Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

Mandeila Miulla ainaki tuo skopia-ajan saaminen kesti kolme kuukautta. Tammikuun lopussa oli se ensikäynti ja sain lähetteen leikkaukseen, nyt ois sit 2 viikon päästä operaatio... Jännittää, että mitä sieltä paljastuu ja miten sit jatkossa. Mutta siitä se sitten selviää :)
 
Viimeksi muokattu:
Rowan, kiitos linkistä. Loistava. Itketti ja nauratti, nauratti ja itketti. Kirja lähti tilaukseen -ja kaverille kans.

Tähän asti olen tehnyt kaikkeni pysyäkseni poissa googlesta, keskustelupalstoilta ja ylipäätään netistä tämän asian tiimoilta. En ole siis edes törmännyt aiemmin näihin sarjakuviin. Todella rohkeita ja koskettavia...
 
pikkunen, hyviä uutisia siis, kun on tuubat auki! =) En miekään oo mitään tarkkoja lukuja kysellyt, jotenkin ei oo kehdannut, vaikka tottakai meillä varmasti ois oikeus kysyä kun on meidän asioista kysymys. Nyt mulla on kuitenkin vakaa aikomus ottaa puheeksi seuravalla kerralla se miun aukkarin tulos. Kun on jäänyt vaivaamaan kun sain sen käsityksen, ettei oikeen puolen aukiolosta saatu täyttä varmuutta ja miun ovikset on tulleet oikeelta puolelta. Että jos se onkin tukossa, niin hukkaan menee munikset sieltä. Ja olis kiva saada vähän lisäselkoa näihin pikaoviksiin muutenkin, vaikka ei niihin välttämättä mitään selitystä olekaan.

Melargia, juu tuttu on tuo Maailma mustavalkoinen -blogikin ja senkin olen myös kirjaversiona lukenut. Ja onnittelut (tällä kertaa) kp 1:sta! Huomenna sit oot valmiina heti aamusta soittamaan ja sopimaan aikaa, eiks niin! :D

Mandeila, minuakin kiinnostaisi tuo kesätauon ajankohta. Pitää yrittää muistaa torstaina kysyä, kun menen polille.

kati, juu on se hyvä kuitenkin tsekata varuilta, jos jotain epäillään. Itekin oon alkanut miettiä tuota skopian mahdollisuutta, kun tosiaan se miun oikee puoli on jääny vähän hämäränpeittoon...

Minnuu on nyt illan aikana jomotellut vähän taas tuonne oikeelle puolelle. Nyt pelkäänkin, että munis/munikset taas kasvaa vauhdilla ja siinä sitä taas ollaan. Jos ne kuitenkin ois vaan vasta hieman heräilemässä. Tänään on ollut myös pariin otteeseen lievä pahoinvointiaalto ja salilla syke nousi tavallista korkeammalle. En tiiä sit , että onko femarista johtuvaa vaiko ei. Ei onneks kuitenkaan mitään tämän häiritsevämpiä oireita oo tullut. Sitä pitikin vielä kysyä, että ootteko muut saaneet polilta sen hoitosuostumus-lomakkeen. Kun siinä on se kohta, että "meille on kerrottu syntyvän lapsen ja muiden osapuolten oikeudellisesta asemasta" vai miten se nyt meni. Että mitä se tarkoittaa? Meille ei oo kyllä kerrottu ja mitä tuossa muka edes on, kun kyse on omista sukusoluista..? No, jälleen yksi asia mitä pitää torstaina kysyä. Että voi sitten allekirjoittaa.
 
Taitaa Mandeila pitää polin linjat kuumina :p Hyvä tuo sinun heitto kärsivästä lääkäristä!!

Tänä aamun soittorumban tulos: tuut-tuut-tuut, en päässy läpi. No nyt iltapäivällä onneks pääsin ja siitäpä sitte alkoki rumba..

