Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Hei kaikille. Olen taustalta lukenut mitä teille kuluu. Paljon olette kestäneet, voimia vielä jatkoon :hug: Itse juttelin miehen kanssa näistä hoidoista ja totesin vain etten olisi jaksanut enää kolmatta ICSI:ä jos ei tämä olisi onnistunut.

Onneksemme kaikki on menny hyvin ja vauvakin on ruvennut itsestään ilmoittelemaan, mies ei harmikseen vielä tunne potkuja mutta mie alan jo lähes päivittäin tuntemaan. Mies ja miun siskot kiistelivät jo tulevan sukupuolesta. Miehellänihän on ennestään jo kolme tyttöä ja odottaa nyt kovasti poikaa. Siskot ovat taas vakaasti sitä mieltä että tyttö tulee :D Raskausviikkoja on kasassa jo huimat 18+2 eli puoliväli häämöttää :) Seuraavaksi oleva rakenneultra olisi siellä sairaalalla 20.pvä. Np-ultrassa möykky oli 3päivää vanhemman kokoinen, mutta kätilö selitti sitä että yleensä "hyvissä" raskauksissa (raskauksissa joissa tiedetään tarkka hedelmöittymisajankohta) sikiö on yleensä muutaman päivä isompi kuin pitäisi. Pitäisi kylläkin tasottua seuraavaan ultraan.

Voimia kaikille! :heart:
 
onnetonpulu, joo meillä on 2. ICSI edessä. Ensimmäinen oli syksyllä ja meni siinä mielessä ihan puihin, että saatiin vain yksi alkio, joka ei kiinnittynyt. Pakkaseen ei siis jäänyt mitään. Siksi tässä onkin aika pelottavat tunnelmat, kun niin panikoin sitä, että nytkään ei saada sen enempää munasoluja (viimeksi 3) ja alkioita aikaiseksi kuin viimeksi. Tuntuu niin tylsältä nyt sanonta "yksikin riittää", mitä mulle kaikki viljelee, kun oma kokemus on ihan toisenlainen. Tosin se yksikin olisi parempi kuin ei yhtään. Mites siun testailut? Pitikääkö se Pregnyl vielä tuikata? Joka tapauksessa pääset huomenna inssiin ja se on pääasia :). Tsemppiä kovasti!

tyty, joo kyllä polilta niitä neuloja ja ruiskuja aina saa kun tarvii. No worries! :)

jauhopeukalo, minun viime syksyn piinailukaveri! Kiva kuulla, että kaikki on ok ja pikkuinen kasvaa. Vähän kyllä silti tuli haikea olo, kun meillä oli ne siirrot peräkkäisinä päivinä, väkisinkin tuli mieleen, että miekin voisin olla nyt tuossa tilanteessa, jos olisi hyvin käynyt : /. Mutta älä ymmärrä äskeistä väärin, haluan tietysti silti lukea kuulumisiasi jatkossakin. Pitää vaan toivoa, että meillekin nyt toinen kerta toisi saman onnen :). Jaksuja!

ON: eilen meni eka annos Puregonia ja sain kehitettyä itselleni paniikin siitäkin. No, hienostihan se tuohon mahamakkaraan meni. Toimitoimitoimi nyt! Pliiiis! Viime yö meni sängyssä pyöriessä ja klo 4 luovutin ja nousin ylös. Kun nyt pääsis näistä univaikeuksista, mie en kohta jaksa enää tämmöistä...
 
Rowan mitä jos hakisit unilääkettä jotta pääset pahimman yli? Mä ite syön unilääkettä ja vetäny jo sitä vuoden. Oikeestaan se on tarkotettu tähän mun selkään, jotta kipukynnys kasvais ja saisin nukuttua edes osan yöstä kun selkä valvottaa öisin varsinki aamuyöllä. Kun tässä on tää reuma. Toi on rasittavaa jos ei uni tule tai herailet pitkin yötä. Aamulla tokkurainen olo.
Onnetonpulu mä täälä jänskään sun puolesta inssiä:D mullakin huomenna aika polille.

