinnostaa kovasti muiden mietteet ja pohdinnat tältä ajalta ennen esikoisen syntymää. Mitkä asiat sinua mietityttävät? Itselläni pyörii mielessä taloudelliset asiat sekä ajankäyttö. Myös parisuhde muuttuu ihan varmasti vauvan myötä ja sekin mietityttää. Elämä kahden aikuisen kesken on niin tavattoman helppoa ja vapaata ilman rajoitteita.

Bumba Varmasti lähisuku on erittäin iloinen ja onnellinen uudesta jäsenestä kun sen aika koittaa! Eihän nämä asiat läheskään aina iän mukaan järjestyksessä mene sisaruksilla vaikka se olisikin luontevaa niin ajatella. En tiedä ensimmäistäkään tapausta jossa tuoreet isovanhemmat eivät olisi mykistyneen ikionnellisia ensimmäisestä lapsenlapsestaan! :)
 


Haahuilija, huomasin että olet kirjoitellut myös tuonne yli 25-vuotiaisen haaveilijoiden pinoon.. minkä ikäinen olet? Itse täytän tänä vuonna 32 vuotta.

Täytin viime kuussa 26-vuotta. Oon seukkaillu poikakaverini kans 5 vuotta, 4 vuotta ollaan asuttu yhessä.

Minäki oon paljo miettinyt että miten elämä muuttuu jo raskausajan aikana. Vaikka nyt haluaaki vauvaa, ni varmasti tulee raskausaikana ajatuksia ettei sitä haluaiskaan, sitä muuttaa mieltään moneen kertaan. Onneksi on 9kk aikaa totuttautua ajatukseen että minusta on tulossa äiti.

Karmii ajatus, että meidänkin lapsista tulis samanlaisia ku miehen siskon lapsista. Niitten poika täyttää 4 ja tyttö 2 ja ne on ihan kamalia. Kumpikaan ei tottele mitään kun omat vanhemmat eivät kiellä mistään. Tai jos kieltävät, ni se on kerta komennus, jos ei tottele ni olkoot. Pojalle pitäs olla jo pleikkarit ja pikkumönkijät. Eivät osaa kun kiukutella ja riehua. Kun vuodatin omalle siskolleni näitä tuntoja, ni se sano et on vaan kasvatuksesta kiinni millasia lapsista tulee.

Ja sitten vielä ahistaa se, kun mies on urheiluhullu. Sillä alkaa joka paikkaa kolottamaan jos ei pääse vähintään 4 krt viikossa jonkun pallon perässä juoksemaan. Kesällä alkaa taas golf-kausi, eikä sitä paljon kotona näe. Oonki sille sanonu että jos vauva tulee, ni se saa kyllä karsia menojaan, en rupee yksin siihen projektiin. Välillä on vaikea sulattaa sen menoja, kun ite oon semmonen että tykkään olla kotona ja puuhastella. Haluaisin tietysti että joskus touhuttas yhessäki jotakin.

Täältä tähän.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 08:01 Tellu -75 kirjoitti:
Hilipati Itsekkin esikoisesta haaveilevana minua kiinnostaa kovasti muiden mietteet ja pohdinnat tältä ajalta ennen esikoisen syntymää. Mitkä asiat sinua mietityttävät? Itselläni pyörii mielessä taloudelliset asiat sekä ajankäyttö. Myös parisuhde muuttuu ihan varmasti vauvan myötä ja sekin mietityttää. Elämä kahden aikuisen kesken on niin tavattoman helppoa ja vapaata ilman rajoitteita.
Ehkä kaikista eniten mietin/hermoilen työn kannalta vauvan tuloa, koska olen suht vähän aikaa tehnyt nykyistä työtäni. Pelottaa se oman ammattitaidon katoaminen, jos on parikin vuotta kotona, koska työhistoriaa on kuitenkin niin vähän takana. Hullua miettiä jo töihin paluutakin, kun ei ole sitä vauvaakaan vielä tulossa.. :headwall:
Toisaalta taloudellinen tilannekin hieman mietityttää, vaikka se ihan kunnossa onkin. Menot kasvavat niin valtavasti kuitenkin vauvan myötä.
Parisuhdetta en niin kovasti ole mietiskellyt, uskon/toivon että se vaan paranee entisestään. Eräänlainen vapaushan siinä sitten päättyy, kun on yksi josta on vastuussa. Oon tykännyt mennä aika paljon kavereiden kanssa, niin se saa sitten päättyä. Ja kestääkö ne ystävyyssuhteet, kun muilla kavereilla ei oikein lapsia ole?? Tai jos kestääkin, mutta muuttuuko...