Vaihtuki lennosta lääke, E. päätti että alotankin femarit tänään. No ok, puhelin resepti apteekkiin, ainut vaan että se on Joensuuhun ja minulla menee matkaan puotoistatuntia sinne, no sit hoitaja koittaa että päivystävä lääkäri soittaa reseptin paikalliseen apteekkiin, jos ei oo sinne tullu sitä reseptiä niin lähen saman tien ajamaan kaupunkiin. Helppoa tämä juu,,, Shiiiiiit! Saa nähä miten tässä käy, sit varmaann unohan ottaa sen lääkkeen :LOL:
 
Melargia, aikamoista meininkiä! Toivottavasti ei ihan tuota Joensuun reissua tarvia tehdä ja saat lääkkeet otettuakin ;)

ON negaa näyttää testit :'( Vuotokin on alkamassa. Vielä pitäis parin päivän päästä tehdä uusinta testi, mutta en jaksa uskoa, että tämä tästä miksikään muuttuu. :kieh:
 
Punktio ohi. Kipuilut eivät ole vielä ohi, mutta pahin jo takana. Välillä vihlasee toiseen munasarjaan, mutta asentoa vaihtamalla sekin rauhottuu. Itse operaatio oli minulle todella kivulias ja kun tuloksena oli 10-20 rakkulaa joista löytyi 5 munasolua oli olo myös sen mukainen. Mieheni yrittää piristää, mutta jospa se näilläkin eväillä onnistuisi. Hänelle tehtiin SEPA ja ilmeisesti Esan kanssa vitsailivat sitten iha kunnolla, kun oli hoitaja joutunut silmiään välillä pyyhkimään ku oli nauranu niin paljon :D Onneksi edes toinen meistä pääsi helpommalla. Ja mikä parasta, nuijapäitä löytyi enemmän kuin yksi, ja vielä erittäin vilkkaita =)
 
Meinasin kaatua -blogi on ollut ihan miun lemppari ja etenkin toi in your facebook on niiiiin osuva...

Rowan79 ja Mandeila Kiitos tuesta. Tosiaan jouduin odottelemaan puoli vuotta. Hyvä että hoitotakuu edes riitti siis. Lokakuun alussa oli ensikäynti ja nyt ihan maaliskuun lopussa oli itse skopia. Pommitin joka kuukausi sitä aikaa ja oon kyllä satavarma, etten olis vielä saanut sitä maaliskuun loppuunkaan, jos en taas kerran olisi vaatimalla vaatinut molemmilta osastoilta (siis naistentautien polilta ja fertipolilta). Ja mie en oikeastaan edes saanut koskaan tietää, miksi miut sinne lähetettiin. Monella tavalla oon tosi pettynyt tuohon PKKS:n toimintaan. Vaikka onhan tietysti hyvä että nyt tietää, ettei mitään oo vialla, muttamutta... Oikeastaan se taisi olla vain varmuuden vuoksi tehty toimenpide. Esa oli aiemmin ollut aika skeptinen kun valittelin kivuliaita kuukautisia (jotka olivat etenkin alkaessaan kivuliaat, nykyään pärjää jo lääkkeellä) eikä kuulostanut kovin vakuuttuneelta, että kyse olisi endosta.

Näyttää riippuvan tosi paljon lääkäristä ja tuurista ja päivästä nuo hoitokäytännöt.

Kati tsemppiä skopiaan. Kaikki menee varmasti hyvin ja sittenpä taas tiedetään enemmän :)
Miulla toimenpide oli sillä tavalla helppo, kun ei mitään löytynyt. Jouduin kuitenkin olemaan yön, koska oksentelin koko illan (nukutus ja lääkkeet varmaan vaikuttivat). Heti skopian jälkeen olo oli ihan hyvä, mutta kokonaan toipuminen on lopulta ollut tosi hidasta. Huomenna on mennyt toimenpiteestä kaks viikkoa ja vieläkään ei ole olo normaali. Viikkoon ei pystynyt tekemään juuri mitään ihmeempiä. Ovulaatiokin meni ohi tässä kierrossa toipuessa. Kävin tänään vielä YTHS:llä näyttämässä haavoja, kun oon ollut vähän huolissani, onko toipuminen ollut ihan normaalia. Hoitaja poisti sitten viimeisestä haavasta tikit, kun eivät olleet sulaneet, vaikka pitäisikin olla sulavia. Toipuminen on kai aika yksilöllistä.
No tästähän tuli nyt romaani, mutta tarkoitukseni oli vaan sanoa, että tsemppiä toimenpiteeseen! Ja toivottavasti Mandeilakin (Ja Rowan79?) pääsisit skopiaan, jos kerran haluutte, vaikka se ei mikään kiva toimenpide olekaan. Yksi ystäväni sanoi joskus, että sen jos jaksaa, niin jaksaa muutkin hoidot. Voin hyvin uskoa.