Joo eli siis polilta eilen soitettiin ja koitettiiin siirtää mun aikaa tälle päivälle mut ei se mitekää onnistu.Ukko kuopios ja mä yksin lapsen kaa ilman autoa. Eikä ole lapsenvahtiakaan. Sanovat vaan että tule sit perjantain klo.10 mutta varaudu odottamaan kun ruuhkaa. Noh onneks sain huomiselle lapsenlikan ja ukkoki tulee jo kotiin yöl. Huomen siis hakee menopur reseptiä ja kuulee ne simojen tulokset. Sit suunnitellaan sitä inssii ensviikolle:heart: en malttas oottaa! Onneks viikonlopuks on tekemistä..mennään muummuassa mulle ettii vihkisormusta:heart: iik..mulla vaan on turhan kallis maku eikä meidän tuloilla mitään 1500€ sormusta ostella..jos ees saisn 500-600€ jonku ihanan.
 
Onpas täällä ollut vilkasta viime aikoina. Olen kännykällä kyllä seuraillut tilannetta, mutta nyt vihdoin pääsen kommentoimaan...

Onnetonpulu
, tsemppiä inssiin! Tuohon ubikinoniin pitää kyllä tutustua. Minullahan voi tuo stressi olla aika isossa roolissa tässä näytelmässä. Olen kova stressaamaan ja aiheita siihen on viime aikoina kyllä riittänyt niin töissä kuin kotonakin...

Niiskunen, miten meni punktio & siirto? Saitko hyvän saaliin? Tsempityksiä sinullekin!

Melargia, olen hengessä mukana ja pidän peukkuja. Pääsisitpä sinäkin jo mukulakirjaan hehkuttamaan... ;)

Jauhopeukalo, mukava kuulla sinusta! Toisten onnistumiset kyllä lisäävät uskoani hoitoihin.

Rowan, ikäviä noi univaikeudet yms. Kaikkeen sitä ihminen itsensä (ja kuten jo puhuttiinkin -myös lähipiirinsä) altistaakin! Toivottavasti joskus saamme omat nyytit kainaloon eikä tämä kaikki ole ollut turhaa. Tsempityksiä sinullekin! Toivotaan, että pistoksien alkaessa sivuoireet helpottavat.

Tyty, häiden suunnitteleminen on kyllä niin ihanaa! Omiani en paljon ehtinyt suunnittelemaan ja valmistelemaan vaan jätin kaiken muiden huoleksi ja olen sitä jälkeen päin vähän harmitellutkin. Joten ota kaikki ilo irti jo suunnitteluvaiheesta. Sen saa kokea toivottavasti vain kerran elämässään. :)

ON: Mulla alkoi menkat! Jee! Jippii! Wau! Outoa oli odottaa ja toivoa menkkoja ja hihkua niiden vihdoin alkaessa, mutta keskenmenon jälkeen tämäkin on jo edistystä. Sain jo ensi viikoksi poliajankin, joten tästä se taas lähtee... Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Nyt olen flunssassa ja nautin ostos-tv:n miellyttävistä naisäänistä. Neljältä kanavalta pelkkää ostos-tv:tä, hei haloo!!. Kohta varmaan kuvittelen tarvitsevani mammojen rintsikat, höyrypesurin, kurkunviipalointikoneen ja kaikki shopin keikuttimet ja höykyttimet, joilla saa upean vartalon. :)
 
Rowan79:tuliko teillä lääkitykseen muutosta verrattuna edelliseen epäonnistuneeseen kertaan?toivotaan että nyt munit enemmän!!on tämä niin arpapeliä aina välillä.Ja nuo uniongelmat on miulekkin tuttuja ja viimekuukaudet ollu välillä hankalia unen suhteen.Tsemppiä valtavasti tähän hoitoon :)

Tyty86: tiedä vaikka törmätään huomenna polilla:D. Miula 11.30 aika,toivotaan et kaikki menee hyvin.Muistan miten itteenikin jännitti ne simppatulokset!!