On siinä niin paljon asioita, että ehkä parempi kun ei niin kovin paljoa mietiskele. Järjellä ei ehkä ainakaan kannata ajatella tätä asiaa... :/
 
Ja sitä olen muuten myös kovasti pohtinut millainen lapsesta tulee. Haahuilijan kanssa samoilla linjoilla, että karmii ajatus siitä, että olisi kovin villi/tottelematon. Saman olen myös kuullut, että on paljolti kasvatuksesta kiinni minkälainen siitä lapsesta sitten tuleepi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 10:42 Hilipati kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.04.2007 klo 08:01 Tellu -75 kirjoitti:
Hilipati Itsekkin esikoisesta haaveilevana minua kiinnostaa kovasti muiden mietteet ja pohdinnat tältä ajalta ennen esikoisen syntymää. Mitkä asiat sinua mietityttävät? Itselläni pyörii mielessä taloudelliset asiat sekä ajankäyttö. Myös parisuhde muuttuu ihan varmasti vauvan myötä ja sekin mietityttää. Elämä kahden aikuisen kesken on niin tavattoman helppoa ja vapaata ilman rajoitteita.
Ehkä kaikista eniten mietin/hermoilen työn kannalta vauvan tuloa, koska olen suht vähän aikaa tehnyt nykyistä työtäni. Pelottaa se oman ammattitaidon katoaminen, jos on parikin vuotta kotona, koska työhistoriaa on kuitenkin niin vähän takana. Hullua miettiä jo töihin paluutakin, kun ei ole sitä vauvaakaan vielä tulossa.. :headwall:
Toisaalta taloudellinen tilannekin hieman mietityttää, vaikka se ihan kunnossa onkin. Menot kasvavat niin valtavasti kuitenkin vauvan myötä.
Parisuhdetta en niin kovasti ole mietiskellyt, uskon/toivon että se vaan paranee entisestään. Eräänlainen vapaushan siinä sitten päättyy, kun on yksi josta on vastuussa. Oon tykännyt mennä aika paljon kavereiden kanssa, niin se saa sitten päättyä. Ja kestääkö ne ystävyyssuhteet, kun muilla kavereilla ei oikein lapsia ole?? Tai jos kestääkin, mutta muuttuuko...

On siinä niin paljon asioita, että ehkä parempi kun ei niin kovin paljoa mietiskele. Järjellä ei ehkä ainakaan kannata ajatella tätä asiaa... :/
Samoja ajatuksia täällä vaikka kyseessä jo toinen lapsi. Tarkoitus oli välissä palata töihin, mutta sitten pitäisi tuo pikkuinen laittaa päiväkotiin... nyt on ajatuksissa pyörinyt että jos jäisinkin kotiin pidemmäksi aikaa, useammaksi vuodeksi, niin pitkäksi aikaa että lapsiluku olisi täynnä ja kuopus tarpeeksi vanha hoitoon. Jos vaan rahallisesti pärjättäisiin. Ammattitaitohan siinä kärsisi kun on it-alalla, työkokemusta vielä kovin vähän... toisaalta sen verran olen esikoisen myötä tajunnut, että ei minusta uraohjukseksi ole vaan perhe on mulle se tärkein. Ehkä sitten kun lapset on isoja... täytyy kai vaan luottaa, että kyllä sitä jotain hommia löytyy, ja tarvittaessa koulun penkille sitten vaan! B) Saa nyt nähdä mihin tässä vielä päädytään...