Carpalo, voi...Pahoittelut negasta ja jaksamisia siulle.
 
carpalolle pahoittelut... Voimia! :hug:

Melargia, no huh kun sinnuu nyt viedään! Pitikö tulla kaupunkiin asti? Onko siulla milloin sitten ultra, että miten femarit vaikuttaa? Mie nappaan huomenaamulla viimeisen tähän kiertoon. Ja nyt elä unoha ottaa sitä lääkettä! ;)

jauhopeukalo, :hug: inhottavaa, kun joutuu kivuliaita toimenpiteitä kestämään. Mutta eipä kai tässä muutakaan voi. Onneksi punktio on nyt siun kohdalta ohi ja onhan tuo 5 munasolua kuitenkin hyvä, varsinkin jos hedelmöittyvät! Saitko monta päivää sairauslomaa? Nyt pittää miehen pitää siusta hyvää huolta siellä :)

kaihokielo, kauheeta miten pitkään oot joutunu oottelemaan. Ei varmasti oo tosiaan mitenkään hyvä kuva tullut PKKS:n toiminnasta. Inhottavaa, kun muutenkin huoli siitä, mikä mättää ja sit joutuu vielä vaatimalla vaatimaan tutkimuksia ja hoitoa. Mie en haluaisi siihen skopiaan, mutta jos sitä ehdotetaan, niin sitten. Hitsit kun noiden lääkärienkin mielipiteet voi tuolleen erota toisistaan, niin mistä sitä sitten tietää, että ketä pitäis uskoa? Ja on sulla ollut pitkä toipuminenkin, mutta toivottavasti tuo koko toimenpide on pian vain ikävä muisto. Olikos teille nyt jatkosuunnitelmia sitten hoidon suhteen? Vai kirjoitikohan jo siitä, mie en näköjään nyt muista. :ashamed:
 
mie sain tänäaamuna sellaisen haalean viivan... :) Yhdessä miehen kanssa sitä tuijoteltiin, ja lopulta uskottiin, että siinä on ihan oikeasti viiva! Nyt on varattu aika ultraan. Nyt joutuu sitten vielä jännittämään, että ollaanko siellä oikeessa paikassa, ja onko siellä oikeesti alkio, vai tuulimunako vaan... Tyhmää ettei osaa täysin rinnoin iloita vieläkään... Tai ehkä tämä nyt on vaan tällanen ensimmäisen päivän/aamun paniikkireaktio...

Mutta hirmusesti tsemppiä teille kaikille rakkaille kanssasisarille!

Ja jos tätä keskustelua seurailee joku jolla on hoitojen kautta nyt raskaus meneillään, ni ois älyttömän kiva jos vois järkkäillä vaikka tapaamista jossain vaiheessa.?
 
IHANAA elämänvyöry!!! Paljon onnea! :heart: Mie iloitsen sit tässä siunkin puolesta. Mutta tottakai varmasti jännittää, että onko oikeassa paikassa. Mutta ultrassa se sit selviää, ja kyllähän se on siellä missä pitääkin, ihan varmasti! Olipa kiva saada plussauutisia tähän porukkaan. :)
 
Pahoittelut carpalolle :hug: Niin oisin toivonu muunlaista tulosta :(
Mikäs nyt sitte on tuleva?