Mandeila: Miekin niin pelkään et tällä stressaamisella oon lapsettomuuteni saanut aikaan ja sen takia on nyt kaikki keinot otettava käyttöön:)
 
ON:meinasi tällä kertaa oma napa ihan unohtua:D. Eli eilisillasta bongaillu ovista ja jos tänäiltana vieläkin nega niin pregnylin tuikkaan:)Sinänsä hyvä etten ole vielä ovisplussaa bongannu niin ompahan saanut follikkelit vielä kasvaa ja sain eilen vielä laitettua yhden menopurin.Ainut mikä huolestuttaa on se,että inssi jo huomenna ja ovis vasta lauantaina.Joka paikassa toitotetaan sitä että pestyt siittiöt ei säily kun ihan lyhyen aikaa,mutta kun kysyin tästä lääkäriltä ni sanoikin ihan päinvastoin;että säilyyvätkin normaalia pidempään!!
 
Onnetonpulu: Mulla inssi tehtiin pe, jolloin munis ei ollu vielä irronnut. Lääkärin ohjeen mukaan tuikkasinki pregnylin vasta inssin JÄLKEEN. Eli ilmeisesti ovis on tapahtunut vasta lauantaina. Itse en tämän vuoksi uskonut plussaan, koska olin myös lukenut tuosta, että pestyt siittiöt ei eläisi niin kauan... Lääkäri kuitenkin sanoi meille, että on hyvin tavallista, että follit ei oo puhjennu vielä inssiin mennessä, ja hän piti mahdollisuuksiamme ihan hyvänä. Meitä myös kannustettiin varmistelemaan kotona viikonloppuna, ja näin teimme. No, juuri tästä kierrosta lopulta plussasimme.

Onnea ja tsemppiä teille! :)
 
Onnetonpulu mikä kp sulla on nyt menossa? Kun Mä toivon, että mulle kerettäs tekee inssi kp13 kun se on perjantai ja sit ovis osuis luonnollisen kierron mukaan just viikonlopulle. Mietin vaan, että kerkeeköhän mun munikset kasvaa tarpeeks kun alotan huomen kp6 pistelyt vasta. Niin ja kuinka kauan ne pestyt siittiöt elää:attn:? Tosi kiva jos meijän pitää esviikon viikonloppuna vielä varmistella kotikonstein ku tupa täynnä porukka..missä sitä sitten muka naipi:mad: autossa -30c pakkasessa perse jäässä:LOL: vai hipi hiljaa omassa makkarissa yhessä asennossa suukapula suussa, ettei herätä vieressä nukkuvaa lasta ja anoppia:LOL: voi helvetti!
 
Viimeksi muokattu:
tyty86 Miula huomenna kp11. Tiistaina oli follikkelit 14mm ja mitä lueskellut nii keskimäärin 2mm päivässä pitäs kasvaa ja sen mukaan ne ois irrotessaan lauantaina ihan riittävän kokosia. Eli jos kaikki menee hyvin. Lukemani perusteella pestyt siittiöt eläis noin 24h ja monessa paikkaa mainittu et 6-12 tuntia VAAN!!Et ottaappa tuosta nyt selvää.Sen mukaan kun miula ovis ni ovat jo kuukahtaneet :( Eli meilläkin joutuu kotona varmistelemaan minkä kerkeää :D Teidän täytyy laittaa auto käyntiin ja poistua välillä vieraiden keskeltä hoitamaan hommat :D
 
pikkunen <3 voi kun tuo loi toivoa, kiitos!! :) Aika erikoista miten erilaisia käytäntöjä tosiaan on. Teitkö ovulaatiotestejä missä vaiheessa ennen pregnyliä ja mitä ne näytti? Itellä oon huomannu että pregnylin pistämisen jälkeen menee ainaki se 36h ennen kun irtoovat :/ Ihanaa et teillä onnisti, valtavasti onnea ja tsemppiä ja hyviä vointeja raskauteen :)
 
Tein digitestejä lääkärin ohjeen mukaan muutamana päivänä ennen inssiä kahdesti päivässä, viimeisimmän inssiaamuna, ja kaikki oli negoja. Itseasiassa minä en koskaan ole ovistestiin onnistunut saamaan plussaa. Inssi oli perjantaina joskus n. klo 11, ja pregnylin pistin klo 15 inssin jälkeen. Tuolloin vielä onnistuin sähläämään pregnylin kanssa niin, että pelkäsin toimiiko se edes. Jostain syystä mulla oli tossa kierrossa tosi vaikeeta pistää...