Eilen oli kaveri kylässä 5 kk vauvansa kanssa. Ja taas tuntuu toukokuuhun olevan niin piiiitkä aika... :whistle:

Joku kyseli siviilisäädystä. Me ollaan oltu naimisissa kohta kolme vuotta. :heart:

Nyt tekemään esikoiselle lounasta ja päikkäreille laittamaan...
 
Meillä nyt käyty "alustavat neuvottelut" =) ja päätetty että kesäkuun lopussa alkaa yritys. Jos heti tärppää niin la olisi huhtikuun alussa.. Esikoinen sai alkunsa ensi yrityksellä, katsotaan miten nyt käy... Lapsille tulisi ikäeroksi 1v 10kk, mielestäni aika sopiva.

Heti on kovempi vauvakuume kun päätös yrittämisestä on tehty! :D

Joku kyseli koska raskaustestin voi tehdä.. Itse tein esikoisesta sinä päivänä kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, sillon ilmestyi ihan heikko viiva, ei edes värjäytynyt pinkiksi... Mutta viiva näkyi mulla jo sinä päivänä. Seuraavan testin tein siitä kolmen päivän päästä, sillon jo ihan selvä punainen viiva.

Ja naimisissa olosta: Ei olla, eikä olla edes kihloissa.. Ehkä jonain päivänä, jos joskus kositaan.. ;)
 
Hei Hilipati, eivät ne menot niin valtavasti välttämättä vauvan kanssa kasva, jos ei hanki kaikkea uutena. Me esim. ostimme käytetyt ja kuitenkin hyväkuntoiset yhdistelmävaunut alle 100 eurolla. Vaatteita vauvalle kannattaa ostaa vain se, minkä pakosta tarvitsee ja niihinkin varata kasvuvaraa. Yleensä sukulaiset muistavat vauvaa ja heillekin voi sanoa, että eivät antaisi alle 70-senttisen vaatteita, muuten niiden pitoaika jää pariin kuukauteen ellei vauva sitten ole tosi pieni. Enemmän lapsi alkaa kuluttaa vasta toisella vuodella, kun pitää olla monenlaisia jalkineita ja haalareita ja varsinkin päiväkotilapsi tarvitsee aika paljon vaatteita, jotka kyllä voi hankkia alemyynneistä, kun ennakoi tulevat tarpeet.
 
hilipati
esikosta tein positiivisen aconin liuskatestin 23.12, kun keskenmeno oli sillo 25.11. aika nopeasti näytti positiivista siis!! ja ennen tota 23.12 olin testannu jo yhen negatiivisen :ashamed:
mutta oli kyl maailman ihanin joululahja, sit ku se haalee viiva siihen alko ilmestyä!!!
nyt ajattelin kärvistellä tonne 26. päivän jälkeen... kun menkat viel epäsäännöllisemmät ollu! mut saa nähdä kuinka sitä malttaa :D
 
Tellu -75
Haahuilija kyllä minusta olet ihan oikeilla linjoilla kun keskustelet miehesi kanssa jo nyt etukäteen ajankäyttöön liittyvistä asioista. Meillä on tilanne toisinpäin, eli minä olen se joka ramppaa päivittäin harrastuksissa ja kyllä minusta se on ihan luonnollista että menot jää vähemmälle sitten kun sen aika on.

Hilipati Kyllä ystävyyssuhteet varmasti kestävät niiden todellisten ystävien kesken. Hetken aikaa saattaa olla ettei ennätä kodin ulkopuolelle paljonkaan keskittymään, mutta aika kuluu yllättävän nopeasti! Mieti kuinka ihana ajatus olisi jos sattuisikin olemaan ystävän kanssa samaan aikaan raskaana. Eihän sitä ikinä tiedä vaikka suunnittelisivat samoja juttuja parhaillaan! :)

Miksu Kuinka paljon about kk kulut ovat? Kaks plus lehdessä mainittiin jotain että olisivat n.500euroa /kk ja minusta tuo kuulostaa todella isolle summalle! Tosin minulle ei ole aavistustakaan paljonko esim. vaipat maksavat.
 
Meillevauva
Noniin, meillä on alkanut "tositoimet" tai siis ainakin menkat tulivat. Eli nyt on kp2/???