Kaihokielo Hyvä että pidit pintasi ja olit sissi :D Kuulostaa kyllä melko ikävältä tuo toipuminen, jotenkin tullut sellanen mielikuva toimenpiteestä että se on ihan helppo. Mut varmaan niin yksilöllistä, niinkuin sanoitki. Toivotaan että oot kesäkunnossa pian!

jauhopeukalo Pidetään peukkuja, että kaikki loistoyksilöitä, ainahan se viis on parempi ku ei yhtään :) Oliko siitä mitään puhetta miks ei sitte tullutkaan enempää vaikka niin lupaavalta näytti?

Rowan kerrohan sitte käynnin jälkeen mitä se siinä hoitosuostumuksessa tarkottaa se juttu ja kesätauosta! Maanantaina on seurantaultra. Hoitaja jo sitä aikaa antaessa pahoitteli että ei välttämättä pidä paikkansa se aika, kun on joku täyteaika. Kp 6 asti piti ottaa niitä tabuja. Mutta aika hurjan kuulonen se sivuoirelista siinä lääkkeessä!!

elämänvyöryhän sitten katkaisi tämän epäonnen tässä ketjussa! Hurjasti onnea:flower:

Lyhyesti vaan tässä omaa karvanapaani.. Jouduin sitte käymään illalla sen lenkin kaupunkiin ja sitte vielä vähän etitytti sitä apteekkia ja kaiken huvittavinta että olin pysäköinyt sen kadun varteen jossa se sit kuitekin oli, ku katoin ekaksi ettei se oo se apteekki :headwall: I'm idiut:D Ja muistin ottaa ekat tabut! Maanataina sitte ite E. ultraa eli taitaa ajat heittää paaaaaljon..
 
Onneksi olkoon elämänvyöry! Toivotaan ettei kyseessä ole tuulimuna :)

Myö saatiin äsken huonoja uutisia, Esa soitti ja kertoi ettei yksikään meijän munista ollu hedelmöittyny, eli huomista siirtoa ei sit tulekkaan... Mieli hieman apeana, jotenkin osasin odottaa ettei meijän kohdalla mikään voi mennä ensimmisellä putkeen. Miun huono munasolusaldo johtui Esan arvelujen mukaan siitä ettei tässä kierrossa olisi munasolua kehittynyt lainkaan omia teitään, lääkkeetkään eivät ihmeisiin pysty. Tämä päivä on vielä sairaslomaa ahdistuksen takia, mutta harkitsen vielä loppuviikkoa. Toisaalta, voisin huomenna mennä jo töihinkin jotta saisin tämän kaiken pois mielestä.

Mennään toki huomenna polille niin kuin sovittu, mutta suunnitellaan vain tulevaa. En tiedä onnistuuko uusi yritys heti seuraavaan kiertoon vai joudunko odottamaan sen ja sit en kerkiikkää ennen kesätaukoa uusintaa. Miten tuo polin kesätauko menee?
 
pahoittelut neganneille ja onnittelut elämänvyörylle! toivotaan että tämä onni tuo taas uskoa muille paremmasta huomisesta. Mie seurailen vaan edelleen tätä palstaa ja elän mukana teidän kokemuksissa, ei näitä asioita unohda koskaan!
 
Melargia, joo mie kerron jos mie muistan kysyä. Miulla on nyt jotenkin hirveesti kaikkee kysyttävää, ni saa nähdä miten paljon jää kysymättä. Liekö miten kiireki siellä huomenna, ei kehtaa liikaa aikaakaan siellä viedä. Onneksi sait kuitenkin mutkien jälkeen ne femarit! Miulle jo apteekin täti sanoi, että älä sit säikähdä sitä sivuoirelistaa, se koskee enemmänkin niitä, jotka syö noita lääkkeitä pitkäaikaisesti (siis ne rintasyöpäpotilaat). Jotenki vaan tuntuu hullulta se, kun siinä ohjeessa oikein painotetaan sitä, että älä käytä, jos ei ole vielä vaihdevuosia :O Mutta kai ne lääkärit tietää mitä tekee. Miulla ei oikeestaan muuta tullu kuin väsymystä (joka voi johtua muustakin) ja sit salilla huomasin, että syke nousi korkeammalle kuin yleensä.

