*Keväällä 2013 hoitoja aloittavat (ivf/icsi)*

Heikko oli punktion saldo. Vain 5 jäi jäljelle. 3 IVF:llä ja 2 ICSI:llä. Vain ICSI:läiset olivat jakaantuneet normaalista, IVF:llä ei hedelmöittynyt ollenkaan.Toinen ICSI:läinen lopetti jaukautumisen, joten tästä yhdestä meille nyt yritetään jotain tulosta saada. Kyllä ottaa pannuun.
Miumau*, kyselit punktiotunnelmia. Kivunlievitys toimi aivan huipusti, eikä se niin hirveetä ollut, mitä etukäteen ajattelin. Kanyylin laitto sattui melkein enemmän. Punktion jälkeen sattui hieman päätä selvitellessä, ja myös mun oli vähän hankala kävellä. Vielä tänäänkin pieni painon tunne alavatsalla. On ainakin helppo vältellä hyppimistä ja pomppimista :D. Punktion jälkeen kun pitää juoda se 3-4 litraa nesteitä, niin vetäsin pelkästään vichyä 3 litraa. Ihmettelin, ettei sellanen määrä juotavaa tee sellasta normaalia pissahädän tuntua. Kellon mukaan kävin tyhjentämässä rakkoni, kun en ollut varma, onko alavatsan paine punktiosta vai pissahädästä peräisin. Alkion siirrossa tästä kysyin ja on kuulemma aivan normaalia ja palautuu muutamassa päivässä. Nyt alkoi sitten Miumau* ja Iksi meillä piinapäivät. Tsempit meille:heart:. Lisääntykäämme :D
 
Nyysy harmi ku nuin kova kato käynyt :/ Tiedän tunteen (mulla siis edellisessa hoidossa jakaantu normaalisti se yksi ainoa alkio) Toivottavasti sulle käy paremmin ja tuut raskaaksi siitä ainokaisesta :) Mulla itellä tällä kertaa munasoluja oli 6 ja 5 jakaantu normaalisti, yksi top-alkio siirrettiin tänään ja 4 alkiota laitettiin pakkaseen kahdessa erässä elikkä kahteen passiin jos selviävät sulatuksesta.

Mulla ei puktio ollut mitenkään kamala kokemus, aika samanlainen kuin viimeksi. Tottakai se jonkunverran kävi kipeää mutta sen kesti hyvin kun ajattelin vaan mahollista lopputulosta ja sitä että synnytys on varmasti kipiämpi homma :D Kahteen otteeseen laitettiin lääkettä suoneen, kivasti humahti molemmilla kerroilla niin päähän että nauratti vaan vaikka vähän kipiää käviki koko ajan. Punktiopäivänä ei kyllä hirviästi tehny mieli kävellä eikä istua ja pariin otteeseen otin vielä kotona särkylääkettä.

Edelleen oon sitä mieltä että näissä hoidoissa on pahinta odottaminen ja etenkin nämä piinapäivät. Kymmenen päivän päästä saa testata eli 5.5. Ja JOS tuun raskaaksi niin osallistun oyssin lääkärin tutkimukseen niin saa 3D ultran joka viikko raskausviikolle 11 asti :)

Tsemppiä ja malttia piinapäiviin kaikille meille, toivottavasti tulis toivottu lopputulos!

Joko josu on tehny testin? Entä jade ja neppu onko mones piinapäivä jo menossa?
 
Viimeksi muokattu:
Hei

Eilen siirrettiin kyytiläinen taas mukaan. Edellinen PAS ei onnistunut siis, ei ollut yrittänyt es kiinnittyä. Meillä mennään luonnollisella kierrolla. SUlatettiin eilen taas 2 kpl, joista toinen taas kuoli. Nyt jännitetään ja 7.5.2013 mennään verikokeisiin.
Pakkasessa vielä jäljellä 3 kpl (2kpl yhdessä oljessa ja yksi omassa). Tosin koska edellisessäkin sulatuksessa toinen kuoli, uskon, että päästään tosta satsista enää yhteen siirtoon ja sitten uusi ivf-kierros syksylle tiedoksi. Huoh!
 
