Heips kaikille tasapuolisesti!
Löysin tieni tänne sivuille, olen monen moista lueskellut kun aika tuntuu kuluvan niin hitaasti, mihinkään en ole aikaisemmin liittynyt tai kirjoittanut, mutta nyt olen täällä :wave:.
Itse olen 32 ja mieheni kohta 36, meillä molemmilla on lapset ennestään, mutta yhteistä ei ole. Olemme yrittäneet vasta 5 vuotta!!! Olin 2006 leikkausessa, jonka johdosta vasempaan munasarjaan tuli runsaasti kiinnikkeitä.
Aloimme yrittään lasta 2008. Kului aikaa kunnes luulin olevani raskaana, sainhan +:n, jonka jälkeen muutaman päivän päästä alkoi kova kipu. Menin lääkäriin jossa ultra kertoi etten ole raskaana vaan minulla on puhjennut kysta.
Kului aikaa ja sain + ja taas alkoi kipu ja lääkäriin, joka kertoi etten ole raskaana vaan minulla on yli 7cm oleva kysta joka vetää oikeaa munasarjaa ja se on leikattava. Siitä sitten sairaalaan ja leikkaukseen. Kysta poistettiin, kukaan ei osannut sanoa miksi testi näytti + vaikka en ollut raskaana.
Kului puoli vuotta ja menkkoja ei kuulunut, tein testin ja + tuli, OLIN RASKAANA!!! Kului 2 ihanaa viikkoa ja olin niin onnellinen, kunnes tuli aivan järkyttävä kipu, kuin olisi puukko ollut vatsassa pystyssä. TK kutsuu ja sieltä sairaala ja ultra. Kerroin olevani raskaana, lääkäri katsoo ja totee ettei löydä mitään ja että hakee jonkun toisen. En pystynyt kuin itkemään kivusta ja pelosta. Toinen lääkäri tuli ja katsoi, jonka jälkeen ilmoitti "kyllä täällä on sikiö ja sydän äänetkin näkyvät, mutta se on väärässä paikassa, täytyy leikata". Ilmoitin välittömästi etten aijo suostua että te otatte pois sisälläni olevan lapseni jonka pienen pieni sydän lyö, oli tilanne mikä hyvänsä. Minut talutettiin osastolle jossa en voinut kun itkeä, itkeä lohduttomasti, minut oli hajotettu niin pieniksi palasiksi ettei niitä koskaan enään saisi kasaan. Mieheni yritti puhua minulle järkeä ja että olisin hengen vaarassa ellen menisi leikkaukseen.
Kun heräsin en ollut menettänyt pelkästään lastani vaan myös oikean munanjohtimeni. Vasenhan oli jo valmiiksi tukossa. Kaikki tuntui niin lopulliselta!
Enkö voisi koskaan enään saada lapsia?!?!
Matka tuntemattomaan alkaa...
Mieheni varasi meille ajan lääkäriin, josta saimme lähetteen eteenpäin.
Meille ainoa vaihtoehto oli ivf hoito, koska munatorveni on toinen valtiolla ja toinen tukossa... Siitä alkoi Synarelan sumuttelu. Ja kuinka ollakkaan melkein kellon tarkat menkkanikin alkoivat melkein viikon myöhässä, mutta tulivat lopulta. En muista koskaan olleeni iloinen menkoista, mutta nyt ne tiesivät että saan varata ajan ultraan, voi sitä riemua. Seuraavaksi oli vuorossa Puregonin pisto. Sitten Pregnyl 5000IU viimeinen pistos joskin pahin (isompi neula, enkä todellakaan pitänyt itseni pistämisestä) SELVISIN!!!
11.4 oli aika keräykseen, pelkäsin lähinnä kuinka kipeetä se tekee ja tekihän se mutta siitäkin SELVISIN!!! 12 kpl munasoluja oli löytynyt niistä 9 oli kypsiä. Mieheni oli mukana keräyksessä ja siitä oli iso apu minulle. Hän piti kädestäni kiinni koko keräyksen ajan. Lähdin hiukan kipeänä mutta niin onnellisena kotiin.
Uusi ei niin mukava tuttavuus Lugesteron. Sitä tahman määrää... Minulle se aiheutti heti aloitettuani raskauden kaltaisia oireita, rinnat todella kipeät ja arat ja suuret
, etomista, väsymistä ym. jos ei tietäisi olisi aivan varma olevansa raskaana.
16.4 kello 13 aika alkion siirtoon. Sain kuulla että yksi alkoi oli jo pakastettu. Sitten oli tämä joka siirrettäisiin ja loput jäivät vielä viljelyyn, joista ei vielä ole tullut tietoa. Siirto oli kivuton ja tunne uskomaton. Nyt tiesin varmuudella että sisälläni on alkio. Enään en voi kuin toivoa, että kaikki menisi hyvin ja kiinnittyminen tapahtuisi.
Nyt 6 päivää siirron jälkeen odottavan aika on pitkä ja odottava.
Minulle kävi 2 päivää siirrosta niin, että tunsin kovan pystysuuntaisen vihlaisun joka kesti hetken. Vihlaissut on parina muunakin päivänä. Se mihin en ole törmännyt lukiessani muiden tuntemuksia on se että ne kaikki "raskaus" oireet joita oli aloitettuani Lugesteron hävisivät ensimmäisen vihlaisun jälkeen, kuin niitä ei koskaan olisikaan ollut. Enkä voi olla miettimättä että tapahtuiko irtoaminen vai kiinnittyminen vai ei kumpikaan. Pojastani minulla ei ollut ennen + minkäänlaisia oireita, siitä noin viikon kahden päästä tuli rintojen arkuus ja pissalla ramppaaminen muuta ei ollut koko raskaus aikana. Vielä olisi viikko testin tekoon, saas nähdä kauanko maltan vielä odottaa...
Tässä "pieni" pätkä minun taivaltani, kiitos kun luit!
Ja ISO kiitos kaikille jotka ovat kirjoittaneet tänne ja jakaneet omat kokemuksensa, niistä on ollut iso tuki minulle. Kaikille tasapuolisesti onnea matkaan, toivottavasti täällä vilisee +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++!