jauhopeukalo, voi ei... :hug: Oon kyllä tosi pahoillani teidän puolesta. Mutta onneksi voi yrittää uudestaan, vaikka ei se varmaan nyt paljon lohdutakaan. Toivottavasti pääsisitte vielä nyt keväällä yrittämään.

soja, todellakin uskon, että vaikka joskus onnistuisikin raskautumaan ja saamaan vauvan, niin ei tämä kokemus koskaan unohdu. Ja pystyy kyllä ymmärtämään tätä läpikäyvien ajatuksia ja tunteita toisin kuin ne, joilla ei tätä kokemusta ole. Kyllähän tämä jälkensä jättää varmasti jokaiseen. Kiitos myötäelämisestä! :)
 
Kiitos tsempistä. Nyt ollaan taas yhtä kokemusta viisaampana ja valmiina uuteen yritykseen. Jotkut sanoo, että lapsettomuushoidot vahvistaa parisuhdetta ja meillä se ainakin on sitä tehnyt. Olen oppinut puhumaan myös miehelleni mieltä vaivaavista asioista vaikka se viekin hieman aikaa. Huomenna hyvillä mielin polille. Käyn vielä työterveyslääkärilläkin, joka jatkaa sairaslomaa. Esimies ei tykännyt hyvää, kun tänään soitin ja ilmoitin etten huomennakaan tule vielä töihin.
 
Noniin, ultrassa käyty ja kyllä saatiin huokaista helpotuksesta, kun siellä ei ollukaan tällä kertaa vielä mitään jättifollia valmiina lähtöön! Huh, jännitti kyllä. Oli aikamoinen ruuhkapäivä siellä, suunnilleen tunnin oli ainakin miun aika myöhässä. Niin, E. sanoi, että ei se oikeudellinen juttu siinä hoitosuostumuslomakkeessa koske meitä, se on joku yleinen käytäntö vaan, että se on siinä. Kun ei meidän polilla tehdä hoitoja yksinäisille tai lesbopareille. Siis vissiin heitä varten lähinnä se. Ja poli on kuulemma kesäkuun ekan viikon vielä auki, toinen viikko on vielä kysymysmerkki. Ja elokuun loppuun asti kiinni.

Miulla oli follit molemmissa munasarjoissa, kokoa niillä 11-12 mm. Sain Menopur-reseptin ja pistämistarvikkeet, tästä illasta lähtien pitää piikittää sunnuntai-iltaan asti ja maanantaina kontrolliultra. Ja ovistestailut pitää aloittaa myös ja jos plussa tulee jo viikonloppuna, niin sitten jo maanantaina tehdään 3. inssi. Toivottavasti ei plussaa tuu ainakaan ennen sunnuntaita, kun aika pienethän nuo vielä on. Tuntuu, että on taas se miljoona asiaa, mitä pitää muistaa, jos tapahtuu sitä taikka tuota. Ollaan myö naiset aika monimutkaisia vekottimia, nyt sen tajuaa oikeesti! :LOL: Mutta nyt on miulla oikeestaan ekan kerran semmonen fiilis, että josko tästä jotain tulis, kun vihdoin näyttää siltä, että inssin ajankohta menee tällä kertaa oikein. Ei pitäis silti vielä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Nautin nyt kuitenkin vähän aikaa tästä positiivisesta fiiliksestä, viimeksi oli tällainen ekan käynnin jälkeen. Sen jälkeen aina vaan ollu huonoja uutisia. Hui, illalla pitää sit pistää!
 
Rowan Myöhässä olivat juu...