Nyt vaan peukut pystyssä, että teillä menee kaikki nappiin! Mutta tosiaan, ei kannata toivoaan heittää, vaikka tuntuis, ettei kaikki mee oppikirjojen mukaan. Ja kannattaa luottaa niihin lääkäreihin, kyllä ne tietää mitä ne tekee, enkä usko, että ne lähtee inssiä tekemään, jos niiden mielestä ei ole toivoa onnistumisesta. Ja jos itsellä on jotain epäilyjä tai kysymyksiä, kannattaa ne lääkärille ilmaista. Itse ainakin koin, että lääkärit aina otti mun kysymykset vakavasti, ja antoivat niihin vastaukset, minkä jälkeen mun ei tarvinnut kyseisestä asiasta enää murehtia.
 
Pikainen omanapa, näpyttelen hiukan enemmän, kunhan pää hiukan selkenee. Punktio meni ihan hyvin, vaikka olikin ihan yhtä piinallinen kuin ekalla kerralla, Soluja oli 16, joista 14 kypsiä. 8 hedelmöittyi, eilen siirrettiin 2 top-alkiota ja loput meni pakkaseen. Olin ihan onneni kukkuloilla eilen, kun sain tietää, että noin monta saadaan pakkaseen. Viimeksi kun saatiin vain yksi olki.
Olen ollut aika kipeänä jo oikeastaan viikon verran, munasarjat paisuivat taas ihan tähtitieteellisiin mittasuhteisiin, ja vieläkin on tosi tukala olo. Toivotaan nyt, että tää tukaluus vaihtuu tukevuuteen :D

Joku (anteeksi kun en nyt muista kuka) kysyi YA:n omavalmiste proge-puikoista. Ne tulevat hiukan edullisemmaksi, kuin luget, jos oikein laskeskelin. Tuolla hevoskuurilla (300 mg kahdesti päivässä) nyt mennään. Eilen siis ne aloitin, ja tässä nopea käyttäjäraportti: Puikot oat helppokäyttöisempiä, kuin lugepallerot. Koostumus melko öljyinen, tuntuu vähän kuin seassa olisi hiekkaa. Ei ilmeisesti sisällä mitään väriaineita, kun valuu pois melko värittömänä, tosin poistuminen tapahtuu kyllä aika nopeasti. Yöllä ainakin heräsin melkoisessa lammikossa. Täytynee mennä Tena-kauppaan :kieh:
 
Niiskunen Kuulostaa tosi hyvältä tuo teidän tilanne :) Kovasti PlussaOnnea!! :)

tyty86 Miten meni polilla käynti???

ON: Noniin!!Inssi siis tehty. Esa oli lääkärinä ja kyllä mie sit tykkään siitä ihan mielettömästi!!Otti kaiken tosissaan, kuunteli ja tutki miun taustoja jne..vastaili kysymyksiinkin niin että jäi oikein hyvä mieli :) Mutta, on tää miun kroppa sit kummallinen. Eilen illalla sit testasin puhtaan ovisnegan ja pistin pregnylin illalla kymmenen aikohin. Miulahan oli kova huoli kun pelotti et elääkö ne siittiöt ovikseen asti. No, follikkeli olikin jo irronnut!!TÄH? Miks näin nopeesti? Sen unohdin kysyä ja limakalvon paksuuskin unohtu kysyä, mutta olihan se jo edellisessä ultrassa sen verta hyvä et tuskin se on ainakaan ongelma. Ja silloin tiistaina oli ultrassa 2x14mm follia, mutta vaan yksi oli nyt kummiskin irronnut. Esa oli sitä mieltä et kevät jatketaan insseillä ja heti syksystä IVF ja ehdottomasti kokeillaan pitkää viljelyä. Ruikutin lisätutkimuksia pitkästä lapsettomuustaustasta johtuen ja melkein jo sain luvan niihin :D Ehdottomasti toivon että tässä kevään aikana sattuu vielä Esa miun polikäynneille. Ja eniten tottakai toivoisin että tämän takia ei tartteis enää polille mennä :)
 
Onnetonpulu sullahan meni sitten tosia hyvin poli reissu:hug: ihanaa..nyt piinailu ja plussa onnea;)
Niiskunen hieno munis saalia:wave: tosi hyvä juttu että pakkaseenki jäi alkuja ja nyt sullekin zempitykset piinaliluihin:hug:!