Myös mä mietin vauvan saamista töiden kannalta, nykyinen tehtävänkuva tulee ihan näinä kuukausina vaativammaksi mutta sitäkin olen jonkun verran tehnyt.. Urani olen ajatellut tehdä lopulta tässä samassa yrityksessä eli olen nähnyt jo tarpeeksi eri aloja..

Taloudellinen tilannekin on hyvä: mieheni työ on vapaata ja hyväpalkkaista ja itse sain ison palkankorotuksen vastikään.
Parisuhdekin toimii, tällä viikolla tulee vuosi kihlausta täyteen ja yhdessä on aikomus olla loppuikä.. :heart:

Sinänsä vauvan tulolle ei ole esteitä. En ota tästä projektista paineita eli mennään "tjot"-meiningillä :)

 
Kiitokset onnitteluista. :flower:

Kovin tuntuu samanlaisia ajatuksia olevan ainakin esikoisesta haaveilevilla.. Mä olen vasta valmistunut koulusta joten työkokemusta omalta alalta on vielä vähän. Kesäksi olen menossa töihin mutta syksyllä ei tietoa töistä. Miehellä onneksi on vakituinen työ, tosin se saattaa vaatia vuoden vaihteessa muuton toiselle paikkakunnalle, mutta myös hyvin mahdollista että pääsee tähän lähelle. Eli sitä en jaksa vielä murehtia.. Onhan se sitten vaikeampi tietysti hakea töitä jos on parikin vuotta ollut kotona, mutta minusta ei myöskään miksikään uraohjukseksi ole joten uskon että jotain töitä löytyy myöhemminkin. Haluaisin kuitenkin olla suht nuori kun lapsia saan eli sen puolesta nyt tuntuisi hyvältä ajalta. Ja kun mieskin vielä innostunut asiasta..
Minua ei nuo välit kavereihin huolestuta, koska lapsia löytyy niiltä kavereilta joiden kanssa eniten aikaa vietän ja 2 kummilastakin on. Eli enemmän kuuluttaisiin siis porukkaan jos lapsia saadaan kuin nyt.

Uskon myös että vaikka on varma halustaan saada vauva niin raskauden aikana varmasti kerkiää vielä miettiä että mihin on päänsä laittanut. Se on varmaan ihan normaalia.. Mulla alko tänään kaksi päivää aikasessa menkat eli nyt on siis kp 1/26-28 menossa. Yritys siis vaan lähestyy päivä päivältä.. Ostin noita ovistestejäkin jo eli jos niillä yrittäisi sopivaa ajankohtaa etsiä.

On tosiaan helpottavaa kuulla myös muiden samassa tilanteessa olevien mietteitä. Ei olla kavereille suunnitelmasta kerrottu joten mukava täällä purkaa tuntojaa aiheesta. Ja jännäillä porukalla!
 
Vilma84 harmaana
Jep, kp 1/29 käynnistyi ja eka yrityskierto siis. Mulla on kuitenkin vielä sairaalalle meno 23 pv papa-kokeisiin kun tytön syntymän jälkeen papa pomppasi luokka kolmeen. Kolposkopiassa ei kuitenkaan solumuutoksia näkynyt joten luultavasti/toivottavasti luokka johtui siitä että papa otettiin jälkitarkastuksessa liian lähellä syntymää. Tyttö syntyi kiireellisellä sektiolla jalkatarjonnan vuoksi ja sen jälkeen iski paha kohtutulehdus jonka jälkeen makasin jälleen sairaalassa tiputuksessa. :'(

ONNEA VASTAKIHLAUTUNEELLE! Nimimerkki pääsi unohtumaan.. :headwall: :D

Meillä tulee kesäkuussa 2v kihloissa ja naimisiin on puhe ollut mennä ensi vuonna. Maistraattia ollaan suunniteltu. :saint:

Mä onneton en osaa lisätä itseäni tonne yrittäjien listaan niin päivittelen kuulumisia ja kp:t ja yk:t näin. :ashamed:

hmm..jotain mulla oli mielessä,mutta pääsi unohtumaan sekin..liekkö tämä sairaana olo vienyt viimeisenkin älyn päästä. :xmas: :LOL:
 