Aika paljon samanlaisia punktio kokemuksia kuin mullakin,kuin myös nuo jakautumis ja sulatus hommatkin kuulostaa ikävän tutuilta. toisaalta mukava kun nyt on kumminkin kyytiäiset matkassa. eli siirto oli 19pv eli viikko sitten perjantaina,mikä pp tämä sitten on? :D
 
Iksi ja Untuvikko80; miten te saitte testipäiväksi noin aikaiset päivät? Mulle laitettiin vasta 9.5 testipäiväksi. Oliko teillä pitkästi viljelty vai mitä? En mä tajua? Valistakaa mua viisaammat:headwall:
 
Jade Minä ainakin aattelen että siirtopäivä ois pp0, tiiä siitä sitten miten mennee oikiastimutta nuin minä ainaki lasken.

Nyysy Mulla oli ihan normi 2 päivän viljely, mutta sanoivat että voi testata jo 10 päivän päästä siirrosta. Mulle ei ollenkaan puhuttu veritestistä mitään, ite vaan tekee kotona testin ja ilmottaa sen polille.
 
Naikkarilla on käytössä tuo,että käydään veritesteissä tarkistamassa hcg vai mitkä ne olikaan hormonit. Tätä ei ole käytössä kaikkialla, vaan olen kuullut/lukenut juttuja, että testataan vaan kotona. MEillä kans 2 pvän viljely ja pp 12 siis testaus verestä.
 
Iksi: Todellakin siis 10 päivän päästä alkion siirrosta voisi testata???

Hassua näin eri käytännöt. Mulla testi päivä vasta 14 päivää alkion siirrosta. :(
Tai kai sitä voi testailla koska haluaa mutta...
 
Neppu minäki ihmettelin oikee äänee polilla tuota niin sanoivat että voi myös odottaa pp14 asti mutta pp10 pitäs jo näkyä tulos. Aiemmassa hoidossa annettiin ohjeeksi testata pp14 (eri paikassa siis). No testaan varmaan pp10 ja vielä uudestaan sit pp14. Tai no jos plussaa näyttää niin teen varmaan joka päivä sata testiä.. :D
 
Terveisiä eilisestä alkionsiirrosta! 9 munasolusta oli 4 hedelmöittynyt hyvän laatuisiksi alkioiksi. 3 laitettiin pakkaseen ja 1 nyt siis kyytiläisenä :) Tästä se piinailu sitten alkaa...onneksi täällä on paljon kohtalotovereita, ni saadaan piinailla yhdessä!

Tuosta testipäivästä kun puhuitte, niin meille on annettu ohjeeksi testata vasta sillon 14 päivä kuluttua (siirtopäivä mukaan lukien). Odottavan aika tulee olemaan pitkä...nyt kaikki peukut pystyyn meille jokaiselle! :)
 
no meille annettiin testipäiväks 3.5 kun siirto oli 19.pv. eli labraan silloin. kotona varmaan testaan kyl aiemmin,mut en kai vielä uskalla alkaa testaamaan. oireita ei kyl ole erityisemmin,tissit kipeet mut luget aiheuttaa sen ja vaikka alkujaan toi vasen munasarja oli kipee ja nestettä oli siellä niin nyt kipeyty oikea puoli... mistä lie johtunee sit se..
 
Mä tässä pohdin, että uskaltasko testata päivää ennen virallista testipäivää..?? Ei kai se voi yhdestä vuorokaudesta kiinni olla? Ko? Kö? Ihan vaan sen takia, kun olis sillon ke vapaapäivä niin olis mukavampi testailla..eikä seuraavana aamuna silmät ristissä 5 aikaan ja kauheella kiireellä...
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille!

Mulla alko ruskee vuoto keskiviikkona ja sitä on jatkunu siitä asti. Tänään hiukan verisempää, niukasti tulee eikä kirkasta verta, mutta kyllä tätä on jatkunu jo niin pitkään ettei se mitään kiinnittymis vuotoo oo :(. Tiistaina on testi päivä et siihen asti vaan lugeja ja odotusta, vaikka lopputuloksen jo tietääkin!!!
Ja Tayssista tuli kirje et vaan se yksi joka pakastettiin jo ennen siirtoo on selvinnyt, siitä tuli viä paskempi fiilis.
Tässä sit vaan odotellaan välikierto ja sit pas jos selviää sulatuksesta. Olin ensin ajatellu luonnollista kiertoo, mut kun on vaan yksi, niin pakko mennä lääkkeellisellä kierrolla, ettei mee ohi! Se Luget viikolle 12 ei oikeen houkuttele, jos onnistuis, mut ei auta itkut markkinoilla.