Joo eli ei tarvinnukkaa paljon jonottaa, ajallaan päästiin polille=) Ja Esahan oli mulla synnytyslääkärinä:D mies muisti sen mut mä en. Olin niin kivuissani et hataraks jäi muistikuva lekurin naamasta. Joo ja tosiaan ekaa Kertaa oltii Esan vastaanotolla ja todella mukava sekä helläkätinen. Ei koskenu ultraukset eikä muutkaan. Mutta asiaan..

Miehen simpat normit=)huh..ihana juttu. Mutta siis meille ei nyt ole virallista syytä löytyny tähän lapsettomuuteen:|kummassakaan ei periaatteessa nyt vikaa kun mullakin limis kunnossa eikä välivuotoja. Juteltiin ja mietittiin, ja Esa sano, että pari inssii tehään,mutta sitten hän suosittelis meile jo suoraan IVF:ää. Sano, että mun kohtu on jotenki oudosti mutkan takana ja se pitää ottaa huomioon inssiä tehdessä. Sain menopur reseptin,pistelen nyt tänään ja v.loppuna.Maanantaina seuranta ultraan ja katotaan jatkot. Ensviikol koitetaan se inssi tehä. Pitää kuulema jo v.loppuna testailla ovista kun munikset oli jo kasvanu jonki verran.

Ainut minkä mä nyt äkkiseltää keksin, niin voisko tuo mun kohdunkaulan outo mutka vaikuttaa siittiöiden pääsyyn munasolun luo. Jos ne jotekin väsyy ja on huonokuntosia ja pääsee hedelmöittää liian myöhään.En tiedä. Mutta näillä mennään..eli pari inssii ja jos ei natsaa sit IVF.

ps: mä löysin mun unelmien vihki sormuksen:heart: nyt vaan pitää odottaa et se tulee ja malttaa ollakäyttämättä:D
 
Viimeksi muokattu:
tyty86 Kuulostaa tosi hyvältä, jessss!!! :) Meillähän mennään muuten aika samoissa piinailujen, mutta myös hoitojen suhteen :) Ja eihän meissäkään oo kummassakaan mitään vikaa.Meillä jää ens kierto väliin reissun takia, mut varmaan hyvällä tuurilla keretään se 2 inssiä tehä ja IVF menee väkisinkin syksyyn. En osaa sanoa tuosta kohdunkaulasta, mutta kaikkihan on aina mahdollista ja ainakin inssissä siittiöt pääsee perille saakka :) Tsemppiä pistelyihin ja mie tahon jokaiselta siun polikäynniltä sit raporttia :D
 
Onnetonpulu samassa veneessä siis:D kummallakaan ei syytä ja inssejä pari jonka jälkeen ivf. Näillä mennää..nyt koitetaan plussata tästä inssistä:wave:!

Hei muuten jos teitä kiinnostaa ettekä ole vielä tajunneet niin maanantaina tulee telkkarista silent logging hiljaa toivotut dokkari lapsettomuudesta. Tais olla klo.21.30 tv1 tai tv2 mä pistän nauhalle ja ajattelin kahtoa.On kuulema hyvä dokkari. Siinä on yksi kaksplussan pastalainen esiintymässä.
 
Pakko vielä lisätä yks juttu :) Tänään siinä polilla odotellessa lueskelin niitä simpukka lehtiä, luin tarinaa kun joku nainen oli kirjoittanut yli 10vuotta kestäneestä lapsettomuudesta ja oli siis edelleen lapseton. Kaikki mahdolliset oli sille tehty ja kokeiltu eikä mikään oo toiminu. Täysin selittämätön siis. Itseasiassa sehän alko kuulostaa ihan minulta ja välillä tosiaan tuntuu et ois varmasti paljon helpompaa elää tän lapsettomuuden kanssa jos tietäs et missä mättää :/
 

Niiskunen
, mahtava saalis! Toivotan paljon onnea ja pidän peukkuja! Ei kun kaksostenrattaita kattelemaan vaan... :)

Onnetonpulu
, onnea ja peukkuja sinullekin! Esa on kyllä niin mukava ja tietää todella, mitä tekee.