Meille selvis ettei ne miehen simpat olleetkaan niin liikkuvaisia kun hoitaja meille tiistaina sanoi. "Lypsäessä" simpat ei oo kerinny kehittyy kunnolla mikä huonontaa niiden laatua. Kärsimme nyt lääkäreiden ja laboratorion kiireistä. Ekaks miun 5 munasolusta vain 4 oli kypsiä (joka ois hoitunu oikeammanlaisella piikityksellä) ja ne miehen simpat ois voitu "kypsytellä" vuorokausi ennen ICSIä. Tätä mahdollisuuttakaan meille ei kerrottu ennen kun vasta tänään. Kyllä pisti vihaksi...

No, joka tapauksessa nyt ootetaan elokuun lopulle ja sillon uusin eväin uuteen ICSIin. Toivottavasti miulla vaihtuis työpaikka ennen sitä, esimies alkaa olla aika kypsä näihin miun juoksemisiin ja sairaslomiin. Toivottavasti teillä muilla onnistaisi paremmin :)
 
Onpas täällä taas tapahtunut paljon sitten viime näkemän. Kerrankin jotain onnellistakin eikä pelkkää epäonnea. Isot onnittelut Elämänvyörylle! Wau!! :heart:

Jauhopeukalolle ja Carpalolle halit. :hug:

Tsempit Rowanille! Ja tänks kesätauon selvittämisestä. Pitkältä kuullostaa tuo tauko. Mä en ole ollenkaan henkisesti valmis noin pitkään taukoon. Mietin jo yksityiselle siirtymistä, mutta liekö sekään yhtään nopeampaa. Varsinkin jos sitä skopiaa on tarvis tehdä...
Vekotin... :LOL::LOL:

Enhän unohtanut ketään? On niin paljon tapahtunut täällä parissa päivässä...

Kiitos Kati- ja Kaihokielo jonotusaikatiedoista. Aika paljon taitavat siis vaihdella.
Kati- käyhän sitten raportoimassa tilannetta.

Melargia, mä kyllä osaan tukkia linjat. Nyt en ole moneen viikkoon soittanutkaan polille, mutta ennen ensimmäistä käyntiä tukin kyllä linjoja joka päivä sen jälkeen, kun hoitotakuuaika täyttyi eikä kutsua kuulunut. Nyt en itseasiassa sitten soittanutkaan sinne, kun ajattelin, että jos ei sit enää päästäkään inssiin, jos suostuisivatkin laittamaan skopiajonoon. Jospa ovisplussa tulis ennen pääsiäistä, niin pääsisimme vielä inssiin. Samalla reissulla sitten yritän jutella taas endosta. Toivottavasti tää mun endo on vaan korvien välissä. Haluan kuitenkin varmuuden asiasta.

Tietääkö kukaan, onko poli normaalisti auki vielä kiirastorstaina?? Mä niin kovasti toivon saavani ovisplussan jo alkuviikosta, mutta luultavasti se sattuu ke/to... :kieh:
 
Elämänvyöry, Onnea :flower:! Hienoja uutisia!

Mie yritän vetätyä pikkuhiljaa kesätauolle ja taustalle. Toki käyn varmaan kurkkimassa välillä täälläkin. Syksyllä sitten taas uutta hoitoa uusin voimin. Toisaalta tuntuu ihan mukavalle, että kunhan tästä taas itsensä keräilee, niin ei tarvitse muutamaan kuukauteen koko asiaa ajatella. Kun ei ole hoitoja käynnissä, niin ei kai tämän asian eteen mitään voi oikein tehdäkään, eli yhtä hyvin voin suunnata ajatukset jonnekin ihan muualle.

Voimia ja plussatuulia kevään hoitoihin! Aurinkoista kevättä ja rentouttavaa kesää koko porukalle :wave:!
 
jauhopeukalo jaksamista! meilläkin meni eka IVF aika mönkään, ei lääkkeet sattunu oikeestaan sinnepäinkään.... vaatimattomasti taisin 25 päivää piikitellä, kun ei meinattu saada vastetta, ja alla oli jo clomien syöntiäkin (kun inssi oli ensin suunnitelma, mut lennosta hypättiin IVF:ään). no, seuraavat hoitokierrokset meni sit sikäli paremmin, että oikeet lääkkeet ja määrät löyty heti. Lääkäritkin joutuu "opiskelee" jokaisen naisen kropan erikseen. Mutta toi miehesi simppa juttu oli kyllä kurja lisäharmi tuossa!!
 