Teille kaikille onnee matkaan, pidän peukkuja + puolesta!!!
 
josu: mulla sama juttu, vuoto alko ja näemmä jatkuu... eilen tein testin,täys nega! pe labraan mut eiköhän tää ollu tässä taas... pakkasessa on kaks mut en usko että selviävät,huonosti kävi viimeksikin.:/
 
Vappuja!

En oo viä tehny testiä, mut vuotanu kun härän kurkusta+hyytymiä+riekaleita :(.
Mulla on aina ollu kovat menkka kivut, mut nyt olin 100 kertaa kipeempi! Ei ees 1g panadolia+600mg buranaa x3 vieny kipua pois!!! On tää niin perseestä! Tänään onneks näyttäs siltä et tää vuoto vois vaikka loppua, onhan tätä jatkunu jo viikon!
Mulla on pe vapaa et käyn hakeen sen testin ja teen, vaikka eihän tässä mitään epäselvää oo! Lopetin Lugetkin jo kun alko enemmän vuotaan!

Jade, oon pahoillani, ei auta muuta kun uskoa ihmeeseen <3. Kyllä me viä plussataan! Mulla olis tää välikierto ja sit taas jotain lääkettä naamaan, sulatusta odotteleen! Kiva syödä jotain lääkettä monta viikkooo ja sit ilmotetaan, ettei alkio selvinny! On tää vaan niin perseestä, mut lopputuloksen voimalla sitä on jaksettava!!!

Tsemppiä kaikille ja plussauksia!!!
 
Josu ja Jade: Pahoittelut vuodosta! :( Voin vain kuvitella sitä pettymyksen määrää! Mutta..kai täältäkin kohta perässä tullaan =/

Mulla siis menossa pp 8..(siirtopäivä mukaan lukien kun se käskettiin laskea). Jokatapauksessa alkaa tuntuu siltä että ei siellä mitään oo kiinnittyny..menkkamaisia kipuja ollut siirrosta asti enemmän ja vähemmän..tiedä sitten onko se hyvä vai huono, mutta ollut muutenkin niin täysin menkkoja edeltävä olo..eli ärsyyntyminen, itkuisuus...tissit ollu kipeenä jo ennen siirtoo lääkkeistä ja luget pahensi..nyt sekin kipu alkaa hiipumaan...on tää kyllä yhtä piinaa!! Ke vois testin tehdä..jos uskaltaa..
 
Hei! Vähän vertaistukea kaipaisin. Meillä on kaksi vuotta yrittämistä takana. Siihen on mahtunut ihan alussa yksi spontaani raskaus jossa alkuraskauden keskenmeno ja yksi Clomifen-raskaus joka osoittautui kohdunulkoiseksi, repesi ja johti toisen tuuban poistoon. OYS:ssa on tehty yksi IUI ja nyt ollaan aloittelemassa IVF:ää yksityisellä. Tänään alkaa Gonal-F ja myöhemmin Cetrotide. Onko muilla kokemuksia näistä lääkkeistä? Onko tullut sivuvaikutuksia? Millaisia kokemuksia muilla OYS:sta? Mulle jäi tosi paha mieli siitä paikasta. Saatiin tosi tylyä kohtelua. Ensikäynti oli kuin ois jollain massaluennolla istunut eikä siellä edes tullut mitään uutta tietoa. Mua ei lainkaan kuunneltu eikä mun surua otettu todesta. Jos jotain kysyin niin se mitätöitiin heti ja ultrista en koskaan nähnyt yhtään mitään. Edes mitään kunnon suunnitelmaa eivät suostuneet meille tekemään joten yksi IUI siinä talossa sai riittää. Yksityisellä on ollut ihan eri meininki. Olen saanut kysellä niin paljon kuin olen halunnut ja aina on vastattu asiallisesti. Miten teillä muilla on miehet olleet asiassa mukana? Meillä mies oli mukana vain OYS:in ensikäynnillä kun sitä sieltä ehdottomasti edellyttivät mutta muuten olen saanut kaikki muut käynnit ja hoidot käydä yksin eikä se oikein edes suostu puhumaan asiasta vaikka hoitoja haluaakin.
 
Moi,

meillä on alkamassa ensimmäinen IVF seuraavasta kierrosta, eli tän kuun loppupuolella/kesäkuun alussa. Ollaan oltu yksityisellä hoidossa, koska tota ikää on jo, eikä oltais jaksettu/voitu odottaa julkisen jonoissa. Kallista hommaa, mutta palvelu on ainakin tähän asti ollut tosi loistavaa. Kysyä saa, ja vastaukset ovat asiallisia. Mulle jopa opetettiin pistotekniikka ihan kädestä pitäen, vaikka olenkin terveydenhuoltoalan ammattilainen.. :D mutta hyvä niin!!