Tyty, hienoa, että simpat ok! Mutka voi hidastaa tai jopa katkaista kokonaan siittiöiden matkanteon. Ystävälläni oli kohtu jotenkin vinossa ja mutkan takana. He saivat pienen prinsessan ensimmäisestä inssistä, kun siittiöt kerrankin pääsivät perille asti. Eli toivotaan, että teilläkin olisi siinä vika ja nyt onnaisi!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä niin rakastan näitä aurinkoisia pakkaspäiviä ja aion imeä itseeni paljon aurinkoenergiaa viikonlopun aikana rinteessä ja ladulla.
 
Mandeila ihanko todella niillä oli ongelmia sen kohdun mutkan takia..vautsi..voiskohan se olla meilläkin..kiitti hei kun kerroit=) toivotaan nyt että meillä onnais tää hoito..hitto,ku ei tullu Esalta kysyttyä tosta "mutkasta" että miten se hankaloittaa raskaaksi tuloa..pitää maanataina kysyä.
 
  • Tykkää
Reactions: onnetonpulu
Uupunut macy täällä ilmoittelee omanapaisesti kuulumisiaan. Pregnyl pistetty tänään aamulla, kun en illalla muistanut. Olen ollut todella väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin ja erittäin helpottunut saadessani viikonlopun aikaa levätä. Yhtään ei ole fiiliksiä. Parisuhde voi hyvion, mutta nyt tämä minun dippini sotki senkin. En oikein tiedä kuinka tästä noustaan hyödyntämään tätä kiertoa. Ovis on kyllä saattanut eilen olla, mutta en uskaltanut ottaa riskiä. Toivoa onnistumista ajatellen ei juurikaan ole. Alan kypsyä ivF-hoidolle, jos kropan kanssa jatkuu näin. Päiville saa huonosti aikoja ja yleensä ne pitkät tauot tulee juuri heikkoon kohtaan.

Töissä on saanut paahtaa ihan huolella ja ajatukset onkin pysyneet muissa asioissa ihan mukavasti. Facebookiin en juurikaan uskalla enää kirjautua, vaan poikkean pikaisesti noin kerran viikossa. Vauva-aiheiset ahdistaa vaikka joidenkin lisääntymisestä onnellinen olenkin. Kiukuttaa lukea, että joillekin kilotavoite on imetystä tärkeämpi. En kyseenalaista kykenevyyttä hyvään vanhemmuuteen, mutta arvomaailma ei kerää pisteitä. Tässä omassa tilanteessa sellaista on vaikea sulattaa vaikka en omaa tapaani ainoana oikeana pidäkään.

En käsitä mistä tämä fiilis nyt iski päälle ihan puskan takaa. On raskas olla ja olen todellä väsynyt. Olen nukahdellut jopa ennen lastani. Flunssa saattaa yrittää päälle, sillä lapsi on räkäinen. Onhan tässä monta asiaa, jotka vie keholta voimia, joten ehkä väsymys on luonnollista. Pelottaa silti onko jotain pielessä ja onko tässä keirrossa mitään mahdollisuuksia onnistua.

Pahoittelen purkausta. Valitusketjussa saan vaan lokaa niskaani sekundäärisen lapsettomuuteni ja peruspositiivisen yleisasenteeni vuoksi, joten sinne en uskaltaudu ja Päivillekään en nyt pääse.

Ollaankohan kuinka monen kanssa nähty odotustilassa? Kaipaisin juttuseuraa vastaavassa tilanteessa olevasta, joten tapaamisasiat ovat alkaneet houkuttaa entistä enemmän. Huonosti kyllä pääsen Joensuuhun, mutta joku aika kahvittelulle ja ajatusten vaihdolle ehkä löytyisi. Olen sellaisessa kuplassa, että vastaavassa tilanteessa olevan / olevien seurassa jutustelu olisi varmaankin vapauttavaa. Kaipaan sitä, että voisin puhua näistä asioista suoraan muuallakin kuin Päivin kanssa, vastaanotolla tai täällä kotona miehen kanssa.