Kiitos Kaihokielolle tsempistä :) Mulle, kun on tehty tuo skopia ennenkin niin tietää vähän, että minkälainen operaatio se on, paitsi että nyt sörkitään vähän eri paikasta. Onneks ukko lähtee mukaan henkiseks tueksi :)
 
jauhopeukalo, tosi kurjaa, että noin kävi! Mutta toisaalta sehän on vain hyvä asia, että nyt tiedetään, että miksi niin kävi ja seuraavlla kerralla ollaan sit viisaampia. :) Kuten sojakin sanoi, niin lääkäreilläkin menee varmasti oma aikansa jokaisen potilaansa kropan systeemien tutustumiseen, kun kaikki naiset ei (ja varsinkaan näissä hoidoissa olevat) toimi oppikirjojen mukaan. Ja yksilöitä ollaan kaikki. Kamalan turhauttavaa se on, mutta pitää vaan yrittää jaksaa... Miustakin on kamalaa kun en yhtään nyt oo varma tästä miun kierrosta ja oviksien ajoituksista. Se luo kauheesti lisästressiä tähän touhuun, mutta siksi tätä nyt seurataankin, että miten mie toimin. Rentouttavaa kevättä ja kesää ja toivottavasti saat vaihdettua työpaikkaa, jos niin haluat! :hug:

Mandeila, mie en ainakaan tiedä, onko poli kiirastorstaina auki. Luulis, että on. Tai ainakin toivois. Joo on tuo kesätauko kyllä ihan kauheen pitkä! E. sanoi kun kysyin kesätauosta, että sama kuin opettajilla :D. Sitten P.T. tarkensi, että kesäkuun toka viikosta ei vielä varmuutta ja elokuun loppuun. Mut vois jo aueta ees elokuun puolivälistä, mut kai se sit loppuun asti on... Hirmusti peukkuja, että saisit sen ovisplussan nyt alkuviikosta! Mie oon huonomuistinen, oliko siulla mitään hormoneja käytössä?

carpalo, kiitos tsempeistä ja oikein voimauttavaa kevättä ja kesää teille! :)

Kati, oliko sulle siis aiemmin tehty hysteroskopia ja nyt edessä laparoskopia vai miten se meni? Mikäs ero niillä muuten on? Tsemppiä toimenpiteeseen, joko se siis on tulevalla viikolla?

Mulla oli eilen aikamoiset jomotukset ja juilinnat. Toivottavasti ei vielä eilen lähteny munasolut liikkeelle. En nimittäin to-iltana vielä testannut. Eilen aamulla, illalla ja tänä aamuna näytti negaa. Nyt tietty pitäis yrittää muistaa, ettei niin paljoo noita tuntemuksia uskois, kun on eka lääkkeellinen kierto menossa. Kai ne alkukierron femarit ja nyt menossa oleva Menopur voivat noita jomotteluja aiheuttaa (?). Tulis jo maanantai, että pääsisi tsekkaamaan. Kamalan vaikea keskitytä taas mihinkään ja pitäis lukea pari kirjaa esseetä vartan. Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Totta tuo lääkäreiden "opiskelu". No, otettiin tämä ensimmäisenä harjoituseränä ja syksyllä sit alotetaan tosissaan. Kyllä tässä parin päivän aikana on mieli noussut jo kohtalaiseksi :) Maanantaina taas töihin nii eiköhän sielllä sen hulinan seassa nää asiat unohdu jotenki että pystyy jatkamaan kesää suht normaalisti.

Voimia telle muille tälle keväälle ja kesälle! Plussailkaahan :) Syksyllä sitten uusin voimin!
 

Yhteistyössä