En voi muuta kuin toivoa, että kaikki menee hyvin niin meillä kuin teillä muillakin, ja että me saatais vielä se oma pienokainen jonain päivänä syliimme..
 
Tervetuloa lumikukka ja Milk@ :flower:

Täällä on ollut aika hiljaista...ovatko kaikki kadonneet? Tulkaahan kertomaan kuulumisia!

Itselläni nyt sellainen tilanne, että siirryn ainakin toistaiseksi tuonne plussanneiden puolelle :heart:

Voimia teille kaikille hoitoihin ja toivottavasti pian saa tulla täältä lukemaan lisää plussauutisia!
 
Hiljaisuus voi olla hyväkin merkki, jos se tarkoittaa, että plussia on alkanut tulla enemmänkin... :) itse vaan odottelen kuukautisia, että saisin aloittaa pistokset ja homman pyörimään. Jännittää, pelottaa, mutta samalla olen myös toiveikas... Jospa meillekin suotaisiin onni. :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: miumau*
Heippa kaikille! ja onnea kaikille plussanneille! meillä tosiaan verikoe oli negatiivinen, ei minkäänlaista kiinnittymisyritystä ollut tapahtunut... 2olis pakkasessa mut pelkään että niille käy yhtä huonosti kuin edellisellä kerralla eivätkä selviä. meillä siis ongelmana monitumaisuus,päivän jälkeen kaikki hedelmöittyi mut toisen päivän jälkeen 4oli jäljellä ja loput monitumaisia.mistä tuo voi johtua?kromosomeistako?auttakaa hyvät kanssakulkijat että mitä sinne klinikalle ehdottaisin et mitä voitais kokeilla??
 
Hiljaisuus tällä suunnalla ei ainakaan hyvä merkki. PAS ei onnistunut, ei jälleenkään mitään kiinnittymisyritystäkään. Masentaa, vituttaa, surettaa. Henkinen pahoinvointi niin raskasta, että oireilen jo myös fyysisesti. Päättyykö tämä paska koskaan...

Meille luvattiin, että keretään toinen IVF vielä ennen kesää tekemään. Toiveikkaina sitten mentiin polille, että saadaan hoidot käyntiin. Kaikki paikat olikin sitten jo mennyt! Matto vetäistiin taas suoraan jalkojen alta. Miks vitussa ne ei sanonu jo puhelimessa, että ei tarvitse tulla ja katsotaan syksyllä uudestaan. Rahastuskeinohan toki tuokin on.

Hoidot jatkuu meillä siis kesäsulun jälkeen. Kuukautiskierrosta riippuen elo-syyskuussa. Nyt yritän vain selviytyä tämän kesän yli. Sillä selviytymistä tämä on. Ei voi mennä kuin päivä kerrallaan. Voimat ei riitä ajattelemaan pidemmälle.

Jade84 Pahoitteluni negasta :(

Plussanneille paljon onnea ja tarrasukkia! :heart:
 
Tänään toinen ultra ekassa IVF:ssä. Perjantaina tasakokoisia rakkuloita oli vielä kahdeksan mutta nyt enää viisi. Lääkäri sanoi suoraan että mun ikä ja tausta huomioiden huono tulos. Gonal-F 125 on ollut liian pieni annos. Kysyi jo että halutaanko keskeyttää hoito ja säästää rahat mutta päätettiin kuitenkin katsoa loppuun. Pe on punktio. Onko kenelläkään positiivisia kokemuksia näin pienestä rakkulamäärästä? Onko enää toivoa?
 
Hei!

Onnea plussanneille!!! Antaa toivoa minullekin, että ivf:llä tärppäisi vihdoin.
17.5. alotan Suprecur nenäsumutteen, neljästi päivässä molempiin sieraimiin. 5.6. on eka ultra. Jännittää...!!!

Minä äsken Oysiin soittelin, oli asiallinen ja ystävällinen nainen puhelimessa mut se oli ivf hoitaja. Ne on varmaan eri ihmiset siellä missä Lumikukka80 olit. Olitko gyne polilla vai? Se on kyllä ikävää kun saa huonoa palvelua näin tärkeässä asiassa : /
 

Yhteistyössä