Kaikkea hyvää kanssasisarilleni!

onnetonpulu > Kiitos tiedosta! Tuo uusinta oli ihan uusi juttu mulle. Hienoa, että pääsen miehen kanssa vihdoin katsomaan, kun ei leffaankaan päästy kumpainenkaan.
 
Niiskunen, onnittelut hienosta saaliista :)! Saanko kysyä, millä perusteella siirrettiin 2 alkiota? Kiinnostaa vaan tietää, että jos itselle tulisi tilanne, että olisi useampi alkio, niin mitä siinä sitten päätettäisiin siirrettävien määrästä. Nyt vaan tsemppiä piinapäiviin. Hemmottele itseäsi kunnolla ja tee kaikkea sellaista mistä todella nautit! :heart:

onnetonpulu, onnea sinullekin inssistä :)! Nyt onkin sitten jännättävää pariksi viikoksi, kun useampi on piinailemassa! Vastaus vielä aiempaan kysymykseesi: tässä hoidossa lääkitystä minulla muutettiin niin, että lamautukseen käytettiin Synarelaa (ja sitä pitää siis suihkutella edelleen Puregonin kanssakin), kun viimeksi se hoidettiin Procren-pistoksella. Stimulaatiolääke on sama kuin viimeksi, mutta annostus isompi.

tyty, hienoa kun sielläkin on tapahtunut edistystä :)! Ja kyllä, E on miustakin mukava lääkäri ja jotenkin saa miut aina rauhoittumaan kun menen sinne usein vähän pelokkaana.

Mandeila, sanonpa vielä tätäkin kautta, että hienoa, kun menkat tulivat! Harvoinhan tuota tosiaan tulee sanottua, mutta nyt se oli tosiaan hyvä juttu. Ja homma etenee. Toivon niiiiiin paljon parempaa onnea teille tulevaan hoitoon! :heart:

Macy, itsekin mietin, ollaanko nähty joskus odotustilassa joidenkin kanssa. Osan olen kyllä jo tavannut ihan muutenkin. Voin kyllä todellakin jakaa kanssasi ahdistuksen vauva-aiheista. Hienoa, että olette päässeet eteenpäin tuossa hoitojen jatkamisasiassa! Toivottavasti saat P:lle ajan, soittele vaan rohkeasti ja usein, niin kyllä se varmasti irtoaa johonkin väliin.

ON: Puregonia 250 IU pistetty nyt 3 iltaa ja tänään ja huomenna vähennän 200 IU:hun. Ylihuomenna on sitten eka folliultra ja kyllä jännittää ja pelottaa taas niin kauheesti! Kärsin edelleen univaikeuksista ja ruokahaluttomuudesta, energia on aika vähissä. Pelkään tämän vaikuttavan negatiivisesti munasarjojeni toimintakykyyn. Mieliala on vähän noussut Puregonin ansiosta, mutta aikamoiset hormonimyrskyt jyllää. Eilen aamulla mieheni kehui, että "hei, sehän hymyilee!". Ei ollut ihan äsken hymyäni nähnyt. Illalla sain itkukohtauksen sen takia, kun meillä ei ollut suklaata ja minulle tuli hirveä suklaanhimo. Märisin kuin hemmoteltu kakara, joka ei saa haluamaansa. Olen nyt tosi itkuherkkä siis. Tänään pitää ostaa kaupasta sitä suklaata kyllä. Mies lähtee työmatkalle maanantaina ja vähän ahdistaa tuleva viikko yksin, kun olen nyt mieleltäni jotenkin aika hauraassa tilassa. Onneksi olen jo sopinut pari ystävien tapaamista.

Minun puolestani voitais yrittää sopia treffit polin naisten kanssa johonkin kaikille sopivaan ajankohtaan ihan mielellään! :)
 
Rowan moneta sulle on maanantaina aika? mulla on myöskin silloin aika klo.11.30=)
Itse mietin tuota tapaamista,musta se vois olla ihan kiva, mutta käytännössä varmaan mahdoton:| kun tosiaan päivisin ei autoa eikä lapsenvahtia, ja mies päiväduunissa + keikkaduunia kuopiossa. Ollaan jumissa tytön kaa kotona.
 

Yhteistyössä