A
aivoton
Vieras
Eli kolmioon ollaan muuttamassa. 10 v poika, 9v tyttö sekä minä eli äiti + syntyvä lapsi. Ero tulee ja isompaan asuntoon ei ole varaa. Lapset ovat koko elämänsä tottuneet asumaan omissa huoneissa. Poika OIKEASTI melkein vihaa siskoaan. Jos vauvaa ei tulisi ni minä änkeäisin itseni tietenkin olohuoneeseen ja lapset saisivat omat huoneet. Vauvan kanssa on aika hankalaa asustaa olohuoneessa kun on päiväunet ja vieraitakin joskus käy.
Kyllähän lasten on totuttava samaan huoneeseen, sitä mieltä olen. Kuitenkin tiedän, että tyttö luultavasti kipittää lähes joka yö minun viereeni. Näin on ollut kesästä lähtien. Mietinkin sellaista ratkaisua, että lapsilla on kerrossänky omassa huoneessa, mutta tyttö saisi nukkua minun kanssani jos haluaa. Vauvan itku kuitenkin varmasti häiritsee koululaisen unta joten sen takia huono ratkaisu ja päivisin kuitenkin sama huone lapsilla. Nämä minun lapseni ovat tosi harvoin elämänsä aikana edes leikkineet keskenään. Tyttöä kyllä kiinnostaisi, mutta poikaa ei.
Ilmeisesti vaan samaan huoneeseen on totuttava ja piste. Eihän toista lastakaan voi olohuoneeseen laittaa. Olohuoneesta saisi rajattua jonkinnäköisen tilan toisen lapsen tavaroille, mutta ihan epäreiluahan se sitten olisi. On nyt vaan totuttava pienempiin tiloihin.
Monille tämä ei olisi edes ongelma, tiedän sen.