Haahuilija ja Hilipati: Kyllä siihen käyttäytymiseen kasvatuksen lisäksi kuuluu luonne. Tai minä olen ainakin sitä mieltä. =) Meillä esikoispoika todella temperamenttinen, itsepäinen ja vahva luontoinen. Nyt vielä kamala uhma päällä. Oma tahto alkoi löytyä jo n. 9kk ikäisenä, kun oppi kävelemään. Me olemme mieheni kanssa mielestämme suht tiukkoja rajojen suhteen, mutta silti poika ei hirveästi meitä usko. :ashamed: :whistle: :headwall: Nuorimmainen (8kk) on taas todella helppo. Häntä hoitaa siinä sivussa, kun esikoista paimentaa. :D Olen siis sitä mieltä, että kyllä se käyttäytyminen on myös luonteesta kiinni. Mutta siihen ei voi vaikuttaa, mutta kasvatukseen kyllä. =) :hug:

Mitähän muuta. Yhdet menkat pitäis vielä odottaa, kunnes tosi toimiin päästään. :eek: ( :LOL: ) Alkaa nousta jo perhosia vatsaan pelkästä ajatuksesta, että kohta saatetaan olla pieniin päin. :snotty: :D On se hassua, että kuumeilen tosi pahasti, mutta kun ajankohta alkaa lähestyä, niin alan jänistää... :p :whistle: :LOL: Nyt on kp 10/28-30.

Odottamisen riemua kaikille! :D
 
Tellu75, kyselit vauvan kk-kuluja. Hmm, riippuu niin paljon vanhemmista. Me olemme mieheni kanssa molemmat aika nuukailijoita. Ei kyllä ikinä 500e/kk laitettaisi menemään. Nuorimmainen on jo 1v4kk, hänen vaippansa maksa 0,19e/kpl (Libero) ja niitä menee 4-5 kpl päivässä. Eli eikös tuo tee noin euron päivässä ja siis n. 30 euroa kuussa.
Neuvolassa suositellaan kai edelleen 6 kk:n täysimetystä, joten vauvan ruoat eivät heti maksa välttämättä mitään, äiti tietysti syö imetysaikana vähän enemmän kuin jos ei imetä. Ollaan kyllä käytetty aika paljon valmisruokia tuon täysimetyksen jälkeen, mutta on tehty paljon hintavertailua ja nopeasti löytyi kyllä edullisimmat liikkeet niiden osalta.

Myönnän, että olisin varmaan vauvalle hankkinut tavaroita enemmän kuin mieheni, mutta kun miettii, mikä on todella tarpeellista, niin ei sitä hankittavaa hirmuisesti kerry. No, ok jos on auto, tarvitaan turvaistuin. Sänky on oltava, mutta pinnasänky ei ehkä olekaan se edullisin tai paras vaihtoehto. Siinä kun ei vauva kauaa nuku, vaan kampeaa itsensä ulos. Nuorimmalta jäi pinnasänky kokonaan väliin. Nukkuu matkasänkytyyppisessä sängyssä.

Sitteriä ei hankittu lainkaan, vaikka sellainen ei kovin kallis olisikaan ja niitäkin tietysti saa käytettynä. Leikkikehä oli sukulaisten vanha ja siinä ei meidän pikkupupu enää ole ainakaan pariin kk:een pysynyt, joten ehkei se ihan välttämätön olisi ollut. Hoitopöytää ei hankittu lainkaan, vaan käytin pelkkää pehmeää ja helposti puhdistettavaa hoitoalustaa. Hoitoalustaa pidin kylppärin lattialla, eipä ainakaan ollut vaaraa, että vauva putoaisi. Aika paljon vaihdoin vauvaa myös sylissä.

Kylpyamme oli edellisen vauvan peruja, muistaakseni maksoi muutama vuosi sitten n. 20-25 e. Mitään jalallista mallia ei edes harkittu, missä sitäkin olisi säilyttänyt, vaikka saa kai ne jalat taitettua kokoon, mutta silti. Niin, ylipäätään kannattaa ajatella, mihin sitten laittaa ne vauvan tavarat, kun ei enää niitä tarvitse. Mielestäni vauvatarvikkeita on hirveästi tyrkyllä käytettynä ja tuntuu, että niistä on varmaan vaikea päästä sitten eroon, kun niitä ei tarvitse. Vaikka perheeseen tulisi lisää pikkuisia, täytyy ne tavarat välilläkin jossain säilyttää. Leluja on myös turha paljoa hankkia, koska tutut ja sukulaiset niitä ostavat alkuun kuitenkin ja joululahjaksi tulee usein leluja. Varsinaiset vauvalelut jäävät nekin tosi pian pois kuvioista ja sitten tarvitaan taas kehittävämpiä leluja. Kierrätys kannattaa tässäkin.
 
Tellu -75
Iso kiitos Miksu vastauksestasi! :)

Nuo alkuhankinnat eivät kukkaroa meillä kuluta laisinkaan, koska niitä on lähisuvussa tarjolla jos jonkin väristä ja mallista.. senkuin valitsee vain! :) Mutta juuri noita kuukausitason vakiokuluja olen koittanut laskeskella. Tämä vastaus selvitti paljon asioita, kiitos kaunis!

Näistä haaveiluista ei meilläkään olla puhuttu mihinkään suuntaan, joten tämä onkin osoittautunut oikein kivaksi porukaksi pohdiskella juttuja samanhenkisessä seurassa! Ja kovasti jänskättää niiden puolesta jotka nyt jo ovat päässeet tositoimiin! =)
 
Nyt menossa toinen virallinen pilleritön päivä. En huomaa vielä mitään muutosta kropassa tai päänupissa.. :D

Eilen tuli yllättäen kummallinen nuha-maha tauti. Kuumeinen olo, mut mulle ei kosaan nouse kuume. Harjoitteluun on vain mentävä kun vasta eilen aloitin.. :snotty:

Minäkin oon noita kustannuksia joskus miettinyt. Tällä hetkellä tarvis hankkia vain turvaistuin ja rattaat pakollisina ostoksina. Hoitopöytää en halua ja mun vanha pinnasänky on vielä tallessa. Myös leluja on vaikka muille jakaa. :) Vaatteita tietenkin pitäisi hommata, mutta niitäkään ei kannata paljoa laittaa kun sukupuoli on tuntematon ja vaavi kasvaa niin nopeasti. Olen suunnitellut kestovaippailua ja kaavatkin on jo piirrettynä.. :whistle:

Lauantaina jään viikoksi leskeksi kun ukko lähtee reissuun, tulee ikävä jo pelkästä ajatuksesta. Me kun ollaan aina oltu ku paita ja peppu. :snotty: <br><br>
 
Esikoisesta haaveilevat

Vauvakuumeinen......1. haaveissa............toukokuussa alkaa
Bumba.....................1. haaveissa............kesäkuussa alkaa
Meillevauva..............kp.2/??................04/07......................yk.1
Hilipati.....................kp. 25/??.................huhti-toukokuussa aloitellaan
Kälättäjä..................kp. 22/29.............02/07......................yk.2.
Rhea........................kp.3/?.....................touko-kesäkuussa alkaa
Olivia.......................kp.1/26-28...........04/07......................yk.1
tinka........................1.haaveissa.............heinä-elokuussa alkaa
Ciba........................kp.3/41.................04/07......................yk.1
Nappi.......................1.haaveissa.............elo-syyskuussa alkaa
postimestari...............1.haaveissa..............kesän alussa alkaa
Tellu -75...................1.haaveissa.............heinäkuussa alkaa
nipsuli......................kp.17/28?................??
haahuilija.................kp.??/??................04/07......................yk.1

Toista toivovat

Hissukka..................2. haaveissa...............toukokuussa alkaa
Titania.....................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Heikko-Peikko..........kp.33/30-73...............varmaa tietoa ei vielä
sonja.......................2.haaveissa................ehkä heinäkuussa
Jemina.....................2.haaveissa................ei vielä tietoa
Helmi72....................2. haaveissa..............huhti-toukokuussa alkaa
iida83.......................kp.16/30..............04/07...............yk.1
Minja........................2.haaveissa...............heinäkuussa alkaa
Nirppurotta...............2.haaveissa...............ei vielä tarkkaa tietoa
kaisa pieni................2.haaveissa...............kesällä alkaa
Emminmamma..........2.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Vilma84....................kp.1/29................04/07...............yk.1

Kolmatta kaipailevat

Alicia..........................kp.10/28-30...............toukokuussa alkaa
Narya.........................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Miiruska......................3. haaveissa..............joskus kesällä
Äippä84......................kp.29/28-30............03/07...................yk.2
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa...............joskus kesällä
Katinka.......................3.haaveissa...............toivottavasti pian
mervi-elina.................3.haaveissa...............syksyllä alkanee
äitsykkä78..................3.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Mammuttu-Mamma......3.haaveissa...............kesä-heinäkuussa alkaa

Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.4/28-30...............alkanut jo


HUH.. kyllä huomas etten ole moneen päivään käynyt.. oli hieman päiviteltävää! =) Mutta nyt pitäisi listan olla taas ajan tasalla. Tarkistelkaa vielä omanne ja jos jotain on mennyt mokaan, ilmoitus vain niin korjailen! B)

Olipas tänne tullut taas paljon uusia, hienoa! Ja tervetuloa!! :flower:

 
Huomenta! =)

Heikko-Peikko, omien laskujeni mukaan mulla olisi nyt kp 27 tai 28/28. Jos tuhrusta laskee, niin 28, mut jos kunnon vuodosta, niin sitten 27. Ja toi kierron pituus oli viimeks ton 28, mut saattaa hyvin venyäkin, kun on vasta toka kierto ilman pillereitä. Sitten päästäänkin seuraavaks oikein TOSItoimiin!!!

Arvatkaas minkälainen idea mulle eilen tuli! Aloin pitää päiväkirjaa mun vauvakuumeesta. Kirjoittelen siihen miten kuumeilu sai alkunsa jne ja minkälaisia tuntoja mulla tässä kuumeiluvaiheessa on. Sitten tietty myöhemmin toivon mukaan saan kirjoittaa myös odotusajasta ja vauvasta. Tämä koskee siis vain vauva-asioita, ei muuta. Ajattelin, että tekisin siitä sellaisen, jonka se oma lapsi voisi sitten joskus lukea/saada. Tietäisi ainakin olevansa toivottu lapsi :heart: Yleensä en pidä päiväkirjaa, kun joskus oon koittanut, niin eihän siitä mitään ole tullut kun parin kuukauden välein on kirjoittanut. Mutta nyt siis olen ihan tosissani. Mitä mieltä ootte ideasta?
 
Tellu -75
Moikka :wave:

Rhea Ajattele kuinka ihanaa on sitten taas nähdä kun on ollut oikein iso ikävä.. nopsaan se viikko vierähtää! :hug:

Hilipati WAU mikä loisto idea!! Sittenhän sinne voisi liittää kuvia masusta ja ultrista sun muuta.. kaikki yksissä kansissa. Kerrassaan loistava ajatus! Taidankin hetimiten alkaa suunnittelemaan itselleni samanlaista, kiitos vinkistä! :D

Syöttekö te muuten jotain vitamiineja? Minä en yleensä käytä, mutta nyt hain apteekista purkillisen Multi-Vitaa ja putkilollisen C-poretabletteja. Muistaisin kuulleeni jostain että jo ennen raskauden alkamista olisi hyvä syödä etenkin foolihappoa ja omega-3 rasvahappoja. Foolihappo muistaakseni vähensi riskiä sikiövaurioihin ja esim. Downin syndroomaan ja omega-3 taas vähensi lapsen riskiä sairastua astmaan, allergioihin ja ADHD:hen.
 
Hui,en oo kuullukkaan aiemmin että silläkin on vaikutusta syökö vitamiineja jo ennen raskautta. Raskauden aikaan söin multi tabs 2+ ja rauta kuurille jouduin kans. Pitääpä kipasta viimestään huomenna apteekkiin ostamaan multi tabs 2+ purkki. :D
 

Yhteistyössä